Kansalaisten näköinen SOTE: osallistumishöttöä vai tulevaisuuden toimintatapa?

2010-luvun julkisen hallinnon kehittämiseen liittyvä retoriikka korostaa vuorovaikutusta ja yhteiskehittämistä viranomaisten ja kansalaisten välillä. Tavoitteena on edistää kansalaisten osallistumista ja osallisuutta. Ideaalisti kansalaiset erilaisissa rooleissaan, asukkaina ja palvelujen käyttäjinä, ovat julkisten tilojen ja palvelujen suunnittelijoita, kehittäjiä ja palvelujen tuottajia julkisten toimijoiden rinnalla. Trendikkäitä termejä tähän liittyen ovat co-design, co-creation ja co-production.

Tutkin väitöskirjassani yhteistuontantomalleja palveluja tuottavien ammattilaisten näkökulmasta. Tutkimustulokseni osoittivat, että yhteistuotantoa ja -kehittämistä tavoittelevat, tai siihen perustuvat toimintamallit muuttavat ammattilaisten käytäntöjä monin tavoin.

Esimerkiksi kansalaisten houkutteleminen osallistumaan ja aktivoitumaan edellyttää ammattilaisilta uudenlaisen koordinointiroolin omaksumisesta kehittämistyössä. Motivointiroolissa toimiminen edellyttää aivan uudenlaisia kykyjä ja kapasiteettia ammatilliseen tietoon perustuvan osaamisen lisäksi. Kansalaisten kokemukseen perustuva tieto ­­– joka toivottavasti on yhteiskehittämisprosessien ytimessä ­– laajentaa myös käsitystä asiantuntijuudesta.

Kuka osallistetaan, miten, ja miksi?

Huomionarvoista on sekin, että jo ylipäätään käsitys siitä, mistä puhutaan, kun puhutaan osallistumisesta, voi olla hyvinkin vaihteleva erilaisten ammattiryhmien kesken.

Tulkinnoista riippumatta yhteiskunnassamme vallitsee laajalti yhtenevä käsitys siitä, että osallistaminen on tärkeää ja tavoittelemisenarvoista.

Sosiaalityöntekijä voi ymmärtää osallistumisen eri tavoin kuin nuorisotyöntekijä tai sairaanhoitaja, sillä kunkin toimijan omat, ammatilliset käytännöt ja rutiinit vaikuttavat siihen, mihin palveluprosessin vaiheeseen yhteiskehittäminen tai -tuotanto luontevimmin osuu (tai koetaan osuvan). Tärkeää olisikin käydä organisaatioiden sisällä syvällistä dialogia siitä, mitä näillä malleilla tavoitellaan, ja miten erilaiset ammattilaiset kokevat voivansa osallistumista vahvistaa?

Yhteistuotanto ja -kehittäminen on kahden kauppaa

Samaan aikaan kansalaiset, jotka on saatu houkuteltua (esimerkiksi pullan ja kahvin voimalla) mukaan yhteistuottajiksi ja –kehittäjiksi, odottavat heidän osallistumisellaan olevan vaikutusta. Kun on käyttänyt iltojaan esimerkiksi osallistuvan budjetoinnin työpajaan, odotukset näkyvistä muutoksista ja parannuksista voi hyvin ymmärtää. Entä sitten, kun ehdotetut muutokset kuitenkin kaatuvat byrokratian rattaisiin?

Tässä yhteydessä korostuu dialogin merkitys. Osallistumisen uudet työtavat korostavatkin tarvetta vuorovaikutuksen kehittämiseen – ei vain organisaatioiden sisällä, vaan myös julkisten toimijoiden ja kansalaisten välillä. Esimerkiksi Annala-Kaukajärven asuinalueen (yhteis)kehittämiseen tähtäävässä LähiVoimala –hankkeessa[1], esille nousi projektihenkilöstön kokema paine asukkaiden toiveisiin vastaamisessa. Kun asukkaille ensin annetaan mahdollisuus ideoida asuinalueensa parannuskohteita, heiltä nousee myös vaateita konkreettisiin parannuksiin.

Huomio vuorovaikutukseen

Osallistamisen onnistuminen riippuukin siitä, millaiseksi vuoropuhelu kansalaisten ja ammattilaisten välillä muodostuu. Jos kansalaisten ehdottamia asioita ei pystytä tekemään, on tärkeää selittää avoimesti, miksi näin on, ja millä perusteilla toteutettavat kehityskohteet on valittu.

Oma lukunsa ja päänvaivansa ammattilaisille asettaa myös se, että asukkaat tai asiakkaat eivät välttämättä olekaan innokkaita osallistumaan kehittämiseen, saati sitten omaehtoiseen toimintaan. Osallistumisen perinteiset areenat, kuten asukasillat, tarvitsevat rinnalle uusia, kansalaislähtöisiä paikkoja ja tapoja. Näitä uusia avauksia kehitelläänkin kilvan kunnissa ja maakunnissa.

Summa summarum, osallistuminen toimintatapana (uudeksi sitä ei voi sanoa) tulee ymmärtää erityisesti vuorovaikutusprosessina, joka koskettaa laajasti organisaatioiden erilaisia tasoja. Päälle liimattu osallistumishöttö vain ärsyttää, mutta parhaimmillaan se voi tuoda tarvittuja innovaatioita organisaatioiden toimintaan, sekä lisätä luottamusta kansalaisten ja julkisten toimijoiden välille.

Käsittelen vuorovaikutuksen teemaa yhteistuotannossa artikkelissani Tuurnas, S. How does the idea co-production challenge public sector communication? (Forthcoming) In: Luoma-aho V. & Canel, M. (2018) Handbook of Public Sector Communication.

 

[1] ks. artikkelit Tuurnas, 2015 & Tuurnas, 2016

2 vastausta artikkeliin ”Kansalaisten näköinen SOTE: osallistumishöttöä vai tulevaisuuden toimintatapa?

  1. On se surullista, että tämä yhteiskunnan toiminnan alue ei juuri ole kehittynyt sitten 1960-luvun. Kysymykset osallistumisesta/osallistamisesta säilyvät kuta kuinkin ennallaan, vaikka toimintamuodoille keksitään uusia nimiä kuten nykyään co-production.

    Olisiko nuorilla tutkijoilla myös ehdotuksia, miten tästä sudenkupasta noustaisiin?

  2. Hei, ja kiitokset kommentista!

    On totta, että samat kysymykset nousevat esille uudestaan ja uudestaan näissä osallistumiskysymyksissä. Osasyynä on varmasti mainitsemasi käsitteiden kirjo, jolloin samoja kysymyksiä tarkastellaan rinnakkain, mahdollisesti hieman eri painotuksin tai erilaisista traditioista käsin. Näin pyörää keksitään – tahallisesti tai tahattomasti – aina uudestaan.

    Toki sekin on mainittava, että tämä co-production ei myöskään ole mikään ihan uusi juttu, vaan juontaa juurensa 1970-luvulta. 2010-luvun keskusteluun se näyttää istuvan hyvin, kun pyrkimyksenä on korostaa kansalaisen ja palvelunkäyttäjän vastuuta ja tuottajaroolia.

    Ja vaikka tutkittua tietoa ja käytännön kokemuksia osallistumisesta tosiaan onkin kertynyt vuosien ja vuosikymmenien varrella pilvin pimein, niin käytännön osallistumishankkeissa samoja kysymyksiä nousee edelleen esille.

    Syytä olisikin kriittisesti pohtia osallistamisen ideaa tai ”suuntaa” ylipäätään. Osallistamista hahmotetaan edelleen sen kautta, miten kansalaisten tiedolliset, taidolliset tai ajalliset resurssit saataisiin parhaalla tavalla valjastettua tukemaan julkisia toimintoja? Idean voisi kääntää myös ympäri, ja pohtia, miten viranomaiset voisivat parhaalla tavalla tukea kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden yhteistä hyvää tavoittelevia hankkeita? Toki tästäkin asetelmasta nousee uusia kysymyksiä varsinkin silloin, jos puhutaan julkisten varojen jakamisesta.

    Vielä ajankohtaiseen sote- ja maakuntauudistukseen liittyen, nyt olisi mahdollisuus ajatella osallistumisen sitominen osaksi hallinnon rakenteita ja johtamista uudella tavalla, mikäli se on aidosti pyrkimyksenä.

    Tässä muutama pieni pohdinta, mutta vastauksena laajemmin kysymykseesi ei minulta ainakaan löydy viisasten kiveä asian suhteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *