Kansalaisten näköinen SOTE: osallistumishöttöä vai tulevaisuuden toimintatapa?

2010-luvun julkisen hallinnon kehittämiseen liittyvä retoriikka korostaa vuorovaikutusta ja yhteiskehittämistä viranomaisten ja kansalaisten välillä. Tavoitteena on edistää kansalaisten osallistumista ja osallisuutta. Ideaalisti kansalaiset erilaisissa rooleissaan, asukkaina ja palvelujen käyttäjinä, ovat julkisten tilojen ja palvelujen suunnittelijoita, kehittäjiä ja palvelujen tuottajia julkisten toimijoiden rinnalla. Trendikkäitä termejä tähän liittyen ovat co-design, co-creation ja co-production.

Tutkin väitöskirjassani yhteistuontantomalleja palveluja tuottavien ammattilaisten näkökulmasta. Tutkimustulokseni osoittivat, että yhteistuotantoa ja -kehittämistä tavoittelevat, tai siihen perustuvat toimintamallit muuttavat ammattilaisten käytäntöjä monin tavoin.

Esimerkiksi kansalaisten houkutteleminen osallistumaan ja aktivoitumaan edellyttää ammattilaisilta uudenlaisen koordinointiroolin omaksumisesta kehittämistyössä. Motivointiroolissa toimiminen edellyttää aivan uudenlaisia kykyjä ja kapasiteettia ammatilliseen tietoon perustuvan osaamisen lisäksi. Kansalaisten kokemukseen perustuva tieto ­­– joka toivottavasti on yhteiskehittämisprosessien ytimessä ­– laajentaa myös käsitystä asiantuntijuudesta.

Kuka osallistetaan, miten, ja miksi?

Huomionarvoista on sekin, että jo ylipäätään käsitys siitä, mistä puhutaan, kun puhutaan osallistumisesta, voi olla hyvinkin vaihteleva erilaisten ammattiryhmien kesken.

Tulkinnoista riippumatta yhteiskunnassamme vallitsee laajalti yhtenevä käsitys siitä, että osallistaminen on tärkeää ja tavoittelemisenarvoista.

Sosiaalityöntekijä voi ymmärtää osallistumisen eri tavoin kuin nuorisotyöntekijä tai sairaanhoitaja, sillä kunkin toimijan omat, ammatilliset käytännöt ja rutiinit vaikuttavat siihen, mihin palveluprosessin vaiheeseen yhteiskehittäminen tai -tuotanto luontevimmin osuu (tai koetaan osuvan). Tärkeää olisikin käydä organisaatioiden sisällä syvällistä dialogia siitä, mitä näillä malleilla tavoitellaan, ja miten erilaiset ammattilaiset kokevat voivansa osallistumista vahvistaa?

Yhteistuotanto ja -kehittäminen on kahden kauppaa

Samaan aikaan kansalaiset, jotka on saatu houkuteltua (esimerkiksi pullan ja kahvin voimalla) mukaan yhteistuottajiksi ja –kehittäjiksi, odottavat heidän osallistumisellaan olevan vaikutusta. Kun on käyttänyt iltojaan esimerkiksi osallistuvan budjetoinnin työpajaan, odotukset näkyvistä muutoksista ja parannuksista voi hyvin ymmärtää. Entä sitten, kun ehdotetut muutokset kuitenkin kaatuvat byrokratian rattaisiin?

Tässä yhteydessä korostuu dialogin merkitys. Osallistumisen uudet työtavat korostavatkin tarvetta vuorovaikutuksen kehittämiseen – ei vain organisaatioiden sisällä, vaan myös julkisten toimijoiden ja kansalaisten välillä. Esimerkiksi Annala-Kaukajärven asuinalueen (yhteis)kehittämiseen tähtäävässä LähiVoimala –hankkeessa[1], esille nousi projektihenkilöstön kokema paine asukkaiden toiveisiin vastaamisessa. Kun asukkaille ensin annetaan mahdollisuus ideoida asuinalueensa parannuskohteita, heiltä nousee myös vaateita konkreettisiin parannuksiin.

Huomio vuorovaikutukseen

Osallistamisen onnistuminen riippuukin siitä, millaiseksi vuoropuhelu kansalaisten ja ammattilaisten välillä muodostuu. Jos kansalaisten ehdottamia asioita ei pystytä tekemään, on tärkeää selittää avoimesti, miksi näin on, ja millä perusteilla toteutettavat kehityskohteet on valittu.

Oma lukunsa ja päänvaivansa ammattilaisille asettaa myös se, että asukkaat tai asiakkaat eivät välttämättä olekaan innokkaita osallistumaan kehittämiseen, saati sitten omaehtoiseen toimintaan. Osallistumisen perinteiset areenat, kuten asukasillat, tarvitsevat rinnalle uusia, kansalaislähtöisiä paikkoja ja tapoja. Näitä uusia avauksia kehitelläänkin kilvan kunnissa ja maakunnissa.

Summa summarum, osallistuminen toimintatapana (uudeksi sitä ei voi sanoa) tulee ymmärtää erityisesti vuorovaikutusprosessina, joka koskettaa laajasti organisaatioiden erilaisia tasoja. Päälle liimattu osallistumishöttö vain ärsyttää, mutta parhaimmillaan se voi tuoda tarvittuja innovaatioita organisaatioiden toimintaan, sekä lisätä luottamusta kansalaisten ja julkisten toimijoiden välille.

Käsittelen vuorovaikutuksen teemaa yhteistuotannossa artikkelissani Tuurnas, S. How does the idea co-production challenge public sector communication? (Forthcoming) In: Luoma-aho V. & Canel, M. (2018) Handbook of Public Sector Communication.

 

[1] ks. artikkelit Tuurnas, 2015 & Tuurnas, 2016

Kansalaisuus, kansalaisyhteiskunta ja SOTE – peruskysymysten äärellä

Sanna Tuurnas

Kysymys kansalaisen roolista on pohdittanut minua, kuten monia kollegojani, SOTE-uudistuksen yhteydessä. Hallinnon uudistamisen suuriin linjoihin kuuluukin olennaisena osana keskustelu siitä, millaiseksi kansalaisen rooli nähdään suhteessa julkisiin toimijoihin.

Aikoinaan, 1980-luvun taitteessa, perinteinen julkinen hallinto mullistui läpi länsimaiden, kun New Public Management -opit (NPM) toivat mukanaan viranomaistyöhön ja julkisten palvelujen tuotantoon yksityisistä yrityksistä kopioituja ajattelutapoja.

Yksi merkittävimmistä muutoksista oli kansalaisten roolin uudelleentulkinta: NPM:n ideaalin mukaisesti kansalaisista sukeutui ensisijaisesti kuluttajia ja julkisia palveluja käyttäviä asiakkaita.

Osallistumaan jaloilla äänestäen?

Samalla osallistumisen nähtiin tapahtuvan pääasiallisesti asiakkuuden kautta. Tämä on vuosien saatossa herättänyt paljon kritiikkiä tutkijoiden keskuudessa. Esimerkiksi Denhardt & Denhardt (2002) ovat todenneet, että kuluttajuus ja managerialistiset mallit voivat antaa palveluja käyttäville kansalaisille jaloilla äänestämisen mahdollisuuden, mutta ne eivät välttämättä anna mahdollisuutta vaikuttamiseen ja äänen kuuluville saamiseen palveluiden kehittämisessä.

Kansalaisuus muutoksessa

Markkina-ajattelua onkin seurannut kumppanuutta yhteiskehittämistä ja verkostoja korostava idea hallinnasta (Osborne 2010). Uudet, kumppanuutta painottavat hallinnon uudistaminen tuulet ovat laajentaneet käsityksiä siitä, millainen rooli kansalaisella on yhteiskunnassa: kansalainen nähdään aktiivisena toimijana, jolla on monia rooleja asiakkaana, asukkaana, kansalaisena ja jopa palvelujen tuottajana.

SOTE-uudistus ei tätä ideaa kuitenkaan ihmeemmin tue.

Lue loppuun