Työelämänäkökulma opinnoissa -luentokoulutus 10.10.2017

Opintojen suunnittelun ohella omaa osaamista kannattaa peilata matkan varrella suhteessa työelämään. Opiskeluvalintojen punninta ja suunnitelmallisuus opintojen aikana toimivat hyvänä pohjana vielä valmistumisen jälkeenkin. Luento pidetään Pinni A:n Paavo Koli -salissa tiistaina 10.10. klo 16.15 – 17.30. Ilmoittautuminen on avattu!

Monialaisella luennolla avataan näkökulmia oman osaamisen systemaattiseen tunnistamiseen jo opintojen aikana. Koulutuksessa käsitellään opinnoissa syntyneen osaamisen tunnistamista työelämätaidoiksi. Asiantuntijuuteen kasvu alkaa ja jatkuu opintojen aikana.

Ilmoittautuminen verkkolomakkeella koulutuksen alkuun saakka.

Vuosittain järjestettävä luentotilaisuus on tarkoitettu kaikille Tampereen yliopiston eri alojen opiskelijoille, joille aihe on ajankohtainen.

Luento toteutetaan vuosittain, joten osallistua voi siis sinä opiskeluvuotena kun pohdinta on itselle ajankohtaista. Koulutuksen järjestää Tampereen yliopiston opintopalvelut ja kouluttajina toimivat työelämäasiantuntijat Reeta Lehmusoksa ja Terhi Erkkilä.

Tervetuloa!

Lisätietoja kouluttajilta: uraohjaaja[at]uta.fi

Tampereen yliopiston opintopalvelut
Työelämä ja harjoittelu I Ohjaus ja hyvinvointi