Oppiminen suurennuslasin alla

Tällä viikolla ekaluokkalainen lapseni ähersi matematiikan läksyn kimpussa. Loogista päättelyä vaativa tehtävä ei meinannut aueta. ”Äiti. Mä tiedän kyllä vastauksen mutta en ole ihan varma, ymmärränkö sitä.” Lapsen oivallus tietämisen ja ymmärtämisen erosta johdatti minut pohtimaan omaa oppimistani. Mitä yliopisto-opinnoista on lopulta jäänyt käteen? Päädyin selailemaan puheviestinnän opetusohjelmaa ja suorittamiani kursseja. Yritin palauttaa mieleen mitä kaikkia aiheita kurssilla käsiteltiin ja millaista opetusmetodia sovellettiin. Oliko kurssi luento-opetusta, verkkokurssi vai työpaja. Esitin kunkin kurssin kohdalta itselleni kysymykset: mitä opin tällä kurssilla, miksi ja miten.

Julkinen keskustelu oppimisen ympärillä on niin ikään ollut vilkasta viime aikoina. On puhuttu ilmiöoppimisesta, flippauksesta, lähiopetuksen vähenemisestä, digiopiskelun lisääntymisestä, yksilöllisistä opintopoluista ja itseohjautuvuudesta. Mediaan on herunut tietoa vielä keskeneräisestä tutkimuksesta, jossa heikentyneiden oppimistulosten ja Pisa-sijoitusten syy löydetään peruskoulun uusista opetusmenetelmistä. Ammatillinen opetus on myös lehtitietojen perusteella kriisissä. Pelätään, että liian suuri vastuu omista opinnoista yhdistettynä liian vähäisiin opetusresursseihin johtaa eriarvoistumiseen ja oppimistulosten heikkenemiseen. Oppiminen on siis ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti latautunut aihe.

Perusmielikuva yliopisto-opetuksesta on kalvosulkeiset, jossa opettajan monologia rikkoo vain kahina, joka syntyy myöhässä luennolle saapuvista opiskelijoista kuoriutumassa ulkovaatteistaan. Puheviestinnässä tätä opetusmetodia käytetään riemastuttavan vähän. Omaa oppimista pohtiessani oppimistulokset olivat perusluentokurssien osalta selvästi heikoimmat. Oli vaikea saada kiinni jälkikäteen mitä luennoilla on yritetty takoa päähän.

Toinen yleisesti käytetty yliopisto-opetuksen metodi (ainakin omalla kohdalla) on ollut kurssien jakaminen luento-osuuteen ja ryhmätyöosuuteen. Tämän metodin suhteen omat oppimistulokseni olivat kaksijakoiset. Perusmalli, jossa luento-osuuden jälkeen opiskelijat jaetaan ryhmiin, joissa heidän tulee tuottaa esitelmä jostakin kurssin aihealueesta ei näyttänyt toimivan kovinkaan hyvin. Muistan nähneeni kymmeniä PowerPoint- ja Prezi-esityksiä, mutta mitä niiden avulla yritettiin kertoa – eipä jäänyt mieleen. Kun sitten taas tätä perusmallia vähän sovelletaan niin avot! En tule ikinä unohtamaan fenomenologian perusideaa, koska Puheviestintä tieteenä –kurssilla Prezin sijaan päädyimme esittelemään aihetta kanssaopiskelijoille imitoimalla ”Haluatko Miljonääriksi” -ohjelmaa vaihtamalla nimeksi ”Haluatko Fenomenologiksi”. Siinä yleistiedon sijaan kilpailtiin tieteenfilosofiaan liittyvillä kysymyksillä, käytettiin fifty-fifty-optio, kysyttiin yleisöltä ja kilautettiin kaverille (professorille). En myöskään unohda argumentaation ja vaikuttamisen peruskeinoja, koska niitä ajatellessani palaan kurssille, jossa opiskelijat pyrkivät vakuuttamaan yleisöään erilaisin keinoin, kuten esiintymällä suunnistuspuvussa. Esiintymisen kurssin loppuhuipennus, Pimeät puheet –tapahtuma on myös ollut itselleni yksi parhaita oppimiskokemuksia. Kurssin teoriaosuus kääntyy käytännön osaamiseksi, kun kurssin päätteeksi saa pitää radioitavan ja kuvattavan puheen kaikelle kansalle. Näitä kursseja yhdisti opetuksen vuorovaikutteisuus ja mahdollisuus luovaan toteuttamiseen.

Oman oppimisen tarkastelun kautta päädyn koulutuspoliittisella janalla uudistusmielisten laitaan. On hyvä, että opetusta kehitetään ja että siitä puhutaan julkisesti. On hyvä, että erilaiset oppijat otetaan huomioon ja tunnistetaan vuorovaikutuksen ja luovuuden merkitykset oppimiselle. Oppiminen on paitsi ihmisoikeus se kehittää ja avaa ovia uusiin maailmoihin. Oppimisessa on kuitenkin perustaltaan kysymys ajattelemisesta. Luovuutta ja vuorovaikutusta hyödyntävä opetus opettaa ajattelemaan itse. Siinä on mielestäni se avain.

Lapsen logiikkatehtävä ratkaistiin lopulta leikkimällä kauppaa. Muuntamalla numerot kassahihnalla kulkeviksi ostoksiksi lapsen oli helpompi ajatella konkreettisesti ja lopulta myös ymmärtää vastaus. Meillä oli hauskaa ja molemmat oppivat jotakin, vuorovaikutuksessa.

Be Sociable, Share!

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *