Syyslukukausi pulkassa

Tänne blogin puolelle Ilona kirjoittelikin aiemmin syksyllä hieman esiintymisjännityksestä ja tekstissään mainitsikin tällöin käynnissä olleen esiintymisen kurssin. Esiintymisen kurssi huipentui 29.11. Pimeät puheet -tilaisuuteen, missä ääneen pääsivät minun ja Ilonan lisäksi myös kurssikaverimme. Nuorempana jännitys oli vahvasti läsnä arjessani ja erityisesti lukioikäisenä muistan jännittäneeni paljon esimerkiksi esitelmien pitämistä koulun oppitunneilla. Vaikka esiintymistä on joutunut tekemään myös yliopistotaipaleen aikana, tuntui Pimeät puheet -tapahtumana huomattavasti jännittävämmältä kuin yksikään aiempi esitelmä tai esiintymistä vaatinut tehtävä. Välillä ajatus omasta puheesta jännitti jopa niin, ettei ihan oikeasti tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa.

On mielenkiintoista huomata, kuinka omaa esiintymistä jännittää ihan eri tavalla, kun haluaa haastaa itseään ja ylittää itsensä. Esiintymisen kurssi kuuluu puheviestinnän aineopintoihin ja ainakin itse huomasin tämän vaikuttavan omaan asennoitumiseeni puhetta kohtaan merkittävästi. Taustalla vaikutti ajatus siitä, että esiintymään lähdetään huomattavasti laajemmalla tietopohjalla kuin koskaan aiemmin ja kurssin myötä esiintymiseen liittyviä harjoiteitta oli takana aiempaa enemmän. Jokainen puheen pitäjä halusi ylittää itsensä – niin myös minä. Vaikka itse puhetilaisuuden jälkeen mieleen nousikin sata asiaa, mitä olisi voinut tehdä eri tavalla tai missä olisi voinut olla parempi, olin onnellinen siitä, että olin selvinnyt tilanteesta ja olin saanut pidettyä puheeni kasassa. Olin selvinnyt puheestani kaikista niistä jännitystärinöistä ja päässäni myllänneistä kauhuskenaarioista huolimatta.

Kokonaisuutena esiintymisen kurssi antoi paljon ja erityisesti ajateltavaa antoivat itse ne Pimeät puheet. Tuntuu mielettömältä ajatella sitä, kuinka hienoja kokonaisuuksia ja ajatuksia kurssikaverit olivatkaan saaneet puheissaan esiin ja kuinka rohkeasti omia mielipiteitä halutaan saada kuuluviin. Koen, että kuluneen 1,5 vuoden aikana puheviestinnän opinnoista, olen oppinut havainnoimaan ja ymmärtämään omaa viestintääni uudella tavalla. Tiedän ja tunnen itseni viestijänä huomattavasti paremmin kuin ennen yliopisto-opintoja. Vaikka opittavaa löytyy varmasti vielä runsaasti, on oma kehitys jo tähän mennessä ollut varsin positiviista huomata. Jokainen viestii omalla tavallaan, joten omaa viestintää on tärkeä tarkkailla ja kehittää henkilökohtaiset vahvuudet (kuin heikkoudet) huomioiden.

Elämäni toinen syyslukukausi taputeltu ja aika siirtyä joululoman viettoon! Kuten varmasti useista aiemmista teksteistä on käynyt ilmi; kulunut syksy on ollut varsin kiireinen. Pieni joulubreikki arkimyllystä on siis toden totta odotettu ja ansaittu. Haluankin toivottaa niin omasta kuin muun blogiväen puolesta kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja mahtavaa uutta vuotta! Blogin puolelle palaillaan kirjoittelemaan jälleen ensi vuoden puolella!

Aliisa

Oppiminen suurennuslasin alla

Tällä viikolla ekaluokkalainen lapseni ähersi matematiikan läksyn kimpussa. Loogista päättelyä vaativa tehtävä ei meinannut aueta. ”Äiti. Mä tiedän kyllä vastauksen mutta en ole ihan varma, ymmärränkö sitä.” Lapsen oivallus tietämisen ja ymmärtämisen erosta johdatti minut pohtimaan omaa oppimistani. Mitä yliopisto-opinnoista on lopulta jäänyt käteen? Päädyin selailemaan puheviestinnän opetusohjelmaa ja suorittamiani kursseja. Yritin palauttaa mieleen mitä kaikkia aiheita kurssilla käsiteltiin ja millaista opetusmetodia sovellettiin. Oliko kurssi luento-opetusta, verkkokurssi vai työpaja. Esitin kunkin kurssin kohdalta itselleni kysymykset: mitä opin tällä kurssilla, miksi ja miten.

Julkinen keskustelu oppimisen ympärillä on niin ikään ollut vilkasta viime aikoina. On puhuttu ilmiöoppimisesta, flippauksesta, lähiopetuksen vähenemisestä, digiopiskelun lisääntymisestä, yksilöllisistä opintopoluista ja itseohjautuvuudesta. Mediaan on herunut tietoa vielä keskeneräisestä tutkimuksesta, jossa heikentyneiden oppimistulosten ja Pisa-sijoitusten syy löydetään peruskoulun uusista opetusmenetelmistä. Ammatillinen opetus on myös lehtitietojen perusteella kriisissä. Pelätään, että liian suuri vastuu omista opinnoista yhdistettynä liian vähäisiin opetusresursseihin johtaa eriarvoistumiseen ja oppimistulosten heikkenemiseen. Oppiminen on siis ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti latautunut aihe.

Perusmielikuva yliopisto-opetuksesta on kalvosulkeiset, jossa opettajan monologia rikkoo vain kahina, joka syntyy myöhässä luennolle saapuvista opiskelijoista kuoriutumassa ulkovaatteistaan. Puheviestinnässä tätä opetusmetodia käytetään riemastuttavan vähän. Omaa oppimista pohtiessani oppimistulokset olivat perusluentokurssien osalta selvästi heikoimmat. Oli vaikea saada kiinni jälkikäteen mitä luennoilla on yritetty takoa päähän.

Toinen yleisesti käytetty yliopisto-opetuksen metodi (ainakin omalla kohdalla) on ollut kurssien jakaminen luento-osuuteen ja ryhmätyöosuuteen. Tämän metodin suhteen omat oppimistulokseni olivat kaksijakoiset. Perusmalli, jossa luento-osuuden jälkeen opiskelijat jaetaan ryhmiin, joissa heidän tulee tuottaa esitelmä jostakin kurssin aihealueesta ei näyttänyt toimivan kovinkaan hyvin. Muistan nähneeni kymmeniä PowerPoint- ja Prezi-esityksiä, mutta mitä niiden avulla yritettiin kertoa – eipä jäänyt mieleen. Kun sitten taas tätä perusmallia vähän sovelletaan niin avot! En tule ikinä unohtamaan fenomenologian perusideaa, koska Puheviestintä tieteenä –kurssilla Prezin sijaan päädyimme esittelemään aihetta kanssaopiskelijoille imitoimalla ”Haluatko Miljonääriksi” -ohjelmaa vaihtamalla nimeksi ”Haluatko Fenomenologiksi”. Siinä yleistiedon sijaan kilpailtiin tieteenfilosofiaan liittyvillä kysymyksillä, käytettiin fifty-fifty-optio, kysyttiin yleisöltä ja kilautettiin kaverille (professorille). En myöskään unohda argumentaation ja vaikuttamisen peruskeinoja, koska niitä ajatellessani palaan kurssille, jossa opiskelijat pyrkivät vakuuttamaan yleisöään erilaisin keinoin, kuten esiintymällä suunnistuspuvussa. Esiintymisen kurssin loppuhuipennus, Pimeät puheet –tapahtuma on myös ollut itselleni yksi parhaita oppimiskokemuksia. Kurssin teoriaosuus kääntyy käytännön osaamiseksi, kun kurssin päätteeksi saa pitää radioitavan ja kuvattavan puheen kaikelle kansalle. Näitä kursseja yhdisti opetuksen vuorovaikutteisuus ja mahdollisuus luovaan toteuttamiseen.

Oman oppimisen tarkastelun kautta päädyn koulutuspoliittisella janalla uudistusmielisten laitaan. On hyvä, että opetusta kehitetään ja että siitä puhutaan julkisesti. On hyvä, että erilaiset oppijat otetaan huomioon ja tunnistetaan vuorovaikutuksen ja luovuuden merkitykset oppimiselle. Oppiminen on paitsi ihmisoikeus se kehittää ja avaa ovia uusiin maailmoihin. Oppimisessa on kuitenkin perustaltaan kysymys ajattelemisesta. Luovuutta ja vuorovaikutusta hyödyntävä opetus opettaa ajattelemaan itse. Siinä on mielestäni se avain.

Lapsen logiikkatehtävä ratkaistiin lopulta leikkimällä kauppaa. Muuntamalla numerot kassahihnalla kulkeviksi ostoksiksi lapsen oli helpompi ajatella konkreettisesti ja lopulta myös ymmärtää vastaus. Meillä oli hauskaa ja molemmat oppivat jotakin, vuorovaikutuksessa.