Kun mikään ei riitä, miten saamme motin jatkumaan?

Loman loppuessa opiskelijan silmille laskeutuvat vaaleanpunaiset linssit, joiden läpi uudet koitokset näyttävät suurin piirtein tältä:

Uusi periodi, uudet kujeet! Nyt minä onnistun. Aion tehdä kaiken ajallaan ja samalla hoitaa sosiaalisia suhteitani ja pitää huolta terveydestäni. Kun vaan uskoo itseensä, kaikki on mahdollista! Koulu on ihanaa! Elämä on ihanaa!

Kun energiavarastot ovat täynnä, kaikki tuntuu mahdolliselta ja inspiroivalta. Alkuinnostus ei ole kuitenkaan turhaan saanut nimeensä etuliitettä “alku”, sillä se lopahtaa usein yllättävän nopeasti, kun energiaa ei riitäkään kaikkeen, mihin piti. Innostuneisuus johtuu niin sanotusta sisäisestä motivaatiosta.

Onnen kukkuloilta syöksylaskuun

Sisäinen motivaatio viittaa tilanteeseen, jossa yksilö on motivoitunut toimimaan ilman ulkoista pakkoa, syytä tai kontrollia (Byman, 2002). Tehtävä – kuten syksyn ensimmäisen oppimispäiväkirjan kirjoittaminen – ikään kuin vetää yksilöä puoleensa, hän hakeutuu aktiivisesti tekemään sitä ja kokee halua heittäytyä tekemiseen huolimatta siitä, onko tehtävään liittyvää ulkoista palkkiota. Uuden lukuvuoden alkaessa ja alkuinnostuksen huumassa energiaa tuntuu virtaavan opiskeluun luontaisesti. Tekeminen tuntuu innostavalta ja mielekkäältä, ja sisäinen motivaatio kumpuaa yksilöstä itsestään. (Martela & Jarenko, 2014, 14.) Tällaisen innostavan asian äärellä oppiminen ja tieto itsessään motivoivat yksilöä (Byman, 2002). Tiedolla tai taidolla on henkilökohtainen merkitys, jolloin sen oppimiseen saattaa herkästi käyttää runsaasti aikaa ja pyrkiä syväprosessoimaan sitä useista eri näkökulmista (Kauppila, 2003). Ah, miten ruusuista, ihanaa ja helppoa – pienen hetken ajan.

Vaikka alkuinnostus vaikuttaakin yksilöön monin tavoin positiivisella tavalla, saattaa yksilö “innostuspäissään” kasata itselleen tehtäviä yli omien realististen voimavarojensa. Motivaation hiipuessa kyky organisoida asioita kärsii ja esimerkiksi koulutehtävien tärkeysjärjestykseen asettaminen vaikeutuu. Kun koulutehtävät alkavat pakkautua toinen toistensa päälle, alkaa sisäinen motivaatio hiljalleen kadota. Tällöin yksilö ei enää löydä sisäistä paloaan tehdä ja toimia tiettyjen asioiden eteen. Sisäisen motivaation katoamisen myötä yksilö joutuu etsimään motivaatiota ulkopuolelta.

Ulkoinen motivaatio tarkoittaa toimintaa, joka rakentuu keppien ja porkkanoiden varaan. Tällöin tehtävän mielekkään tekemisen sijasta keskiössä on suorittamisesta saatavat palkinnot tai rangaistuksen välttäminen. Tehtävän tekeminen voidaan nähdä jonkin ulkoisen päämäärän saavuttamiseksi. (Martela & Jarenko, 2014, 6–14.) Tehtävän suorittaminen on ulkoapäin vahvasti kontrolloitua ja itsemääräämisen aste on vähäinen. (Liukkonen ym. 2006, 84–85.)

Lyhyellä aikajänteellä ulkoiset motiivit voivat olla hyvinkin tehokkaita motivoinnin keinoja (Liukkonen ym. 2006, 84–85). Koska voimme motivoida toinen toisiamme, olemme Gassin ja Seiterin (2014) kirjaa mukaillen koonneet huoneentauluiksi muutamia lauseita, joiden avulla selviytyä kevään viimeisimmistä tenteistä ja esseistä. Meillä itsellämme on suuri merkitys siihen, miten löydämme keinot ja tavat selättää pakolliset velvollisuudet arkisen kaaoksen keskellä, kun sisäinen motivaatio on haihtunut teille tietämättömille ja on aika ottaa rankat otteet (lue romantisoidut huoneentaulut) käyttöön.

“Nyt ne inspiraatiotaulut esille!”

Mikäli esimerkiksi havaitsemme ystävämme tai tuttumme pudonneen kelkasta koulutehtävien osalta, voimme yrittää motivoida tätä eri tehokeinojen avulla. Koulun kannalta tehtävien ajallaan suorittaminen on tärkeää, joten opiskelukaveria saatetaan motivoida esimerkiksi pelottelun avulla. “Jos et tee tätä ajallaan, et tule valmistumaan!” Pelottelu on näin ollen miellettävissä tietynlaiseksi uhkailuksi. Pelottelun kannalta olennaista on saada pelottelun kohde uskomaan, että tietyillä toimilla on mahdollistablogikuva1.jpg välttää uhka (Gass & Seiter, 2014, 288). Jokainen opiskelija tiedostaa varmasti opintoihinsa liittyvät valmistumisen tavoiteajat ja muut vaatimukset, joten vastaavien uhkausten avulla opiskelija on mahdollista saada toimimaan opintojensa eteen. Pelottelun toimintalogiikka perustuu kolmeen vaiheeseen (Gass & Seiter, 2014, 288). Ensin yksilö tunnistaa haavoittuvuutensa, minkä jälkeen hän alkaa toimia välttääkseen vaaran; tässä tapauksessa valmistumisen lykkääntymisen. Viimeisenä pelottelun vaiheena tunnetaan pelon hallinta, mikä liittyy vaaran tiedostamiseen.

Hieman pelottelua vastaavaksi keinoksi luokitellaan syyllistäminen. Syyllistämisen avulla yksilö on mahdollista saada tuntemaan itsensä vaikkapa aikaansaamattomaksi tai kyvyttömäksi. Opiskelumaailmassa tehtävien laiminlyöminen saatetaan yhdistää laiskuuteen. Mikäli kuulemme syyllistäviä kommentteja, saatamme nähdä itsemme heikkoina ja opiskelumaailmaan sopimattomina. Usein syyllistäminen yhdistetään sääliin ja syyllistämistä käytetäänkin esimerkiksi erilaisissa apurahakeräyksissä tai mainoskampanjoissa (Gass & Seiter, 2014, 289). Mainoksissa saatetaan näyttää vaikkapa ihmisiä, jotka saavat mainosta katsovan tuntemaan itsensä jollakin tapaa syylliseksi tai velvolliseksi toimimaan näiden ihmisten puolesta, esimerkiksi lahjoittamalla rahaa. Vastaavalla tavalla syyllistävät kommentit saavat yksilön tuntemaan itsensä opiskelumaailmassa velvolliseksi puurtamaan opintojensa eteen. Jos opiskelija jää opinnoissa merkittävästi jälkeen, tuntee tämä syyllisyyttä poiketessaan normeista.

Kolmas tehokeino toisen ihmisen motivoimiseen on kouluhommien yhdistäminen johonkin mukavaan ja miellyttävään tekemiseen tai olotilaan. Tämä löytyy Gassin ja Seiterin (2014, 298) teoksesta nimellä  “warmth appeals”, joka ei suomennettuna aivan blogikuva 3vastaa tavoitettaan, mutta josta ymmärtää idean. Yksi tapa liittää positiivisia merkityksiä ikäviin asioihin voisi olla esimerkiksi mielikuvien maalailu: “Kotona on rentouttavaa ja ihanaa opiskella, kun saa olla kaikessa rauhassa hälinältä. Voi vaikka kääriytyä peittoon ja lämmittää kaakaota samalla kun katselee videoluentoa. Siitä ei opiskelu enää paremmaksi muutu, kokeile vaikka!”.  Inhottavien asioiden liittäminen mukaviin asioihin saa vastaanottavan osapuolen motivaation kohoamaan.

Jos mikään edellä mainituista motivoinnin keinoista ei nosta kaveria suosta, on aika kokeilla vanhaa kunnon mielistelyä, jolla sisäinen motivaatio voi nousta itsetunnon mukana pilviin. Mielistelyä – tai lievemmin sanottuna kehumista – voivat olla esimerkiksi ylistävät lauseet, kuten: “Sä oot kyllä heittämällä taitavin esiintyjä ja noi sun diaesitykset on upeita! Mikä on sun salaisuus?”. Kyseisen kommentin saanut henkilö tulee hyvälle tuulelle saamastaan kehusta ja saa uutta intoa toteuttaa yhtä mahtavia – ellei jopa parempia – esitelmiä tulevaisuudessakin. Mitä aidompaa kaverin ylistäminen on, sitä tehokkaammin se toimii.

Rosa, Aliisa ja Terhi

Kurssilla Argumentointi ja vaikuttaminen

Miksi puheviestintää?

Yhteishaku starttasi viime viikolla ja hakuaikaa on jäljellä vielä 3.4. asti. Ylihuomenna julkaistaan puheviestinnän tämän kevään pääsykoemateriaalit ja mikäli jokin mielen päällä askarruttaa pääsykokeisiin liittyen, suosittelen kurkkaamaan Ilonan kirjoittamaa postausta!

Puheviestinnän opinnot koostuvat sekä kandidaatin että maisterin tutkinnosta, eli kokonaisuudessaan tutkinnon suunniteltu kesto on 3 + 2 vuotta. Opiskelen tällä hetkellä itse toista vuottani ja ensi vuonna olisikin aika alkaa työstämään kandia. Aika on tuntunut hurahtaneen vauhdilla, mutta samalla koen ymmärryksen viestinnästä kehittyneen hurjasti alkuasetelmista. Viestinnän opinnot antavat viestintään ilmiönä monialaista ymmärrystä. Tampereen yliopistossa on vapaa sivuaineoikeus, mikä tarkoittaa, että sivuaineita on valittavissa runsaasti. Erilaisia sivuaineita on valittavissa sekä yliopiston että ammattikorkeakoulun tarjonnasta. Puheviestinnän opiskelijat valmistuvat vuorovaikutuksen ammattilaisiksi. Opintojen jälkeen voimme työllistyä esimerkiksi kouluttajina, konsultteina, tiedottajina tai vaikkapa viestintäpäälliköinä. Viestintä ja vuorovaikutus ovat ilmiöinä jatkuvasti kehittyviä ja osaamista tarvitaan useilla eri aloilla. Puheviestinnän opintosuuntaan valitaan vuosittain 20 opiskelijaa ja jo vuosikurssilaisteni kesken juteltaessa on useaan kertaan konkretisoitunut se, kuinka monenlaisia urahaaveita jo tähän pieneen 20 opiskelijan porukkaan mahtuu. Vaikka puheviestinnässä siis opiskelemmekin kaikki samaa pääainetta, on jokaisella mahdollisuus rakentaa omaa viestintäosaamistaan omien mielenkiinnon kohteidensa mukaan juurikin sivuaineiden avulla.

Koska vuosikurssimme koostuvat 20 opiskelijasta, on kokonaisuudessaan ainejärjestömme on näin ollen pieni. Ainejärjestömme pienuus ei kuitenkaan ole menoa haitannut, vaan erilaisia tapahtumia järjestetään vuoden ympäri laidasta laitaan. Reettoreiden menoa ja meininkiä kannattaa kurkata esimerkiksi Instagramista!

Viimeisimmästä pääsykoerumbastani on aikaa kaksi vuotta, joten hakuprosessiin liittyvät muistot elävät yhä suhteellisen vahvasti mielessäni. Itselleni ajatus viestinnän opinnoista syntyi jo lukioaikoina ja muistankin surffaileeni Opintopolkua abikeväänä varsin aktiivisesti. Ensimmäisellä kerralla pääsykokeisiin valmistautuminen jäi kohdallani hieman kehnolle mallille ja ajatus välivuodesta houkutti kirjoituskevään jälkeen melkoisesti. Lähes välittömästi pääsykokeiden jälkeen aavistin, ettei koulupaikkaa tänä vuonna kohdalleni napsahtanut. Tästä huolimatta tiesin, että samaiseen pääsykokeeseen tulen osallistumaan myös tulevana keväänä. Ja tällä kertaa sata lasissa. Vaiva kannatti ja sainkin tuulettaa koulupaikkani johdosta välivuoteni jälkeisenä kesänä. Haluankin siis muistuttaa, että yksikään hakuprosessi ei ole täysin samanlainen ja meillä opiskelijoita löytyy monista eri lähtökohdista. Mikäli viestinnän opinnot ovat siis ajatuksissa pyörineet, kannustan kaikkia alasta kiinnostuneita ehdottomasti hakemaan!

Tsemppiä hakuprosessiin toivotellen ja keväästä nauttien,

Aliisa

Millainen on puheviestinnän uusi pääsykoe?

Uuden yliopiston myllerryksen myötä puheviestintä on saanut oman, tutkinto-ohjelman muista opintosuunnista erillisen valintakokeensa. Uusi pääsykoe toteutetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Tämä postaus sisältää tietoa uudesta pääsykokeesta, ja muutamia vinkkejä valmistautumiseen liittyen.

Aiempina vuosina hakijan tuli läpäistä tutkinto-ohjelman kirjallinen, yhteinen pääsykoe, jonka jälkeen hakija kutsuttiin kirjeellä erilliseen puheviestinnän pääsykokeeseen. Nyt erillinen kirjallinen pääsykoe on otettu pois käytöstä, ja hakija osallistuu pääsykokeeseen vain yhtenä päivänä. Kyseessä on nimenomaan puheviestinnän opintosuunnan valintakoe, johon hakija kutsutaan erikseen sähköpostitse.

Puheviestinnän pääsykoe rakentuu suullisesta ennakkotehtävästä ja haastattelusta, jotka molemmat perustuvat kirjalliseen puheviestinnän alan aineistoon. Aineisto julkaistaan 28.3.2019 Tampereen yliopiston sivuilla. Jos siis punnitset vielä puheviestintään hakemista, aikaa pääsykokeeseen valmistautumiselle on vielä runsaasti, sillä edes pääsykoemateriaalia ei ole vielä julkaistu!

Vanhassa pääsykokeessa oli se mahdollisuus, että puheviestinnän hakija saattoi tulla valituksi myös journalistiikan opintosuuntaan, jos paikkaa puheviestinnän puolelta ei siunaantunut. Puheviestinnän erillisen pääsykokeen ansiosta pääsykokeen rakenne on aiempaa selkeämpi, eikä nimenomaan puheviestintään haluava hakija voi ikään kuin vahingossa päätyä journalistiikan puolelle. Lisäksi pääsykoe painottuu aiempaa enemmän juurikin puheviestintään, mikä on hakijan kannalta positiivinen asia!

Miten valmistautua pääsykokeeseen?

Tutustu puheviestinnän opintosuuntaan. Mitkä kurssit kiinnostavat erityisesti? Kuulostaako jokin tutkimussuuntaus erityisen mielenkiintoiselta? Tietoa opintojen sisällöstä löydät opinto-oppaasta ja opetusohjelmasta. Opintojen rakenne tulee muuttumaan hieman uudistuksen myötä, mutta kurssien keskeiset sisällöt pysyvät suhteellisen samana. Nykyisestä opetusohjelmasta ja opinto-oppaasta saa hyvän kuvan myös tulevien kurssien sisällöstä.

Valmistaudu perustelemaan, miksi juuri sinut pitäisi valita opiskelemaan puheviestintää. Klassinen kysymys, joka on monelle tuttu niin opiskelu- kuin työpaikkojenkin haastatteluista. Sen pohdintaan kannattaakin varata aikaa, sillä hyvä perustelu omasta halukkuudesta päästä opiskelemaan puheviestintää tekee hyvän vaikutuksen pääsykokeessa. Mielestäni tärkeintä onkin, että osaat näyttää motivaatiosi myös pääsykokeen pitäjille.

Pääsykoe on monelle todella jännittävä tilanne, ja se on hyvin luonnollista. Niinhän sitä sanotaan, että jännityksen tunne kertoo, että kyse on jostakin merkittävästä asiasta, ja että on tekemässä jotain tärkeää. Viimeinen vinkkini onkin se, että koita vain keskittyä olemaan oma itsesi, jännityksestä huolimatta. Sillä pääsee jo pitkälle!

Tsemppiä kaikille kevään uurastukseen ja pääsykokeisiin!

Ilona, puheviestinnän pääsykokeen selviytyjä

 

Puheviestintä osana uutta Tampereen yliopistoa

Vuoden 2019 alusta lähtien Tampereen yliopisto on virallisesti osa uutta Tampereen korkeakouluyhteisöä, johon kuuluu lisäksi Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu. Yhteishaun lähestyessä muutos saattaa hämmentää puheviestintään hakijoita, joten tässäpä tietoisku muutoksien vaikutuksista puheviestintään.

  • Puheviestintä on nyt osa suurta informaatiotieteiden ja viestinnän tiedekuntaa, johon kuuluu vanhojen tuttujen journalistiikan, mediatutkimuksen, teatterin ja kielien lisäksi esimerkiksi tieto- ja sähkötekniikkaa.
  • Kuulumme viestinnän monitieteiseen tutkinto-ohjelmaan erillisenä puheviestinnän opintosuuntana.
  • Puheviestinnästä valmistut humanististen tieteiden kandidaatiksi ja filosofian maisteriksi.
  • Puheviestinnällä on oma, yksivaiheinen valintakokeensa, jossa suullinen ennakkotehtävä ja haastattelu perustuvat ennalta julkaistavaan aineistoon. Valintakoemateriaali julkaistaan 28.3.2019 Tampereen yliopiston sivuilla.

No mitäs tämä nyt tarkoittaa?

Hakijaa koskettaa konkreettisesti eniten valintakokeen muutos. Aiempina vuosina puheviestintä on ollut osa journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelmaa, jolloin myös pääsykoe toteutettiin yhteistyössä tutkinto-ohjelman kanssa. Pääsykoe oli kaksiosainen: tutkinto-ohjelman yhteistä kirjallista koetta seurasi puheviestinnän oma suullinen koe.

Nykyään puheviestinnän valintakoe on yksivaiheinen ja erillinen tutkinto-ohjelman muista opintosuunnista. Pääsykoe rakentuu ennakkotehtävästä ja haastattelusta, jotka molemmat pohjautuvat ennalta julkaistavaan kirjalliseen aineistoon. Kokeessa arvioidaan ennakkoaineiston hallintaa, puheviestintäosaamista ja soveltuvuutta puheviestinnän alalle. Valintakoe on siis entistä painottuneempi puheviestintään, ja myös pääsykoemateriaali keskittyy puheviestinnän tieteenalaan.

Lisäksi opintojen rakenne sisältää uudistuksen myötä jo kandivaiheesta lähtien enemmän puheviestintään liittyviä kursseja. Tutkinto-ohjelman erillisenä opintosuuntana puheviestintä on selkeä oma kokonaisuutensa, eikä sisällä yhtä paljoa muiden opintosuuntien kursseja.

Hyödyllisiä linkkejä:

Puheviestinnän opintosuunta Tampereen yliopiston nettisivuilla: https://www.tuni.fi/fi/tule-opiskelemaan/puheviestinnan-opintosuunta-viestinnan-monitieteinen-tutkinto-ohjelma/

Puheviestinnän ainejärjestön Reettoreiden nettisivut: http://reettorit.com

Ilona

Syyslukukausi pulkassa

Tänne blogin puolelle Ilona kirjoittelikin aiemmin syksyllä hieman esiintymisjännityksestä ja tekstissään mainitsikin tällöin käynnissä olleen esiintymisen kurssin. Esiintymisen kurssi huipentui 29.11. Pimeät puheet -tilaisuuteen, missä ääneen pääsivät minun ja Ilonan lisäksi myös kurssikaverimme. Nuorempana jännitys oli vahvasti läsnä arjessani ja erityisesti lukioikäisenä muistan jännittäneeni paljon esimerkiksi esitelmien pitämistä koulun oppitunneilla. Vaikka esiintymistä on joutunut tekemään myös yliopistotaipaleen aikana, tuntui Pimeät puheet -tapahtumana huomattavasti jännittävämmältä kuin yksikään aiempi esitelmä tai esiintymistä vaatinut tehtävä. Välillä ajatus omasta puheesta jännitti jopa niin, ettei ihan oikeasti tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa.

On mielenkiintoista huomata, kuinka omaa esiintymistä jännittää ihan eri tavalla, kun haluaa haastaa itseään ja ylittää itsensä. Esiintymisen kurssi kuuluu puheviestinnän aineopintoihin ja ainakin itse huomasin tämän vaikuttavan omaan asennoitumiseeni puhetta kohtaan merkittävästi. Taustalla vaikutti ajatus siitä, että esiintymään lähdetään huomattavasti laajemmalla tietopohjalla kuin koskaan aiemmin ja kurssin myötä esiintymiseen liittyviä harjoiteitta oli takana aiempaa enemmän. Jokainen puheen pitäjä halusi ylittää itsensä – niin myös minä. Vaikka itse puhetilaisuuden jälkeen mieleen nousikin sata asiaa, mitä olisi voinut tehdä eri tavalla tai missä olisi voinut olla parempi, olin onnellinen siitä, että olin selvinnyt tilanteesta ja olin saanut pidettyä puheeni kasassa. Olin selvinnyt puheestani kaikista niistä jännitystärinöistä ja päässäni myllänneistä kauhuskenaarioista huolimatta.

Kokonaisuutena esiintymisen kurssi antoi paljon ja erityisesti ajateltavaa antoivat itse ne Pimeät puheet. Tuntuu mielettömältä ajatella sitä, kuinka hienoja kokonaisuuksia ja ajatuksia kurssikaverit olivatkaan saaneet puheissaan esiin ja kuinka rohkeasti omia mielipiteitä halutaan saada kuuluviin. Koen, että kuluneen 1,5 vuoden aikana puheviestinnän opinnoista, olen oppinut havainnoimaan ja ymmärtämään omaa viestintääni uudella tavalla. Tiedän ja tunnen itseni viestijänä huomattavasti paremmin kuin ennen yliopisto-opintoja. Vaikka opittavaa löytyy varmasti vielä runsaasti, on oma kehitys jo tähän mennessä ollut varsin positiviista huomata. Jokainen viestii omalla tavallaan, joten omaa viestintää on tärkeä tarkkailla ja kehittää henkilökohtaiset vahvuudet (kuin heikkoudet) huomioiden.

Elämäni toinen syyslukukausi taputeltu ja aika siirtyä joululoman viettoon! Kuten varmasti useista aiemmista teksteistä on käynyt ilmi; kulunut syksy on ollut varsin kiireinen. Pieni joulubreikki arkimyllystä on siis toden totta odotettu ja ansaittu. Haluankin toivottaa niin omasta kuin muun blogiväen puolesta kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja mahtavaa uutta vuotta! Blogin puolelle palaillaan kirjoittelemaan jälleen ensi vuoden puolella!

Aliisa

Oppiminen suurennuslasin alla

Tällä viikolla ekaluokkalainen lapseni ähersi matematiikan läksyn kimpussa. Loogista päättelyä vaativa tehtävä ei meinannut aueta. ”Äiti. Mä tiedän kyllä vastauksen mutta en ole ihan varma, ymmärränkö sitä.” Lapsen oivallus tietämisen ja ymmärtämisen erosta johdatti minut pohtimaan omaa oppimistani. Mitä yliopisto-opinnoista on lopulta jäänyt käteen? Päädyin selailemaan puheviestinnän opetusohjelmaa ja suorittamiani kursseja. Yritin palauttaa mieleen mitä kaikkia aiheita kurssilla käsiteltiin ja millaista opetusmetodia sovellettiin. Oliko kurssi luento-opetusta, verkkokurssi vai työpaja. Esitin kunkin kurssin kohdalta itselleni kysymykset: mitä opin tällä kurssilla, miksi ja miten.

Julkinen keskustelu oppimisen ympärillä on niin ikään ollut vilkasta viime aikoina. On puhuttu ilmiöoppimisesta, flippauksesta, lähiopetuksen vähenemisestä, digiopiskelun lisääntymisestä, yksilöllisistä opintopoluista ja itseohjautuvuudesta. Mediaan on herunut tietoa vielä keskeneräisestä tutkimuksesta, jossa heikentyneiden oppimistulosten ja Pisa-sijoitusten syy löydetään peruskoulun uusista opetusmenetelmistä. Ammatillinen opetus on myös lehtitietojen perusteella kriisissä. Pelätään, että liian suuri vastuu omista opinnoista yhdistettynä liian vähäisiin opetusresursseihin johtaa eriarvoistumiseen ja oppimistulosten heikkenemiseen. Oppiminen on siis ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti latautunut aihe.

Perusmielikuva yliopisto-opetuksesta on kalvosulkeiset, jossa opettajan monologia rikkoo vain kahina, joka syntyy myöhässä luennolle saapuvista opiskelijoista kuoriutumassa ulkovaatteistaan. Puheviestinnässä tätä opetusmetodia käytetään riemastuttavan vähän. Omaa oppimista pohtiessani oppimistulokset olivat perusluentokurssien osalta selvästi heikoimmat. Oli vaikea saada kiinni jälkikäteen mitä luennoilla on yritetty takoa päähän.

Toinen yleisesti käytetty yliopisto-opetuksen metodi (ainakin omalla kohdalla) on ollut kurssien jakaminen luento-osuuteen ja ryhmätyöosuuteen. Tämän metodin suhteen omat oppimistulokseni olivat kaksijakoiset. Perusmalli, jossa luento-osuuden jälkeen opiskelijat jaetaan ryhmiin, joissa heidän tulee tuottaa esitelmä jostakin kurssin aihealueesta ei näyttänyt toimivan kovinkaan hyvin. Muistan nähneeni kymmeniä PowerPoint- ja Prezi-esityksiä, mutta mitä niiden avulla yritettiin kertoa – eipä jäänyt mieleen. Kun sitten taas tätä perusmallia vähän sovelletaan niin avot! En tule ikinä unohtamaan fenomenologian perusideaa, koska Puheviestintä tieteenä –kurssilla Prezin sijaan päädyimme esittelemään aihetta kanssaopiskelijoille imitoimalla ”Haluatko Miljonääriksi” -ohjelmaa vaihtamalla nimeksi ”Haluatko Fenomenologiksi”. Siinä yleistiedon sijaan kilpailtiin tieteenfilosofiaan liittyvillä kysymyksillä, käytettiin fifty-fifty-optio, kysyttiin yleisöltä ja kilautettiin kaverille (professorille). En myöskään unohda argumentaation ja vaikuttamisen peruskeinoja, koska niitä ajatellessani palaan kurssille, jossa opiskelijat pyrkivät vakuuttamaan yleisöään erilaisin keinoin, kuten esiintymällä suunnistuspuvussa. Esiintymisen kurssin loppuhuipennus, Pimeät puheet –tapahtuma on myös ollut itselleni yksi parhaita oppimiskokemuksia. Kurssin teoriaosuus kääntyy käytännön osaamiseksi, kun kurssin päätteeksi saa pitää radioitavan ja kuvattavan puheen kaikelle kansalle. Näitä kursseja yhdisti opetuksen vuorovaikutteisuus ja mahdollisuus luovaan toteuttamiseen.

Oman oppimisen tarkastelun kautta päädyn koulutuspoliittisella janalla uudistusmielisten laitaan. On hyvä, että opetusta kehitetään ja että siitä puhutaan julkisesti. On hyvä, että erilaiset oppijat otetaan huomioon ja tunnistetaan vuorovaikutuksen ja luovuuden merkitykset oppimiselle. Oppiminen on paitsi ihmisoikeus se kehittää ja avaa ovia uusiin maailmoihin. Oppimisessa on kuitenkin perustaltaan kysymys ajattelemisesta. Luovuutta ja vuorovaikutusta hyödyntävä opetus opettaa ajattelemaan itse. Siinä on mielestäni se avain.

Lapsen logiikkatehtävä ratkaistiin lopulta leikkimällä kauppaa. Muuntamalla numerot kassahihnalla kulkeviksi ostoksiksi lapsen oli helpompi ajatella konkreettisesti ja lopulta myös ymmärtää vastaus. Meillä oli hauskaa ja molemmat oppivat jotakin, vuorovaikutuksessa.

Esiintymisjännitys ja puheviestinnän opiskelu

Kun päätin lähteä opiskelemaan puheviestintää, yllätin itseni ja luultavasti myös jotkut tuttuni ja läheiseni. Koko peruskoulun ajan jännitin esiintymistä, ja välttelin esiintymistilanteita aina kuin mahdollista. Joka kerta, kun opettaja ilmoitti tulevasta esitelmästä, pystyin tuntemaan vatsassani muodostuvan jännityksen möykyn. Vain miettiessäni tulevaa esiintymistilannetta tunsin ahdistusta, ja ajattelin, että nyt mä siis kuolen. Muistan ajatelleeni, että kun selviäisin kouluaikojen pakollisista esitelmistä kunnialla, en varmasti enää ikinä puhuisi ihmisten edessä.

Mutta kuinkas kävikään. Tänä päivänä opiskelen toista vuotta puheviestintää, enkä voisi olla tyytyväisempi päätökseeni.

Vaikka esiintyminen on aina jännittänyt minua, se on ollut myös jotain muuta. Vaikka pelkäsin usein lamaantuvani luokan edessä ja nolaavani itseni täysin, sitä ei koskaan tapahtunut. Siitä huolimatta, että joskus senat menivät sakaisin ja ääneni tuntui tärisevän kuin pyykinpesukone maksimaalisella linkousteholla, minä selvisin jokaisesta kerrasta. Voin sanoa, että se itsensä ylittämisen tunne oli aivan mahtava. Päätin, että sitä tunnetta haluan kokea uudestaan ja uudestaan.

Meillä Tampereella puheviestinnän kanditutkintoon kuuluu esiintymisen kurssi, joka huipentuu marraskuun lopulla järjestettävään Pimeät puheet -tilaisuuteen. Silloin kurssilaiset hyödyntävät syksyn aikana oppimiansa tietoja ja taitoja pitääkseen lyhyen vaikuttavan puheen yliopiston luentosalissa yleisön edessä. Tänä vuonna Pimeät puheet on 29. marraskuuta, ja osallistun siihen itsekin. Tiedän, että tulen jännittämään, mutta se ei haittaa. Jännitys on osa esiintymistä, ja se voi olla myös hyvä asia.

Jännitys aktivoi kehoa ja mieltä tulevaa esiintymistilannetta varten, ja keskittymiskyky paranee. Kuten esiintymisen kurssin luento-osuudella opittiin, jännitys ja innostus tuntuvat kehossa lähes täysin samalla tavalla. Kyse on siitä, miten jännitykseen suhtautuu. Ajattelenko sen olevan hyvää vai huonoa jännitystä? Voin tehdä tietoisen näkökulman muutoksen ja päättää, että se johtuu innostuksesta. Sen sijaan että koittaisin piilottaa jännitystäni, voin hyväksyä sen, ja keskittyä enemmän esiintymistaitojeni kehittämiseen.

Ilona

Viime viikkoni vaihto-opiskelijana

Ajattelin tulla kirjoittelemaan kokemuksiani vaihtoon hakemisesta, mutta kokemukseni ovat viime vuonna Erasmus-hakuprosessista kirjottaneen Rosa-Marian kanssa hyvin samanlaiset, joten ajattelin tarjota hieman erilaisen näkökulman. Itse olen vaihdossa Nordplus-järjestön kautta, mutta hakuprosessi on hyvinkin samankaltainen. Paljon selkeää tietoa hakuprosessista löytyy myös Tampereen yliopiston sivuilta. Mutta pidemmittä puheitta, tässä viime viikkoni vaihto-opiskelijana Tukholmassa opintojen näkökulmasta kerrottuna:

Maanantai 5.11.
Pienen loman jälkeen alkoi uusi kurssi nimeltään Politics & Popular Culture. Aiemmin syksyllä jouduin hieman muuttamaan suunnitelmiani aikataulusyistä johtuen ja opiskelemaan viimeisen kurssini englanniksi. Suunnitelmien muuttaminen onnistui avuliaan henkilökunnan kanssa varsin helposti.

Kurssi alkoi perehdytysluennolla, jolla päästiin hieman jo syventymään politiikan ja kulttuurin maailmaan. Vaikka kurssi on sisällöltään hieman erilainen mitä Suomessa olen opiskellut, on mielenkiintoista syventyä mediasisältöjen ja politiikan yhteneväisyyksiin (vihdoin) pienryhmäopetuksessa. Aiemmat kurssini täällä ovat olleet massakursseja, joten pienryhmätunnit ovat mukavaa vaihtelua ja muistuttavat paljon luentojani Tampereen yliopistossa.

Tiistai 6.11.
Päivä alkoi jälleen parin tunnin luennolla. Luennon aiheena oli Narrative, Myth & World Politics. Luennoilla opettaja odottaa paljon keskusteluun osallistumista, joten näillä luennoilla ei voi oikein piiloutua muiden kurssilaisten taakse torkkumaan. Yritin siis ahkerasti osallistua keskusteluun ja sisäistää luennon pääpointit. Onneksi kurssin opettaja on panostanut PowerPoint-esitysten tekoon ja visualisoi teoriaa hauskoilla kuvilla ja videoilla. Luennon jälkeen jäin yliopistolle lukemaan kurssikirjallisuutta (jota on paljon…) perjantain seminaaria varten.

Keskiviikko 7.11.
Luentovapaa päivä, jihaa! Mutta kuten kaikki yliopistomaailmaa ymmärtävät tietävät, se ei yleensä tarkoita vapaapäivää. Joten kurssikirjallisuus eteen ja lukemaan! Lukeminen alkoi kuitenkin hetken päästä tökkiä, joten lähdin pitkälle kävelylenkille virkistämään ajatuksiani. Toisinaan on hyvä kuunnella omaa kehoa, eikä esimerkiksi lukea vain suorittamismielessä, jolloin ainakin itselläni aiempi sivu unohtuu viimeistään seuraavalle siirryttäessä.

Torstai 8.11.
Mediaopintojen kampuksella järjestettiin koko päivän kestävä tapahtuma, jossa vierasluennoitsijat pitivät luentoja ja keskustelutilaisuuksia. Minun oli kurssini puolesta osallistuttava päivän viimeiseen tilaisuuteen, jossa lyhyesti muotoiltuna käsiteltiin sitä, miten 1960-luvun loppuvuodet ovat vaikuttaneet tähän päivään. Luennon pitivät You Say You Want a Revolution? Records and Rebels 1966-1970 -näyttelyn tuottajat. Saimme myös ensimmäisenä maailmassa nähdä kyseiseen näyttelyyn liittyvän elokuvan. Luento oli erittäin mielenkiintoinen ja päivän kruunasi tietenkin kahvitarjoilu, sillä kaikki ilmainen ruoka on vaihto-opiskelijan näkökulmasta kuin lottovoitto! Ruotsissa kun ei ole käsitettä edullinen opiskelijalounas, vaan yliopistolla lounaat maksavat vähintään sen 8 euroa…

Perjantai 9.11.
Aika tiivis opintoviikko päättyi perjantaina Nälkäpeli-elokuvan katsomiseen yliopistolla ja sen jälkeen siitä seminaarissa keskustelemiseen. Seminaaria varten tuli pitkin viikkoa luettua paljon kurssikirjallisuutta, sillä etenkin pienryhmäseminaarissa keskusteluun osallistuminen on erittäin tärkeää. Seminaarin keskustelun pohjalle valittu elokuva oli mielestäni opettajalta nappivalinta, sillä vaikka olin elokuvan nähnyt jo aiemminkin, oli sen katsominen akateemisin silmin erilaista ja keskustelu varsin mielenkiintoista!

Seminaarin jälkeen sai hetkeksi hengähtää ja viikonloppu menikin Tukholmaa näyttäessä luokseni saapuneille sisaruksille, sekä tietysti seuraavan viikon kurssikirjallisuuteen paneutuen!

-Karla

Välillä on lupa hengähtää

Heippahei! Perioditauko on tässä vaiheessa virallisesti jo mennyttä elämää ja nyt olemmekin kaikki päässeet aloittamaan toisen periodin opinnot. Myönnettäköön; Vaikka aiemminkin kerroin palanneeni lomalta kouluun intoa piukalla, kuluivat kaksi ensimmäistä kuukautta koulun penkillä pitkälti totutellessa jälleen arkirytmiin. Kesällä arkipäivät kuluivat töiden parissa ja työpäivän päätteeksi saikin sitten luvan kanssa vaihtaa täysin vapaalle. Koulupäivän jälkeen tätä mahdollisuutta löytyy huomattavasti harvemmin. Tehtävää riittää ja deadlinet kolkuttelevat milloin minkäkin oven takana. Kiire ja aikataulut pyörittävät useiden korkeakouluopiskeijoiden arkea ja valitettavan moni potee uupumusta. Fuksivuodesta oppineena; tänä vuonna haluan suorittaa asioita ajallaan, mutta myös löytää aikaa itselleni. 

Usein kuulee puhuttavan suoritusyhteiskunnasta ja siitä, kuinka hyvänä tuottavuus nähdään niin koulumaailmaailmassa kuin työelämässä. Toisinaan tuntuu kuin kisaisimme siitä, kuka milloinkin on aikaansaavin. Vaikka itse nautinkin tietyllä tapaa kiireestä ja siitä tekemisen tunteesta, olen myös huomannut sen, kuinka tärkeää onkaan osata hengähtää. Yliopisto vaatii sitä kuuluisaa aikatauluttamista, mutta joskus näistä luoduista lukujärjestyksistä puuttuu se jokaiselle tärkeä oma aika. Oma aika on kaikille erilaista. Toinen tykkää vetäistä lenkkarit jalkaan ja painattaa lenkkipoluilla, kun taas joku viettää pimenevät syysillat Netflixin ääressä. Yhtä oikeaa tapaa ”heittää aivot narikkaan” ei toden totta taida olla olemassakaan. Vaikka välillä manaan itseäni tuijotettuani puoli tuntia Instagramia saamatta aikaan yhtään mitään ”oikeaa hommaa”, olisi kai ajateltava, että tuollekin toiminnalle on sinä tiettynä hetkenä jokin tarkoitus. Aina ei tarvitse suorittaa tai olla tehokas. Aina ei tarvitse olla miljoonaa rautaa tulessa. Toisinaan on myös lupa vain olla – sen kummempia tekemättä.

Ehkä kyse on enemmänkin sen tietynlaisen tasapainon löytämisestä. On opittava olemaan syyttämättä itseään siitä, ettei aina saakaan kaikkea aikaiseksi. Me kaikki tarvitsemme joskus myös lepoa. Fuksivuonna osoittelin itseäni turhan monia kertoja syyttävällä sormella siitä, etten kaikkina päivinä ollut niin tehokas kuin olisin voinut ollut. Elämä ei voi painottua ainoastaan kouluun tai opintoihin. Koulun ohella saatetaan käydä töissä, eikä sosiaalisia suhteitakaan tule unohtaa. On hassua ajatella, kuinka usein olen aiemmin syyttänyt itseäni toimettomuudesta, mutta silti olen saanut kaiken tarvittavan hoidettua. Ehkä tärkeintä olisikin unohtaa tietyt olettamukset siitä, että kaikista tuottavimmat ihmiset touhottavat menemään pää kolmantena jalkana levähtämättä ja keskityttävä löytämään itselle sopivin tapa pyörittää omaa arkea.

Vaikka mainitsemani koulun alun alkukankeus alkaa olla jo menestyksekkäästi taltutettu, näin kelien puolesta synkimmässä syksyn vaiheessa alkavat päivät väistämättä tuntua välillä turhankin lyhyiltä kaikille toimille. Onneksi tästä vuoden vaihteesta on aiemminkin selvitty!

Tsemppiä kaikille marraskuuhun! Muistetaan myös kuunnella itseämme ja omia fiiliksiämme. Aina ei tarvitse suorittaa sata lasissa. 

Mikä siinä gradussa on niin vaikeaa?

Useampi tuntemani maisteri on vitsaillut gradun teon vaativan lähinnä hyviä istumalihaksia. Nyt, graduni loppukilometreillä ymmärrän, että he eivät suinkaan halunneet vähätellä prosessin vaativuutta. Jos gradun tekemistä nimittäin vertaisi johonkin istumalihaksia vaativaan urheilulajiin, niin se tuntuu vähän siltä, kuin olisi osallistunut Iron Man –triathlonin ja Ninjasoturi-kilpailun risteytykseen. Iron Man on siis kilpailu, jossa uidaan ensin lähes neljä kilometriä, jonka jälkeen pyöräillään reilut 180 kilsaa ja sitten vedetään perään vielä maraton. Ninjasotureissa taas pyritään pääsemään läpi fyysisesti haastava rata, jonka varrella on esteitä pyörivistä tukeista tiiliseiniin ja vesiesteisiin. Molemmissa lajeissa taistellaan aikaa vastaan ja maaliin päässeet julistetaan teräsnaisiksi ja –miehiksi tai ninjasotureiksi.

Ei ihme, että niin moni jättää kesken.

Omalla kohdallani neljän kilometrin uinti (aiheen keksiminen, graduseminaari ja tutkimussuunnitelma) oli todella pitkä ja uuvuttava vaihe. Halusin kääntyä monta kertaa takaisin ja aloittaa alusta ja vaikka en sitä tehnytkään, niin vastavirta (opponentit, omat epäilyt) piti huolen etenemisvauhdin hitaudesta. Uintitekniikkaa parantamalla (tutkimusongelman ja -kysymysten hionta) en lopulta hukkunutkaan, vaan sain ensimmäisen etapin maaliin.

Ensimmäinen ninjasoturieste astui kuvioon juuri siinä vaiheessa, kun oli aika hypätä pyörän selkään: tuntui, kuin pyörä olisi ollut läjä yhteen sopimattomia osia, joista pitäisi koota toimiva peli ihan itse. Käytännössä tehtävänä oli muuttaa erikokoisilla, -värisillä ja -muotoisilla Post-it-lapuilla tapetoidut vihot ja seinäpinnat teoriataustaksi ja tutkimusmenetelmäksi. Ei siitä ehkä ihan eheä kulkuväline tullut ja tiekin oli melko pomppuinen. Haastattelukysymysten tekeminen sentään kulki mukavasti (muutaman kymmenen kilometrin myötäinen osuus). Haastateltavien etsiminen oli sitten taas yhtä esterataa puuskaisessa vastatuulessa.

Olen kuullut joidenkin kestävyysurheilijoiden kertovan suoritukseen kuuluvan usein flow-hetkiä, jolloin askel on keveä ja tuntuu hyvältä. Luulen, että haastattelujen tekeminen oli se oma flow:ni. Huomasin jopa pitäväni tutkielman tekemisestä, mutta rajansa matkankin pituudella. Haastattelujen litterointi alkoi tuntua melko hapokkaalta osuuden viimeisillä kilometreillä.

Tällä hetkellä laahustan maratonin ensimmäistä kolmannesta: kirjoitan tuloksia.Olen alkanut oivaltaa, mitä juoksijat tarkoittavat sillä, että matka on ennen kaikkea päänsisäinen. Tiedostan tauotta vielä edessä olevan matkan pituuden ja käytettävissä olevan ajan vähyyden aiheuttaman ristiriidan ja se tuntuu kehossa puutumisena. Myös mieli on väsynyt ja sitä pitää jatkuvasti tsempata jaksamaan vielä vähän. Enää pohdinta, teoriaosuuden lihavointi, menetelmän ja johdannon tarkennus, oikeinkirjoitus, muotoilut, esitarkastus, korjaukset, kypsyysnäyte ja kaikki se, minkä nyt unohdan mainita.

Syysaurinko pilkahtelee kaihtimien välistä ja luo uskoa siihen, että maaliviiva on oikeasti olemassa. Kaikille muillekin gradun kanssa kipuileville haluan sanoa, että muista lopettaa ajoissa, mutta älä luovuta.