Mikä siinä gradussa on niin vaikeaa?

Useampi tuntemani maisteri on vitsaillut gradun teon vaativan lähinnä hyviä istumalihaksia. Nyt, graduni loppukilometreillä ymmärrän, että he eivät suinkaan halunneet vähätellä prosessin vaativuutta. Jos gradun tekemistä nimittäin vertaisi johonkin istumalihaksia vaativaan urheilulajiin, niin se tuntuu vähän siltä, kuin olisi osallistunut Iron Man –triathlonin ja Ninjasoturi-kilpailun risteytykseen. Iron Man on siis kilpailu, jossa uidaan ensin lähes neljä kilometriä, jonka jälkeen pyöräillään reilut 180 kilsaa ja sitten vedetään perään vielä maraton. Ninjasotureissa taas pyritään pääsemään läpi fyysisesti haastava rata, jonka varrella on esteitä pyörivistä tukeista tiiliseiniin ja vesiesteisiin. Molemmissa lajeissa taistellaan aikaa vastaan ja maaliin päässeet julistetaan teräsnaisiksi ja –miehiksi tai ninjasotureiksi.

Ei ihme, että niin moni jättää kesken.

Omalla kohdallani neljän kilometrin uinti (aiheen keksiminen, graduseminaari ja tutkimussuunnitelma) oli todella pitkä ja uuvuttava vaihe. Halusin kääntyä monta kertaa takaisin ja aloittaa alusta ja vaikka en sitä tehnytkään, niin vastavirta (opponentit, omat epäilyt) piti huolen etenemisvauhdin hitaudesta. Uintitekniikkaa parantamalla (tutkimusongelman ja -kysymysten hionta) en lopulta hukkunutkaan, vaan sain ensimmäisen etapin maaliin.

Ensimmäinen ninjasoturieste astui kuvioon juuri siinä vaiheessa, kun oli aika hypätä pyörän selkään: tuntui, kuin pyörä olisi ollut läjä yhteen sopimattomia osia, joista pitäisi koota toimiva peli ihan itse. Käytännössä tehtävänä oli muuttaa erikokoisilla, -värisillä ja -muotoisilla Post-it-lapuilla tapetoidut vihot ja seinäpinnat teoriataustaksi ja tutkimusmenetelmäksi. Ei siitä ehkä ihan eheä kulkuväline tullut ja tiekin oli melko pomppuinen. Haastattelukysymysten tekeminen sentään kulki mukavasti (muutaman kymmenen kilometrin myötäinen osuus). Haastateltavien etsiminen oli sitten taas yhtä esterataa puuskaisessa vastatuulessa.

Olen kuullut joidenkin kestävyysurheilijoiden kertovan suoritukseen kuuluvan usein flow-hetkiä, jolloin askel on keveä ja tuntuu hyvältä. Luulen, että haastattelujen tekeminen oli se oma flow:ni. Huomasin jopa pitäväni tutkielman tekemisestä, mutta rajansa matkankin pituudella. Haastattelujen litterointi alkoi tuntua melko hapokkaalta osuuden viimeisillä kilometreillä.

Tällä hetkellä laahustan maratonin ensimmäistä kolmannesta: kirjoitan tuloksia.Olen alkanut oivaltaa, mitä juoksijat tarkoittavat sillä, että matka on ennen kaikkea päänsisäinen. Tiedostan tauotta vielä edessä olevan matkan pituuden ja käytettävissä olevan ajan vähyyden aiheuttaman ristiriidan ja se tuntuu kehossa puutumisena. Myös mieli on väsynyt ja sitä pitää jatkuvasti tsempata jaksamaan vielä vähän. Enää pohdinta, teoriaosuuden lihavointi, menetelmän ja johdannon tarkennus, oikeinkirjoitus, muotoilut, esitarkastus, korjaukset, kypsyysnäyte ja kaikki se, minkä nyt unohdan mainita.

Syysaurinko pilkahtelee kaihtimien välistä ja luo uskoa siihen, että maaliviiva on oikeasti olemassa. Kaikille muillekin gradun kanssa kipuileville haluan sanoa, että muista lopettaa ajoissa, mutta älä luovuta.

Syksy on täynnä viestintäalan tapahtumia

Hyvää alkanutta syksyä kaikille myös minun puolestani!

Toinen vuosi puheviestinnän opiskelijana on pyörähtänyt käyntiin, ja ensimmäinen periodi lähestyy jo loppuaan. Aika menee arjen tohinassa nopeasti, ja kohtahan vietetään jo joulua! Myös ennen reettoreiden perinteisiä pikkujouluja erilaisten tapahtumien kirjo on suuri, sillä syksyn aikana järjestetään tapahtumia seminaareista valtakunnallisiin sitseihin.

Mainitakseni muutaman: 

Opiskelijaelämään kuuluu tunnetusti bailaamista, ja mikäs sen parempaa, kuin akateemisen pöytäjuhlan eli sitsit-tapahtuman yhdistäminen muiden kaupunkien viestinnän opiskelijoiden tapaamiseen. Tänä vuonna viestijäsitsit järjestetään Jyväskylässä torstaina 18. lokakuuta.

Marraskuu aloitetaan viestinnän opiskelijoiden yhdellä odotetuimmista tapahtumista, Ydinviestillä. Jyväskylässä 1.-2. marraskuuta järjestettävässä tapahtumassa viestinnän ja journalistiikan opiskelijat ympäri Suomea kokoontuvat yhteen keskustelemaan ajankohtaisista aiheista ja kuulemaan alan ammattilaisten tarinoita työelämästä.

Viestinnän tulevaisuus -seminaari kokoaa yhteen viestinnän ja muiden alojen asiantuntijoita. Keskustelijoiksi on ilmoitettu muun muassa Kirsi PihaPekka SauriRonja Salmi, Tarja Virmala, Jussi Kekkonen, Tarja Jussila, Anne Alarotu ja Mikael Jungner. Viestintäalan ammattilaisten ja viestintää opiskelevien ammattijärjestö Viesti ry:n jäsenille seminaari on maksuton, ja sitä voi seurata myös livestreamin kautta!

Kaikki omaan opiskeluun ja edessä häämöttävään työelämään liittyvät tapahtumat ovat opiskelijalle mahtava tilaisuus tutustua jo viestinnän kentällä työskenteleviin sekä mahdollisiin tuleviin työtovereihin. Lisäksi seminaarit ja työpajat lisäävät tietoa ajankohtaisista viestinnän ilmiöistä, mikä auttaa rakentamaan omaa asiantuntijuutta ja ammattitaitoa.

Toivottavasti törmätään tapahtumissa!

Ilona 

Vaihtoon vain Ruotsiin? Kun oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen ei riitä

Olen asunut nyt reilun kuukauden verran rakkaan länsinaapurimme pääkaupungissa, Tukholmassa. Lähtö opiskelijavaihtoon ei koskaan ollut minulle pitkäaikainen unelma tai itsestäänselvyys. Ajatus opiskelujaksosta muualla hiipi mieleeni noin vuosi sitten ja samalla aloitin hakuprosessin.

Opiskelijavaihto on yksi korkeakouluopiskelijan etuoikeuksista. Laadukkaisiin viestintäopintoihin voi Tampereen yliopiston puheviestinnän opiskelijana hakea lähes mihin päin maailmaa tahansa. Mietin opiskelijavaihdon kohdetta tarkkaan. Jostain syystä halusin pysyä Euroopassa, osittain ehkä koulutusten sisältöjen samankaltaisuuden sekä toisaalta turvallisuuden vuoksi.

Koska kirjoitan tätä tekstiä yliopistokampuksella Pohjanlahden toisella puolella, lopullinen valinta vaihtokohteeksi oli Ruotsi. Innoissani suunnittelin ja kirjoitin kolmeen eri yliopistoon hakemuskirjeitä kahdella kielellä sekä selailin kurssivalintoja. Alkukeväästä sähköpostiini kilahti kirje, joka ilmoitti hyväksymisestä vaihto-oppilaaksi Tukholman yliopiston mediatiedekuntaan.

Sulateltuani syksyn viettoa toisessa maassa, ensimmäistä kertaa pidemmän aikaa vähän kauempana läheisistäni, uskaltauduin jakamaan vastasyntynyttä haavettani tutuille ja vähän tuntemattomillekin. Ja mitä useammin suunnitelmistani kerroin, sitä useammin löysin itseni selittelemässä vastausta kysymykseen: miksi vain Ruotsiin?

Nykypäivän suorittajayhteiskunnassa oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen ei enää tunnu riittävän. Onko juoksuharrastaja tosissaan, jos ei juokse kerran vuodessa puolimaratonia? Onko kesäloma kunnon kesäloma, jos se kuluu rantaloman sijasta kotisohvalla? Entäpä onko opiskelijavaihto edes kannattava, jos sen suorittaa naapurimaassa?

Kehitys tapahtuu oman mukavuusalueen ulkopuolella. Olen samaa mieltä. Mutta kuinka kauas sieltä mukavuusalueelta pitää tänä päivänä astua?

Opiskelen täällä varsin mielenkiintoisia kursseja. Olen ainoa vaihto-oppilas kursseillani. Olen saanut ystäviä ympäri maailmaa. Joka päivä kehitän kielitaitokapasiteetistani vähintään kahta vierasta kieltä. Välillä jännitän kulkiessani yksin iltamyöhäisellä. Luentoja pitävä professori puhuu varsin nopeasti ja toisinaan joudun todella keskittymään pysyäkseni perässä. Läheisteni on helppo tulla vierailemaan luonani. Opetuksen laatu on varsin korkeaa. Ikävöin jo nyt rakkaitani. Syysneuleiden käyttö lämmittää mieltäni. Asun ensimmäistä kertaa moneen vuoteen yksin.

Ennen kaikkea olen astunut ulos mukavuusalueeltani. Joten, siksi vain Ruotsi.

Tällä hetkellä Ruotsin verran mukavuusalueeni ulkopuolella riittää minulle. Jollekin se on alanvaihdon verran. Toiselle taas vaikkapa uuden sosiaalisen median omaksumisen verran. Jokainen valitsee oman polkunsa, eikä toisen polku ole omaa parempi. Kuinka ja kuka niitä voisi edes verrata? Kenenkään ei tulisi kokea riittämättömyyden tunnetta kehittäessään itseään. Ollaan armollisia toisille, mutta ennen kaikkia itsellemme! 🙂

PS. Vähän konkreettisempaa vaihtopostausta tulossa myöhemmin syksyllä, joten jääkäähän seurailemaan!

Uusi vuosi, uudet kujeet

Niin se kesä vain hujahti! Oma kesäni koostui suurimmilta osin töistä, mutta onneksi kuluneisiin kuukausiin mahtui myös niitä rentouttavia mökkiviikonloppuja sekä yksi reissu ulkomaille. Omat opintoni starttasivat syyskuun ensimmäisellä viikolla lähinnä sivuaineideni aloitusluennoilla, mutta nyt ovat viimein käynnistyneet myös muutamat viestinnän kurssit.

Kuten jo keväällä uumoilinkin, kouluun paluu sujui varsin kivuttomasti. Ensimmäisen vuoden aikana ehti oppia paljon esimerkiksi omista oppimistavoista ja tämä onkin helpottanut asennoitumista tähän vuoteen kummasti. Uskon, että tieto siitä, että tänä vuonna tiedossa on entistä enemmän myös oman pääaineen aineopintoja, on vaikuttanut intoon opintoja kohtaan. Tässä periodissa käynnistynyt esiintymisen kurssi vaikuttaa sisällöltään tämän syksyn ehdottomasti mielenkiintoisimmalta kurssilta. Ensimmäisellä luennolla kävimme läpi muun muassa erilaisia puheiden tyylejä ja näille ominaisia piirteitä. Toisen kerran aiheena oli vuorostaan puheen kirjoittaminen. Saimme laajemman käsityksen siitä, mitä puheelta vaaditaan ja millainen projekti puheen kirjoittaminen kokonaisuudessaan on. Aiheesta meille luennoi paljon erilaisia puheita kirjoittanut Antti Mustakallio. Mustakallion luennolla katsoimme esimerkiksi yhden Malala Yousafzain pitämistä puheista, mikä sai paljon myös omia ajatuksia liikkeelle. On toden totta mahdollista pitää varsin vaikuttaviakin puheita, kunhan esiintyminen vakuuttaa. Kaikissa puheissa on jokin sanoma, eikä sanoman perille vieminen tarvitse niin sanottua turhaa jargonia, mikäli puheen esitystapa on kunnossa. Yousafzain puhe toimi tästä loistavana esimerkkinä: puheessa käytetty sanasto ei ollut millään tavalla vaikeaa, mutta puheen viesti oli tästä huolimatta vaikuttava.

Muutamat tutut ovat toisinaan yllättyneet kertoessani tästä esiintymisen kurssista. ”Kyllähän kuka tahansa osaa esiintyä!” Niinpä niin. Ulosannilla on mielettömän suuri merkitys siihen, millainen puheen lopputuloksesta tulee. On myös muistettava se, ettei hyvä esiintyminenkään tee automaattisesti puheesta hyvää. Jotta kokonaisuus toimisi tulisi niin sisällön kuin ulosannin toimia käsi kädessä. Odotankin jo mielenkiinnolla ensi periodissa alkavia harjoitusryhmiä, missä tarkoituksena on oppia entistä konkreettisemmin esiintymisestä sekä itse esiintyjänä että esityksen analysoijana. Fiilikset tästä vuodesta ovat siis varsin odottavaiset!

Aliisa

Blogi suuntaa kesälaitumille

Tuntuu, että toistan itseäni todetessani ensimmäisen lukuvuoden viilettäneen ohi vauhdilla. Vaikka vauhti on ollut melkoinen, on ollut kiva huomata, että käteen on jäänyt paljon. Kesällä on viimein aikaa ottaa hieman rennommin ja kouluhommat voi jättää hetkeksi syrjään. Tai noh, ei nyt sentään ihan syrjään; itselleni kesälle jäi tentittäväksi vielä yksi tentti, mutta onneksi tämä ei sen suurempi stressin aihe ole.

Kuluneen vuoden aikana levon merkitys on noussut tärkeysjärjestyksessäni kärkisijoille. Vaikka myös omiin kesän suunnitelmiini lukeutuu töiden teko, haluan silti yrittää parhaani mukaan ottaa myös aikaa sille ihan rehellisille hölläilylle. Rantautuneet kesäkelit ainakin motivoivat auringon alla loikoiluun toden teolla! Loman koittaessa jää myöskin blogimme pienimuotoiselle tauolle. Palailemme kuitenkin jälleen syksyllä linjoille – akut latautuneina!

Aurinkoista kesää kaikille!

– Aliisa

Fiiliksiä ensimmäisestä viestinnän työpaikasta

Aloitin tässä kuussa työskentelemään ensimmäistä kertaa viestinnän alalla. Työpaikkani on samalla sekä kesätyöni että opintoihin kuuluva työharjoitteluni. Työtehtävissäni pääsen yhdistelemään pääaineeni viestinnän lisäksi markkinointia, joten pesti sopii ensimmäiseksi viestinnän työpaikseni loistavasti. Vietän kyseisessä pestissä yhteensä neljä kuukautta.

Työkokemusta on takana nyt siis reilut pari viikkoa. Olen oppinut jo tähän mennessä aivan hurjasti uutta. Opinnot ovat tuoneet paljon työkaluja työskentelyyni esimerkiksi kirjoitusvarmuuden ja vuorovaikutusosaamisen myötä. Työssäni olen ollut paljon yhteyksissä tuntemattomiin ja joskus jopa aika nimekkäisiinkin henkilöihin. Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja rohkea juttelemaan uusien ihmisten kanssa sekä kahdestaan että ryhmässä, mutta ilman puheviestinnän opintoja niin sanottu ihmisvarmuuteni olisi varmasti huonompi.

Opinnoista saamieni työkalujen lisäksi myös itse työ on jo ehtinyt opettaa minua paljon. Sanonta työ tekijäänsä opettaa lienee tosi myös tällaisissa osittain humanistisen alan työpaikoissa. Ja osittain siksi, koska olen työskennellessäni huomannut, että viestinnän työssä pääsee tekemään hyvin monipuolisia ja erilaisia työtehtäviä.

Itselle henkilökohtaisesti tärkein huomio, jonka olen tehnyt muutaman viikon työskentelyn aikana on se, että viestinnän merkitys yrityksessä tai organisaatiossa on oikeasti hirmu suuri. Siksi meidän osaajien osaaminen on oikeasti tärkeää ja uskon, että meidän merkitys tulevaisuudessa työntekijöinä tulee vielä rutkasti kasvamaan.

Karla

Ruuhkavuosinakin voi ja kannattaa opiskella

”Hullu!” oli aika tyypillinen ensikommentti lähipiirissäni, kun kolme vuotta sitten kerroin aikeistani aloittaa puheviestinnän maisteriopinnot täällä Tampereen yliopistossa. Mielenvikaiselta se kuulostikin, jos ottaa huomioon, että lapseni olivat kaksi- ja kolmevuotiaita, asuin Helsingissä ja tein töitä vakituisessa työsuhteessa. Lisäksi puolison työ sisälsi paljon matkustelua, joka tarkoitti minulle viikkojen ja jopa kuukausien yh-äitijaksoja. Miten tällainen ruuhkavuosien ruumiillistuma siis saisi pidettyä palapelin koossa lisäämällä kaiken päälle vielä opinnot 200 kilometrin päässä kotoa?

En aio valehdella. Vaikeaakin on ollut. Yleensä pahimpaan deadline-sumaan ajoittuu oksennustaudit, korvatulehdukset, aivotärähdykset, päiväkotihenkilökunnan koulutuspäivät you name it. Myös VR on tuonut omat jännitysmomentit aikaisiin aamuihin, etenkin talvikuukausina. Puheviestinnän opinnot sisältävät paljon kontaktiopetusta, eikä työ- tai perhesyillä ole juuri lohjennut erityiskohtelua. Pystyinkin opiskelemaan kaksi vuotta työn ohessa, mutta viimeisen vuoden olen ollut opintovapaalla. Opintoni venyvät siis hiukan yli kolmevuotisiksi. Kaikesta tästä huolimatta en voisi olla tyytyväisempi päätökseeni opiskella.

Puheviestinnän maisteriohjelmassa on ollut paljon teoriaan ja tutkimukseen painottuvia kursseja, joiden suorittaminen on vaatinut tahdon lisäksi itsensä ylittämistä. Toisaalta olen saanut opiskella myös esimerkiksi esiintymistä, johtamisviestintää, vuorovaikutussuhteiden konsultointia ja puheviestinnän opettamista – siis kursseja, joissa on hauskaa ja joiden sisällöt on työelämän kannalta superhyödyllisiä. Tutkintoon voi yhdistää myös vapaavalintaisia opintoja muista tiedekunnista ja verkostoista omien mieltymysten mukaan. Itse voin suositella lämpimästi omia sivuainekokonaisuuksiani, eli kasvatustieteen perusopintoja ja UniPID-verkoston Sustainability in Development –opintoja (http://www.unipid.fi/en/courses/). Molemmat kokonaisuudet voi tehdä kokonaan verkkoalustoilla, joten sopivat loistavasti ruuhkautuneisiin elämäntilaisiin.

Jos haaveilet opiskelusta, mutta elämän ja opintojen yhdistäminen ahdistaa, niin tässä muutama vinkki, joista on toivottavasti hyötyä:

  • Harkitse, voisitko ottaa opintovapaata ja,
  • Ota selvää oletko oikeutettu aikuiskoulutustukeen https://www.koulutusrahasto.fi
  • Jos et voi tai halua jäädä vapaalle, niin kannattaa ottaa opinnot puheeksi työnantajan kanssa. He saattavat olla yllättävänkin joustavia
  • Muista, että lainoista voi lyhentää välillä pelkkiä korkoja…
  • Tee selkeät aikataulut
  • Priorisoi
  • Pyydä apua

Toivon, että tämä oma tarinani voisi toimia kannustimena opintojen aloittamiseen/jatkamiseen, vaikka kyseessä olisikin käytännön elämän hankalin palapeli. Siitä selviää ja matkalla saa mukaansa kilpailukykyiset valmiudet toimia viestinnän ammattilaisena.

Fuksivuosi takana ja elämä edessä

Terve kaikille! Ensimmäinen lukuvuosi puheviestinnän opiskelijana alkaa viimeisen loppurutistuksen jälkeen olla pulkassa. Nyt on siis hyvä hetki katsoa hieman taakse ja pohtia sitä, miltä fuksivuosi oikein tuntuikaan.

Tuntuu haikealta ajatella sitä, että kohta on oikeasti mennyt vuosi siitä, kun sain kuulla päässeeni yliopistoon. Pääsykokeisiin valmistautuminen oli iso urakka, ja uudelle paikkakunnalle muuttaminen mullisti elämää ihan uudella tavalla. Muistan jännittäneeni yliopiston alkamista paljon, mutta samalla olin todella innoissani. Uuteen ympäristöön tutustuessa oli myös mukavaa huomata, että pienessä ainejärjestössämme edes keltanokkainen fuksi ei pääse häviämään massan sekaan, vaan apua saa vaikka kädestä pitäen.

Syksy oli täynnä erilaisia tapahtumia ja uutta infoa. Opiskeluun ja erilaisiin yliopiston käytäntöihin liittyvää tietoa tuli lyhyessä ajassa niin paljon, että kaiken sen sisäistäminen tuntui lievästi sanottuna melko haastavalta. Onneksi avuliaat tuutorit ja ihanat fuksikolleegat olivat tukena koko vuoden ajan. Vielä ei ole tullut vastaan sellaista ongelmaa, johon ei reettoreilta saisi apua! Kakkosperiodissa aloin saamaan myös parempaa otetta siitä, millaista puheviestinnän opiskelu parhaimmillaan on, kun Vuorovaikutuksen perusteet -kurssi pyörähti käyntiin.

Kevätlukukaudella on jo alkanut tuntua siltä, että olen päässyt jyvälle yliopisto-opiskelun saloista. Niin oma kuin valinnaisten aineidenkin opinto-oppaat on kahlattu niin monta kertaa läpi, että ne eivät tunnu enää niin monimutkaisilta. Sähköinen tenttiluokka on tullut tutuksi, ja kursseihin on ilmoittauduttu monta kertaa onnistuneesti. Pikkuhiljaa myös opiskelutekniikka on alkanut kehittyä lukiotasosta yliopistoon sopivaksi. Aluksi valinnaisten opintojen kirjo tuntui niin mahtavan suurelta, etten voinut kuvitellakaan pystyväni valitsemaan niistä vain paria. Tutustuttuani tarjontaan kaikessa rauhassa olen kuitenkin alkanut löytää opinnoilleni itseni näköistä suuntaa.

Seuraavalta lukuvuodelta odotan eniten sitä, että pääsen kunnolla kiinni itse aineopintoihin ja kiinnostaviin valinnaisiin kursseihin. Olen tyytyväinen siihen, että ensimmäinen vuosi rakentui pitkälti yhteisten peruskurssien ympärille. Siten sai rauhassa tutustua yliopisto-opiskeluun ja uuteen alaan. Nyt tuntuu siltä kuin apupyörät otettaisiin vihdoin pois, ja en malta odottaa, että ensi syksynä pääsen toden teolla syventymään puheviestinnän opiskeluun!

– Ilona

Ensimmäisen vuoden tunnelmia

Moikka! Ensimmäinen lukuvuoteni yliopistossa alkaa olla jo loppusuoralla ja ajattelin hieman kirjoitella kuluneen vuoden kuulumisia näin ensimmäisen vuoden opiskelijan näkökulmasta.

Vuosi on toden totta hurahtanut ohi vauhdilla, mutta onneksi yliopistoelämään totuttelu on sujunut hyvin. On hassua ajatella, että vuosi sitten vietin päiväni valmistautuessa journalistiikan ja viestinnän valintakokeeseen – aika ihan toden totta juoksee! Puheviestinnän opiskelu on ollut yksi haaveistani jo pitkään ja muistan elävästi ne onnelliset fiilikset, kun sain lukea Opintopolusta päässeeni sisään Tampereen yliopistoon.

Millaista puheviestinnän opiskelu on ollut? Ensimmäisen vuoden syksy painottui vahvasti journalistiikan ja viestinnän perusopintoihin, mutta tänä keväänä olemme me fuksitkin päässeet jo hieman pintää syvemmälle opinnoissamme. Parhaillani käyn ryhmäviestinnän kurssia, mikä alkoi jo vuoden vaihteen jälkeen ryhmäviestinnän teoriaosuudella. Nyt neljännessä periodissa olemme tällä kurssilla päässeet konkreettisesti harjoittelemaan esimerkiksi neuvottelu- ja kokoustaitoja. Kursilla tehdyt harjoitukset videoidaan, joten pystymme havainnoimaan viestintäämme myös tehtävän jälkeen.

Tänä vuonna ehdottomasti parasta antia on ollut omien viestintätaitojen kehittyminen ja viestinnän laajempi ymmärtäminen. Yleiskäsitykseni vuorovaikutustaidoista on muuttunut roimasti ja koen oppineeni paljon sellaisia asioita, mitä en aiemmin ole edes tullut ajatelleeksi. Vaikka jokaisen viestintä on pitkälti lähtöisin omista tuntemuksista ja ajatuksista, on ollut mielenkiintoista havaita, kuinka näissä ”perusluonteenpiirteistä” johtuvissa toimissa on mahdollista kehittyä nämä tiedostettuaan.

Yliopistossa opiskelu on huomattavasti itsenäisempää verrattuna esimerkiksi opintoihin lukiossa. Kuluneen vuoden aikana olen joutunut opettelemaan parempaa aikataulujen suunnittelua ja omista opinnoista on otettava aiempaa enemmän vastuuta. Ehkä hiljalleen olen alkanut löytää myös jotakin suuntaa sivuainevalintojeni suhteen. Vaikka me puheviestinnän opiskelijat opiskelemmekin pääaineenamme puheviestintää, on sivuaineiden avulla mahdollista muovata omaa viestintäosaamistaan juuri omat tavoitteet ja vahvuudet huomioiden. Koen tämän olevan ehdoton viestinnän opiskelun vahvuus, sillä eri opintokokonaisuuksien myötä jokainen puheviestijä luo osaamisestaan juurikin sen oman uniikin paketin.

Vaikka yliopiston arkeen tottuminen veikin oman aikanasa, en vaihtaisi kuluneesta vuodesta hetkeäkään pois. Odotan innolla tulevaa lukuvuotta sekä tulevan vuoden kursseja. Mitä pidemmälle opinnot ovat edenneet, sitä vahvemmin koen olevani oikealla alalla – ja tästä onkin tullut kuluneen vuoden aikana ihan erityisen hyvä fiilis!

-Aliisa

Bloggaajat esittäytyy!

Loppukevään ja syksyn ajan meitä puheviestinnän blogikirjoittajia on neljä. Ollaan kaikki hiukan eri vaiheessa opintoja ja tietysti jokaisella on ihan omanlaisensa opintopolut. Ajateltiin esitellä itsemme teille kolmeen kysymykseen vastaamisen kautta. Kysymykset ovat:

  1. Mikä sai sinut hakemaan puheviestintään?
  2. Missä vaiheessa opintoja olet ja mitkä ovat yleiset fiilikset puheviestinnän opinnoista tällä hetkellä?
  3. Mikä oli lapsuuden unelma-ammattisi?

Aliisa Varuhin

  1. Päädyin hakemaan puheviestintään puhtaasti oman kiinnostukseni myötä. Oikeastaan jo lukion alkuaikoina mulle alkoi hahmottua visio siitä, että haluaisin tulevaisuudessa jollakin tapaa työskennellä viestinnän parissa ja ensimmäisen kerran hain opiskelemaan puheviestintää keväällä 2016. Tällöin pääsin haastatteluvaiheeseen saakka, mutta koulupaikkaa ei ensimmäisellä yrittämällä tästä huolimatta auennut. Vaikka välivuoteni oli tapahtumarikas, säilyivät tulevaisuuden suunnitelmani samoina. Aloitin jälleen valmistautumisen valintakokeisiin viime keväänä ja tällä hetkellä voinkin onnekseni sanoa olevani
    puheviestinnän fuksi vuosimallia 
    2017.
  2. Ensimmäinen vuoteni yliopistossa on pian ohi ja koen kuluneen lukuvuoden opettaneen paljon. Opinnot ovat vahvistaneet oloa siitä, että viestintä taitaa toden totta on mulle se oikea ala ja onhan se kiva huomata, että teini-ikäisen Aliisan mututuntuma osoittautui oikeaksi, haha. Viestinnän ja vuorovaikutuksen opinnot ovat olleet mielenkiintoisia ja erityisesti opintojen moninaisuus kiehtoo.
  3. Lapsuuteni haaveammatti oli pitkään eläinlääkäri, mutta vuosien saatossa tämä haave saikin rinnalleen toinen toistaan villimpiä ideoita. Jossakin vaiheessa haaveilin jopa näyttelijän ammatista ja muistan Idols-huuman aikoihin ajatelleeni tulevaisuudessa kiertäväni maailmaa menestyvänä artistina. Haaveammatteja on siis vuosien varrella riittänyt, kuten huomata saattaa!

Ilona Reinikainen

  1. Lukiossa lempiaineeni olivat psykologia, biologia ja äidinkieli. Biologiaaen kuitenkaan halunnut lähteä opiskelemaan, ja käytyäni suomen kielen ja psykologian pääsykokeissa totesin myös, että nekään eivät tuntuneet täysin omalta jutulta. Viestinnässä yhdistyy kiinnostukseni sekä ihmisen käyttäytymistä ja toimintaa, kuin myös kirjoittamista jaesiintymistä kohtaan. Vaikka esiintyminen on aina ollut mulle jännittävä asia, en halunnut antaa sen estää hakemistani muuten niin houkuttelevalle alalle. En lannistunut siitäkään, että paikkaa ei auennut ensimmäisellä yrityksellä. Onneksi niin, sillä seuraavalla kerralla minut hyväksyttiin puheviestintään.
  2. Aloitin puheviestinnän opiskelun syksyllä 2017, eli käynnissä on nyt ensimmäisen opiskeluvuoden kevät. Heti ensimmäisistä päivistä lähtien tunsin, että nyt on löytynyt mulle oikea ala. Se tunne on vain vahvistunut kuluneen vuoden aikana, enkä malta odottaa, että pääsen opinnoissa eteenpäin! Tuntuu, että puheviestinnän opinnot antavat todella paljon eväitä työelämää varten, etenkin kun myös valinnaisten aineiden kirjo on yliopistossamme niin laaja. Alkuun olikin vähän vaikeaa lähteä tekemään päätöksiä kiinnostavien valinnaisten välillä, ja vieläkin tekisi mieli valita niin markkinoinnin ja työhyvinvoinnin kuin myös psykologian ja kasvatustieteiden kursseja. Saa nähdä mihin kaikkeen vielä päädynkään!
  3. Vaikka suunnittelin pienenä muun muassa kampaajan ja eläinlääkärin uraa, pitkäaikaisin haaveeni oli ehdottomasti äidinkielen opettaja. Olen aina tykännyt kirjoittaa ja lukea, ja äidinkielen tunnit olivat aina lemppareitani.Myöhemmin kielioppisääntöjen harjoittelu ja kirjoitusvirheiden korjaaminen olivat mulle myös mieluisia juttuja. Silloin opettajan ammatti houkutteli lähinnä pitkien lomien vuoksi, ja oppilaiden kanssa työskentely kuulosti mukavalta. Opettajuus kiinnostaa mua vielä tänäkin päivänä, ja puheviestinnän alalla minua vetää puoleensa nimenomaan kouluttaminen. Voi siis hyvinkin olla, että päädyn vielä toteuttamaan lapsuuden haaveeni!

Karla Viitala

  1. Lukioon mennessä olin melkeinpä varma, että ylioppilaskirjoitusten jälkeen tulen hakemaan lääkikseen. Valitsin pitkän matematiikan, paljon fysiikkaa ja biologiaa. Kuitenkin ensimmäisen vuoden jälkeen aloin pohtimaan, onkohan lääkärin ammatti kuitenkaan se, mikä minua oikeasti kiinnostaa. Aika nopeasti tajusin, että olin ehkä haaveillut lääkärin ammatista vain koska olin suhteellisen lahjakas oppilas ja menestynyt matemaattisissa aineissa peruskoulussa. Opinto-ohjaajankanssa jutellessani ja ylipäätään elämää eläessäni ymmärsin, että erityisesti ihmiset kiinnostavat minua sekä itseni ilmaisu – usein kirjoittamalla. Päädyin tutkimaan erilaisia koulutusvaihtoehtoja ja valtavan tarjonnan syövereistä löysin kiinnostuksenkohteitani yhdistelevän puheviestinnän oppialan, joka vaikutti nappivalinnalta minulle, ja vaikuttaa siltä yhä edelleen!
  2. Opiskelen puheviestintää nyt kolmatta vuotta, ja tämä kyseinen vuosi ja kevät ovatkin minulle viimeisiä opintojeni kandivaiheen parissa. Tuntuupa jännittävältä todeta, että kandivaihe on oikeasti aivan tuota pikaa paketissa. Kirjoitan tällä hetkellä kandidaatintutkielmaa keski-ikäisten naisten WhatsApp-käyttäytymisestä ja oikeastaan koko kevät meneekin sitä edistäessä. Keväällä valmistun siis (toivon mukaan) suunnitellusti yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi.
  3. Lapsuuden unelma-ammattini ei suinkaan ollut viestinnän ammattilainen, eikä edes lukiossa unelmoimani lääkärin virka. Vanhempieni mukaan olen pikkutyttönä ilmoittanut haluavani ankkojen ruokkijaksi, tiedä sitten mistä tällainenkin tullut pienen ihmisen mieleen. Ensimmäinen haaveammattini, jonka itse muistan, taisi olla kuitenkin sisustussuunnittelija! (Ei se ankkojen ruokinta silti tälläkään hetkellä huonolta kuulosta…)

Terhi Bruun

  1. Olen taustaltani medianomi (radio- ja televisioilmaisu) ja tulin puheviestinnän maisteriohjelmaan erillishaun kautta. Olin ennen puheviestinnän opintoja ehtinyt olla työelämässä kymmenisen vuotta, tehden mm. toimittajan töitä tv:ssä ja tuottajan töitä ICT-alalla. Jatko-opiskelu oli pitkään muhinut unelma, jonka motivaattorina toimi halu kehittää itseäni ja osaamistani.
  2. Opintoni ovat nyt loppuvaiheessa. Suoritan viimeisiä puheviestinnän sekä kahden sivuaineeni, kestävän kehityksen ja kasvatustieteen kursseja ja kirjoitan gradua. Tekemistä siis riittää mutta fiilis on aivan loistava!
  3. Lapsuuden unelma-ammattejani oli kaksi: lentoemäntä, koska halusin matkustaa kaikkiin maailman maihin ja kirjasto”täti”, koska lukeminen oli vaan niin kivaa!