Tommi Uschanov: Yksityisyydellä tarkoitetaan eri asioita Yhdysvalloissa ja Euroopassa

Lainaus Uschanovin kolumnista: Yhdysvalloissa yksityisyydensuoja on johdettu pitkälti perustuslain neljännestä lisäyksestä, joka kieltää ”kohtuuttomat kotietsinnät ja takavarikot”. Tällä on ollut kaksi seurausta. Ensinnäkin yksityisyyden loukkaajaksi mielletään ensisijaisesti valtiovalta, ei kaupallinen toimija kuten media. Perustuslaki säädettiin 1700-luvulla, jolloin lähinnä vain valtio ylipäänsä pystyi loukkaamaan yksityisyyttä kovin räikeästi. Valokuvia, elokuvia ja televisiota ei ollut, ja lehtien levikki oli pieni. Ja toiseksi yksityisyys on käsitteellisesti sekoittunut kotirauhaan: yksityisasunnon fyysiseen loukkaamattomuuteen. ES

Taneli Hämäläinen: Tor-verkon hyödyt ja haitat

Toimittaja Taneli Hämäläinen pohtii Tor-verkon hyötyjä ja haittoja Imagen blogissaan.

”Ensi vuonna Torin kokonaisbudjetti nousee 2-3 miljoonaan dollariin, mistä ainoastaan neljä prosenttia tulee yksityisistä lahjoitusvaroista. Organisaatio saa 60 prosenttia rahoituksestaan hallituksilta ja etenkin Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuusministeriöiltä – samalta taholta, jolta myös Torin sulkemiseen tähtäävä Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusvirasto (NSA) saa rahoituksensa. On siis ilmiselvää, että yhtä paljon kuin Tor Yhdysvaltain oikeusministeriötä, eri viranomaistahoja ja Brittien tiedusteluelin Government Communications Headquartersia (GCHQ) häiritseekin, ne tarvitsevat samaa teknologiaa ja verkkoa turvaamaan anonymiteettinsa etsiessään rikollisia verkosta, jonka koettavat samanaikaisesti kaataa. Toisin sanoen, ilman Yhdysvaltain hallituksen dollareita meillä tuskin olisi toimivaa Tor-verkkoa nykyisessä mittakaavassa.”

Linkki blogiin. ES

Asiantuntijat: Henkilötiedoissa pyörivät isot rahat myös Suomessa

 

Asiakkaista saatava tieto, sen koostaminen ja ymmärtäminen alkaa olla markkinoilla yhä arvokkaampaa. Osin tästä kertoo yritys- ja luottotietoyhtiö Suomen Asiakastiedon listautuminen Helsingin pörssiin perjantaina.

Bahrainilaisen pääomasijoittajan Investcorpin omistama Suomen Asiakastieto hakee listautumisella rahaa pääomistajille, mutta samalla myös tunnettavuutta Asiakastiedon brändille. Suomen Asiakastiedon liikevoitto oli viime vuonna 18,6 miljoonaa euroa.

 

Linkki Ylen juttuun. ES

EU:n lakimies: Lähde Facebookista, jos tietosi ovat sinulle tärkeät

Euroopan komission lakimies Bernhard Schima antoi pysäyttävän neuvon oikeudenkäynnissä, jossa pohditaan kansalaisten tietojen turvallisuutta Facebookissa kaikkien NSA-paljastusten jälkeen.

– Voisi olla syytä harkita Facebook-tilin sulkemista, jos sinulla sellainen on, Schima sanoi Euroopan unionin tuomioistuimen kuulemisessa The Guardianin mukaan. Linkki Tivin juttuun. ES

EU:n tuomioistuin tarkistaa Facebookin tietosuojakäytännöt

EU-tuomioistuin selvittää, suojelevatko amerikkalaiset IT-yhtiöt riittävästi eurooppalaisten käyttäjien yksityisyyttä. Viime vuonna tuomioistuimeen jätetyn kanteen mukaan Facebook ja muut eurooppalaisten tietoja käsittelevät amerikkalaisyhtiöt eivät suojaa eurooppalaisten käyttäjien yksityisyyttä.

Kanteessa vaaditaan, että EU:n lainsäätäjät ryhtyvät toimiin EU-kansalaisten yksityisyyden suojaamiseksi, koska Facebook on rikkonut niin sanotun Safe Harbour -sopimuksen sääntöjä. Sopimuksella suojataan EU:n kansalaisten yksityisyyttä. Linkki Ylen juttuun.

Poliisi haluaa tehdä salaisia kotietsintöjä

Helsingin Sanomien mukaan poliisi haluaa oikeudet tehdä kotiesintöjä ilman kohteen läsnäoloa tai ennakkoilmoitusta. Sisäministeriön muistion mukaan poliisilla pitäisi tietyissä tapauksissa olla oikeus tehdä kotietsintä salassa. Nykyisin poliisin on varattava kohteelle mahdollisuus olla läsnä kotietsinnän aikana. Nyt poliisille ehdotetaan mahdollisuutta tehdä salaisia kotietsintöjä. Etsintöjä voitaisiin tehdä rikosten ennalta estämiseksi, kun nykyisen lain mukaan kotietsintä on sallittu vain rikoksen selvittämiseksi. Lisäksi etsintöjä pitäisi ehdotuksen mukaan voida tehdä jo ennen kuin rikos on tapahtunut, siis tiedonhankintatarkoituksessa. Tällöin rikos voitaisiin estää ennalta. Linkki uutiseen. ES