Näkökulmia sosiologiseen perhetutkimukseen

Petteri Eerola, Eija Eronen & Katja Repo

Tampereen yliopistossa tehdään useassa tiedekunnassa ja oppiaineessa paljon lapsuutta, perhettä ja läheissuhteita käsittelevää tutkimusta. Nämä teemat ovat olleet erityisen vahvoja yliopistomme yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen, kuten sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön, kentällä. Tamperelaisen sosiologian piirissä perheen ja läheissuhteiden teemat eivät kuitenkaan ole keskeisimpien tutkimuskohteiden joukossa. PERLAn vuoden 2017 tutkimusseminaari alkoikin mitä mielenkiintoisimmin, kun saimme vieraiksemme perhesosiologit Aino Luotosen, Anne Mattilan ja Ella Sihvosen Helsingin yliopiston Sosiaalitieteiden laitokselta. Seminaarivieraamme ovat kunniakkaan perinteen jatkajia, onhan Helsingin yliopiston sosiologeilla ollut keskeinen rooli suomalaisen yhteiskuntatieteellisen perhe- ja läheissuhdetutkimuksen kentällä muun muassa Elina Haavio-Mannilan ja Riitta Jallinojan myötä.

Vasemmalta oikealle: Anne Mattila, Ella Sihvonen ja Aino Luotonen (Kuva: Katja Repo)

Tammikuisen iltapäiväseminaarin otsikkona toimi Sosiologisia näkökulmia perhe- ja läheissuhteisiin. Tarkoituksena oli kuulla ja keskustella siitä, mitä suomalaisessa perhesosiologiassa tällä hetkellä tapahtuu. Seminaarin ensimmäisessä puheenvuorossa  Aino Luotonen tarkasteli perhesuhteita osana laajempaa läheissuhteiden verkostoa. Teema onkin keskeinen, sillä vaikka perheiden moninaisuudesta ja perheen käsitteen huokoisuudesta on puhuttu yhteiskuntatieteissä jo kauan, sekä arkikäsityksissä että esimerkiksi viranomaisten määritelmissä perhe ymmärretään usein äidin, isän ja pienten lasten mikroyksiköksi. Puheenvuorossaan Luotonen kuvasikin, kuinka perhesuhteet eivät ole pelkästään annettuja ja itsestään selviä, vaan usein myös neuvottelun varaisia ja liikkeessä olevia. Toisin sanoen ne harvoin vastaavat niitä käsityksiä, joita esimerkiksi viranomaiskäytännöissä perheeseen liitetään. Esitelmässään Luotonen kuvasi myös antropologi Janet Carstenin sukulaisuuden käsitteeseen viitaten, kuinka sukulaisuuden rajoja määritellään jatkuvasti prossissa, jossa sukulaisuuden kenttään laskettavat ihmiset vaihtuvat. Tätä on helppo hahmottaa esimerkiksi purkautuneen parisuhteen kautta. Pitkäkestoisessa parisuhteessa kumppanin perheenjäsenet tulevat usein osaksi omaa sukua. Eron jälkeen yhteydenpito ex-puolison myötä perhepiiriin tulleisiin sukulaisiin kuitenkin helposti hiipuu, jolloin he pikkuhiljaa putoavat pois sukulaisuuden piiristä.

Luotonen kuvasi empiirisen tutkimuksensa kautta, kuinka parisuhteessa elävät ihmiset näyttävät hahmottavan perheensä lähes poikkeuksetta toisistaan poikkeavilla tavoilla. Luotosen ja Anna-Maija Castrénin (Itä-Suomen yliopisto) keräämässä aineistossa pariskuntia pyydettiin toisistaan erillään nimeämään ne henkilöt, joiden he katsoivat kuuluvan perheeseensä. Kaikissa tapauksissa parisuhteen osapuolet sisällyttivät perheeseensä samojen henkilöiden lisäksi myös eri henkilöitä. Kaikki vastaajat nimesivät puolison ja mahdolliset lapset osaksi perhettä, mutta muiden henkilöiden, kuten omien vanhempien ja sisarten kohdalla vaihtelu perheenjäseneksi nimeämisessä oli huomattavan suurta. Yksittäisenä mielenkiintoisena seikkana voidaan nostaa esiin havainto siitä, että tutkimukseen osallistuneet vastaajat laskivat huomattavan usein oman äidin uuden puolison osaksi perhettä. Isän uuden puolison kohdalla oli kuitenkin toisin. Kulttuurisista vanhemmuusideaaleista kumpuava tulkinta tälle voisi olla, että oma äiti nähdään niin pyhänä, että toista naista, joka voisi tavalla tai toisella kyseenalaistaa oman äidin ensisijaisuuden, ei haluta nimetä perheeseen kuuluvaksi. Toinen ja kenties maanläheisempi tulkinta on, että eronneista vanhemmista äidin ja tämän mahdollisen uuden puolison kanssa vietetään todennäköisesti enemmän aikaa kuin isän ja tämän puolison kanssa.

Seminaarin toisessa puheenvuorossa Anne Mattila esitteli viimeistelyvaiheessa olevaa väitöskirjaansa, joka käsittelee pienten lasten äitien päätöksentekoa perhevapaalta töihin palaamisesta. Kuten aiheesta esimerkiksi mediassa käytävää keskustelua seuranneet ovat huomanneet, perhevapaiden kestoa ja sitä, kuka perheessä vapaita pitää, perustellaan usein taloudellisilla tekijöillä. Pienten lasten äitien haastatteluista koostuvan aineistonsa pohjalta Mattila kuitenkin kuvaa, kuinka valinta ei ole läheskään aina niin selkeä ja rationaalinen kuin mediakeskustelujen pohjalta voisi olettaa. Kuten useat Mattilan haastattelemat äidit totesivat, ”on siinä muutakin”. Tällä toteamuksella he viittasivat usein kokonaisvaltaiseen ratkaisuun, jonka keskeisenä määrittävänä tekijä näyttäisi olevan pyrkimys rakentaa mielekäs arki sekä itselle että omalle perheelle.

Kolmantena alustajana seminaarissa oli väitöskirjassaan vanhemmuuden tukemista erilaisissa 2000-luvulla toteutetuissa perheprojekteissa tarkasteleva Ella Sihvonen. Tuoreeseen artikkeliinsa[1] pohjautuvassa esitelmässään Sihvonen kuvasi, kuinka esimerkiksi mediassa on vahvistunut huoli vanhemmuudesta. Usein vanhemmuuden on nähty olevan hukassa tai kateissa. Sihvonen kuvaa, kuinka tähän huoleen liittyy myös pelko kasvatusvastuun entistä voimakkaammasta siirtymisestä vanhemmilta julkisiin palveluihin ja instituutioihin. Vanhemmuutta koskevan huolen seurauksena Suomessa on toteutettu 2000-luvulla satoja tai jopa tuhansia pienempiä ja suurempia projekteja, jotka ovat pääasiassa keskittyneet vanhempien voimaannuttamiseen ja kasvatusasiantuntijuuden vahvistamiseen. Hankkeiden keskeisenä tavoitteena on ollut myös lisätä vanhempien itseohjautuvuutta kasvattajana. Konkreettista ja sosiaalihuollon perinteistä nousevaa lastenhoito- tai kotihoitoapua projektit eivät kuitenkaan ole tarjonneet.

Kokonaisuutena seminaarin puheenvuorot avasivat moninaisia tulokulmia sosiologiseen perhetutkimukseen. Nämä tieteenalan ajankohtaisia kysymyksiä tarkastelevat esitykset rakensivat myös perustaa seminaarin tulevalle ohjelmalle. Perheestä, vanhemmuudesta ja siihen kohdistuvista projekteista käytyjen keskustelujen jälkeen siirrymme seuraavassa seminaarissa tarkastelemaan vanhemmuuden tukemisen kysymyksiä.

Seminaaritoimintamme on avoinna kaikille seminaarien teemoista kiinnostuneille. Tulevasta toiminnasta kerrotaan PERLAn kotisivuilla ja Facebookissa sekä sähköpostilistallamme.

Tervetuloa mukaan keskusteluihin!

[1] http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=754

Kirjoittajakuvaukset:

 

Petteri Eerola työskentelee CHILDCARE-hankkeen tutkijatohtorina Tampereen yliopiston Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLAssa. Eerola on tutkinut aiemmin isyyttä ja vanhemmuutta. (Kuva: Anu Kuukka)

 


Eija Eronen on tutkija Tampereen yliopiston Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLAssa.

 

 

 

Katja Repo työskentelee PERLAn tutkimusjohtajana.

 

PERLAn tutkimusseminaari kokoaa yhteen tutkimusta ja tutkijoita

Katja Repo, Saara Salmivaara, Petteri Eerola & Eija Eronen

Tampereen yliopiston uusi tutkimuskeskittymä, Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLA, kokoaa yhteen ja vahvistaa lapsuuden, nuoruuden ja perheen teemoihin kytkeytyvää tutkimusta ja opetusta. PERLA osallistuu aktiivisesti myös yhteiskunnalliseen keskusteluun alan verkostotoiminnallaan. Käytännössä PERLA ylläpitää lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkijoiden tutkijaverkostoa, organisoi monitieteistä tutkimusyhteistyötä tutkijoiden ja tutkijaryhmien välillä, järjestää tieteellisiä seminaareja ja konferensseja sekä luo yhteyksiä alan kansallisiin ja kansainvälisiin toimijoihin.

PERLAn tavoitteena on synnyttää uuttaa keskustelua lasten, nuorten ja perheiden yhteiskunnallisesta asemasta. PERLAn jo toista lukuvuotta käynnissä oleva tutkimusseminaari on luonut keskeisen areenan monipolviselle pohdinnalle. Seminaarissa on keskusteltu muun muassa vammaisten lasten perheiden, alaikäisten maahanmuuttajien ja lapsisotilaiden arjesta, nuorisokulttuurista, nuoruuden siirtymistä ja ylisukupolvisuudesta, lasten ja nuorten mielenterveyden kysymyksistä, hoivan ja tunteiden merkityksestä sekä koulun ja varhaiskasvatuksen asemasta lasten elämässä.

Tutkimusseminaari yhdistää tutkimusta kansainvälisesti ja tieteenalarajoja rikkoen. Useat kansainväliset tutkijat ovat saaneet sen kautta mahdollisuuden esitellä tutkimustaan ja toimintaansa. PERLA on mahdollistanut yhteistyöseminaareja tutkimushankkeiden sekä erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Seminaariyhteistyötä on tehty muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön (VAMLAS) ja Nuorisotutkimuksen yliopistoverkoston kanssa.

Keskiviikkona 12.10. PERLAn tutkimusseminaarissa oli vuorossa Miestutkimusiltapäivä. Suomen Miestutkimuksen Seuran kanssa yhteistyössä järjestetty tapahtuma täytti Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön seminaarihuoneen ihmisillä ja keskustelulla. Iltapäivän aikana kuultiin kolme esitelmää. Puhujina olivat sosiaalityön yliopistonlehtori Harry Lunabba Helsingin yliopistosta sekä sosiaalityön tohtorikoulutettava Arttu Salo ja sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori Hanna Ojala Tampereen yliopistosta.

Kuva: Vapriikin kuva-arkisto

Omassa esitelmässään yläasteikäisiä poikia tutkinut Harry Lunabba avasi uusia näkökulmia poikien monimuotoisuuteen. Lunabba kuvasi, kuinka käsitykset siitä, minkälaisia pojat ovat, ovat yhä kapeita ja istuvat syvällä. Tämän johdosta pojat kohtaavat usein myös avuttomuutta pyrkiessään täyttämään poikana olemisen ”odotuksia”. Lunabban mukaan pojat nähdään usein emotionaalisesti kyvyttöminä sosiaaliseen toimijuuteen, eikä heidän ääntään kuulla.

Puheenvuorossaan Arttu Salo esitteli väitöskirjatutkimustaan, jonka keskiössä ovat isien alkoholinkäytön kulttuuriset merkitykset. Salon mukaan postmodernit, osallistuvat ja hoivaavat isät sanoutuvat aikaisempia sukupolvia useammin irti humalajuomisesta, jolla on suomalaisessa kulttuurissa ollut perinteisesti vahva kytkös maskuliinisuuteen. Toisaalta kysymys on luokasta: postmoderni isyys koskettaa lähinnä nuoria, korkeasti koulutettuja isiä.

Hanna Ojalan esitelmässä käsiteltiin tunteita vanhenevien isien ja heidän aikuisten poikiensa välisissä suhteissa. Tunteet ilmenevät odotuksissa ja avun antamisessa ja vastaanottamisessa. Luokkanäkökulma nousi esiin myös Ojalan luennossa – työväenluokkaisissa perheissä auttamisen tavat ovat usein konkreettisempia, kun taas keskiluokkaisissa perheissä apua välitetään useammin esimerkiksi taloudellisen tuen kautta.

Suomalaisen miestutkimuksen kenttä on vasta vähän tutkittu, mikä nousi esiin myös seminaarin puheenvuoroissa. Lisäksi alan uranuurtajan Arto Jokisen menehtyminen viime helmikuussa jätti suuret saappaat täytettäviksi. Erityisesti tilausta olisi poikatutkimukselle – vaikka tyttötutkimuksella on Suomessa pitkä historia, poikiin keskittyvää tutkimusta on tehty vasta vähän. Tutkimus kuitenkin lisääntyy ja vakiinnuttaa asemaansa, ja ainakin seminaarin monipuoliset aiheet, tunnelma ja innokas keskustelu loivat valoa miestutkimuksen tulevaisuuteen.

PERLAn tutkimusseminaaritoiminta jatkuu aktiivisena myös ensi keväänä. Tammikuussa 2017 saamme vieraita Helsingin yliopistosta ja pääsemme keskustelemaan helsinkiläisten perhetutkijoiden kanssa perhe- ja läheissuhteista. Valtakunnallisen perhetutkimusverkoston vuosittainen tapaaminen järjestetään keväällä PERLAn puitteissa. Saamme myös kuulla isovanhemmuudesta ja hoivan jännitteistä.

Seminaaritoimintamme on avoinna kaikille seminaarien teemoista kiinnostuneille. Tulevasta toiminnasta kerrotaan PERLAn kotisivuilla ja Facebookissa sekä sähköpostilistallamme.

Tervetuloa mukaan keskusteluihin!

katja

 

Katja Repo työskentelee PERLAn tutkimusjohtajana.

 

 

1654907_10201519062046352_212189068_o

 

Saara Salmivaara toimii PERLAn harjoittelijana syksyllä 2016.