Perhe- ja läheissuhteet sosiologisen mielenkiinnon kohteina

Petteri Eerola ja Henna Pirskanen

Teksti julkaistaan Sosiologia-lehdessä 2/2017 pienin muutoksin Sosiologipäivien muiden työryhmäkuvausten yhteydessä.

Perhettä ja läheissuhteita tarkastelevalla työryhmällä on Westermarck-seuran vuosittain järjestämillä Sosiologipäivillä pitkät perinteet. Perinne jatkui myös Tampereen yliopistossa 23.-24.3.2017 järjestetyillä Sosiologipäivillä, jossa työryhmä kokoontui otsikolla Perhe- ja läheissuhteiden sosiologiaa. Ryhmä osoittautui jälleen kerran erittäin suosituksi ja esityksiä oli kahden päivän aikana yhteensä 19. Torstai-iltapäivänä järjestettiin yleinen perhe- ja läheissuhteita tarkasteleva sessio. Perjantaiaamuna työryhmä jakaantui kahteen sessioon, joista toisessa tarkasteltiin erityisesti äitiyteen ja toisessa perheeseen sekä vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä.

Torstain työryhmän käynnisti Anna-Maija Castrén (ISY), joka käsitteli esitelmässään lojaalisuutta erilaisissa läheissuhteiden muodostelmissa. Lojaalisuuden käsitettä tarkastelevassa esitelmässään Castrén kuvasi, kuinka lojaalisuus tarjoaa kiinnostavan näkökulman perhesuhteiden kompleksisuuteen ja jännitteisiin sosiaalitieteissä. Seuraavassa esitelmässä Aino Luotonen (HY) kuvasi sidoksellisuutta läheissuhteiden arjen käytännöissä. Väitöstutkimukseensa pohjaavassa esitelmässä Luotonen esitti, kuinka sosiaalisten sidosten tuottaminen kietoutuu erilaisiin käytäntöihin, aikaan ja paikkaan monin tavoin, ja kuinka sidokset voivat olla tiiviisti arkielämään uponneita tai toisaalta arkielämästä selvästi irrallaan. Työryhmän kolmannessa esitelmässä Kalle Leppälä (HY) jatkoi sosiaalisten sidosten tarkastelua fokusoimalla avioeron jälkeisiin läheissuhteisiin ja erityisesti entiseen puolisoon. Leppälä keskittyi esitelmässään väitöstutkimuksensa lähtökohtien kuvailuun. Riikka Myllys (HY) puolestaan pohti omassa puheenvuorossaan käsitöiden tekemistä naissukupolvia yhdistävänä liimana. Myllys kuvasi, kuinka käsitöiden tekeminen, joka on usein omalta äidiltä opittu, voi kantaa mukanaan vahvoja perheeseen liittyviä muistoja ja tunteita.

Kahvitauon jälkeen työryhmä jatkoi Tiina Sihdon, Annukka Lahden, Heidi Elmgerin (JY) ja Raisa Jurvan (TaY) esityksellä, joka käsitteli naisvalitusta parisuhteen epätasa-arvon affektiivisena ilmauksena. Kahteen haastatteluaineistoon pohjaavassa esityksessä Sihto ja kumppanit kuvasivat, kuinka kulttuurintutkija Lauren Berlantin kehittelemän naisvalitus-käsitteen kautta on mahdollista päästä käsiksi heteroparisuhteiden mahdolliseen affektiiviseen hankaukseen. Tämän jälkeen Tuire Niinimäki-Silva (TuY) puhui omassa esitelmässään perheenyhdistämisen läpi käyneiden maahanmuuttajaperheiden kotoutumisesta. Esitelmä pohjasi Niinimäki-Silvan alkuvaiheessa olevaan väitöskirjatyöhön. Perjantain viimeisessä esitelmässä Marja Peltola (Nuorisotutkimusseura) tarkasteli tunteita rodullistettuihin vähemmistöihin kuuluvien nuorten ja vanhempien sukupolvisuhteissa. Empiirisen aineistonsa pohjalta Peltola toteaa, että sukupolvihierarkia muokkaa perheenjäsenten kerrontaa ja tunteita melko universaaleilla tavoilla.

Työryhmän alustukset jatkuivat perjantaiaamuna kahdessa rinnakkaissessiossa, joista ensimmäisessä teemana oli erityisesti äitiys. Eija Eronen (TaY) tarkasteli esityksessään äitien kokemuksia vertaisryhmän tarjoamasta tuesta. Eronen kuvasi väitöskirjaansa varten haastattelemiensa äitien vertaisryhmälle antamia merkityksiä ja tuen vastavuoroisuutta ja moninaisuutta äitien elämässä. Tarja Hiltusen (Sininauhaliitto) alustus käsitteli äitien tunteita heidän lastensa huostaanottoprosessin yhteydessä. Hän myös kertoi, kuinka hänen haastattelemansa äidit kuvasivat tunteiden muutosta lasten sijoituksen aikana. Suvi-Sadetta Kaarakainen ja Mari Lehto (TuY) jatkoivat esitelmällään nettiäitiydestä ja julkisessa puheessa esiintyvistä käsityksistä erityisesti äitien ja lasten suhteista älylaitteisiin. He pohtivat huolipuhetta ja ongelmalähtöisyyttä, kun kyse on äitien ja lasten teknologiasuhteista. Tämän jälkeen Anita Lappeteläinen (JY) kertoi esitelmässään väitöskirjatutkimuksestaan, jossa hän selvittää, kuinka vammaiset naiset toteuttavat äitiyttään ja rakentavat äiti-identiteettiään. Analysoimalla haastatteluaineistoa hän tunnisti vammaisten naisten tuottamia vastatarinoita äitiydestä. Armi Mustosmäki ja Tiina Sihto (JY) käsittelivät äitiyden kielletyimpiä tunteita internetin keskustelupalstalla. He olivat kiinnostuneita etenkin niiden keskustelupalstalle kirjoittaneiden naisten kokemuksista, jotka kertoivat katuvansa äidiksi tuloa. Johanna Mykkänen ja Marja-Leena Böök (JY) puolestaan puhuivat Perhe-elämää tarinoina ja kuvina -hankkeen pohjalta perheenjäsenten arjen tunteista. He esittelivät kolme tarinaa arjen tunnemaailmasta lapsen, äidin ja isän näkökulmista.

Aamupäivän toisessa rinnakkaissessiossa tarkasteltiin perheeseen ja erityisesti vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä. Ensimmäisessä esitelmässä Rosi Enroos (TaY) kuvasi vankien perhesuhteiden ja tunteiden yhteenkietoutumia entisten vankien haastattelujen avulla. Enroos kuvasi, kuinka vankila-arjen omalakisuus lyö leimansa myös vankilan varjostamiin perhesuhteisiin ja niissä läsnäoleviin tunteisiin. Tuoreeseen tutkimushankkeeseen pohjautuvassa esitelmässään Elina Stenvall (TaY) puolestaan hahmotteli kuvaa vuoroasuvien lasten arjen ympäristöistä. Stenvallin esitelmästä kävi ilmi, että lasten arjessa eletty vuoroasuminen ei edelleenkään ole aina yhteiskunnan tunnistama asumismuoto. Osittain samalla teemalla jatkoi myös Aino Ritala-Koskinen, joka tarkasteli lasten toisiinsa kietoutuvien ja kasautuvien perhesuhteiden ja asuinpaikkojen muutoksia. Analyysinsä pohjalta Ritala-Koskinen kuvasi, kuinka lasten muuttuvia perhesuhteita ja asuinpaikkoja voidaan ymmärtää erilaisten rytmien kautta. Anu Alanko (OY) puhui puolestaan uusperheyden moniaineksisuudesta. Oman mausteensa Alangon esitelmään antoi (uus-)materialistisen näkökulman kytkeminen perhetutkimukseen. Eero Suonisen (TaY) esitelmän aiheena oli diskursiivisten ihanteiden ja toimintakehysten aktualisoituminen vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksessa. Suoninen kuvasi, kuinka vanhemman ja lapsen välistä kanssakäymistä voidaan kuvata vaihtelevana neuvotteluna osapuolten positioista, jossa sekä vanhempi että myös lapsi ovat toistensa ”normaalisuustuomareita”. Työryhmän viimeisen esitelmän piti Petteri Eerola (TaY), joka hahmotteli, miten vanhemmuutta koskevat ideaalit esiintyvät, kohtaavat ja risteävät vanhempien kertomuksissa lastenhoitoratkaisuistaan. Eerola tarkasteli aihettaan kulttuuristen vanhemmuuden mallitarinoiden ja niiden tunneulottuvuuksien kautta.

Kokonaisuutena työryhmä tarjosi kattavan kuvan siitä monipuolisesta perhe- ja läheissuhteita tarkastelevasta tutkimuksesta, jota suomalaisissa yliopistoissa sosiologian piirissä tai sen reunamilla tällä hetkellä tehdään. Suuri kiinnostus työryhmää kohtaan kertoo puolestaan siitä, että perhe- ja läheissuhteiden tutkimus on vakiinnuttanut asemansa keskeisenä yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kohteena. Tämä ei itsessään ole yllättävää, sillä perhe- ja läheissuhteissa on kyse pitkälti sosiaalisesta sidoksellisuudesta, yhdestä keskeisestä sosiologisestä mielenkiinnonkohteesta.

Kirjoittajakuvaukset:

Petteri Eerola työskentelee CHILDCARE-hankkeen tutkijatohtorina Tampereen yliopiston Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLAssa. Eerola on tutkinut aiemmin isyyttä ja vanhemmuutta. (Kuva: Anu Kuukka)

 

 

 

Henna Pirskanen työskentelee tutkijatohtorina Perhetutkimuskeskuksessa Jyväskylän yliopistossa.

Vanhemmuutta on mahdollista tukea

Eija Eronen, Petteri Eerola ja Katja Repo

Vanhemmuuden tukemisen tavat ovat olleet viime vuosien aikana laajan julkisen huomion kohteena. Suomessa on 2000-luvulla toteutettu satoja tai jopa tuhansia erilaisia vanhemmuuden tukemiseen kohdistuneita projekteja [1]. Näiden projektien lisäksi institutionaalinen vanhemmuuden tuki on läsnä vanhempien ja heidän lastensa arjessa varhaiskasvatuksen ja koulun kautta.

Vanhemmuuden tukemisessa on kyse ajankohtaisesta ja laajasta yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Vanhemmuuden tukemisen kysymykset olivat tarkastelun polttopisteessä myös PERLAn helmikuussa järjestämässä tutkimusseminaarissa.

Vertaistuki on keskeinen tapa tukea vanhemmuutta. Seminaarin avasikin Eija Erosen puheenvuoro äitien keskinäisestä tuesta. Väitöstutkimukseensa perustuvassa esityksessään Eronen eritteli vertaistukea äitien kokemusten näkökulmasta. Vertaistuki merkitsee äideille ennen kaikkea mahdollisuuksia. Kyse on ensinnäkin mahdollisuudesta tulla kuulluksi. On tärkeää saada jakaa arkisia kokemuksiaan ihmisille, jotka kuuntelevat ja ottavat kuulemansa vastaan kunnioittavasti. Toisekseen vertaistuki avaa mahdollisuuksia oppimiseen; uudenlaisten vanhemmuuteen kytkeytyvien ajattelu- ja toimintamallien omaksumiseen havainnoinnin, suhteuttamisen ja vertaamisen kautta. Lisäksi vertaistuki merkitsee tilaisuutta konkreettisen huolenpidon, kuten lastenhoitoavun, jakamiseen.

Marko Lähteenmäki laajensi vertaistuen tarkastelua pohtimalla väitöskirjahankkeensa pohjalta vertaisten merkitystä pienten lasten isille. Myös isät toivovat mahdollisuutta keskustella ja jakaa vanhemmuuskokemuksia vertaistensa kanssa. Vaikka keskustelun merkitys voi muuttua  lapsen kasvaessa, sen tarve ei häviä minnekään. Isät  kaipaavatkin nykyistä enemmän mahdollisuuksia osallistua erilaiseen vertaistoimintaan ymmärtääkseen paremmin vanhemmuuttaan ja isyyttään.

Vertaistoiminta on huokea ja inhimillinen tapa tukea äitejä ja isiä vanhemmuuden haasteissa. Erityisen tärkeää vanhemmuuden tukeminen on nuorille vanhemmille, kuten seminaarin päättänyt Virve Murron esitys toi esille. Mutta tarvitsevatko nuoret, alle 20-vuotiaina vanhemmiksi tulleet äidit ja isät erityistä tukea? Vastaus on monisäikeinen. Yhtäältä varhaiseen vanhemmuuteen voi liittyä piirteitä, jotka saavat aikaan erityisen tuen tarpeita. Esimerkiksi työmarkkina-asema voi jäädä hyvin heikoksi, mikäli opinnot ovat jääneet kesken lapsen syntymän jälkeen. Toisaalta on muistettava, että nuoret äidit ja isät ovat heterogeeninen joukko, jonka tuen tarpeista ei ole syytä tehdä pitkälle meneviä yleistyksiä.

Vanhemmuuden tukeminen on moninainen kenttä, jonka sisällä vertaistoiminnalla on merkittävä rooli. Vertaistoiminta voi osoittautua merkittäväksi tuen lähteeksi. Vertaistoiminnan järjestämisessä on kuitenkin merkittäviä alueellisia eroja. Ei ole myöskään itsestään selvää, että tieto tarjolla olevista tukemisen mahdollisuuksista tavoittaa vanhemmat. Työskentelyä paremmin vanhemmat tavoittavien tukienmuotojen eteen tarvitaan siis edelleen.

Eija Erosen, Marko Lähteenmäen ja Virve Murron väitöskirjahankkeet tarjoavat myös uutta tiedollista pohjaa toiminnan kehittämiseksi.

[1] https://blogs.uta.fi/perla/2017/03/03/nakokulmia-sosiologiseen-perhetutkimukseen/

Kirjoittajakuvaukset:


Eija Eronen on tutkija Tampereen yliopiston Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLAssa.

 

 

 

Petteri Eerola työskentelee CHILDCARE-hankkeen tutkijatohtorina Tampereen yliopiston Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLAssa. Eerola on tutkinut aiemmin isyyttä ja vanhemmuutta. (Kuva: Anu Kuukka)

 

 

Katja Repo työskentelee PERLAn tutkimusjohtajana.

 

Näkökulmia sosiologiseen perhetutkimukseen

Petteri Eerola, Eija Eronen & Katja Repo

Tampereen yliopistossa tehdään useassa tiedekunnassa ja oppiaineessa paljon lapsuutta, perhettä ja läheissuhteita käsittelevää tutkimusta. Nämä teemat ovat olleet erityisen vahvoja yliopistomme yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen, kuten sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön, kentällä. Tamperelaisen sosiologian piirissä perheen ja läheissuhteiden teemat eivät kuitenkaan ole keskeisimpien tutkimuskohteiden joukossa. PERLAn vuoden 2017 tutkimusseminaari alkoikin mitä mielenkiintoisimmin, kun saimme vieraiksemme perhesosiologit Aino Luotosen, Anne Mattilan ja Ella Sihvosen Helsingin yliopiston Sosiaalitieteiden laitokselta. Seminaarivieraamme ovat kunniakkaan perinteen jatkajia, onhan Helsingin yliopiston sosiologeilla ollut keskeinen rooli suomalaisen yhteiskuntatieteellisen perhe- ja läheissuhdetutkimuksen kentällä muun muassa Elina Haavio-Mannilan ja Riitta Jallinojan myötä.

Vasemmalta oikealle: Anne Mattila, Ella Sihvonen ja Aino Luotonen (Kuva: Katja Repo)

Tammikuisen iltapäiväseminaarin otsikkona toimi Sosiologisia näkökulmia perhe- ja läheissuhteisiin. Tarkoituksena oli kuulla ja keskustella siitä, mitä suomalaisessa perhesosiologiassa tällä hetkellä tapahtuu. Seminaarin ensimmäisessä puheenvuorossa  Aino Luotonen tarkasteli perhesuhteita osana laajempaa läheissuhteiden verkostoa. Teema onkin keskeinen, sillä vaikka perheiden moninaisuudesta ja perheen käsitteen huokoisuudesta on puhuttu yhteiskuntatieteissä jo kauan, sekä arkikäsityksissä että esimerkiksi viranomaisten määritelmissä perhe ymmärretään usein äidin, isän ja pienten lasten mikroyksiköksi. Puheenvuorossaan Luotonen kuvasikin, kuinka perhesuhteet eivät ole pelkästään annettuja ja itsestään selviä, vaan usein myös neuvottelun varaisia ja liikkeessä olevia. Toisin sanoen ne harvoin vastaavat niitä käsityksiä, joita esimerkiksi viranomaiskäytännöissä perheeseen liitetään. Esitelmässään Luotonen kuvasi myös antropologi Janet Carstenin sukulaisuuden käsitteeseen viitaten, kuinka sukulaisuuden rajoja määritellään jatkuvasti prossissa, jossa sukulaisuuden kenttään laskettavat ihmiset vaihtuvat. Tätä on helppo hahmottaa esimerkiksi purkautuneen parisuhteen kautta. Pitkäkestoisessa parisuhteessa kumppanin perheenjäsenet tulevat usein osaksi omaa sukua. Eron jälkeen yhteydenpito ex-puolison myötä perhepiiriin tulleisiin sukulaisiin kuitenkin helposti hiipuu, jolloin he pikkuhiljaa putoavat pois sukulaisuuden piiristä.

Luotonen kuvasi empiirisen tutkimuksensa kautta, kuinka parisuhteessa elävät ihmiset näyttävät hahmottavan perheensä lähes poikkeuksetta toisistaan poikkeavilla tavoilla. Luotosen ja Anna-Maija Castrénin (Itä-Suomen yliopisto) keräämässä aineistossa pariskuntia pyydettiin toisistaan erillään nimeämään ne henkilöt, joiden he katsoivat kuuluvan perheeseensä. Kaikissa tapauksissa parisuhteen osapuolet sisällyttivät perheeseensä samojen henkilöiden lisäksi myös eri henkilöitä. Kaikki vastaajat nimesivät puolison ja mahdolliset lapset osaksi perhettä, mutta muiden henkilöiden, kuten omien vanhempien ja sisarten kohdalla vaihtelu perheenjäseneksi nimeämisessä oli huomattavan suurta. Yksittäisenä mielenkiintoisena seikkana voidaan nostaa esiin havainto siitä, että tutkimukseen osallistuneet vastaajat laskivat huomattavan usein oman äidin uuden puolison osaksi perhettä. Isän uuden puolison kohdalla oli kuitenkin toisin. Kulttuurisista vanhemmuusideaaleista kumpuava tulkinta tälle voisi olla, että oma äiti nähdään niin pyhänä, että toista naista, joka voisi tavalla tai toisella kyseenalaistaa oman äidin ensisijaisuuden, ei haluta nimetä perheeseen kuuluvaksi. Toinen ja kenties maanläheisempi tulkinta on, että eronneista vanhemmista äidin ja tämän mahdollisen uuden puolison kanssa vietetään todennäköisesti enemmän aikaa kuin isän ja tämän puolison kanssa.

Seminaarin toisessa puheenvuorossa Anne Mattila esitteli viimeistelyvaiheessa olevaa väitöskirjaansa, joka käsittelee pienten lasten äitien päätöksentekoa perhevapaalta töihin palaamisesta. Kuten aiheesta esimerkiksi mediassa käytävää keskustelua seuranneet ovat huomanneet, perhevapaiden kestoa ja sitä, kuka perheessä vapaita pitää, perustellaan usein taloudellisilla tekijöillä. Pienten lasten äitien haastatteluista koostuvan aineistonsa pohjalta Mattila kuitenkin kuvaa, kuinka valinta ei ole läheskään aina niin selkeä ja rationaalinen kuin mediakeskustelujen pohjalta voisi olettaa. Kuten useat Mattilan haastattelemat äidit totesivat, ”on siinä muutakin”. Tällä toteamuksella he viittasivat usein kokonaisvaltaiseen ratkaisuun, jonka keskeisenä määrittävänä tekijä näyttäisi olevan pyrkimys rakentaa mielekäs arki sekä itselle että omalle perheelle.

Kolmantena alustajana seminaarissa oli väitöskirjassaan vanhemmuuden tukemista erilaisissa 2000-luvulla toteutetuissa perheprojekteissa tarkasteleva Ella Sihvonen. Tuoreeseen artikkeliinsa[1] pohjautuvassa esitelmässään Sihvonen kuvasi, kuinka esimerkiksi mediassa on vahvistunut huoli vanhemmuudesta. Usein vanhemmuuden on nähty olevan hukassa tai kateissa. Sihvonen kuvaa, kuinka tähän huoleen liittyy myös pelko kasvatusvastuun entistä voimakkaammasta siirtymisestä vanhemmilta julkisiin palveluihin ja instituutioihin. Vanhemmuutta koskevan huolen seurauksena Suomessa on toteutettu 2000-luvulla satoja tai jopa tuhansia pienempiä ja suurempia projekteja, jotka ovat pääasiassa keskittyneet vanhempien voimaannuttamiseen ja kasvatusasiantuntijuuden vahvistamiseen. Hankkeiden keskeisenä tavoitteena on ollut myös lisätä vanhempien itseohjautuvuutta kasvattajana. Konkreettista ja sosiaalihuollon perinteistä nousevaa lastenhoito- tai kotihoitoapua projektit eivät kuitenkaan ole tarjonneet.

Kokonaisuutena seminaarin puheenvuorot avasivat moninaisia tulokulmia sosiologiseen perhetutkimukseen. Nämä tieteenalan ajankohtaisia kysymyksiä tarkastelevat esitykset rakensivat myös perustaa seminaarin tulevalle ohjelmalle. Perheestä, vanhemmuudesta ja siihen kohdistuvista projekteista käytyjen keskustelujen jälkeen siirrymme seuraavassa seminaarissa tarkastelemaan vanhemmuuden tukemisen kysymyksiä.

Seminaaritoimintamme on avoinna kaikille seminaarien teemoista kiinnostuneille. Tulevasta toiminnasta kerrotaan PERLAn kotisivuilla ja Facebookissa sekä sähköpostilistallamme.

Tervetuloa mukaan keskusteluihin!

[1] http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=754

Kirjoittajakuvaukset:

 

Petteri Eerola työskentelee CHILDCARE-hankkeen tutkijatohtorina Tampereen yliopiston Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLAssa. Eerola on tutkinut aiemmin isyyttä ja vanhemmuutta. (Kuva: Anu Kuukka)

 


Eija Eronen on tutkija Tampereen yliopiston Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLAssa.

 

 

 

Katja Repo työskentelee PERLAn tutkimusjohtajana.

 

PERLAn tutkimusseminaari kokoaa yhteen tutkimusta ja tutkijoita

Katja Repo, Saara Salmivaara, Petteri Eerola & Eija Eronen

Tampereen yliopiston uusi tutkimuskeskittymä, Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLA, kokoaa yhteen ja vahvistaa lapsuuden, nuoruuden ja perheen teemoihin kytkeytyvää tutkimusta ja opetusta. PERLA osallistuu aktiivisesti myös yhteiskunnalliseen keskusteluun alan verkostotoiminnallaan. Käytännössä PERLA ylläpitää lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkijoiden tutkijaverkostoa, organisoi monitieteistä tutkimusyhteistyötä tutkijoiden ja tutkijaryhmien välillä, järjestää tieteellisiä seminaareja ja konferensseja sekä luo yhteyksiä alan kansallisiin ja kansainvälisiin toimijoihin.

PERLAn tavoitteena on synnyttää uuttaa keskustelua lasten, nuorten ja perheiden yhteiskunnallisesta asemasta. PERLAn jo toista lukuvuotta käynnissä oleva tutkimusseminaari on luonut keskeisen areenan monipolviselle pohdinnalle. Seminaarissa on keskusteltu muun muassa vammaisten lasten perheiden, alaikäisten maahanmuuttajien ja lapsisotilaiden arjesta, nuorisokulttuurista, nuoruuden siirtymistä ja ylisukupolvisuudesta, lasten ja nuorten mielenterveyden kysymyksistä, hoivan ja tunteiden merkityksestä sekä koulun ja varhaiskasvatuksen asemasta lasten elämässä.

Tutkimusseminaari yhdistää tutkimusta kansainvälisesti ja tieteenalarajoja rikkoen. Useat kansainväliset tutkijat ovat saaneet sen kautta mahdollisuuden esitellä tutkimustaan ja toimintaansa. PERLA on mahdollistanut yhteistyöseminaareja tutkimushankkeiden sekä erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Seminaariyhteistyötä on tehty muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön (VAMLAS) ja Nuorisotutkimuksen yliopistoverkoston kanssa.

Keskiviikkona 12.10. PERLAn tutkimusseminaarissa oli vuorossa Miestutkimusiltapäivä. Suomen Miestutkimuksen Seuran kanssa yhteistyössä järjestetty tapahtuma täytti Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön seminaarihuoneen ihmisillä ja keskustelulla. Iltapäivän aikana kuultiin kolme esitelmää. Puhujina olivat sosiaalityön yliopistonlehtori Harry Lunabba Helsingin yliopistosta sekä sosiaalityön tohtorikoulutettava Arttu Salo ja sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori Hanna Ojala Tampereen yliopistosta.

Kuva: Vapriikin kuva-arkisto

Omassa esitelmässään yläasteikäisiä poikia tutkinut Harry Lunabba avasi uusia näkökulmia poikien monimuotoisuuteen. Lunabba kuvasi, kuinka käsitykset siitä, minkälaisia pojat ovat, ovat yhä kapeita ja istuvat syvällä. Tämän johdosta pojat kohtaavat usein myös avuttomuutta pyrkiessään täyttämään poikana olemisen ”odotuksia”. Lunabban mukaan pojat nähdään usein emotionaalisesti kyvyttöminä sosiaaliseen toimijuuteen, eikä heidän ääntään kuulla.

Puheenvuorossaan Arttu Salo esitteli väitöskirjatutkimustaan, jonka keskiössä ovat isien alkoholinkäytön kulttuuriset merkitykset. Salon mukaan postmodernit, osallistuvat ja hoivaavat isät sanoutuvat aikaisempia sukupolvia useammin irti humalajuomisesta, jolla on suomalaisessa kulttuurissa ollut perinteisesti vahva kytkös maskuliinisuuteen. Toisaalta kysymys on luokasta: postmoderni isyys koskettaa lähinnä nuoria, korkeasti koulutettuja isiä.

Hanna Ojalan esitelmässä käsiteltiin tunteita vanhenevien isien ja heidän aikuisten poikiensa välisissä suhteissa. Tunteet ilmenevät odotuksissa ja avun antamisessa ja vastaanottamisessa. Luokkanäkökulma nousi esiin myös Ojalan luennossa – työväenluokkaisissa perheissä auttamisen tavat ovat usein konkreettisempia, kun taas keskiluokkaisissa perheissä apua välitetään useammin esimerkiksi taloudellisen tuen kautta.

Suomalaisen miestutkimuksen kenttä on vasta vähän tutkittu, mikä nousi esiin myös seminaarin puheenvuoroissa. Lisäksi alan uranuurtajan Arto Jokisen menehtyminen viime helmikuussa jätti suuret saappaat täytettäviksi. Erityisesti tilausta olisi poikatutkimukselle – vaikka tyttötutkimuksella on Suomessa pitkä historia, poikiin keskittyvää tutkimusta on tehty vasta vähän. Tutkimus kuitenkin lisääntyy ja vakiinnuttaa asemaansa, ja ainakin seminaarin monipuoliset aiheet, tunnelma ja innokas keskustelu loivat valoa miestutkimuksen tulevaisuuteen.

PERLAn tutkimusseminaaritoiminta jatkuu aktiivisena myös ensi keväänä. Tammikuussa 2017 saamme vieraita Helsingin yliopistosta ja pääsemme keskustelemaan helsinkiläisten perhetutkijoiden kanssa perhe- ja läheissuhteista. Valtakunnallisen perhetutkimusverkoston vuosittainen tapaaminen järjestetään keväällä PERLAn puitteissa. Saamme myös kuulla isovanhemmuudesta ja hoivan jännitteistä.

Seminaaritoimintamme on avoinna kaikille seminaarien teemoista kiinnostuneille. Tulevasta toiminnasta kerrotaan PERLAn kotisivuilla ja Facebookissa sekä sähköpostilistallamme.

Tervetuloa mukaan keskusteluihin!

katja

 

Katja Repo työskentelee PERLAn tutkimusjohtajana.

 

 

1654907_10201519062046352_212189068_o

 

Saara Salmivaara toimii PERLAn harjoittelijana syksyllä 2016.