Kohtaamisen taidetta hoitotyössä

Toisen ihmisen kohtaaminen on hankkeemme edetessä noussut tärkeäksi keskustelunaiheeksi. Terveydenhuollossa sairaanhoitajan, lähihoitajan, terveydenhoitajan ja kätilön koulutukset sisältävät luonnollisesti ammatillisen vuorovaikutuksen ja asiakkaan kohtaamisen taidon teoriatietoa ja harjoittelua. Toisen kohtaamisessa vaikuttavat teoriatiedon sekä omien taipumustemme lisäksi arvomme, kasvatusperinteemme sekä oma kulttuurimme sekä eri kulttuurien välillä olevat monenlaiset tavat kohdata toinen ihminen. Monesti puhutaan myös eri ihmisten kemioiden kohtaamisesta. Mitä tehdä silloin kun tuntuu, että ”kemiat eivät kohtaa?” Voidaan myös kysyä, kenen vastuulla kemioiden kohtaaminen on kun toisena osapuolena on terveydenhuollon ammattilainen? Auttamis- ja hoitosuhteessa ammattilaisella on aina velvollisuus ja vastuu kohdata asiakas hyvin ja pyrkiä auttamaan häntä vastuullisesti.

Lasten kaltoinkohteluun ja sen riskitekijöihin liittyvissä asioissa toisen ihmisen kohtaaminen ei ole aivan yksinkertaista saati sitten helppoa. Se nostattaa tunteita pintaan ja on henkisesti kuormittavaa. Ammattilaisillekaan lapsen turvallista ja terveellistä kasvua haittaava tai estävä toiminta perheessä ei ole helppoa ottaa puheeksi. Se vaatii oman vastuullisen ammattilaisuuden sisäistämistä ja puheeksi ottamisen harjoittelua. Hoitotyössä ihminen kohdataan tasavertaisesti omana itsenään, ainutlaatuisena ja yksilöllisinä kaikkine vikoineen ja vahvuuksineen, fyysisenä, psyykkisenä, sosiaalisena ja hengellisenä kokonaisuutena. Auttamissuhteessa avaintekijöiksi on todettu esimerkiksi terveydenhoitajan kohdalla kotikäynnin yhteydessä positiivinen yhteys äidin ja terveydenhoitajan välillä, terveydenhoitajan ystävällisyys, helppo lähestyttävyys, asiakaskeskeisyys, voimavarakeskeinen lähestymistapa, kunnioitus, tasavertaisuus sekä yksilöllisyys kohtaamisessa (Aston ym. 2015).

Tony Dunderfelt (2016) kertoo Läsnäoleva kohtaaminen -kirjassaan kemioita yhteen sovittavasta kohtaamisen taidosta. Puheen ja fyysisen viestinnän ylittävä sanaton viestintä nostetaan kirjassa tarkastelun kohteeksi. Tärkeintä viestinnässä on intuitiivisuus ja henkisen yhteyden luominen aidon läsnäolon kautta. Positiivinen yhteys toiseen ihmiseen syntyy usein nopeasti, mutta negatiivisen yhteyden synnyttyä sen kääntäminen positiiviseksi vaatii aitoa dialogia ja yhteisen ymmärryksen syntymisen edesauttamista. Kuinka sitten tavoittaa henkinen yhteys, jos sitä ei tunnu olevan? Henkinen yhteys löytyy parhaiten ennakkoasenteista vapaan, avoimen ja läsnä olevan vuorovaikutuksen avulla. Sanojen, ilmeiden ja eleiden kautta välittyvät merkitykset, ideat ja läsnä olon laatu ovat ratkaisevia tekijöitä henkisen yhteyden luomisessa. Henkisen yhteyden tavoitettuaan voidaan vuorovaikutuksessa olla eri mieltä riitaantumatta, kestää erilaisuutta ja tunneperäisiä ristiriitoja. Intuitiivisen viestinnän avulla hyvin erilaistenkin ihmisten välille voi syntyä yhteys! (Dunderfelt 2016.)

Omassa Pro gradu -tutkielmassani (Reunanen 2016) läsnä oleva kohtaaminen perustui eri ammattikuntien yhteisesti jaettuihin arvoihin ja periaatteisiin. Erityisesti vuorovaikutuksellisuuden periaate tarkoitti perheenjäsenten osallisuuden mahdollistamista, aitoa kohtaamista ja kulttuurista vuoropuhelua. Vanhemmat nähtiin yhteistyökumppaneina, ei auttamistyön kohteina. He olivat aktiivisia osallistujia oman elämänsä, vanhemmuutensa sekä mahdollisuuksien mukaan lastensa eheyttämisessä. Vanhemmat nähtiin aktiivisina osallistujina yhteisissä keskusteluissa ja neuvotteluissa. Tapaamisella työntekijän tekemiä havaintoja käytiin vanhemman kanssa läpi yhdessä vastavuoroisesti ja avoimesti. Työntekijän tekemiä havaintoja täydennettiin vanhemman näkemyksellä. Vanhemman asioita hoidettiin yhdessä vanhemman kanssa yhdessä tai vanhemman luvalla. Aito kohtaaminen tarkoitti vanhemman kuulluksi tulemista, syvällistä tutustumista ja vaikeiden asioiden jakamista avoimen keskustelun kautta. Se mahdollisti yhteisen todellisuuden rakentamisen ja toisen elämismaailman ymmärtämisen sekä vanhemman sitouttamisen ja motivoinnin hyvinvointia edistävään tai korjaavaan työskentelyyn ja lapsensa auttamiseen. Aito kohtaaminen ilmeni perheenjäsenten kanssa jatkuvana dialogina, vastavuoroisena palautteen antamisena, aktiivisena kuuntelemisena sekä kommunikointina oman äidinkielen lisäksi eri kulttuureista tulevien kanssa vieraalla kielellä sekä nonverbaalin kielen avulla. Avoin dialoginen keskustelu nähtiin auttamistyön onnistumisen edellytyksenä, sillä vain sen avulla kyettiin tavoittamaan yhteinen ymmärrys asioista. Avoimuus sisälsi suoraan puhumisen ikävistäkin asioista. Aito kohtaaminen oli myös kulttuurista vuoropuhelua ja antoi auttamistyössä mahdollisuuden pohtia hyvän vanhemmuuden kulttuurista moninaisuutta, vaikka lapsen turvallista ja tervettä kasvua vaarantavat asiat tuotiin ilmi ja rajat tuli osoittaa. (Reunanen 2016.) Kulttuurinen kohtaaminen nähdään kahden eri kulttuuritaustan omaavan ihmisen kohtaamisena, missä tietoa välittyy molempiin suuntiin. Tavoitteena kulttuurisessa kohtaamisessa on sekä verbaalinen että nonverbaalinen ajatusten vaihto ja sen kautta vahvistaa, uudistaa sekä muuttaa olemassa olevia arvoja, uskomuksia ja toimintatapoja. Kulttuuri on nähtävä siten, että jonkin kulttuurin edustaja ei välttämättä edusta kulttuuriin yleisesti kiinnitettyjä arvoja, uskomuksia tai toimintatapoja. Kohtaamiseen liittyy siksi aina yksilöllisyys ja jokainen kohtaaminen on siten aina myös kulttuurista kohtaamista. (Cambinha-Bacote 2011.)

Terveysalalla ja erityisesti perhehoitotyön alueella perheen kokonaisvaltainen huomioonottaminen sekä vuorovaikutus hoitajan ja hoidettavan välillä ovat terveysalan ydintehtävää. Vuorovaikutussuhde on voimavaralähtöinen, jonka avulla perhe voi saada tarvitsemaansa apua ja toipua. Tämä tarkoittaa tasavertaista, myötätuntoista, aitoa kiinnostusta ilmentävää ja reflektointiin kutsuvaa vuorovaikutusta. Vuorovaikutussuhde perustuu kunnioitukseen ja aktiiviseen yhteistyöhön. (Åstedt-Kurki ym. 2008.)

-Heidi Reunanen-

Lähteet:

Aston M., Price S., Etowa J., Vukic A., Young L., Hart C., MacLeod E. & Randel P. (2015) The power of relationships: Exploring how public health nurses support mothers and families during postpartum home visits. The Journal of Family Nursing 21(1), 11–34.

Cambinha-Bacote J. (2011) Delivering patient-centered care in the midst of a cultural conflict: The role of cultural competence. Journal of Issues in Nursing. 16(2). HTML -verkkoaineisto. EBSCOhost.

Dunderfelt T. (2016) Läsnäoleva kohtaaminen.PS-kustannus.

Reunanen H. (2016) Varjosta valoon –Perheväkivaltaa kohdanneiden pienten lasten moniammatillinen auttamistyö. Pro Gradu –tutkielma. Tampereen yliopisto, Terveystieteiden yksikkö. Tampere.

Åstedt-Kurki P., Jussila A-L., Koponen L., Lehto P., Maijala H., Paavilainen R. & Potinkara H. (2008) Kohti perheen hyvää hoitamista. Wsoy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *