Piiskasta jäähypenkkiin ja jäähypenkistä kannustavaan kasvatukseen

Kävin lasten kuritusväkivaltaa koskevan tutkimuksen julkaisuseminaarissa Helsingissä 19.9.2017. Haluan jakaa teidän kanssanne sieltä matkareppuuni pakkaamani tiedonjyväset. Ne auttavat meitä rakentamaan lapsille entistäkin turvallisempaa kodin kasvuympäristöä. Lastensuojelun keskusliiton julkaiseman tutkimusraportin nimi on osuva: ”Piiskasta jäähypenkkiin- Suomalaisten kasvatusasenteet ja kuritusväkivallan käyttö 2017” (Hyvärinen 2017). Raportti löytyy täältä. Siitä voi katsoa lyhyen koosteen täältä.
Jonkinlaista edistymistä on raportin mukaan suomalaisten kuritusväkivallan asenteissa ja käytössä tapahtunut. Hyvä uutinen oli, että vanhempien asenteet kuritusväkivaltaa kohtaan ovat jyrkentyneet. Suomalaisista 81 % ei hyväksy sitä edes poikkeustapauksissa. Tämä on tietysti heijastunut myös kuritusväkivallan käyttöön sitä vähentävästi -lasten ja nuorten onneksi! Heidän onnensa ja turvallisuutensa on meidän aikuisten käsissä. He eivät ole oman onnensa seppiä vaan täysin riippuvaisia aikuisen hoivasta ja huolenpidosta ja sen määrällä sekä laadulla on lapselle elämänpituiset seuraukset. MUTTA, raportin mukaan edelleen 13 % vastanneista on hyväksyvällä kannalla kuritusväkivallan suhteen. Tämä on äärimmäisen tärkeää tiedostaa.

Miksi kuritusväkivaltaa käytetään?
Raportin mukaan yli puolella vastaajista (57 %) oli omia lapsuudenkokemuksia kuritusväkivallan käytöstä. Aikuisen toiminta voi juontua omista lapsuuden kasvatuskokemuksista. Minkälaisia johtopäätöksiä lapsi esimerkiksi tekee, kun vanhemmat käyttävät erilaisia kuritusväkivallan muotoja kotona, kuten huutamista, tukistamista, luunappeja, läimäytyksiä ja väkivallalla uhkaamista? Lapsi ajattelee, että ”Sehän on varmaankin sallittua, aivan normaalia tässä maailmassa ja minä olen paha ja ansainnut sen.” Useat muutkin tutkimukset osoittavat, että vanhempien käyttäytymistavat siirtyvät usein ylisukupolvisesti, vaikkakaan eivät aina (Flinck & Paavilainen 2016).
Myös THL:n julkaisu Puheista tekoihin (Nousiainen, Petrelius & Yliruka 2016) valottaa yli sukupolvien siirtyviä ongelmia perheessä. Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja puhuu julkaisun esipuheessaan Suomesta sosiaalisen perimän kehitysmaana. Tutkimustietoa aiheesta alkaa jo olla runsaasti, mutta tieto ei ole riittävästi siirtynyt perhepalveluiden käytänteisiin. Tätä mieltä ovat ko. julkaisun artikkelissaan myös Flinck ja Paavilainen. Heidän mukaansa myös kaltoinkohtelun ja sen riskiolojen tunnistaminen vaatii kehittämistä. Lapsiperheitä kohtaavilla ammattilaisilla on vaikeuksia puheeksi ottamisessa ja moniammatillisen yhteistyön käytännöissä. Perheen riskiolosuhteiden tunnistamisen välineitä ei ole aiemmin ollut. Lapsi- ja perhepalveluiden uudistus tähtää juuri näidenkin asioiden kehittämiseen. Tarvitsemme palvelujärjestelmän, missä kokonaisvaltainen ja oikea-aikainen työskentely on mahdollista. Terveydenhuollossa lasten palvelut nähdään osana perhepalveluja. Hoitotyö on aina perhehoitotyötä. Lapsi on aina osa perhettään. Hän on lisäksi yksilö kuten muutkin perheenjäsenet.

Kuinka edesauttaa avun ja tuen hakemista?
Tärkeää on edelleen lisätä vanhempien tietämystä lasten kaltoinkohtelun ilmiöstä kokonaisuutena. Minut on useasti havahduttanut vanhemmille terveydenhuollon odotustiloista löytynyt juliste, joka on käännetty usealle eri kielelle. Siinä lukee isolla tekstillä: ”Lasten kaltoinkohtelu on rikos.” Julistetta katsoessaan vanhempi saattaa alkaa pohtia: ”Olenko minä kaltoin kohdellut lastani ja olenko minä rikollinen? Tämä julisteen yksittäinen tieto on herättävä, mutta yksittäisenä iskulauseena se saattaa herättää vanhemmassa myös pelkoa, häpeää ja yhä lisääntyvää huoliasioiden piilottelua ja eristäytymistä tukea antavista tahoista. Siksi on äärimmäisen tärkeää tuottaa vanhemmille asiallista tietoa ilmiön kokonaisuudesta: Minkälaiset oikeudet lapsella on, mikä on väkivaltaa, miksi se on väkivaltaa, mitä siitä seuraa eri osapuolille, mikä on oikea tapa toimia ja miksi, mistä saa apua ja tukea väkivallan sisältyessä perheen arkeen, kuinka väkivaltaa voi ehkäistä, kuinka voi ja pitää toimia…
Väestöliiton psykologi Suvi Laru toi julkistamistilaisuudessa esiin, että Ihminen tarvitsee kannustavaan kasvatukseen siirtymiseen tietoa, taitoa kohdata lapsi ja etsiä apua sekä kokemusta toisin tekemisestä ja tuen saamisesta. Larun mukaan myös ammattilaisten tulisi pohtia: ”Mikä on minun oma mallini.” Meidän ammattilaisten tulisi nähdä myös itsemme kehittyvinä ihmisinä.

Kuinka edesauttaa vanhempien tietämyksen kasvattamisessa?
Ammattilaisten tehtävä on tuoda esiin se, mikä on lapsen turvallisuudelle ja terveelle kasvulle haitallista toimintaa. Tällöin on tiedettävä, mikä on turvallista ja terveellistä kasvua tukeva toiminta. Jäähypenkki on todettu yhtälailla haitalliseksi lapselle, koska lapsi ei osaa käsitellä yksin tunteitaan. Näin toi esiin omassa puheenvuorossaan psykologi Suvi Laru. Jäähypenkistä olisi edelleen siirryttävä tukemaan kannustavia kasvatusmenetelmiä kuten kannustava ohjaus ja hellä kosketus, hyvä hoito ja huolenpito, läsnäolo ja kohtaaminen sekä kannustava suhde lapseen. Tätä koskien Ensi- ja turvakotien liitto on tuottanut sähköisen oppaan: Väkivalta ja laiminlyönti kasvatuksessa -virtuaalikirja.
Sieltä löytyy mm kasvatuksellisen väkivallan nelikenttä, jonka Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen esitteli julkistamistilaisuudessa. Se kokoaa erilaiset väkivallan muodot kasvatuksessa. Kirjasta löytyy myös kannustavan kasvatuksen nelikenttä, joka antaa eväitä ammattilaiselle ilmentää sitä kuinka lapsen kanssa tulisi toimia turvallista ja tervettä kasvua tukevasti. Vanhempainliiton sivujen kautta pääsee myös seuraamaan elokuulla 2017 tallennettua nettiluentoa kannustavasta kasvatuksesta. Väestöliiton sivuilla on lisäksi tulevia nettiluentoja, joihin on mahdollista osallistua livenä sekä muita palveluja vanhemmuuden tueksi. Nämä ovat maksuttomia.

Kuinka edesauttaa lasten oikeuksien toimeenpanoa?
Raportin julkaisutilaisuudesta jäi vielä yksi tärkeä asia mieleen Lastensuojelun keskusliiton erityisasiantuntijan Sauli Hyvärisen esityksestä: Lapsen oikeuksien julistuksen nojalla lapsen kaltoinkohtelu ei ole koskaan perheen yksityisasia. Emme siis voi ajatella, että nähdessämme lapsen kaltoinkohtelua emme voisi siihen puuttua, koska se on perheen oma asia. Siihen TULEE puuttua kaikkialla yhteiskunnassa, mutta tukihenkisesti ja apua tarvitsevaa kasvattajaa ihmisenä kunnioittaen. Ammattilaisella on oikeus puuttua ja velvollisuus tukea perheitä lapsen turvallisen ja terveen kasvun tehtävässä (myös Flinck & Paavilainen 2016).
Vain aikuinen voi valvoa julistuksen toteutumista!
-Heidi Reunanen-

Lähteet:
Flinck T. & Paavilainen E.2016. Ylisukupolvisen lasten kaltoinkohtelun ehkäiseminen lasten ja perheen palveluiden haasteena. Julkaisussa K. Nousiainen, P. Petrelius & L. Yliruka (toim.). Puheista tekoihin -Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen lastensuojelussa ja perhe- ja sosiaalipalveluissa. Työpaperi 20/2016. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos,92-102.

Hyvärinen S. 2017. Piiskasta jäähypenkkiin – Suomalaisten kasvatusasenteet ja kuritusväkivallan käyttö 2017. Lastensuojelun keskusliitto, Verkkojulkaisu 2/2017.

Nousiainen K., Petrelius P. & Yliruka L. 2016. Puheista tekoihin – Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen lastensuojelussa ja perhe- ja sosiaalipalveluissa. Työpaperi 20/2016. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kohtaamisen taidetta hoitotyössä

Toisen ihmisen kohtaaminen on hankkeemme edetessä noussut tärkeäksi keskustelunaiheeksi. Terveydenhuollossa sairaanhoitajan, lähihoitajan, terveydenhoitajan ja kätilön koulutukset sisältävät luonnollisesti ammatillisen vuorovaikutuksen ja asiakkaan kohtaamisen taidon teoriatietoa ja harjoittelua. Toisen kohtaamisessa vaikuttavat teoriatiedon sekä omien taipumustemme lisäksi arvomme, kasvatusperinteemme sekä oma kulttuurimme sekä eri kulttuurien välillä olevat monenlaiset tavat kohdata toinen ihminen. Monesti puhutaan myös eri ihmisten kemioiden kohtaamisesta. Mitä tehdä silloin kun tuntuu, että ”kemiat eivät kohtaa?” Voidaan myös kysyä, kenen vastuulla kemioiden kohtaaminen on kun toisena osapuolena on terveydenhuollon ammattilainen? Auttamis- ja hoitosuhteessa ammattilaisella on aina velvollisuus ja vastuu kohdata asiakas hyvin ja pyrkiä auttamaan häntä vastuullisesti.

Lasten kaltoinkohteluun ja sen riskitekijöihin liittyvissä asioissa toisen ihmisen kohtaaminen ei ole aivan yksinkertaista saati sitten helppoa. Se nostattaa tunteita pintaan ja on henkisesti kuormittavaa. Ammattilaisillekaan lapsen turvallista ja terveellistä kasvua haittaava tai estävä toiminta perheessä ei ole helppoa ottaa puheeksi. Se vaatii oman vastuullisen ammattilaisuuden sisäistämistä ja puheeksi ottamisen harjoittelua. Hoitotyössä ihminen kohdataan tasavertaisesti omana itsenään, ainutlaatuisena ja yksilöllisinä kaikkine vikoineen ja vahvuuksineen, fyysisenä, psyykkisenä, sosiaalisena ja hengellisenä kokonaisuutena. Auttamissuhteessa avaintekijöiksi on todettu esimerkiksi terveydenhoitajan kohdalla kotikäynnin yhteydessä positiivinen yhteys äidin ja terveydenhoitajan välillä, terveydenhoitajan ystävällisyys, helppo lähestyttävyys, asiakaskeskeisyys, voimavarakeskeinen lähestymistapa, kunnioitus, tasavertaisuus sekä yksilöllisyys kohtaamisessa (Aston ym. 2015).

Tony Dunderfelt (2016) kertoo Läsnäoleva kohtaaminen -kirjassaan kemioita yhteen sovittavasta kohtaamisen taidosta. Puheen ja fyysisen viestinnän ylittävä sanaton viestintä nostetaan kirjassa tarkastelun kohteeksi. Tärkeintä viestinnässä on intuitiivisuus ja henkisen yhteyden luominen aidon läsnäolon kautta. Positiivinen yhteys toiseen ihmiseen syntyy usein nopeasti, mutta negatiivisen yhteyden synnyttyä sen kääntäminen positiiviseksi vaatii aitoa dialogia ja yhteisen ymmärryksen syntymisen edesauttamista. Kuinka sitten tavoittaa henkinen yhteys, jos sitä ei tunnu olevan? Henkinen yhteys löytyy parhaiten ennakkoasenteista vapaan, avoimen ja läsnä olevan vuorovaikutuksen avulla. Sanojen, ilmeiden ja eleiden kautta välittyvät merkitykset, ideat ja läsnä olon laatu ovat ratkaisevia tekijöitä henkisen yhteyden luomisessa. Henkisen yhteyden tavoitettuaan voidaan vuorovaikutuksessa olla eri mieltä riitaantumatta, kestää erilaisuutta ja tunneperäisiä ristiriitoja. Intuitiivisen viestinnän avulla hyvin erilaistenkin ihmisten välille voi syntyä yhteys! (Dunderfelt 2016.)

Omassa Pro gradu -tutkielmassani (Reunanen 2016) läsnä oleva kohtaaminen perustui eri ammattikuntien yhteisesti jaettuihin arvoihin ja periaatteisiin. Erityisesti vuorovaikutuksellisuuden periaate tarkoitti perheenjäsenten osallisuuden mahdollistamista, aitoa kohtaamista ja kulttuurista vuoropuhelua. Vanhemmat nähtiin yhteistyökumppaneina, ei auttamistyön kohteina. He olivat aktiivisia osallistujia oman elämänsä, vanhemmuutensa sekä mahdollisuuksien mukaan lastensa eheyttämisessä. Vanhemmat nähtiin aktiivisina osallistujina yhteisissä keskusteluissa ja neuvotteluissa. Tapaamisella työntekijän tekemiä havaintoja käytiin vanhemman kanssa läpi yhdessä vastavuoroisesti ja avoimesti. Työntekijän tekemiä havaintoja täydennettiin vanhemman näkemyksellä. Vanhemman asioita hoidettiin yhdessä vanhemman kanssa yhdessä tai vanhemman luvalla. Aito kohtaaminen tarkoitti vanhemman kuulluksi tulemista, syvällistä tutustumista ja vaikeiden asioiden jakamista avoimen keskustelun kautta. Se mahdollisti yhteisen todellisuuden rakentamisen ja toisen elämismaailman ymmärtämisen sekä vanhemman sitouttamisen ja motivoinnin hyvinvointia edistävään tai korjaavaan työskentelyyn ja lapsensa auttamiseen. Aito kohtaaminen ilmeni perheenjäsenten kanssa jatkuvana dialogina, vastavuoroisena palautteen antamisena, aktiivisena kuuntelemisena sekä kommunikointina oman äidinkielen lisäksi eri kulttuureista tulevien kanssa vieraalla kielellä sekä nonverbaalin kielen avulla. Avoin dialoginen keskustelu nähtiin auttamistyön onnistumisen edellytyksenä, sillä vain sen avulla kyettiin tavoittamaan yhteinen ymmärrys asioista. Avoimuus sisälsi suoraan puhumisen ikävistäkin asioista. Aito kohtaaminen oli myös kulttuurista vuoropuhelua ja antoi auttamistyössä mahdollisuuden pohtia hyvän vanhemmuuden kulttuurista moninaisuutta, vaikka lapsen turvallista ja tervettä kasvua vaarantavat asiat tuotiin ilmi ja rajat tuli osoittaa. (Reunanen 2016.) Kulttuurinen kohtaaminen nähdään kahden eri kulttuuritaustan omaavan ihmisen kohtaamisena, missä tietoa välittyy molempiin suuntiin. Tavoitteena kulttuurisessa kohtaamisessa on sekä verbaalinen että nonverbaalinen ajatusten vaihto ja sen kautta vahvistaa, uudistaa sekä muuttaa olemassa olevia arvoja, uskomuksia ja toimintatapoja. Kulttuuri on nähtävä siten, että jonkin kulttuurin edustaja ei välttämättä edusta kulttuuriin yleisesti kiinnitettyjä arvoja, uskomuksia tai toimintatapoja. Kohtaamiseen liittyy siksi aina yksilöllisyys ja jokainen kohtaaminen on siten aina myös kulttuurista kohtaamista. (Cambinha-Bacote 2011.)

Terveysalalla ja erityisesti perhehoitotyön alueella perheen kokonaisvaltainen huomioonottaminen sekä vuorovaikutus hoitajan ja hoidettavan välillä ovat terveysalan ydintehtävää. Vuorovaikutussuhde on voimavaralähtöinen, jonka avulla perhe voi saada tarvitsemaansa apua ja toipua. Tämä tarkoittaa tasavertaista, myötätuntoista, aitoa kiinnostusta ilmentävää ja reflektointiin kutsuvaa vuorovaikutusta. Vuorovaikutussuhde perustuu kunnioitukseen ja aktiiviseen yhteistyöhön. (Åstedt-Kurki ym. 2008.)

-Heidi Reunanen-

Lähteet:

Aston M., Price S., Etowa J., Vukic A., Young L., Hart C., MacLeod E. & Randel P. (2015) The power of relationships: Exploring how public health nurses support mothers and families during postpartum home visits. The Journal of Family Nursing 21(1), 11–34.

Cambinha-Bacote J. (2011) Delivering patient-centered care in the midst of a cultural conflict: The role of cultural competence. Journal of Issues in Nursing. 16(2). HTML -verkkoaineisto. EBSCOhost.

Dunderfelt T. (2016) Läsnäoleva kohtaaminen.PS-kustannus.

Reunanen H. (2016) Varjosta valoon –Perheväkivaltaa kohdanneiden pienten lasten moniammatillinen auttamistyö. Pro Gradu –tutkielma. Tampereen yliopisto, Terveystieteiden yksikkö. Tampere.

Åstedt-Kurki P., Jussila A-L., Koponen L., Lehto P., Maijala H., Paavilainen R. & Potinkara H. (2008) Kohti perheen hyvää hoitamista. Wsoy.

Tieto kuuluu kaikille!

Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvän valistustoiminnan tulee sisältää vanhemman varhaista ja ennakoivaa opastusta ja tukemista. Se käsittää siten myös vanhemman varhaisen väkivaltatietämyksen lisäämisen erilaisten tietopakettien avulla sekä vanhemman ohjaamisen, saattamisen, tuuppaamisen tiedon lähteille. Lapsella on oikeus turvalliseen ja terveeseen kasvuun ja kehitykseen. Vanhemmalla on oikeus tietää, minkälainen toiminta on lapsen kaltoinkohtelua, jotta hän osaisi suunnata toimintaansa lapsen kaltoinkohtelua vähentävästi. Pelkästään lyömisen ja suoran väkivallan lisäksi on monia tekijöitä, jotka vahingoittavat lapsen turvallista ja tervettä kasvua. Lisäksi vanhemman on tärkeää tietää, millä tavoin väkivallan näkeminen tai kokeminen vaikuttaa lapseen.

Hankkeessa testattava perheen vointia kuvaava lomake auttaa erityisesti arvioimaan vanhemman kokemusta omasta voinnistaan tai sellaisia toimintatapoja, jotka tutkitusti heikentävät lapsen turvallista kasvua ja kehitystä. Lomakkeen avulla saattaa tulla esiin myös lapsesta tai hänen käyttäytymisestään välillisesti johtuvia asioita, jotka voivat heikentää vanhemman hyvinvointia. Tällaisia ovat esimerkiksi vauvan/lapsen itkuisuus tai tottelemattomuus. Hoitosuositus listaa lasten kaltoinkohtelun riskitekijöitä laajasti. Nämä tulisi ottaa erityisesti huomioon perheen auttamistyössä. Riskitekijät on tärkeää tuoda myös yleiseen keskusteluun ja tietoon. Tieto kuuluu kaikille!

Työstäessäni hankkeeseen perheen turvallisen hyvinvoinnin yhteistyötahotietoja huomasin, että meillä Suomessa on runsaasti tarjolla lapsen ja perheen hyvinvointia sekä turvallista kasvua ja kehitystä tukevia palveluita. Erityisesti digitaaliset nettipalvelut ovat lisääntyneet. Tietoa on enemmän kuin runsaasti. Tuntui lohdulliselta, että jo matalan kynnyksen tukea on netin kautta tarjolla niin paljon. Erityisesti tutkimustieto oli löytänyt tiensä arjen kentälle erilaisten yhteistyöhankkeiden myötä erilaisten toimintamallien, oppaiden ja esitteiden muodossa. Tätä tietoa löytyi hyödynnettäväksi niin koulutuksessa kuin ammattilaisten keskuudessakin. Erityisesti ilahdutti se, että tietoa oli tarjolla runsaasti myös suoraan perheille.  Kierrellessäni sitten hankkeen pilottiyksiköissä, tämä tieto oli osittain hyvinkin saavuttanut myös kentän paperimuotoisine esitteineen. Perheiden hyvinvoinnin edistämisen eri toimijat olivat tuoneet perheille kohdennettua tietoa monipuolisesti. Esille oli tuotu erilaisia hyvinvoinnin ja arjessa selviytymisen tietopaketteja, tukipalveluja ja nettiyhteystietoja sekä yhteisen osallistumisen mahdollisuuksia, kuten eri toimijoiden kerho-, kulttuuri- ja liikuntatoimintaa. Perheille tarkoitettu kattava väkivaltatieto oli kuitenkin vähäisempää tai se oli keskittynyt erityistyöntekijöiden odotustiloihin. Tätä tietoa oli kuitenkin saatavilla runsaasti. Esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liitto on tuottanut väkivaltatietoa runsaasti, myös netin kautta luettavaksi, esitteiden ja julkaisujen muodossa .Osa esitteistä on tuotettu myös eri kielillä.

Vanhemmalla tulee olla tietoa ennakkoon väkivallan eri muodoista ja lapsen turvallista ja tervettä kasvua vaarantavista riskitekijöistä. Varhainen ennakkotieto lisää vanhempien ymmärrystä ja voidaan siksi nähdä hyvin tärkeänä. Ilman tietoa toisin toimiminen on mahdotonta ja toistamme aiemmin oppimiamme toiminta- ja ajattelumalleja. Vanhemman on myös tärkeää tietää minne ottaa yhteys, jos perheessä esiintyy riskejä eli huolta aiheuttavia tekijöitä. Tässä hankkeessa on edistetty vanhempien tiedonsaantia jo olemassa olevilla kolmannen sektorin tietoesitteiden avulla. Näitä esitteitä on laitettu pilottiyksiköiden odotusauloihin. Esitteissä käsitellään lapsen turvallista ja tervettä kasvua sekä kehitystä vaarantavia riskitekijöitä, rohkaistaan avun hakemiseen tarjoamalla monien matalan kynnyksen tukipalveluiden yhteystietoja.

Varhainen tietämys helpottaa myös ammatillisen avun tarjoamista. Kun väkivaltatieto tulee näkyväksi kaikille ja kaikkialla, vaikeista asioista puhuminen helpottuu ja rohkaisee myös vanhempia puhumaan. Erityisesti väkivallasta on aina tärkeää puhua mahdollisimman varhain, mieluiten ennen kuin lapsen turvallista kasvua ja kehitystä vaarantava teko tai toiminta on tapahtunut.

-Heidi Reunanen-

Kysytään uudestaan ja uudestaan

Näin hankkeen alussa sitä tulee pohtineeksi sitä suurta kuvaa, jota kohti meidän pitää mennä –Lasten ja perheiden hyvää oloa yhteiskunnassamme. Siihen ei liity millään lailla idealismia. Se vaan on toimintamme ja ihmisen elämänkin tarkoitus. Siis täyttä realismia. Ei ole siis muuta tietä. Siinä kuvassa piirtyy elämän kaikki värit ja muodot. Siitä kuuluu naurua, iloista pulinaa, vastavuoroista keskustelua. Siinä tuntuu yhdessä tutkiskelu, aika toinen toiselle, läheisyyden lämpö. Siinä maistuu elämä. Siitä kuuluu myös itkua, parkua, huolta ja surua, mutta se on yksilöllisesti kohdattua ja jaettua. Tuskankin hetkellä hyvä olo syntyy toisen kohtaamisessa. On sanottu, että huoliin olisi puututtava ennen kuin niistä syntyy murheita. Huolet pitäisi siis kajauttaa ilmoille, kaikkien kuuluviin.

Aamulehdessä 9.10.2016 kerrottiin lapsiomaisista, siis siitä, kuinka lapsi alkaa toimia mielenterveysongelmasta kärsivän vanhemman tukijana. Vanhemman mielenterveysongelma aiheutti lapsessa häpeän tunnetta mm. siitä kuinka muut suhtautuisivat vanhemman sairauteen. Lisäksi lapsi tunsi pelkoa siitä, että hänet viedään pois kotoa, koska vanhempi on sairas. Lopulta hän koki voimattomuutta auttaa vanhempaansa, sillä sairautta ei ollut mahdollista parantaa. Tällainen taakka olisi aikuisellekin suuri kantaa yksin. Kyseiseltä lapselta oli kysytty kerran voinnista, mutta edellä mainittujen häpeän ja pelkojen valossa oli parasta vastata että ”hyvin menee”. Jälkeenpäin tämä lapsi, myöhemmin jo aikuinen, olisi toivonut, että olisi kysytty aina uudestaan ja uudestaan, sillä vasta silloin, lapsena, hän olisi kokenut, että hänen voinnistaan todella välitetään.

Ajassamme on kaksi voitettavaa haastetta; Omien huolien ilmaisemisen vaikeus ja voinnin kysymisen vaikeus. Miten voimme selättää nämä haasteet? Lapsiomaisemme vastasi jo toiseen, kysy uudestaan ja uudestaan. Kuinka sitten edesautamme sitä, että huolet olisi helppoa ilmaista? Lapsiomainen vastaa siihenkin; välitetään todella. Kysyminen ja aito välittäminen sisältyvät ihmisen kohtaamiseen.

-Heidi Reunanen-

Lasten kaltoinkohtelun vaikutukset

Lasten kaltoinkohtelu heikentää vakavalla tavalla lapsen turvallista ja tervettä kasvua. Aiheesta on herännyt paljon keskustelua viime aikoina eri medioissa. Tässä mm. asiantuntijoiden näkemyksiä, jotka ilmestyivät syksyllä 2016 Vau -lehden nettisivuilla. http://www.vau.fi/Perhe/Kasvatus/henkinen-vakivalta-ja-kaltoinkohtelu-vaarantavat-lapsen-kehityksen/

-Heidi Reunanen-