”Arvosanat ovat lantaa” ja muita ohjauksen solmukohtia HESin emännöimässä ohjauskahvilassa

Ohjaustyötä tekevät ja siitä kiinnostuneet kokoontuivat ensimmäiseen teemalliseen ohjauskahvilaan Kaupin kampukselle, metsän siimekseen.  Paikalle oli pölähtänyt peräti 33 kiinnostunutta. Aiheeseen virittäydyttiin draaman avulla. Tutustuimme ohjausvastuutaan pakenevaan opettaja Kiiskiseen ja kilttiin mutta keinottomaan opettajaan, Maijaan. Yleisö sai tehtäväksi auttaa kiireisenoloisen Kiiskisen pakeille joutunutta opiskelijaa ja arvosanaorientoituneen graduntekijän kysymysten ahdistamaa Maijaa.  Apua saatiin räpin, runon, draaman jatko-osien ja huoneentaulun avulla. Jumalallista väliintuloakin esitettiin.  Katsekontaktia välttelevän Kiiskisen kynsissä kärvistelevälle opiskelijalle haluttiin välittää kahdenlaista viestiä:

 

Ohjaus-rap

Kun yliopistosta ulos astuu

täällä pitää oppia ottamaan vastuu.

Sun pitää itse jaksaa lukea

en voi sua joka pilkussa tukea.

Tää työ on sun oma juttu

ei sitä voi tehdä ope, naapuri tai muukaan tuttu.

 

Arvosanat on lantaa

Luota ittees ihminen

kyl sun siivet kantaa.

Tiedät itse parhaiten

osaat soutaa tiedonrantaan.

Olet sen arvoinen

arvosanat on täyttä lantaa!

YO 😉


Kiiskisen elämään yliopistolla saimme uuden näkökulman draaman jatko-osassa, jossa hän koetti saada esimiehensä kiinnittämään huomiota ohjausvastuun kanssa kamppailun hankaluuksiin.  Pessimistien porukka teki Kiiskiselle selväksi (ohjaus)elämän tosiasioita: mm. aikaa säästyy, jos keskittyy opiskelijan asiaan heti aluksi kunnolla eikä ohjaustehtävistä pääse irti, vaikka ne hoitaisi huonosti.

Maijan sijalle graduohjaajaksi astunut opettaja Aarre tarjosi työkaluja ohjauskeskustelun säilyttämiseen opettajan hallinnassa niin, että opiskelija saa siitä mahdollisimman suuren hyödyn. Aarre pyysi heti aluksi opiskelijaa määrittelemään ohjaussession tavoitteet. Hän koetti haastaa opiskelijan ajatuksen korkean arvosanan saamisen merkityksestä mutta valitettavasti sitä opiskelija ei ottanut onkeensa. Hän oli edelleen kiinnostunut vain siitä, tuleeko gradusta nyt varmasti nelonen. Sellaistahan se ohjaustyö on: arvaamatonta.  Toinen ryhmä opasti Maijaa pohtimaan, mistä tilanteessa oli oikein kyse: tarvitsiko opiskelija neuvoa, tukea vai ohjausta. Jälkeenpäin jäin vielä pohtimaan sitä, missä määrin voimme opettajina viestiä sitä, että viimekädessä arviointi on (joitakin tieteenaloja lukuun ottamatta) aina subjektiivista. Ohjaajan käsitys nelosen arvoisesta gradusta voi olla toisenlainen kuin gradun arvioijan käsitys…vaikka molemmat käyttäisivät samoja arviointikriteerejä.  Sellaista se tieteen tekeminen on: asia voi perutellusti olla yhtä aikaa yhdellä tavalla ja toisella tavalla.

Harmaa marraskuun iltapäivä kului rattoisasti ja vaikka ohjauksen solmukohdat saattavatkin olla meillä kaikilla erilaisia, uskon meidän kaikkien saaneen jotakin pohdittavaa mukaamme.  Seuraavalla kerralla kaikki Kiiskisetkin mukaan: alun perin vastenmieliseltä tuntuvasta tehtävästäkin voi tulla siedettävä, kun siitä suoriutumiseen saa välineitä!

 

Blogin laati yliassistentti Sari ”Maija” Fröjd Terveystieteiden yksiköstä