Nexus-itsearviointikysely korkeakouluopiskelijan opintoihin kiinnittymisen tukena

Sähköinen Nexus-itsearviointikysely on Tampereen yliopistolla ESR-rahoitteisessa Campus Conexus II -hankkeessa 2012-2014 kehitetty ja pilotoitu kysely, jonka avulla opiskelijat voivat tietoisemmin arvioida omia opiskelun ja oppimisen lähestymistapojaan. Itsearviointikyselyn tuloksia voidaan käyttää ohjauskeskustelujen virittäjänä ja opintojen suunnittelun tukena opiskelijoiden hops-ohjauksessa.

Nexus-itsearviointikyselyn kohderyhmänä ovat olleet erityisesti ensimmäisen vuoden opiskelijat. Kysely koostuu muun muassa opiskelua ja oppimista, omakuvaa ja tavoitteita opiskelijana sekä opiskelun yhteisöllisyyttä käsittelevistä osista. Kyselyyn vastattuaan verkossa opiskelijat saavat heti palautetta opintoihin kiinnittymisen luonteesta ja sitä mahdollisesti haittaavien asioiden ja taipumusten voimakkuudesta.

Nexus-itsearviointikyselyn teoreettista ja käsitteellistä perustaa esittelevä ja Tampereen yliopistolla lukuvuonna 2012-13 toteutettujen sähköisen version pilotoinnin tuloksia käsittelevä raportti on ilmestynyt. Kirjajulkaisu on maksuton ja sen voi ilman kustannuksia tilata elokuun loppuun mennessä osoitteesta: https://elomake3.uta.fi/lomakkeet/12744/lomake.html

Nexus-itsearviointikyselyn soveltamiseksi tueksi on laadittu korkeakouluopettajia varten Nexus-opas. Oppaan etusivulla on linkki Nexus-kyselyn kaikille avoimeen versioon. Nexus-opas sisältää myös hops-ohjaajalle tarkoitettuja sovellusideoita Nexus-kyselyn hyödyntämiseen ryhmäohjaustilanteissa. Opas on vapaasti saatavilla verkossa: http://blogs.uta.fi/nexus-opas/

Lisätietoja:

Vesa Korhonen, Kasvatustieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto

vesa.a.korhonen@uta.fi      +358 40 1901465

 

Yhteisö vailla menneisyyttä?

Keväällä 2014 kerätyssä palautteessa kirjallisuustieteen opiskelijoiden viesti oli selvä: enemmän ohjausta työelämään.

Niin sanotussa OPS-palautteessa opiskelijat painottivat, että ”yliopiston tieteellisyys ei saa olla peruste työelämätietouden puutteelle”. Puutetta paikkaamaan he esittivät muun muassa seuraavaa: ”eri aloihin ja työnantajiin tutustuminen, alumnien uratarinoiden kuuleminen, työelämäkontaktien luominen, opintojen suunnittelu työelämänäkökulmasta, oman portfolion kokoaminen, cv, työelämän tietotekniikkataidot, työharjoitteluun kannustaminen ja harjoittelun hakumenettelyistä tiedottaminen oman oppiaineen kautta”.

Opiskelijoiden viestiä on syytä pohtia, jos ei opetussuunnitelman kannalta niin vähintään opetuksen toteutuksessa.

Kirjallisuustieteen opetuksen sisällöillä on maine abstrakteina ja kaukaisina työelämän kannalta: valmistaako hypoteettisen fokalisaation eri muotojen tai Jumalaisen näytelmän figuraalisuuden erittely mihinkään muuhun kuin tutkijan ammattiin?

Maine ei ole aivan ansaittu, enkä pidä kysymystä retorisena vaan vastaan siihen kyllä.

Sen sijaan, että alkaisin tässä perustella, miksi dantelainen figuraatio on nykytyöelämän sine qua non, ehdotan kolmea tehtävää vastauksena opiskelijoiden aloitteeseen.

Opiskelijoille annan ensin tehtävän perehtyä olemassaoleviin tutkimuksiin siitä, millaisia taitoja työnantajat odottavat humanisteilta (esim. http://www.kaj.fi/files/29/Humanistit_tyonantajien_silmin.pdf).

Luulen, että tutkimusten vahvuuslistat yllättävät paatuneimmankin tekstiteoreetikon juuri abstraktiudellaan: kirjallinen ilmaisukyky, tiedonhankinta- ja vuorovaikutustaidot, laajojen kokonaisuuksien hallintakyky, projektiosaaminen…

Opettajien tehtävä on tuoda paremmin esiin näiden taitojen konkreettinen läsnäolo opetustilanteessa, sillä siellä ne ovat aina jo, käyttääkseni yhtä filosofi Jacques Derridan suosikkifraasia. Mistä muusta proseminaarissa on kysymys kuin projektiosaamisesta, tiedonhankintakyvystä ja vuorovaikutustaidoista? Mitä muuta 500 vuoden kirjallisuuden läpikäynti 24 tunnissa kehittää kuin laajojen kokonaisuuksien hallintakykyä?

Kolmatta tehtävää ehdotan kaikille yhdessä: kerätkäämme tietoa menneistä ja olemassaolevista työelämäyhteyksistä (harjoittelukokemukset, alumnien urapolut jne.) ja tuokaamme tieto saataville. Sillä ilman tällaisen tiedon vaivatonta saatavuutta tutkinto-ohjelma (yksikkö, yliopisto) on huonomuistinen, ja ilman muistia identiteetti on tunnetusti hataralla pohjalla. Vaikka välillä voi näyttää siltä, että tieteessä vain uusin uusi on kyllin hyvää, akateeminen yhteisö tuskin haluaa olla yhteisö vailla menneisyyttä.

 

Kirjoittaja: kirjallisuustieteen yliopistonlehtori Teemu Ikonen