”Arvosanat ovat lantaa” ja muita ohjauksen solmukohtia HESin emännöimässä ohjauskahvilassa

Ohjaustyötä tekevät ja siitä kiinnostuneet kokoontuivat ensimmäiseen teemalliseen ohjauskahvilaan Kaupin kampukselle, metsän siimekseen.  Paikalle oli pölähtänyt peräti 33 kiinnostunutta. Aiheeseen virittäydyttiin draaman avulla. Tutustuimme ohjausvastuutaan pakenevaan opettaja Kiiskiseen ja kilttiin mutta keinottomaan opettajaan, Maijaan. Yleisö sai tehtäväksi auttaa kiireisenoloisen Kiiskisen pakeille joutunutta opiskelijaa ja arvosanaorientoituneen graduntekijän kysymysten ahdistamaa Maijaa.  Apua saatiin räpin, runon, draaman jatko-osien ja huoneentaulun avulla. Jumalallista väliintuloakin esitettiin.  Katsekontaktia välttelevän Kiiskisen kynsissä kärvistelevälle opiskelijalle haluttiin välittää kahdenlaista viestiä:

 

Ohjaus-rap

Kun yliopistosta ulos astuu

täällä pitää oppia ottamaan vastuu.

Sun pitää itse jaksaa lukea

en voi sua joka pilkussa tukea.

Tää työ on sun oma juttu

ei sitä voi tehdä ope, naapuri tai muukaan tuttu.

 

Arvosanat on lantaa

Luota ittees ihminen

kyl sun siivet kantaa.

Tiedät itse parhaiten

osaat soutaa tiedonrantaan.

Olet sen arvoinen

arvosanat on täyttä lantaa!

YO 😉


Kiiskisen elämään yliopistolla saimme uuden näkökulman draaman jatko-osassa, jossa hän koetti saada esimiehensä kiinnittämään huomiota ohjausvastuun kanssa kamppailun hankaluuksiin.  Pessimistien porukka teki Kiiskiselle selväksi (ohjaus)elämän tosiasioita: mm. aikaa säästyy, jos keskittyy opiskelijan asiaan heti aluksi kunnolla eikä ohjaustehtävistä pääse irti, vaikka ne hoitaisi huonosti.

Maijan sijalle graduohjaajaksi astunut opettaja Aarre tarjosi työkaluja ohjauskeskustelun säilyttämiseen opettajan hallinnassa niin, että opiskelija saa siitä mahdollisimman suuren hyödyn. Aarre pyysi heti aluksi opiskelijaa määrittelemään ohjaussession tavoitteet. Hän koetti haastaa opiskelijan ajatuksen korkean arvosanan saamisen merkityksestä mutta valitettavasti sitä opiskelija ei ottanut onkeensa. Hän oli edelleen kiinnostunut vain siitä, tuleeko gradusta nyt varmasti nelonen. Sellaistahan se ohjaustyö on: arvaamatonta.  Toinen ryhmä opasti Maijaa pohtimaan, mistä tilanteessa oli oikein kyse: tarvitsiko opiskelija neuvoa, tukea vai ohjausta. Jälkeenpäin jäin vielä pohtimaan sitä, missä määrin voimme opettajina viestiä sitä, että viimekädessä arviointi on (joitakin tieteenaloja lukuun ottamatta) aina subjektiivista. Ohjaajan käsitys nelosen arvoisesta gradusta voi olla toisenlainen kuin gradun arvioijan käsitys…vaikka molemmat käyttäisivät samoja arviointikriteerejä.  Sellaista se tieteen tekeminen on: asia voi perutellusti olla yhtä aikaa yhdellä tavalla ja toisella tavalla.

Harmaa marraskuun iltapäivä kului rattoisasti ja vaikka ohjauksen solmukohdat saattavatkin olla meillä kaikilla erilaisia, uskon meidän kaikkien saaneen jotakin pohdittavaa mukaamme.  Seuraavalla kerralla kaikki Kiiskisetkin mukaan: alun perin vastenmieliseltä tuntuvasta tehtävästäkin voi tulla siedettävä, kun siitä suoriutumiseen saa välineitä!

 

Blogin laati yliassistentti Sari ”Maija” Fröjd Terveystieteiden yksiköstä

 

 

2 vastausta artikkeliin ””Arvosanat ovat lantaa” ja muita ohjauksen solmukohtia HESin emännöimässä ohjauskahvilassa

  1. Olin osallistujan roolissa tässä HES:n erittäin onnistuneesti järjestämässä ohjauskahvilassa. Koin todella virkistäytyneeni, sillä kaiken vakavankin pohdinnan keskellä tuli paljon myös naurettua, ja kahvilassa oli sanalla sanoen kivaa.

    Huumorin siivittämänä kahvilassa tehtiin myös merkittäviä oivalluksia. Omassa pöydässäni keskusteltiin mm. blogitekstissä esiin nostetusta kysymyksestä ”missä määrin voimme opettajina viestiä sitä, että viimekädessä arviointi on … aina subjektiivista… asia voi perutellusti olla yhtä aikaa yhdellä tavalla ja toisella tavalla”. Pohdimme, että yksi keino voisi olla keskustella opiskelijan kanssa siitä, miten hän näkee esimerkiksi sen tavoittelemansa nelosen arvoisen gradun. Miten hän tulkitsee arviointikriteerejä ja mitä ne voisivat tarkoittaa konkreettisesti? Tämä voisi auttaa opiskelijaa hahmottamaan konkreettisemmin, mikä on arviointikriteerien suhde hänen työhönsä ja samalla avata niiden epätäsmällistä luonnetta.

    Jäin vielä kahvilan jälkeen miettimään miten tämä epätäsmällisyys kriteerien tulkinnassa herättää opiskelijassa epävarmuutta. Opiskelijahan ei voi mitenkään etukäteen varmistaa esimerkiksi tiettyä arvosanaa, vaan joutuu jättämään työnsä arvioitavaksi epävarmana lopputuloksesta. Tämä epävarmuus saattaa joissakin opiskelijoissa herättää ahdistusta ja muita epämiellyttäviä tunteita, ja tässä tullaan kysymykseen siitä, missä määrin opiskelija on opintojensa kuluessa oppinut sietämään epävarmuutta.

    Epävarmuus kuuluu yliopisto-opiskeluun (ja elämään yleisemminkin), ja pidän epävarmuuden sietämisen oppimista yhtenä normaaliin opiskeluprosessiin kuuluvana keskeisenä kehitystehtävänä. Yliopisto-opiskelijoille epävarmuuden sietokyky on myös tärkeä työelämätaito, sillä valmistuneet usein sijoittuvat tehtäviin, joissa on hyvin vähän tarjolla varmoja ja oikeita ratkaisuja. Opiskelija saattaa halutessaan onnistua varmistelemaan ja pysyttelemään omalla mukavuusalueellaan pitkäänkin, mutta viimeistään opinnäytetyövaiheessa tämä ei tavallisesti enää ole mahdollista.

    Pohdin sitäkin, että jos opiskelijan on kovin vaikea sietää epävarmuutta, onko hän silloin todella uskaltanut omaksua oppijan roolia? Ajattelen, että todelliseen oppijuuteen kuuluu älyllisten riskien ottaminen ja epäonnistumisen mahdollisuus. Jos opiskelijalla on kovasti tarve etsiä varmoja ratkaisuja, uskaltaako hän silloin todella kysyä, ajatella ja etsiä vastauksia oppijan roolista käsin? Ja jos hän ei uskaltaudu liikkumaan epävarmalla alueella, onnistuuko hän kirjoittamaan graduaan valmiiksi?

    Kysymykseksi nousee tällöin, miten voimme ohjauksen keinoin vaikuttaa tähän? Miten voimme opintojen kuluessa kannustaa, tukea ja houkutella opiskelijoita uskaltautumaan asettumaan oppijan rooliin ja astumaan epävarmalle alueelle tutkimaan, kokeilemaan ja tarkastelemaan monimutkaisia ja vaikeitakin asioita?

    Toisaalta on hyvä muistaa sekin, ettei kaikkea voi ratkaista ohjauksen keinoin. Kuten eräs viisas työnohjaaja kerran sanoi: ”opiskelijan pitää kasvaa gradunsa mittaiseksi”.

  2. Yksi keskeinen epävarmuutta lisäävä tekijä on opettajien antama huono palaute, jolloin ehkä jo valmiiksi heikolla itsetunnolla varustettu opiskelija kokee olevansa kelvoton edes yrittämään gradun kirjoittamista. Itse yritin heittää tätä ajatusta ilmaan eilisessä LTL:n ohjauskahvilassa. Opetushenkilökunnan ei pitäisi tuudittautua ajatukseen, että aikuisille ihmisille voi heittää mitä lantaa tahansa niskaan. Opettaja on yhtä lailla auktoriteetti aikuisillekin opiskelijoille, ja opettajien sana painaa. Itselleni eräs opettaja kerran sanoi käyneensä kysymässä toisen kielen opettajalta, olenko yhtä surkea siinä kuin hänen opettamassaan kielessä. Olin tyrmistynyt ja valmis lopettamaan opinnot siihen. Onneksi uudessa pääaineessani tilanne oli toinen ja kohtelu hyväksyvämpää, mutta lyttäysmentaliteetin muisto ei ole haihtunut vähääkään vielä kymmenen vuoden jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *