Harjoittelu – Työjaksosta osaamisen laajentamiseen

Ohjauskahvila Harjoittelu – Työjaksosta osaamisen laajentamiseen järjestettiin 13.5.2016 Virran EDU’s Cafessa. Tilaisuudessa kuultiin alustuksena terveystieteiden harjoittelukäytänteistä (Helena Rantanen) sekä kuulumisia keväällä toteutetusta monialaisesta Harjoittelupaikka haussa –koulutuksesta (Reeta Lehmusoksa ja Terhi Erkkilä).

Alustusten ja keskustelun jälkeen osallistujilta kerättiin vielä hyviä ja/tai koeteltuja käytänteitä harjoittelujakson oivalluttamiseen osaksi opiskelijan asiantuntijuuden kasvua.

Harjoittelussa ovat mukana sekä työtä tekevä opiskelija, ohjauksen antava harjoittelupaikka että harjoittelulle osana opintoja raamit antava yliopisto. Keskiössä on kuitenkin opiskelija, hänen opintonsa ja tulevaisuutensa. Harjoittelija menee harjoitteluun oppimaan, mutta usein tuloksena onkin oivallus; minähän osaan jo!

Kuten ohjauskahvilan osallistujilta kerättyjen käytäntöjen kirjo osoitti, tämän tärkeän oivalluksen syntymistä on mahdollista tukea monenlaisin keinoin ja eri kohdissa harjoitteluprosessia.

IMG_2652 Blogi pienempi

Case-esimerkin kautta kiinni harjoitteluun opinnoissa

Jo harjoittelujakson osaamistavoitteiden määrittely antaa opiskelijalle hyödyllisiä työkaluja sen hahmottamiseen, miten harjoittelujakso voisi linkittyä omiin opintoihin. Ohjauskahvilassa Helena Rantanen avasi terveystieteiden harjoittelun osaamistavoitteita:

– Työelämäharjoittelu jälkeen opiskelija osaa työnhakuprosessin edellyttämät taidot.
– Opiskelija osaa soveltaa kansanterveystieteen koulutuksen aikana oppimiaan tietoja ja taitoja käytännön työelämään ja arvioida työelämäkäytäntöjä oppimansa kautta.
– Harjoittelun suoritettuaan opiskelija osaa eritellä omia tiedollisia ja taidollisia valmiuksiaan ja tunnistaa kehitettävät osaamisalueensa.

Harjoittelun tavoitteisiin vaikuttaa myös harjoittelun sijainti opinnoissa. Terveystieteiden tutkinto-ohjelmassa harjoittelu sijoittuu loppuvaiheeseen, jolloin se tukee asiantuntemusta ja vahvistaa työelämään siirtymistä. Kandivaiheen harjoittelu voi puolestaan mahdollistaa suuntien miettimisen ja opiskeluvalintojen tekemisen harjoittelukokemusten pohjalta.

Monelle harjoittelu tuo myös havainnon, että työ tekijäänsä opettaa, eikä kaikkia taitoja tarvitse omata ennen työelämään siirtymistä. Syventävien vaiheessakin oleva harjoittelu voi kuitenkin herättää huomioimaan, että osaamistaan haluaisi tai olisi tärkeää täydentää vielä joillain yliopiston tarjoamilla sisällöillä.

Opiskelijan omien tavoitteiden hahmottamista – tai ajatuksen idulle kypsymistä – voi edesauttaa jo se, että hän kokee, että pohdinnalle annetaan tilaa ja aikaa. Esimerkiksi terveystieteissä opiskelija tekee ennen harjoitteluaan harjoittelusuunnitelman. Harjoittelun tavoitteiden punninta jo ennen harjoittelun alkua voi auttaa opiskelijaa mieltämään harjoittelun osana opintojen kokonaisuutta ja sitä kautta yhdistämään myös opinnoissa opittua käytäntöön.

Oppiminen alkaa jo ennen harjoittelua

Työnhakuprosessin hahmottaminen on osa harjoittelukokemusta. Opiskelijat hakevat valitsemiaan harjoittelupaikkoja itsenäisesti ja harjaantuvat samalla mm. omien mahdollisuuksien tunnistamiseen työmarkkinoilla, oman osaamisen sanoittamiseen ja muihin työnhaun perustaitoihin.

Opiskelija ei kuitenkaan välttämättä oivalla itsenäisen hakuprosessin tuomia taitoja, ellei niitä hänelle tuoda esille. Harjoittelupaikan haku voi olla opiskelijalle uusi kokemus, josta ei tohdi puhua tai jossa mahdollisesti eteen tulleita kompastuskiviä ei edes halua jakaa. Oman osaamisen tunnistamisen prosessi voi olla alkuvaiheissa ja harjoittelupaikan haku, ja joissain tapauksissa myös itse harjoittelujakso, saatetaan kokea pakollisena suorituksena, josta tulisi vain selvitä.

Tekniseen hakemiseen liittyvien pohdintojen alta paljastuvat usein kuitenkin opiskelijoiden todelliset kysymykset; mitä osaan ja mihin osaamiseni kelpaa, miten saisin kuvattua osaamistani ja kuinka vahvasti uskallan sanoa, että osaan. Omia kykyjä verrataan työpaikkailmoitusten kuvailemaan ”supertyyppiin”, ja unohdetaan, että muutkin hakijat ovat tavallisia ihmisiä – eivät ihannekuvia.

Mahdollisuus tutustua muiden hakemuksiin yleensä herättää ns. työnantajan näkökulmaa ja auttaa opiskelijoita näkemään myös omia vahvuuksiaan selvemmin. Mahdollinen kilpailuasetelma on tietysti hyvä huomioida – opiskelijoilla tulee olla tieto siitä, jos hakemuksia jaetaan ryhmässä ja opiskelijoilla on oikeus pitää omat ideansa itsellään.

Vertaiskommentointi saattaa herättää myös kysymyksiä; kuinka syvällisesti opiskelijat pystyvät antamaan palautetta toistensa hakemuksista, jos työnhaku on heille itselleenkin vielä vierasta aluetta? Toimintatapa, jossa palaute ei tulekaan asiantuntijalta vaan vertaiselta johtaa kuitenkin usein siihen, että opiskelija oivaltaa olevansa itse paras asiantuntija oman osaamisensa määrittelyssä, tunnistamisessa ja siitä viestinnässä. Tällöin myös harjoittelupaikan hakemisen osaamistavoite – harjoittautua työnhakuprosessiin – toteutuu.

Harjoittelun linkitys opintoihin ja harjoittelun ulottuvuudet

Helena Rantasen esittelemissä käytännöissä kansanterveystieteissä harjoittelijat tekevät sekä kirjallisen raportin että esittelevät suullisesti kokemustaan ja oppimiaan asioita muille opiskelijoille. Tuntuma laajenee, kokemuksen sanoittaminen herättää ja pakottaa opiskelijaa pysähtymään ja tarkastelemaan kokemaansa. Oman kokemuksen asettaminen ”näytille” voi tuntua opiskelijasta pelottavaltakin, mutta muiden kokemusten kuuleminen yleensä helpottaa. Ajatus, etten ole ainoa joka pohtii näitä, tuo osaltaan uskoa myös omaan kykyyn arvioida ja tehdä itselle mielekkäitä ratkaisuja suhteessa monitahoiseen työelämään.

Opiskelijalle itselleen harjoittelu voi olla mullistava kokemus, joka suuntaa tai tukee valintoja ja vahvistaa uskoa omiin kykyihin. Toisenlaisiakin kokemuksia toki on, jolloin harjoittelu syystä tai toisesta ei ole onnistunut. Näissäkin, ellei erityisesti juuri näissä, tapauksissa on tärkeää, että opiskelija saa mahdollisuuden purkaa kokemuksiaan ja saada kiinni siitä, millaisia syitä tapahtumien taustalla mahdollisesti on ollut. Asiaa käsitellessä negatiiviset kokemukset saattavatkin muuttua voimavaraksi.

Tapoja hyödyntää harjoittelukokemuksia on erilaisia, ja varsinaisesti opetuksen osana olevien tilaisuuksien lisäksi myös opiskelijat ovat aktiivisia luomaan tilanteita, joissa omia kokemuksia ja kysymyksiä voi sanoittaa. Konkreettiset kokemukset tarjoavat opiskelijoille tarttumapintaa työelämän moninaisuuteen, joka muuten voi jäädä kaukaiseksi ja epämääräisine vaatimuksineen jopa ahdistavaksi. Harjoitteluseminaarien ja yhteisten tilaisuuksien kautta opiskelijoiden harjoittelukokemukset voidaan laajentaa koko opiskeluyhteisön jaetuksi oppimiskokemukseksi.

Osallistujilta kerättyjä hyviä ja/tai koeteltuja käytänteitä harjoittelujakson oivalluttamiseen osaksi opiskelijan asiantuntijuuden kasvua:

IMG_2655 Blogi pienempi

IMG_2657 Blogi pienempi

IMG_2659 Blogi pienempi

IMG_2661 Blogi pienempi

 

Blogitekstin kirjoittivat työelämäasiantuntijat Terhi Erkkilä ja Reeta Lehmusoksa

 

 

Vaikuttamistyötä Kehitysvammaisten tukiliitossa

Kävimme pienen ryhmän kanssa henkilökuntavierailulla Kehitysvammaisten tukiliiton pääkonttorilla eli Tulppaanitalolla Pinnikadulla. Tukiliitto on yksi harvoista kansalaisjärjestöistä, jonka pääpaikka on muualla kuin Helsingissä. Yliopiston naapurissa toimii kiinnostava ja iso järjestö, joka on monen koulutusalan näkökulmasta potentiaalinen kumppani ja opiskelijoiden työllistäjä.

Meitä emännöi vaikuttamistoiminnan päällikkö Jutta Keski-Korhonen, joka on valmistunut Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Pääaine oli valtio-oppi ja tie vaikuttamistoiminnan päälliköksi oli vanhalla ylioppilaskunta-aktiivilla kulkenut yliopiston työelämäpalveluiden tehtävien kautta. Viimeisimpänä ennen nykyistä työtään, Jutta veti verkostohanketta, joka edesauttoi ja kannusti nais- ja miesopiskelijoita tekemään epätyypillisiä ja perinteisiä sukupuolirajoja ylittäviä uravalintoja.

– Sukupuolten tasa-arvon teemoista siirryin ihmisoikeustyöhön, kertoo Jutta.

Kehitysvammaisten tukiliiton perustehtävänä on varmistaa kehitysvammaisen ihmisen ihmisarvon ja perusoikeuksien toteutuminen ja perheiden tukeminen. Toimintaa ohjaavat arvot ovat eettisyys, osallisuus ja ekokulttuurisuus.

Eettisyydellä tarkoitetaan vammaisten ihmisten oikeuksia elämään, vapauteen, onnen tavoitteluun ja yhdenvertaiseen kohteluun muiden ihmisten joukossa sekä oikeutta tulla ymmärretyksi. Osallisuudella tavoitellaan vammaisten henkilöiden tarvitseman tuen rakentamista siten, että se mahdollistaa elämisen, asumisen, leikin, opiskelun, työn ja vapaa-ajanvieton tavallisessa yhteiskunnassa. Ekokulttuurisuus perustuu siihen, että perheiden erilaisia kulttuureja kunnioitetaan. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla perhe tai kasvattaa lasta, vaan jokaisella perheellä on oma perhekulttuurinsa.

Näiden perusarvojen sisäistäminen ja niihin perustuvien valintojen tekeminen omassa työssään, korostuu Jutan mielestä yliopistosta valmistuneen osaamisena. Yliopistokoulutus antaa eettisiä valmiuksia ja käsitteellistä pohjaa, jonka avulla voi juontaa ratkaisuja eettisiin tavoitteisiin nojaten.

 

Laaja-alainen osaaminen on osaamista

Laaja-alainen ymmärrys yhteiskunnasta sekä erilaisten ilmiöiden taustalla vaikuttavista rakenteista on Jutan mielestä myös yksi yliopistokoulutuksen vahvoista osaamisalueista. Sitä on vaikea hahmottaa ja sanallistaa osaamiseksi, mutta sen voi työssään tulla kokemuksen kautta havaitsemaan.

Kehitysvammaisten tukipalvelut tuotetaan usein laajan ammattikunnan voimin. Moniammatillisen työn taustalla vaikuttavat eri ammattiprofessioiden näkökulmat vammaisuuteen. Usein on tarpeen katsoa niiden läpi ja yli yksilön tilannetta. Samoin laaja-alaista ymmärrystä tarvitaan lainsäädäntötyöhön vaikuttamisessa, mitä tukiliitto tekee jatkuvasti.

– Kirjoittaminen on yksi tärkeimmistä osaamisista, joita yliopistokoulutus kehittää ja se jos mikä on tässä työssä tärkeää, toteaa Jutta.

Erilaisten tekstien koostaminen on työn arkea ja eri tekstityylien hallinta korostuu. Vaikuttamistyössä on saatava viesti läpi, myös suullisesti. Neuvottelutaidot ovat siksi myös tärkeitä.

 

Rakkikoiran rooli ei kelpaa

Enää vaikuttamistyö ei kapene vain juhlallisiin julkilausumiin tai räksyttämiseen julkisuudessa. Nyt vaikutustyötä tekevät ovat mukana työryhmissä sekä tarjoavat asiantuntemusta ja työpanosta erilaisiin kehittämisprojekteihin. Toki julkilausumiakin edelleen tehdään, kuten tänä vuonna Tukiliitto on ottanut kantaa kehitysvammaisten pakkomuuttoja vastaan.

– Rakkikoira emme enää halua olla, vaan vaikutamme tekemällä, korostaa Jutta.

Kansalaisvaikuttaminen on Tukiliiton vaikuttamistyön yksi suunta. Pertti Kurikan Nimipäivien osallistuminen Eurovision laulukilpailuihin antoi tänä keväänä sille työlle uutta potkua, myös kansainvälisesti.

Tukiliitto oli yhdessä muiden toimijoiden kanssa järjestämässä Kohtaamut-kisakatsomoita ympäri Eurooppaa. Kohtaamut-kisakatsomoissa kehitysvammaiset ihmiset, heidän läheisensä, yhdistystoimijat, alan ammattilaiset, viisufanit ja muut kansalaiset viettivät viisuiltaa yhdessä.

Mikäli Tukiliiton tavoitteet kehitysvammaisten osallisuudesta toteutuvat yhä paremmin, tulevat myös yliopistosta valmistuneet opettajat, ohjaajat, potilastyötä tekevät sekä virkamiehet yhä useammin työskentelemään niin kehitysvammaisten kuin muidenkin ihmisryhmien kanssa samanaikaisesti. Oppilas-, asiakas- ja potilasryhmien moninaisuus tulee olemaan meiltä valmistuneiden arkea.

 

Vierailusta raportoi Mia Simpanen

yhteyskoordinaattori työelämäpalveluista

Mikä opiskeluja jumittaa?

Kasvatustieteiden yksikön (EDU) 17.3.2015 järjestämässä ohjauskahvilassa tavattiin seuraavien kysymysten äärellä: Mitkä asiat pysäyttävät opiskelijoiden opinnot? Miten opiskelijoiden elämäntilanteet vaikuttavat opiskeluun?

Tilaisuuteen oli kutsuttu neljä alustajaa, jotka valottivat teemaa oman tahonsa ja asiantuntijuutensa näkökulmista: Maarit Moberg yleisestä opintoneuvonnasta, Eini Mäkelä opintotukitoimistosta, Rita Jähi YTHSstä ja Vesa Korhonen EDUsta. Osallistujia Edu’s Cafessa oli lähes kolmekymmentä.

Rita Jähi 2

YTHS:n psykologi Rita Jähi alustaa opiskelua jumittavista tekijöistä

Alustuksissa painotettiin sitä, että opintoihin ja yliopistoyhteisöön kiinnittyminen ei tapahdu hetkessä vaan vie oman aikansa. Opintojen alkaessa opiskelijoiden taidolliset erot, erityisesti akateemisten taitojen erot, ovat usein suuret. Nuoret opiskelijat ovat vasta aikuistumassa ja itsenäistymässä. Opiskelun piirissä aloittelevan opiskelijan identiteetin kehittyminen ja vahvistuminen asiantuntijan identiteetiksi tapahtuu vähitellen.

Opintojen etenemisen esteet voivat liittyä vaikeuteen ottaa askelta kohti aikuisuutta. Esimerkiksi joillakin opiskelijoilla voi olla kynnys lähteä tekemään opinnäytetyötä. Tähän tilanteeseen kytkeytyvät yliopistolla vaadittava itsenäinen työskentely ja toisaalta opiskelijan vielä vaiheessa oleva itsenäisen ajattelun kehittyminen ja akateemisten taitojen puutteet. Opiskelijoilta saattaa puuttua sisäistä työnjohtajuutta.

Eini Mäkelä 1

Eini Mäkelä puhuu opintojen etenemisen esteistä opintotukitoimiston näkökulmasta

Keskustelussa todettiin, että opintojen etenemistä hidastaa myös opiskelijan kokema yksinäisyys ja ulkopuoliseksi jääminen. Kenellekään ei tee hyvää jäädä omien ajatustensa kanssa yksin. Yksi hidastava tekijä voi olla myös häpeän tunne. Opiskelija ei kehtaa ottaa yhteyttä opettajaan viivästyneiden opintotehtävien vuoksi ja tuntee häpeää siitä, että ei ole saanut aikaiseksi vaadittavia asioita. Tähän saattaa liittyä myös kokemus ja tunne siitä, että ei ole riittävän hyvä. Toisaalta esteenä saattaa olla perfektionismi.

Opiskelijoiden elämänkokonaisuudessa opiskeluun vaikuttavia ulkopuolisia tekijöitä ovat terveydelliset syyt, muutokset elämäntilanteissa esim. lähiomaisen sairaus/kuolema, avio- avoero, uusi parisuhde, lasten syntyminen, työssäkäynti. Monesti terveydellisiin syihin tai elämänpiirin muutoksiin liittyvistä tilanteista toipuminen tai opiskelutapojen muuttaminen vie aikaa.

 

Miten opiskelijoita voitaisiin tukea?

Tuen merkitys on opiskelijalle suuri. Opiskelua voidaan verrata työelämään, missä vaaditaan itsenäistä työskentelyä ja ajattelua, mutta tarkoitus on, että työntekijä ei jää ilman tukea. Työelämässä uudet työntekijät perehdytetään työtehtäviin ja –yhteisöön. Esimiehen kanssa käydään vuosittain kehitys- ja suoriutumisen arviointikeskustelut.

Keskustelua 2

Keskustelussa nousi esiin monenlaisia näkökulmia

Yliopistossa opintojen alkuvaiheen ohjaukseen panostetaan orientoivien opintojen muodossa ja kaikille uusille opiskelijoille nimetään omat HOPS-opettajat. Ohjaus ei kuitenkaan saisi painottua vain opintojen alkuun, vaan sen tulisi kattaa opiskelijan opintojen eri vaiheet: opintoihin kiinnittyminen alkuvaiheessa, opintojen edistyminen, opinnäytetöiden laatiminen ja työelämään siirtyminen. Tuen puute vaativissa opiskeluvaiheissa (esim. gradun tekeminen) voi merkittävästi vaikeuttaa opintojen etenemistä. Ohjauskahvilan keskustelussa korostettiin myös sitä, että kontaktiopetus tukee opiskelijan oppimista. Ryhmäohjaus on tutkitusti tärkeä työskentelymuoto.

Ehkäpä meidän tulisi useammin myös kertoa opiskelijoille myönteisestä kehityksestä ja kehua yrittämisestä. Kuten yksi ohjauskahvilaan osallistuneista opettajista totesi ohjaustilanteessa taputtavansa välillä opiskelijaa olalle ”että, hyvin menee”.

Ohjauskahvilassa alkanutta keskustelua on mahdollista jatkaa verkossa ohjausblogin puolella.

 

Blogitekstin kirjoittivat

Liisa Ikkala-Toiviainen ja Heli Perä-Rouhu

EDUn ohjausvastaavat

Vertaisuus sopii yliopistoon

Kuva 1

Informaatiotieteiden yksikkö (SIS) järjesti tiistaina 9.12.2014 ohjauskahvilan, jossa aiheena oli vertaisohjaus ja -oppiminen. Ohjauskahvilassa esiteltiin SIS-yksikössä tapahtuvaa vertaisohjausta, -oppimista ja -arviointia yksikön eri tutkinto-ohjelmissa sekä opiskelijoiden ainejärjestöissä Luuppi ja UDK. Osallistujia oli alun neljättäkymmentä.

Esimerkkeinä tarkasteltiin matematiikan työpajaa, informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median  harjoitteluopintojaksoa sekä opiskelijoiden ainejärjestöissä tapahtuvaa toimintaa. Lisäksi nostettiin esille sähköisesti toteutettujen kurssien tarjoamat mahdollisuudet. Näistä esimerkkeinä olivat toisaalta isot, usean sadan opiskelijan kurssit (Tietotekniikkataidot) ja toisaalta pienempien ryhmien kurssit (Avoimen yliopiston informaatiotutkimuksen jaksot).

Kuulijat olivat erittäin kiinnostuneita näistä case-esityksistä, ja esiintyjät saivatkin vastata lukuisiin yleisökysymyksiin.

Vertaisohjaus ja vertaisoppiminen ovat asioita, jotka usein tapahtuvat muun toiminnan ohessa eikä niihin aina tule kiinnitettyä paljoakaan huomiota. Opettajien olisi kuitenkin hyödyllistä oppia tunnistamaan vertaisoppimiseen ja -ohjaukseen liittyviä prosesseja, joita esiintyy välillä hyvinkin arkipäiväisissä tilanteissa. Vertaisohjaus ja -oppiminen eivät ainoastaan helpota opettajan työtä, vaan ne palvelevat myös opiskelijoiden omaa oppimista sekä vuorovaikutustaitojen kehittämistä.

Kuva 2

Yleisökeskustelu avataankin nyt verkossa!  Jokainen lukija  voisi  pohtia seuraavia teemoja:

Miten sinä ymmärrät vertaisohjauksen ja -oppimisen?
Miten oppimista vertaisarvioidaan?
Miten vertaisohjausta ja -oppimista voidaan aktivoida ja tukea?
Mitkä ovat vertaisoppimisen ja -ohjauksen edut ja haitat?
Millaista osaamista vertaisoppimisella ja -ohjauksella voidaan saavuttaa?

Kysymyksiin on vaikea keksiä mitään kovin tyhjentäviä vastauksia, mutta jo niiden pohtiminen auttaa ymmärtämään vertaisohjausta, vertaisoppimista sekä niiden merkitystä opiskelijoiden oppimiselle. Muun muassa näiden kysymysten pohtimista on tarkoitus jatkaa vertaisoppimisen ja -ohjauksen työryhmässä.

Tilaisuus päättyi tutustumiskäynteihin SIS-yksikön opettajien ja opiskelijoiden yhteisiin uusiin tiloihin SimSpace ja Oasis. Tilojen esittelyn yhteydessäkeskusteltiin fyysisten tilojen ja niiden kalustamisen tärkeydestä vertaisohjaukselle ja -oppimiselle myönteisen ilmapiirin luomisessa.

 

Blogitekstin kirjoittivat SIS-yksikön ohjausvastaavat
Paavo Arvola, Pentti Hietala, Raija Leppälä ja Mika Mattila

 

 

 

Here be dragons,

KUVA Lenox_Globe_(2)_Britannica

Jokaisen ohjaustilanteen tausta on erilainen, olemmehan erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Usein kuitenkin ohjaustilanteesta löytyy jokin yhteinen nimittäjä, kaipuu varmuuteen – tätä voi kuvata monilla metaforilla, kuten polulla, kartalla, nuotituksella tai vaikka ohjeistuksella. Käsittelimme varmuuden ja epävarmuuden teemaa 1.10.2014 järjestetyssä ohjauskahvilassa, koska siihen liittyy monia intressejä kaikilla toimijoilla. Opiskelijalla intressit voivat olla esimerkiksi valmistuminen ja mielekkään työpaikan saaminen, yliopistolla puolestaan laadukkaat tutkinnot ja jatko-opiskelijat ja tietty raha, jolla kaikkea toimintaa ylläpidetään.

Ohjaus on lopulta hyvin yksinkertaista, enkä tarkoita tätä mitenkään väheksyvästi tai halveksuvasti, vaan ennemmin päinvastoin, yksinkertaistus ja kiteytys ovat usein kaikkein työteliäimpiä vaiheita monissa prosesseissa. Sanna Vehviläisen ohjausmääritelmän (12, 2014) mukaan ohjauksessa on kyse yhteistoiminnasta, ”jossa tuetaan ja edistetään ohjattavan oppimis-, kasvu-, työ- tai ongelmanratkaisuprosesseja sellaisilla tavoilla, että ohjattavan toimijuus vahvistuu. Hyvä ohjaus toteutuu kunnioittavassa, rakentavassa kohtaamisessa ja dialogisessa vuorovaikutuksessa.”

Erityisen vaikeaksi ohjauksen tekee kuitenkin moninaisten valintojen maailma, jossa opiskelijan odotetaan pärjäävän valintojensa kanssa ikään kuin se olisi toinen luonto. Tämä harvoin pitää paikkansa, koska päätöksen tekeminen voi osoittautua hyvinkin hankalaksi, mikäli ei hahmota ympäröivää maailmaa. Vaihtoehtojen punninta heikoilla tiedoilla voi osoittautua välillä hankalaksi ilman ammattitaitoista ohjausta, joka auttaa näkemään ympäröivän maailman hieman laajemmin. Vanhaa keskiaikaista karttametaforaa soveltaen, maailman laidalla, päätöksenteon pisteessä, piilevät epämääräiset lohikäärmeet tai merihirviöt, jotka eivät ainakaan motivoi arempaa henkilöä etenemään mitenkään nopeasti. Tästä on kyse myös tämän blogitekstin otsikossa. Valinnan vaikeus korostuu usein opintojen alkuvaiheessa, sillä usein erilaisiin valintatilanteisiin kohdistuu kysymys myös siitä, minkälaiseksi haluan itse kasvaa. Valinnat ovat välillä voimakkaastikin kytköksissä oman identiteetin kasvun prosesseihin.

Identiteetin kasvaminen ja oman itsen löytäminen tuottavat yksilössä sisäisen paineen toimia. Ulkoisen paineen, kuten kaksiportaisen opintotuen muutosten aiheuttaman rahallisen paineen, olemassaolo on omiaan luomaan tunteen siitä, että jokainen valinta on merkityksellinen ja epäonnistuneesta valinnasta seuraa henkisen morkkiksen lisäksi myös KELA:n opintotuen karhukirje.

Ohjausta voi edistää kysymällä epävarmoissa tilanteissa ohjattavalta omien tavoitteiden ja mielenkiinnon kohteita, jolla herätellään ohjattava reflektoimaan sitä, mihin suuntaan ohjattava haluaa edetä. Keskustelussa voi olla kyse laajemminkin elämästä, mutta jotta asiat pysyvät hieman käsiteltävämmässä mittakaavassa, on ehkä viisaampaa pyytää ohjattavalta näkemystä jostain lähitulevaisuuden kiintopisteestä, jota kohti hän haluaa edetä. Pienillä tehtävänasetteluilla voidaan puolestaan varmistaa sitä, onko suunta oikea vai tapahtuuko niiden myötä suunnanmuutos. Yksilöllisesti kehittyvä toimijuus ja varmuuden tunne vaatii tietty paljon enemmän, mutta tällä pääsee alkuun. Ohjauksessa pääsee osallistumaan etuoikeutetusti prosessiin, jossa ihminen kehittyy ja saa tapoja löytää jotain minkä kokee omakseen. Tämä on merkittävä piirre missä tahansa elämänvaiheessa.

 

Kirjoittaja on Tamyn koulutuspoliittinen sihteeri Joachim Kratochvil

 

Lähteet:

Vehviläinen, S. 2014. Ohjaustyön opas – yhteistyössä kohti toimijuutta. Gaudeamus, Helsinki.

Kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/Here_be_dragons#mediaviewer/File:Lenox_Globe_%282%29_Britannica.png

 

 

Nexus-itsearviointikysely korkeakouluopiskelijan opintoihin kiinnittymisen tukena

Sähköinen Nexus-itsearviointikysely on Tampereen yliopistolla ESR-rahoitteisessa Campus Conexus II -hankkeessa 2012-2014 kehitetty ja pilotoitu kysely, jonka avulla opiskelijat voivat tietoisemmin arvioida omia opiskelun ja oppimisen lähestymistapojaan. Itsearviointikyselyn tuloksia voidaan käyttää ohjauskeskustelujen virittäjänä ja opintojen suunnittelun tukena opiskelijoiden hops-ohjauksessa.

Nexus-itsearviointikyselyn kohderyhmänä ovat olleet erityisesti ensimmäisen vuoden opiskelijat. Kysely koostuu muun muassa opiskelua ja oppimista, omakuvaa ja tavoitteita opiskelijana sekä opiskelun yhteisöllisyyttä käsittelevistä osista. Kyselyyn vastattuaan verkossa opiskelijat saavat heti palautetta opintoihin kiinnittymisen luonteesta ja sitä mahdollisesti haittaavien asioiden ja taipumusten voimakkuudesta.

Nexus-itsearviointikyselyn teoreettista ja käsitteellistä perustaa esittelevä ja Tampereen yliopistolla lukuvuonna 2012-13 toteutettujen sähköisen version pilotoinnin tuloksia käsittelevä raportti on ilmestynyt. Kirjajulkaisu on maksuton ja sen voi ilman kustannuksia tilata elokuun loppuun mennessä osoitteesta: https://elomake3.uta.fi/lomakkeet/12744/lomake.html

Nexus-itsearviointikyselyn soveltamiseksi tueksi on laadittu korkeakouluopettajia varten Nexus-opas. Oppaan etusivulla on linkki Nexus-kyselyn kaikille avoimeen versioon. Nexus-opas sisältää myös hops-ohjaajalle tarkoitettuja sovellusideoita Nexus-kyselyn hyödyntämiseen ryhmäohjaustilanteissa. Opas on vapaasti saatavilla verkossa: http://blogs.uta.fi/nexus-opas/

Lisätietoja:

Vesa Korhonen, Kasvatustieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto

vesa.a.korhonen@uta.fi      +358 40 1901465

 

Yhteisö vailla menneisyyttä?

Keväällä 2014 kerätyssä palautteessa kirjallisuustieteen opiskelijoiden viesti oli selvä: enemmän ohjausta työelämään.

Niin sanotussa OPS-palautteessa opiskelijat painottivat, että ”yliopiston tieteellisyys ei saa olla peruste työelämätietouden puutteelle”. Puutetta paikkaamaan he esittivät muun muassa seuraavaa: ”eri aloihin ja työnantajiin tutustuminen, alumnien uratarinoiden kuuleminen, työelämäkontaktien luominen, opintojen suunnittelu työelämänäkökulmasta, oman portfolion kokoaminen, cv, työelämän tietotekniikkataidot, työharjoitteluun kannustaminen ja harjoittelun hakumenettelyistä tiedottaminen oman oppiaineen kautta”.

Opiskelijoiden viestiä on syytä pohtia, jos ei opetussuunnitelman kannalta niin vähintään opetuksen toteutuksessa.

Kirjallisuustieteen opetuksen sisällöillä on maine abstrakteina ja kaukaisina työelämän kannalta: valmistaako hypoteettisen fokalisaation eri muotojen tai Jumalaisen näytelmän figuraalisuuden erittely mihinkään muuhun kuin tutkijan ammattiin?

Maine ei ole aivan ansaittu, enkä pidä kysymystä retorisena vaan vastaan siihen kyllä.

Sen sijaan, että alkaisin tässä perustella, miksi dantelainen figuraatio on nykytyöelämän sine qua non, ehdotan kolmea tehtävää vastauksena opiskelijoiden aloitteeseen.

Opiskelijoille annan ensin tehtävän perehtyä olemassaoleviin tutkimuksiin siitä, millaisia taitoja työnantajat odottavat humanisteilta (esim. http://www.kaj.fi/files/29/Humanistit_tyonantajien_silmin.pdf).

Luulen, että tutkimusten vahvuuslistat yllättävät paatuneimmankin tekstiteoreetikon juuri abstraktiudellaan: kirjallinen ilmaisukyky, tiedonhankinta- ja vuorovaikutustaidot, laajojen kokonaisuuksien hallintakyky, projektiosaaminen…

Opettajien tehtävä on tuoda paremmin esiin näiden taitojen konkreettinen läsnäolo opetustilanteessa, sillä siellä ne ovat aina jo, käyttääkseni yhtä filosofi Jacques Derridan suosikkifraasia. Mistä muusta proseminaarissa on kysymys kuin projektiosaamisesta, tiedonhankintakyvystä ja vuorovaikutustaidoista? Mitä muuta 500 vuoden kirjallisuuden läpikäynti 24 tunnissa kehittää kuin laajojen kokonaisuuksien hallintakykyä?

Kolmatta tehtävää ehdotan kaikille yhdessä: kerätkäämme tietoa menneistä ja olemassaolevista työelämäyhteyksistä (harjoittelukokemukset, alumnien urapolut jne.) ja tuokaamme tieto saataville. Sillä ilman tällaisen tiedon vaivatonta saatavuutta tutkinto-ohjelma (yksikkö, yliopisto) on huonomuistinen, ja ilman muistia identiteetti on tunnetusti hataralla pohjalla. Vaikka välillä voi näyttää siltä, että tieteessä vain uusin uusi on kyllin hyvää, akateeminen yhteisö tuskin haluaa olla yhteisö vailla menneisyyttä.

 

Kirjoittaja: kirjallisuustieteen yliopistonlehtori Teemu Ikonen

 

 

Kieli- ja viestintäopintojen poluilla

kuva1

Kielikeskus järjesti torstaina 20.3.2014 messutyyppisen ohjauskahvilan, jossa esiteltiin kieli- ja viestintäopintojen järjestämisen polkuajattelua, eri kielten kursseja sekä kielten oppimiskeskuksen toimintaa.

Kieliryhmillä ja muilla toimijoilla oli esittelypisteitä, joissa osallistujat kiertelivät. Samalla osallistujat ja kielikeskuksen henkilökunta tutustuivat toisiinsa sekä vaihtoivat ajatuksia ja ideoita.

kuva2

Toteutustapa sai kiitosta, sillä paikalla olleista oli tärkeää voida keskustella vapaamuotoisesti kieli- ja viestintäopintojen ohjauksesta.

Kielikeskuksen opetussuunnitelmassa kieli- ja viestintäopinnot muodostavat polun, joka on mietitty eri yksiköiden ja tutkinto-ohjelmien opiskelijaryhmiä varten. Suunnittelussa otetaan huomioon muiden opintojen eteneminen ja suositellaan, että opintojakso suoritetaan tiettynä vuonna. Polun varrella opintojaksot rakentuvat aiemmin opitun pohjalta taitojen syventämiseen ja laajentamiseen.

Opiskelijan osaaminen siis kumuloituu kieli- ja viestintäopinnoissa. Yliopiston strategian mukaisesti koulutuksen tavoitteena ovat kielitaitoiset maailmanmuuttajat, jotka osaavat toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa kotimaisilla ja vierailla kielillä.

Ohjauskahvilan loppukeskustelussa kiinnitettiin huomiota esimerkiksi erityisjärjestelyjen mahdollisuuteen kieli- ja viestintäopinnoissa, erilaisten oppijoiden tarpeisiin sekä opettajien yhteydenpitoon yksiköihin ja tutkinto-ohjelmien edustajiin.

Keskustelussa nousi esiin myös kysymyksiä esimerkiksi kursseille ilmoittautumisesta, avoimen yliopiston tarjoamista kieli- ja viestintäopinnoista sekä opintojen kuormittavuudesta.

Blogitekstin kirjoitti Kielikeskuksen väki

 

 

Käytännöllistä kuin toimiva teoria

Uudenvuodenpäivänä siirtelin kotona tavaroita paikasta toiseen. Käsiini jäi pyörimään opiskeluaikaiset mapit, joissa oli kauniilla käsialalla huolellisesti laadittuja muistiinpanoja luennoista ja tenttikirjoista. Ajattelin siirtää mapit jo muovisäkissä vinttivarastoon, mutta päätin kuitenkin kurkata, mitä mapeista löytyy. Mielenkiintoinen kurkkaus siitä tulikin.

Muistiinpanot sosiaalipsykologian peruskurssilta, sosiaalitieteen kysymykset luentosarjalta sekä sosiaalipsykologian teoriasuuntaukset kurssilta vuosilta 1993-95 pöläyttivät kasvoilleni monta innostunutta muistoa opiskelusta. Erityisesti jäin pohtimaan, miten opettajani saivat kytemään asennoitumisen, että teoria ja käytäntö eivät ole tavoitteina eriarvoiset tai vastakkaiset.

Kuin uutiset kevätkylvöistä, nousevat uusien opiskelijavuosikertojen ensireaktiot ja kritiikki opinnoista.

”Opinnot ovat liian teoreettisia.”

”Käytännön opetusta tulisi olla enemmän.”

”Opinnoilla ei ole kytköstä tosielämään.”

Tämä kritiikki ja puhe on tuntunut itsestäni usein kovin tylpältä ja höttöiseltä. Se on tuttua ja turvallista kritiikkiä, jotain joka on jo havaittu ja todennettu aiemminkin. Voidaan uudelleen todeta, näin olevan. Edelleen.

Oma havahdukseni luentomuistiinpanojen ääressä oli, että eihän opetus ollut ollenkaan kaukana tosielämästä. Teoriat ja käsitteelliset jäsennykset puhuttelevat minua ja saavat kaikupohjaa oman (työ)elämäni käytännöistä. Oma elämäntodellisuuteni, tulkintakenttäni ja kieleni on nyt ilmeisesti muuttunut. Tulkitsen suhteessa johonkin. Opiskellessa tuota jotain ei vielä ollut.

Luentosarjalla esitellyt sosiaalitieteiden tutkimukset kohdistuivat kiinnostaviin reaalimaailman kysymyksiin tai ongelmiin, kuten suomalaisen miehen elämään, yhteiskunnan muutokseen esim. työmarkkinoiden muutokseen Baltian maissa Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, gradun tekemiseen, naisen elämän kuvauksiin afrikkalaisten ja karjalaisten naisten päiväkirjoissa, työelämän joustavampiin organisointeihin suomalaisissa yrityksissä, kieleen ja keskusteluihin ammatillisissa vuorovaikutustilanteissa sekä somalipakolaisten identiteetin ja kulttuurisen jatkuvuuden säilymiseen suomalaisessa kulttuurissa. Elämänkirjoa kerrakseen. Opettajat (tutkijat) puhumassa käytännöistä – sehän on teoriaa, kuten Anne Virtanen kertoi opiskelijoiden tulkinneen.*

Näin jälkikäteen ajattelen, että oma tieteenalani sosiaalipsykologia on teoria ja käytäntö -vastakkainasetelman kannalta sopivan ambivalentti, joten tätä(kään) tulkintaa todellisuudesta ei ole tullut otettua annettuna. Luentomuistiinpanoista henki käytännön sovellusten, työelämän toimintaympäristöjen sekä eri ammattien kunnioitus. Esimerkiksi monet asiantuntijatehtävät ja työkulttuurit nähtiin kiinnostavina tutkimuskohteina, arvokkaana työnä, jota kannattaa ja pitää myös sosiaalitieteellisen tutkimuksen keinoin kehittää. Luentomuistiinpanoista löytyi Erving Goffmannin ohjelmanjulistus yhteiskuntatieteille – ”yhteiskuntaa tutkitaan, koska se on olemassa”.

Mikä on ollut opinnoissa ja opetuksessa se, mikä on saanut minut uskomaan siihen, että teoria liittyy käytäntöön, tutkimusaiheilla ja tieteenalalla on yhteiskunnallista merkitystä, näitä teorioita ja käsitteellistä ajattelua opettelemalla opin jotain, jota voin käyttää tulevissa töissäni? Koen, että opintoni aikana tapahtuneet kohtaamiset opettajien ja ohjaajien kanssa saivat minut luottamaan siihen, että opin käytännön kannalta relevantteja asioita ja ajattelutapoja, joilla on käyttöä, merkitystä ja jopa erottautumisen kannalta merkittävää hyötyä. Opetuksessa tyrkättiin myös oppimaan kokemuksen, tekemisen ja havaintojen kautta, kuten ryhmätyön opinnoissa.

Muistan saaneeni paikkoja keskustella epävarmuuksistani. Keskustelua asiantuntijuuden epämääräisyydestä ei tyrehdytetty tai latistettu. Vaikka vastauksia ja valmiita esimerkkejä vaikkapa sosiaalipsykologin ammattikuvista ei opettajilla välttämättä ollutkaan, he ymmärsivät tukea meitä etsimisessä. Opiskelijakollegoiden kanssa päätettiin myös tarttua epävarmuuksiin ja hakea niihin vastauksia toimimalla — järjestimme työelämäpäiviä ja kokosimme listaa laitoksen aiempien vuosien harjoittelupaikoista.

Opetuksessa tehtiin tuolloin myös mielenkiintoinen kokeilu, kun Tampereen yliopisto, Helsingin yliopisto ja tuolloinen Kuopion yliopisto järjestivät yhdessä sosiaalipsykologian soveltavia erikoistumisopintoja. Opinnot tarjottiin sekä täydennyskoulutuksena että perusopetuksen tarjontana. Kokemus opiskelusta yhdessä jo työelämässä toimivien asiantuntijoiden kanssa oli monella tasolla opettavainen. Se hälvensi entisestään epävarmuutta ja uskoa oman osaamisen ja paikan löytymiseen. Muutkin ovat paikkansa löytäneet.

Asennetta voi siirtää. Näin uskon. Itse sain oppia moniarvoisessa ja asenteellisesti rikkaassa ympäristössä, mikä ei missään kohdassa latistanut vaan kannusti etsimiseen ja yrittämiseen. Kiitos siitä kuuluu sen ajan opettajille.

Mikään ei ole niin käytännöllistä kuin toimiva teoria, sanoi sosiaalipsykologian klassikko Kurt Lewin. Tämän löysin myös luentomuistiinpanoistani. Yksi niistä asioista, joita luennoilta on jäänyt mieleen ja jota olen ahkerasti siteerannut.

 

Kirjoittajana Mia Simpanen

YTM, sosiaalipsykologian opiskelija 1993-99, nyttemmin yhteyskoordinaattori Ura- ja rekrytointipalveluissa.

 

*Anne Virtasen alustus Yliopistonopettajan askel kohti työelämässä hyödynnettävän osaamisen opettamista, PedaForum 21.8.2013.

 

 

”Arvosanat ovat lantaa” ja muita ohjauksen solmukohtia HESin emännöimässä ohjauskahvilassa

Ohjaustyötä tekevät ja siitä kiinnostuneet kokoontuivat ensimmäiseen teemalliseen ohjauskahvilaan Kaupin kampukselle, metsän siimekseen.  Paikalle oli pölähtänyt peräti 33 kiinnostunutta. Aiheeseen virittäydyttiin draaman avulla. Tutustuimme ohjausvastuutaan pakenevaan opettaja Kiiskiseen ja kilttiin mutta keinottomaan opettajaan, Maijaan. Yleisö sai tehtäväksi auttaa kiireisenoloisen Kiiskisen pakeille joutunutta opiskelijaa ja arvosanaorientoituneen graduntekijän kysymysten ahdistamaa Maijaa.  Apua saatiin räpin, runon, draaman jatko-osien ja huoneentaulun avulla. Jumalallista väliintuloakin esitettiin.  Katsekontaktia välttelevän Kiiskisen kynsissä kärvistelevälle opiskelijalle haluttiin välittää kahdenlaista viestiä:

 

Ohjaus-rap

Kun yliopistosta ulos astuu

täällä pitää oppia ottamaan vastuu.

Sun pitää itse jaksaa lukea

en voi sua joka pilkussa tukea.

Tää työ on sun oma juttu

ei sitä voi tehdä ope, naapuri tai muukaan tuttu.

 

Arvosanat on lantaa

Luota ittees ihminen

kyl sun siivet kantaa.

Tiedät itse parhaiten

osaat soutaa tiedonrantaan.

Olet sen arvoinen

arvosanat on täyttä lantaa!

YO 😉


Kiiskisen elämään yliopistolla saimme uuden näkökulman draaman jatko-osassa, jossa hän koetti saada esimiehensä kiinnittämään huomiota ohjausvastuun kanssa kamppailun hankaluuksiin.  Pessimistien porukka teki Kiiskiselle selväksi (ohjaus)elämän tosiasioita: mm. aikaa säästyy, jos keskittyy opiskelijan asiaan heti aluksi kunnolla eikä ohjaustehtävistä pääse irti, vaikka ne hoitaisi huonosti.

Maijan sijalle graduohjaajaksi astunut opettaja Aarre tarjosi työkaluja ohjauskeskustelun säilyttämiseen opettajan hallinnassa niin, että opiskelija saa siitä mahdollisimman suuren hyödyn. Aarre pyysi heti aluksi opiskelijaa määrittelemään ohjaussession tavoitteet. Hän koetti haastaa opiskelijan ajatuksen korkean arvosanan saamisen merkityksestä mutta valitettavasti sitä opiskelija ei ottanut onkeensa. Hän oli edelleen kiinnostunut vain siitä, tuleeko gradusta nyt varmasti nelonen. Sellaistahan se ohjaustyö on: arvaamatonta.  Toinen ryhmä opasti Maijaa pohtimaan, mistä tilanteessa oli oikein kyse: tarvitsiko opiskelija neuvoa, tukea vai ohjausta. Jälkeenpäin jäin vielä pohtimaan sitä, missä määrin voimme opettajina viestiä sitä, että viimekädessä arviointi on (joitakin tieteenaloja lukuun ottamatta) aina subjektiivista. Ohjaajan käsitys nelosen arvoisesta gradusta voi olla toisenlainen kuin gradun arvioijan käsitys…vaikka molemmat käyttäisivät samoja arviointikriteerejä.  Sellaista se tieteen tekeminen on: asia voi perutellusti olla yhtä aikaa yhdellä tavalla ja toisella tavalla.

Harmaa marraskuun iltapäivä kului rattoisasti ja vaikka ohjauksen solmukohdat saattavatkin olla meillä kaikilla erilaisia, uskon meidän kaikkien saaneen jotakin pohdittavaa mukaamme.  Seuraavalla kerralla kaikki Kiiskisetkin mukaan: alun perin vastenmieliseltä tuntuvasta tehtävästäkin voi tulla siedettävä, kun siitä suoriutumiseen saa välineitä!

 

Blogin laati yliassistentti Sari ”Maija” Fröjd Terveystieteiden yksiköstä