40 Vuotta Hoitotiedettä Suomessa

 

Vuosi 2019 on hoitotieteen akateemisen koulutuksen ja tutkimuksen juhlavuosi, sillä vietämme Suomen hoitotieteen alan 40-vuotista taivalta Itä-Suomen yliopistossa. Kuopion korkeakoulu ja sen lääketieteen osasto käynnisti koulutuksen terveydenhuollon koulutusohjelman terveydenhuollon hallinnon suuntautumisvaihtoehdolla 5.9.1979 yhteensä 24 opiskelijan sisäänotolla. Tätä edelsi pitkä ja monivaiheinen suunnittelu opetusministeriön ohjauksessa. Opetusministeriön ohje Kuopion korkeakoululle 10.1.1974 suunnittelun perustaksi kuului: ”Opetusministeriön mielestä sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien jatko- ja täydennyskoulutuksen kehittäminen on Kuopion korkeakoulussa eräs tärkeä lähivuosien tehtävä niiden suuntaviivojen mukaisesti, jotka on esitetty terveydenhuollon koulutuskomitean mietinnössä.” (Sinkkonen 1979, Vuorio 2006). Sittemmin 1980- ja 1990-luvuilla hoitotiede vakiintui monien vaiheiden jälkeen viiteen yliopistoon. Tohtoreita sekä maistereita on valmistunut yksiköistä merkittävät lukumäärät. Valmistuneet työskentelevät monipuolisissa tehtävissä yhteiskunnassamme tai ulkomailla.

Tohtorikoulutus käynnistyi välittömästi maisterikoulutuksen ohella ja ensimmäinen hoitotieteen alan väitöskirjatyö tarkastettiin vuonna 1984. Maija Hentisen (sittemmin Oulun yliopiston hoitotieteen professori) väitöskirjatyö käsitteli sydäninfarktipotilaan hoitotyötä ja sen kehittämistä. Väitöskirjassa kehitettiin potilaiden hoitoa yhdessä yliopistosairaalassa. Väitöskirjan ohjaus tapahtui tieteiden välisessä yhteistyössä, sillä ohjaajina toimivat terveyden- ja sairaanhoidon hallinnon professori Sirkka Sinkkonen ja sisätautien professori Kalevi Pyörälä.

 

 

Kansallinen ohjaus 1980-luvulla vaikutti myös hoitotieteen tohtorikoulutuksen kehittämiseen alan sisäisten vaateiden lisäksi. Tohtorikoulutuksen nopea uudistaminen tuli välttämättömäksi, sillä vuonna 1986 annettiin laki korkeakoululaitoksen kehittämisestä sekä valtioneuvoston päätös pari vuotta myöhemmin siitä, että kaikilla tieteenaloilla tulisi olla tutkijankoulutusohjelmat. Kyseisissä tutkijakoulutusohjelmissa tulisi hyödyntää yliopistojen välistä yhteistyötä. Hoitotieteen professorit Sirkka Lauri, Maija Hentinen, Hertta Kalkas ja Katie Eriksson reagoivat nopeasti asiaan ymmärtäen pienen tieteenalan resurssien järkevän käytön. Opetusministeriö myönsi vuonna 1988 määrärahan Kuopion yliopistolle suunnittelijan palkkaamiseksi kolmeksi kuukaudeksi laatimaan hoitotieteen valtakunnallista tutkijankoulutusohjelmaa. Suunnittelijana toimi allekirjoittanut, silloin yliassistenttina toiminut Katri Vehviläinen-Julkunen. Ohjelma käynnistyi syksyllä 1988 ja oli maamme ensimmäisiä tämänkaltaisia ohjelmia. Kurssitarjonta sisälsi kansainvälisiä korkeatasoisia asiantuntijoita hoitotieteen alalta. Ideana oli, että eri yliopistoissa opiskelevat tulevat kursseille opetuksen järjestävään yliopistoon. Näin näkemykset hoitotieteestä ja sen erilaisista teoreettisista ja metodologisista lähestymistavoista vahvistaisi tohtoriopiskelijoiden osaamista. Kyseinen jo 1980-luvulla käynnistynyt ohjelma toimi perustana Suomen Akatemian ja opetusministeriön rahoittamalle hoitotieteen valtakunnalliselle tutkijakoululle 1990-2000 -luvuilla. Kansainvälisestikin esimerkillinen yhteistyö jatkuu edelleen Tampereen yliopiston johtamassa Hoitotieteen valtakunnallisessa tohtorikoulutusverkostossa.

Suomen Akatemian joulukuussa 2018 julkaisema Tieteen tila 2018 -katsaus esittää useita suosituksia, joilla on merkitystä myös hoitotieteen tulevaisuuteen neljäkymmentä vuotta myöhemmin. Raportissa todetaan, että ”tutkijankoulutuksen tulee antaa hyvät ja monipuoliset valmiudet vaativiin, laaja-alaisiin ja muuttuviin tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin yhteiskunnan eri sektoreilla”. Hoitotieteessä tarvitaan tutkimustyöstä innostuneita ja kehittämishaluisia tekijöitä. Erityisen tärkeää on kiinnittää huomiota ja kannustaa tutkijoita liikkumaan kotimaassa, kansainvälisesti ja sektoreiden välillä, sillä sen arvioidaan edistävän laadukasta tutkimusta, uudistumista ja vaikuttavuutta. Tieteiden välinen yhteistyö edistää myös uudistumista osaltaan. Tutkimuksen ja osaamisen keskittymät eli ns. ilmiöpohjaisuus ovat tätä päivää. Siten myös hoitotieteessä on tarpeen tarkastella laitosten välistä työnjakoa ja mahdollista profiloitumista osana laajempaa yliopistojen ja muiden tutkimusorganisaatioiden kehitystä välttäen pientä alaa rampauttavaa kilpailua. Kehitys on dynaamista ja siinä piilee akateemisen työn kiehtovuus. Hoitotieteen juhlavuonna voi todeta, että perusta on luotu, mutta paikalleen ei voi jäädä.

Kaiken keskellä on aika pysähtyä ja juhlia! Tervetuloa Kuopioon 20. syyskuuta 2019 hoitotieteen kehitystä juhlimaan!

Lähteitä:

Hentinen Maija (1984). Sydäninfarktipotilaan hoitotyön kehittämisohjelma Kuopion yliopistollisen keskussairaalan sisätautien klinikalla vuosina 1980-1982. Väitöskirja. Kuopion yliopiston julkaisuja, Yhteiskuntatieteet, alkuperäistutkimukset 1/1984.

Sinkkonen Sirkka (1979). Terveydenhuollon kandidaattikoulutus. Ylihoitajalehti 8, 4-10.

Tieteen Tila 2018. Suomen Akatemia (https://www.aka.fi/globalassets/42julkaisut/aka_tieteen_tila_2018_web.pdf)

Vuorio Kaija (2006). Lentoon. Kuopion yliopiston neljä vuosikymmentä. Kuopion yliopisto.

Katri Vehviläinen-Julkunen, professori
Terveystieteiden tohtoriohjelman johtaja
Itä-Suomen yliopisto
Terveystieteiden tiedekunta
Hoitotieteen laitos
PL 1627, 70211 Kuopio
Kuopion yliopistollinen sairaala
katri.vehvilainenjulkunen@uef.fi