Mistä löytyy tohtoriopiskelijan motivaatio?

Eräs sanonta kuuluu: ”Motivaatio on sitä, että unelmien ylle vedetään työhaalarit.” Sanakirjamääritelmän mukaan motivaatio on johonkin toimintaan johtavien motiivien kokonaisuus, vaikuttimet, syyt, perusteet.
Ajoittain olisi hyvä meistä jokaisen pysähtyä pohtimaan sitä, mikä meitä motivoi mihinkin asiaan. Mikä motivoi jokapäiväiseen palkkatyöhön, erilaisiin harrastuksiin, tohtoriopintoihin ja väitöskirjan tekemiseen? Tämän blogikirjoituksen aihetta pohtiessani mietin, miksi ylipäätään lupauduin kirjoittamaan, vaikka elän äärimmäisen kiireistä aikaa toiselle paikkakunnalle muuton ja muiden työ- ja arkielämän haasteiden vuoksi. Intohimo kirjoittamiseen ja halu pysyä kiinni tohtoriopiskelijan roolissa olivat ehkä ne keskeisimmät syyt. Tajusin, että hetkittäin jopa unohtuu se, että todellakin, kaiken muun ohella olen edelleen tohtoriopiskelija. Tohtoriopiskelija jolla ei ole aikaa ja jaksamista tehdä väitöskirjatutkimusta. Mutta silti olen motivoitunut, haluan tehdä opintoni ja väitöskirjani loppuun. Toki motivaatio on ajoittain hyvinkin hukassa, mutta jostain se aina löytyy uudelleen. Mikä minua tohtoriopiskelijana motivoi?

Pitänee kelata aikaa hieman taaksepäin ja miettiä niitä perimmäisiä syitä, miksi olen tähän prosessiin lähtenyt ja mistä syystä päässyt tähänkin asti. Perimmäinen motivaationi lähde ovat olleet ne nuoret ja perheet, joita minun tutkimukseni tuomat tulokset voivat tulevaisuudessa auttaa. Minun on tutkimukseni kautta mahdollista kuulla hädässä olevien nuorten ja heidän vanhempiensa ääni ja tuoda se esille. Myös tutkimuksen tekeminen jo sinänsä motivoi, koska olen aina tykännyt oppia uutta, tutkia, kehittää, miettiä, analysoida ja kirjoittaa. Nyt kun voin yhdistää tutkimustyön omaa sydäntä lähellä olevan asiakasryhmän auttamiseen, niin perusta tohtoriopintojen ja väitöskirjatutkimuksen motivaatiolle löytyykin sieltä. Jossain kohtaa, kun on tehnyt mieli luovuttaa, olen miettinyt, että olen vastuussa tutkimustyöni loppuun saattamisesta niille nuorille ja vanhemmille, jotka ovat antaneet minulle arvokkaat vastaukset. He ansaitsevat äänensä tulla kuuluviin.

Sain jatko-opinto-oikeuden 5.12.2013 ja toinen lapseni syntyi 4.1.2014. Siitä alkoi elämäni haasteellisin tie, joka ei vielä ole lopussa, mutta voiton puolella. Monesti mietin hieman häpeillen, miksi väitöskirjatyöni on edennyt niin hitaasti. Kollegat väittelevät, minä kirjoitan vasta kolmatta artikkelia. Mutta tähän vajaaseen viiteen vuoteen on mahtunut niin paljon muutakin, kuin tohtoriksi opiskelua, että pitänee olla itselle armollinen eikä murehtia sitä, ettei suunniteltu aikataulu ole toteutunut. Ajoittain, kun löydän itseni murehtimasta omaa ”huonoutta” tohtoriopiskelijana ja etsin kadonnutta motivaatiota, yritän palauttaa mieleeni sen hetken, kun sain tiedon jatko-opinto-oikeudesta. Olin hämmästynyt ja jopa epäuskoinen. Minä tein sen. Olin hionut tutkimussuunnitelmaa, taistellut äärimmäisen pitkän ja haasteellisen matkan eettisen toimikunnan lausunnon kanssa. Kaikki se työ palkittiin nyt. Olin ylpeä itsestäni ja se ylpeys innosti ja motivoi tarttumaan opintoihin ja tutkimustyöhön.

Seuraava motivaationi lähde oli apuraha, jonka turvin tein väitöskirjatutkimustani tammikuusta kesäkuuhun 2015. Koin olevani vastuussa Suomen kulttuurirahaston Hämeen rahastolle siitä, että saan aikaan jotain. Ja sainkin, tutkimukseni aineiston kerättyä lähes kokonaan ja opintopisteitä melkoisen määrän. Puolen vuoden apurahakauden jälkeen sain vakituisen työpaikan. Raha motivoi työntekoon, sitä ei käy kiistämään. Mutta mikä minua motivoi edelleen jatkamaan tohtoriopintoja sillä innolla ja intensiteetillä?

Lähtökohtaisesti ihmisen motivaatio on joko ulkoista tai sisäistä, ulkoisen motivaation ollessa reaktiivista, sisäisen proaktiivista. Sisäinen motivaatio lähtee siitä, että työ itsessään innostaa tekijää. Minulla oli vahva sisäinen motivaatio väitöskirjatyöhön ja siihen liittyviin opintoihin. Sisäinenkin motivaatio on ollut ajoittain hukassa; silloin kun jouduin perumaan konferenssimatkan Espanjaan perheessä tapahtuneen sairastapauksen vuoksi; pitkän ja vaikean avioeroprosessin myötä; pitkittyneiden hengitystieinfektioiden ja -oireiden vietyä voimat; 1,5 vuotta sitten tapahtuneen muuton ja nyt uuden muuton aiheuttaman kiireen ja stressin vuoksi. Mutta lopulta aina sisäinen motivaatio löytyy jostain uudelleen. Sitä vain pitää ehkä hieman hakea.

 

Uskon, että jokaisella tohtoriopintoihin hakeutuvalla on omat haasteensa niin hakuprosessissa kuin opintojen ja väitöskirjatyön toteuttamisvaiheessa. Jokin palo, sisäinen motivaatio tutkimustyöhön meillä jokaisella varmasti on. Sen löytäminen on tärkeää niinä hetkinä, kun tuntuu, että väitöskirja ei valmistu koskaan ja opintopisteitä kertyy liian vähän. Eikä ole vaarallista, jos joskus unohtaa koko väitöskirjatyön hetkeksi. Itse havahduin keskeneräisen väitöskirjatyöni olemassaoloon kun kannoin siihen liittyviä mappeja, paperipinoja ja muistivihkoja uuteen asuntooni. Tällä hetkellä olen äärimmäisen motivoitunut aloittamaan yhteenveto-osan kirjoittamisen. Miksi? Koska päätin, etten pakkaa materiaalia kaapin perälle ennen kuin yhteenveto-osa on valmis.

Motivoivaa syksyä kanssaopiskelijoille!

Tiina Maria Miettinen, TtT-opiskelija, Tampereen yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta