Kiinnittyminen ilmiönä

Opintoihin kiinnittymisestä on tullut polttava aihe yliopistoissa ympäri maailmaa yhdessä opiskelijakeskeisten oppimiskäytänteiden suosion nousun kanssa. Opiskelijoiden opintoihin kiinnittyminen on selvästi positiivinen asia yliopistokulttuurin näkökulmasta, mutta ennen kaikkea sen hyödyt tulisi nähdä sen kautta, että opintoihin kiinnittyminen johtaa parempiin oppimistuloksiin. (Millard, Bartholomew, Brand & Nygaard 2013.) Wengerin (1998) käytäntöyhteisöjen (communities of practice) teoria on tarjonnut pohjan opiskelijalähtöisen kiinnittymismallin rakentamiselle. Tässä mallissa Korhonen (2012) tarkastelee opiskelijan opintoihin kiinnittymistä Tinton (1975; 2000) klassisen ajatusmallin avulla, jonka mukaan opintoihin kiinnittyminen tapahtuu sosiaalisen ja akateemisen integroitumisen yhteisvaikutuksena.

Kuulumisen tunne (sense of belongingness) on tärkeä tekijä, kun puhutaan kiinnittymisestä opintoihin ja opiskeluyhteisöön.  Vaikka tunne kuulumisesta on hyvin henkilökohtainen, yhteisöllä on mahdollisuus vaikuttaa siihen omilla toimintatavoillaan ja käytänteillään sekä sosiaalisesti vahvistavasti että heikentävästi. Esimerkiksi opintojen kokeminen merkityksellisiksi lisää kuulumisen tunnetta ja vastaavasti kuulumisen tunteen puuttuminen ja opintojen merkityksettömyyden kokemukset lisäävät itsesäätelyn ongelmia opiskelussa ja tuottavat ristiriitaisen suhtautumisen opiskeluun ja oppimiseen. (Korhonen 2012, 304.)

Toinen tärkeä tekijä on syvenevä osallistuminen (proceeding participation) opiskeluun liittyviin yhteisöihin. Osallisuus yhteisöihin voi parhaimmillaan olla osallisuutta useisiin erilaisiin yhteisöihin, joissa tietoa jaetaan ja luodaan ja josta voi syntyä merkityksellisiä kokemuksia. Pahimmassa tapauksessa yhteydet ovat pinnallisia tai puuttuvat jopa kokonaan, mikä tekee opiskelusta yksinäistä eikä merkityksellistä kiinnittymistä tai jäsenyyttä käytännön yhteisöön synny lainkaan. Lisäksi opiskelijan elämäntilanne saattaa asettaa rajoitteita yhteisöön osallistumisen mahdollisuuksille jos opiskelija esimerkiksi työskentelee kokopäiväisesti opintojen ohella. (Korhonen 2012, 305.)

Kolmas tärkeä tekijä, akateemisten opiskelutaitojen hallinta (artistry of academic learning), on yhteydessä opiskelutaitojen lisäksi siihen, kuinka kykenevänä opiskelija näkee itsensä vaativassa korkeakouluympäristössä. Akateemisten opiskelutaitojen hallinnan taustalla on myös oppijan käsitys omista taidoistaan ja akateemisissa opinnoissa menestymiseen vaadittavista sosiaalisista, emotionaalisista ja fyysisistä oppimiskyvyistään. Näiden kolmen tekijän lisäksi olennaisia elementtejä ovat myös opiskelijan kehittynyt ja kehittyvä ”oppimisidentiteetti”, opintojen koettu merkitys ja ohjauksen sosiaaliset käytännöt, jotka muodostavat perustan kuulumisen tunteen, osallistumisen ja akateemisten opiskelutaitojen hallinnalle ja siten opintoihin kiinnittymiselle. Keskeiset elementit on havainnollistettu alla olevassa kuviossa (kuvio 3). (Korhonen 2012, 304–306.)

Kuvio 3.1
Kuvio 3. Opintoihin kiinnittymisen keskeiset elementit opiskelijanäkökulmasta (Korhonen 2012, 304).

 

Lähteet:

Korhonen, V. 2012. Towards inclusive higher education? Outlining a student-centered counselling framework for strengthening student engagement. Teoksessa S. Stolz & P. Gonon (toim.) Challenges and Reforms in Vocational Education – Aspects of Inclusion and Exclusion. Bern: Peter Lang, 297–320.

Millard, L., Bartholomew, P., Brand, S. & Nygaard. C. 2013. Why Student Engagement Matters. Teoksessa C. Nygaard, S. Brand, P. Bartholomew & L. Millard (toim.) Student Engagement – Identity Motivation and Community. The Learning in Higher Education Series. Faringdon: Libri Publishing, 1‒16.

Tinto, V. 1975. Dropout from higher education: A theoretical synthesis of recent research. Review of Higher Education 45, 89–125.

Tinto, V. 2000. Taking retention seriously: Rethinking the first year of college. NACADA Journal, 19 (2), 5‒10.

Wenger, E. 1998. Communities of practice. Learning, Meaning, and Identity. Cambridge: Cambridge University Press.