Universitas 2028-

Akateeminen päiväkirjamerkintä 1.1.2028:

Juuri palanneena aamun kollokviosta: onneksi ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat jo hyvin mukana toiminnassa. Toisin kuin ennen, he aloittavat suuntautumisen yliopisto-opintoihin jo uudessa quadriviumissa 14-vuotiaina, ja Universitas on suoraa jatkoa sille.

Alumnit, jotka ohjaavat 14-18-vuotiaita, pitävät huolen, että jokainen tietää, millaisia työelämätaitoja kaivataan. Osa on suorittanut jo yliopistollisia peruskursseja kouluaikanaan, joten enää eivät opinnot viivästy. Lisäksi työelämätaidot tulevat tutuksi pitkin opintoja työelämäjaksoina.

Tutkijoiksi pyrkivät tosin protestoivat: he uskovat hukkaavansa näin aikaansa. Onneksi Universitasin Eettinen toimikunta on pitänyt tässä kiinni periaatteistaan. Tutkijanuraltahan aina voi tippua takaisin normaalityöhön.

Joka tapauksessa kollokviotoiminta on hyödyllinen, uudet opiskelijat ottavat heti ohjat käsiinsä ja päättävät seuraavan vuoden eettisestä suunnasta, aivan kuten nyt on tapahtunut jo vuodesta 2015 lähtien. Toki mukana on muutama vanhempi tutor ja professorikin, mutta uudet opiskelijat saavat tehdä lopullisen päätöksen. Ehdolla oli tänä vuonna kolme eri vaihtoehtoa: 1. Hyvä elämä, 2. Zen, 3. Kultainen sääntö. Tänä vuonna valittiin Zen.

Universitas toimii edelleen kollegiaalisella pohjalla. Vanha rehtorijärjestelmä tuli tiensä päähän Tampere kolmen yhdistettyä voimansa ja Jyväskylän yliopiston päätettyä tulla mukaan. Nyt päätöksenteko tapahtuu joko keskitetysti valiokunnissa tai hajautetusti työryhmissä.

Jokainen kollegio on vastuussa omista tieteellisistä tuloksistaan ja taloutta tasapainottaa suuri talousvaliokunta. Jos jokin kollegio toimii vastuuttomasti, talousvaliokunta puuttuu heti tilanteeseen. Elämme reaaliajassa, ja -taloudessa, mutta toisaalta talousvaliokunnassa on myös paljon ymmärrystä eräiden opinalojen hidasliikkeisyyttä kohtaan. Onneksi ei enää tarvitse kilpailla valtion rahoituksesta nyt, kun uudet Universitasin luomat innovaatiot ovat tehneet meistä omavaraisia.

Toisaalta, juuri siksi Eettinen toimikunta on noussut entistä tärkeämpään asemaan. Se ratkaisee kohtuullisuuslaskimellaan käytännön ongelmia eri kollegioiden välillä. Eettisen toimikunnan keskeisyys näkyy myös siinä, että uuden opintovuoden aloittaa aina vuoden eettisen suunnan valinta. Opiskelijat houkutellaan mukaan eettiseen toimintaan antamalla heille vastuuta heti fuksivuodesta lähtien.

Tutkijat, joiksi nykyään kutsutaan kaikkea opettavaa ja tutkivaa henkilökuntaa, keskittyvät innovoimaan keskenään kansainvälisten ryhmiensä kanssa, ja nuoret opiskelijat otetaan heti mukaan tutkimusryhmäoppilaiksi, kun he astuva Universitasin ovesta sisään. Kukaan ei enää muista vanhan ajan tutkimuslaskureita ja jufoluokituksia, innovoiminen on kaiken luovan toiminnan sydän. Se, että joku haluaisi saada tutkimustuloksia esille vain omissa nimissään, nähdään epäeettisenä.

Innovoiminen tapahtuu World Wide Academic Web -systeemissä, jossa saa vierailla vuorokaudessa – Universitasin sääntöjen mukaan – korkeintaan viisi tuntia. Muu aika on käytettävä yleishyödylliseen toimintaan, opettamiseen ja myönteiseen kanssakäymiseen työtovereiden kanssa.

Tampereen provinssin aluehallinto on hyötynyt uudesta uljaasta Universitasista suuresti. Tonttien ja asuntojen hinnat ovat nousseet, kun Yalen ja Oxfordin yliopistot ovat halunneet rakentaa tänne haarakonttoreita pitääkseen yhteyttä johtavan kansainvälisen Societas-tutkimusinstituutin kanssa. Toinen tärkeä yliopistollinen instituutti, Salus, on päätetty kuitenkin nimetä uudelleen Hollin tuvaksi.

Kirjoittanut nimimerkki Valtteri.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *