Täten lyön teidät tohtoritareiksi!

Uusien akateemisten käsitteiden julkaisutilaisuus 2025

”I have a dream…”, aloitti rehtori ja piti dramaattisen tauon. ”I have a dream…”, hän toisti ja vilkaisi huomaamattomasti eturivissä lauhkeailmeisenä istuvaa hallituksen puheenjohtajaa, joka oli juuri ennen puheen alkua kertonut kutsuneensa uusien akateemisten käsitteiden julkaisutilaisuuteen yllätysvieraita: Tampereella vierailulla olleen opetusministerin ja tämän kollegat Saksasta, Englannista ja Yhdysvalloista.

Rehtori oli tuijottanut hetken aikaa puheenjohtajaa ja silmää räpäyttämättä kiittänyt tätä nerokkaasta oivalluksesta, samalla mielessään hiljaa sadatellen. Huolella harjoiteltu puhe olisikin pidettävä yhtäkkiä englanniksi. Vaikeiden vastakeksittyjen termien kääntäminen lennosta olisi jopa kielikeskuksen uuden virallisen strategian sanoin ”ammatillisesti haastavaa”, rehtorin oman kuvauksen mukaan ”puhdasta improvisaatiota”.

Ensimmäiseksi ohjelmassa olisi jatko-opiskelijoiden tohtoritareiksi lyöminen. Tohtoritari oli yksi vuonna 2020 tapahtuneen korkeakoulujen fuusion yhteydessä käyttöön otettu uusi käsite. Akateemista maailmaa kuohuttanut fuusio oli pakottanut yliopistot ja korkeakoulut yhdistämään voimansa, nimensä, arvonsa ja periaatteensa.

Tampereen yliopisto oli saanut vastuulleen käsitetyöryhmän perustamisen. Työryhmän keskeinen tavoite oli fuusiossa mukana olevien, eri koulujen edustajien kesken selvittää, millaisia käsitteitä kouluissa oli käytössä. Selvitystyön jälkeen ryhmän tehtävänä oli koota käsitteistä yhteiset, jalot korkeakoulukäsitteet.

Työryhmän johtajaksi valittu rehtori, joka vielä tuohon aikaan palveli akateemista maailmaa kasvatustieteen yksikössä lehtorina, oli ollut fuusiosta enemmän kuin järkyttynyt. Alun perin hänen lapsuutensa ammattihaaveena oli ollut seurata isän jalanjäljissä maanviljelijäksi sukunsa maille aukealla Etelä-Pohjanmaalla. Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun hän yläasteikäisenä näki elokuvan ”Indiana Jones ja tuomion temppeli”. Uudeksi elämäntavoitteeksi tulikin hankkia sukunsa ensimmäisenä tohtorin arvo ja professorin virka yliopistosta.

Uravalintaa tehdessään vastakirjoittanut ylioppilas kuitenkin ounasteli, ettei suomalainen muinaishistoria tarjoaisi järin suuria seikkailuita. Niinpä täyttäessään yhteishakulomaketta, hän päätti pyrkiä kasvatustieteen tiedekuntaan. Mikäli ura yliopistossa ei aukeaisi, luokanopettajilla olisi ainakin hyvät kesälomat ja lyhyet työpäivät. Tuoreen kasvatustieteen ylioppilaan kunnianhimoisena suunnitelmana oli ollut edetä perinteistä tietä: kolmen vuoden opintojen jälkeen tulla kandidaatiksi, pakertaa kaksi vuotta lisää ja valmistua maisteriksi, jonka jälkeen lisensiaattityön kautta väitellä tohtoriksi.

Loppujen lopuksi vuosien uurastus palkittiin lehtorin viralla Tampereen yliopistossa. Opiskeluidensa aikana kasvatustieteilijä kuitenkin pikkuhiljaa rakastui yliopistoelämään ja ennen kaikkea akateemisen maailman perinteisiin ja luotettavaan muuttumattomuuteen. Monet oppilas- ja työtoverit moittivat yliopistojärjestelmää kankeaksi ja historialliseksi muinaisjäännökseksi, mutta tulevalle rehtorille tuo maailma sopi hyvin.

Ei siis ollut yllätys, että 2010-luvulla alkanut keskustelu yliopistojen ja korkeakoulujen yhdistymisestä herätti hänessä voimakkaita tunteita. Todellinen yllätys kuitenkin piili muutaman vuoden päässä, kun yhdistymistä ajanut, edellinen rehtori nimitti hänet, lupaavan akateemikon, käsitetyöryhmän johtajaksi. Työryhmän johtaja sai johdettavakseen sekalaisen, 12-jäsenisen seurakunnan, johon kuului edustajia Tampereen yliopistosta, TTY:sta, TAMK:sta, POLAMK:sta, TAOKK:sta sekä Tampereelle puolustusvoimauudistuksen jälkimainingeissa rantautuneesta Ilmasotakorkeakoulusta.

”I have a dream…” aloitti rehtori kolmannen kerran ja harmitteli rahvaanomaista tapaansa lainata kuuluisia fraaseja tunnetuista puheista ja elokuvista. Hän muisteli Yhdysvaltain koulutusministerin olevan kotoisin Alabamasta ja totesi seuraavaksi aikomansa vertauksen elämän ja suklaarasian sisällöstä olevan kenties hivenen liian korni tähän tilanteeseen. Hätäpäissään rehtori alkoi miettiä vastaavia elämän yllätyksellisyyteen liittyviä aasinsiltoja. Hiljaisuuden kestettyä liian pitkään hänen mieleensä juolahti ainoastaan presidentti John F. Kennedyn, vuonna 1963 saksalaisille pitämä puhe. Niinpä hän aloitti ”Ich bin ein Berliner…”

Huolimatta rehtorin omasta rakkaudesta akateemisen maailman perinteikkyyttä kohtaan,
yhtenäiskorkeakoulukäsitteistönlaatimistyöryhmän, eli lyhyemmin YKKKLTR:n, eli vielä lyhyemmin YK:n johtaminen osoittautui kuitenkin mielekkääksi projektiksi. Ennen kuin todellinen työ saattoi alkaa, ryhmä vetäytyi viikonlopuksi Tahkon laskettelukeskukseen sopimaan pelisäännöistä ja luomaan toiminnalleen mission, vision ja toimintastrategian. Ilmasotakorkeakoulun edustajat ilmoittautuivat halukkaaksi laatimaan perusteluluonnokset toimintastrategialle, olihan kaikenlainen strategisointi heidän kompetenssiosaamistaan.

He myös pyysivät jättämään matkan kyydityksen, eli marssin operatiivisen osan kuten he itse sitä nimittivät, oman oppilaitoksensa huoleksi. Viikonlopun ryhmäytymisretriitti oli menestys, eikä joukon intoa latistanut ollenkaan se, että loppujen lopuksi ilmavoimien lupaama lentokyyti peruuntui ensin teknisen vian, sitten huonon sään ja lopuksi lennonjohtajien lakon takia. Poliisiammattikorkeakoulun edustajat pääsivät loistamaan ammattitaidollaan jo ensimmäisenä päivänä, perjantain yöjunan ravintolavaunun levottomuuksien rauhoittelemisessa.

Rehtori silmäili yleisöään, joka odotti juhlapuhujan jatkavan. Ajatus ei kulkenut ja kurkkua kuivasi. Rehtoria harmitti, ettei tuore avustaja ollut järjestänyt puhujanpönttöön edes vesipulloa saati hänen tilaamaansa cokista. ”Toisin oli vanhan rehtorin aikaan”, hän mietti. Rehtori vilkaisi kirjoittamaansa puhetta, jossa seuraavaksi olisi tarkoitus kertoa lyhyesti käsitetyöryhmän lanseeraamista tiedemaailman käyttöön tarkoitetuista uusista käsitteistä. Hän päätti jatkaa improvisointia, rykäisi ja alkoi lausua arvokkaasti The Queen -yhtyeen ”Bohemian Rhapsody” – laulun sanoja: ”Is this the real life, is this just fantasy…”

Vaikka rehtorin johtaman työryhmän ryhmähenki oli ollut hyvä ja jäsenten keskinäinen kunnioitus huipussaan, oli itse työskentely ollut ajoittain hyvin, hyvin haastavaa. Rehtori kuvasi työryhmän loppuraportissa diplomaattisesti ryhmän työskentelyn muistuttaneen välillä filosofien jalkapalloottelua ottelijoiden keskittyessä aloitusvihellyksen jälkeen lähinnä pohtimaan pallon ja maalin olemassaoloa, sekä valkoisten kalkkiviivojen suhdetta jääkiekkotuomarin paidan raitojen mediaaniin.

Työryhmä aloitti työskentelyn jaottelemalla oppilaitosten ja ammattialojen käsitteet eri kategorioiden alle. Rehtorin raportin mukaan työ vaikutti aluksi hyvin, hyvin haastavalta. Mahdottomalta, täysin mahdottomalta, hän korjasi päiväkirjaansa myöhemmin.

Ensimmäisten tapaamisten aikana lastentautien yhä riivaamalle SMART Boardille listattiin satoja ylä-, ala-, väli-, keski- ja sivukategorioita. Tapaamisten kirjurina toimineen TAMK:n osastosihteeriosaston vastuuopettajan merkinnöissä vilahtelivat samanarvoisina muun muassa: konstruktivismi, behaviorismi, tieteenfilosofiset suuntaukset modernin ajan hampaissa, kleptomania, monilukutaito, inkluusio, kymmensormijärjestelmä, ruokalista, kvalitatiivinen tutkimus, käsikranaatti, syöpätutkimus, ilmastonlämpeneminen, käsiraudat ja niiden avaimet, aineen olemus ja monet muut käsitteet.

Työryhmä puursi tunnollisesti kahden vuoden ajan. Se sai jaoteltua, kiteytettyä ja tiivistettyä sekä – viestintä- ja mediavastaavan vaatimuksesta – lokeroitua yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmän mukaisesti kaiken ihmiskunnan tiedossa olevan viisauden.

Työryhmän viimeisessä palaverissa kävi ilmi, että luokittelun ulkopuolelle oli jäänyt ainoastaan niin sanottu hiljainen tieto. Tieto osoittautui kuitenkin vääräksi punastelevan TTY:n edustajan tunnustaessa siirtäneensä hiljaisen tiedon käsitteen alakäsitteineen vahingossa ainoastaan englanninkielisen käsitteistöluokituksen puolelle nimellä tacit knowledge. Ryhmän huumorimies, monilukutaitokäsitteistövastaava rauhoitteli TTY:n edustajaa kertomalla kuinka oli itsekin työstressistä kärsiessään etsinyt vimmassa monilukulasejaan kaikkialta ja vasta nukkumaan mennessä tajunnut jättäneensä ne oppimisen uima-altaan reunalle. Kaikki nauroivat vedet silmissä.

Nyt käsillä olevaan hetkeen rehtori oli ryhmineen valmistautunut pitkään ja hartaasti. Tänään oli tarkoitus lyödä ensimmäiset jatkotutkinto-opiskelijat tohtoritareiksi. Arvonimi oli muodostunut yliopiston edustajien pitäessä kiinni vaatimuksestaan säilyttää kunniakas tohtorin arvonimi. Ryhmän tasa-arvovastaava oli huolestunut nimikkeen yksilöä korostavasta soinnista ja vaati sen muuttamista kollektiiviseen muotoon ”tohtorit”.

Työryhmän naisasiamiesnainen puolestaan kertoi olleensa jo pidemmän aikaa pöyristynyt kaikesta arvonimiin liittyvästä machoilusta ja vaati tohtori-nimikkeen muuttamista feminiinisempään ”tohtoritar”-muotoon. Puolustusvoimien koulutuslaitoksen edustajakin piti puoliaan ja vaati myös sotatieteen perinteiden huomioimista arvonimen nimenmuutoksessa. Eversti ehdotti nimen vaihtamista ”ritari”-nimikkeeseen. Työryhmän johtaja, joka alkoi väsyä yksityiskohtien hiomiseen, käytti puheenjohtajan valtaansa ja päätti yksinoikeudella uuden koko akateemisen maailman kattavan arvonimen olevan tästä eteenpäin ”Tohtoritari”.

Rehtori seisoi puhujakorokkeella ja katseli yleisöä. Hän oli siteerannut koko laulun loppuun saakka. Hetken aikaa oli aivan hiljaista ja sitten yleisö alkoi taputtaa. Ihmiset nousivat ylös ja hurrasivat.

Puhuja kohtasi yleisössä edeltäjänsä katseen. Vanha rehtori hymyili ja nyökkäsi. Maanviljelijän poika hymyili takaisin.

Kirjoittanut nimimerkki Dr. Knight.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *