Kahvia, unelmia ja elefantteja

Puutero käveleksi hiljalleen ruokalasta käytäviä pitkin kahvikuppi kädessään toimistoa kohti. Suuren strategiasymposiumin avoimen keskustelutilaisuuden alkuun dee kympissä oli aikaa vielä puoli tuntia. Aikaa ottaa rennosti ja käydä puhe vielä kerran läpi.

Terve terve, hän nyökkäsi Jaakolle ja kavereille, pojat oli näköjään Atalpalta tulossa syömään. Pitääpäs käydä matkalla vielä Pessiltä kysymässä lähtisikö se sittenkin kaveriksi istumaan, jos sillä ei ole liian kiire sen julkaisun editoinnin kanssa. Hän pysähtyi neljännen kerroksen ikkunoiden ääreen ihastelemaan aurinkoista kevätpäivää ja hörppäsi vähän kahvia.

Välillä sitä unohtaa miten hienoa se elämä täällä yliopistolla onkaan, ja kuinka harvoille tätä herkkua loppujen lopuksi on tarjolla. Ja sekin on ihmisistä kiinni eikä puitteista ja eduista,  vaikka  ne luovatkin  osittain edellytykset  tälle hienoudelle.  Ihmisiä  ei loppujen lopuksi voi valita työhönsä samalla tavalla kuin elämäänsä, mutta toimintaympäristöön Puuterolla oli pieni mahdollisuus vaikuttaa, ainakin siihen suuntaan mihin yliopisto oli seuraavaksi  lähdössä.

Jos sinua kuunnellaan niin oikeilla sanoilla voi vaikuttaa mihin tahansa. Ihan mihin tahansa. Jos saan muut tajuamaan oleellisen, niin sitten olen tyytyväinen.Tai  vaikka en saisikaan,  niin kaikki tulisi varmaan olemaan ihan hyvin kuitenkin, fiksua porukkaahan ne on.

Mutta tätä kun on kerran harjoiteltu monta kymmentä vuotta, niin pitäähän se käyttää tilaisuus hyväksi. Vähän ihmettelin kun kysyivät puhumaan, mutta  mikäs  ettei,  jos  kerran  haluavat kuulla pienemmänkin tekijän mielipidettä.

Jatketaanpas nyt nopsaan kuitenkin toimistoon että ehdin katsoa sen puheen kertaalleen, kahvikin loppui haaveillessa. No niin no niin, muistiinpanot, tuossa. ”Hyvät symposiuminkävijät, arvoisa yliopistoväki…” tervehdykset ja muodollisuudet, kaikki ihan hyvin tai ainakin sinne päin. Sitten asiaan, ”Yliopiston rooli on aina ollut parhaan opetuksen ja tutkimuksen tarjoaminen…” juu, siinä on nämä perusjaarittelut lyhyesti, sitten  ”…ideaaleista pitää ollakin eri mieltä ja keskusteluympäristönä ja asiantuntijamielipiteiden tarjoajana…” vähän menee pitkästyttäväksi, mutta pitää muistuttaa näistäkin nopsaan,   että asia saa oikein kohdennetun kontekstin. Ehkä painotan hiukan enemmän tuossa johdannon lopuksi tätä nykyisellään paremmaksi hitsautunutta yhteistä… hetkinen. Niin yhteistä mitä oikeastaan?

Yhteinen suunta, yhteinen tavoite, yhteinen strategia, yhteishenki, yhteinen oppimisympäristö? Onkos tässä nyt yksi ontto ideaali liikaa, olenko ollut sittenkin liian optimistinen. Ehkä mainitsen vain ennemminkin toiveen eri tavoitteiden ja ideaalien rauhanomaisen yhteiselon jatkumisesta ja rakentavan keskustelun tärkeydestä.

Sitten se oleellinen, eli hummus leivän päälle ja siemenet salaattiin. Meidän tulee ottaa nyt askel taaksepäin ja tarkastella isoa kuvaa, The Big Picture. Kaikki näkevät sen toki omien lasiensa läpi, mutta yhtä mieltä voidaan varmasti olla siitä että elefantti se on sittenkin. Kärsineen, jalkoineen, korvineen ja kaikkineen, mitä näitä nyt on.

Ja tätä elefanttia on patistettu eteenpäin monissa eri valjaissa, monenlaisilla kepeillä  ja höyhenilläkin. Joka viides vuosi on vaihdettu eri valjaat ja kokeiltu että menisikö se nyt eteenpäin innokkaammin ja vauhdikkaammin, onko sillä nyt hauskempaa, pysyyhän se muiden elefanttien trendeissä mukana ja pärjää kansainvälisessä elefanttinäyttelyssä.

Minusta tuntuu että välillä unohdamme, että meidän elefantti on täyttänyt tehtävänsä mallikkaasti jo pitkään ja sietänyt jos jonkinmoista kuritusta vähällä valituksella. Huolimatta siitä minkä vuosimallin varusteet sillä on olleet yllään. Koska se on terve elefantti, sillä on terveet jalat ja silmät ja se tietää mitä sen pitää tehdä, ja se osaa nauttia elämästäkin. Se ei ole täydellinen elefantti eikä siitä sellaista tulekaan tai tarvitsekaan tulla.

Ja ehdotankin nyt sitten seuraavaa, hyvät symposiumin avoimen keskustelutilaisuuden osallistujat. Me ostimme elefantillemme taas viisi vuotta sitten uudet varusteet, ja pienen tutuksi käyneen totuttelun jälkeen olemme ohjastaneet elefanttiamme työssään eteenpäin uusille pelloille. Kaikki me elefantin paimentajat ja kyytiläiset sekä muut elefantista riippuvaiset kyläläiset olemme olleet suurelta osin noin niin kuin keskimäärin erittäin tyytyväisiä etenemiseen ja yhteisen elefanttimme toimintaan. Siksi ehdotan että seuraava suuri linjamme yliopiston tulevassa strategiapaperissa on, että emme osta uusia varusteita seuraavaan viiteen vuoteen ainakaan. Koska vanhat ovat toimineet vallan hyvin, vaikka niillä ei ole kuuhun mentykään, mutta erittäin toimiviksi ne ovat osoittautuneet.

Minusta kannattaisi siis harkita vaihtoehtoa, joka säästäisi meiltä tällä kertaa uuteen elefantinpaimennustapaan totuttelun vaivan. Ja näin voisimme nauttia kyydistä enemmän, koska hyvin se varmasti tulisi nykyiselläkin tahdilla menemään.

Emmekä me ole elefanttikisoja voittamassa tänäkään vuonna, teimmepä mitä hyvänsä, mutta meillä ei ole minkäänlaista syytä häpeilläkään suoritustamme tämän hetkisellä tahdilla.

Eli jos jättäisimmekin tutkintorakenneuudistuksen tekemättä tällä kertaa, ja sen sijaan keskittäisimme  voimamme  enemmän  yliopiston  perustoimintojen  sujuvuuden  ja jatkuvuuden ylläpitoon. Ja yhteisen toimintaympäristön viihtyvyyden tarjoamiin hyötyihin, joista meillä on jo suuren vapaa-aikaremontin jäljiltä hyviä kokemuksia.

Puhun siis lähinnä viisi  vuotta  toimineesta  uudesta  kampuskeskuksesta  ja -ravintolasta,  joka on ainakin omasta mielestäni elävöittänyt yliopiston ilmapiiriä merkittävästi. En enää osaa edes kuvitella aikoja jolloin piti tyytyä alakuppilan ja lounasruokaloiden tarjoamiin, toki erinomaisiin, mutta rajoittuneisiin palveluihin.

Vapaa-ajan-, juhla-, oleskelu- sekä ryhmätyötilan kymmenkertaistaminen ja pätevän etko- sekä kohtuuhintaisen iltapalabaarin perustaminen  kampuksen kylkeen on ollut kovin  miellyttävä juttu oman työskentelyfiilikseni kannalta, ja uskallan väittää että monen muunkin.

Ohhoh, nyt on lähtenyt vähän kynä lentoon, pitääpäs hiukan sieventää ettei mene liian rahvaanomaiseksi  tämä puhe. Tuosta  noin, koko kappale menemään, sitten uudet argumentit ja tuota nyt ei tarvitse edes sanoa.

Menenkin nopeammin eteenpäin asiassa, kirkastan hiukan noita teesejä loppupuolella… jepssis. Katsotaanpas, kymmenen minuuttia aikaa, joo nyt pitää kyllä jo lähteä. Mikäs roska se tuossa on paidassa, hups pois. Ryyppy vettä naamaan ja menoksi.

Niin se Makkonenkin vielä. Hei Pessi, lähetkö messiin, öhhöhöö. Tule nyt vaan, autan sitten sen viimeisen luvun kanssa ensi viikolla jos se on siitä kiinni. Hieno homma! Joo voin varata penkin, mutta älä liian kauan vehtaa, se alkaa viiden minuutin päästä. Jes.

Näin sitä mennään, tossua toisen eteen. Hmmm, ahh. Ai että raikas ilma tekee hyvää. Oho, jokos se on alkanut kun käytävä on jo tyhjä. Hop hop, ja ovella ollaan, tästä se lähtee.

Puutero tarttui kahvaan ja oven avautuessa häntä tervehti salista iloinen puheensorina.

Kirjoittanut nimimerkki Pullakahvi9