Tiedejulkaisemisen kantapää

Olipa kerran! Tiedettä virtaa sen tuhannesta tuutista, mutta miksei tätä helvetinkonetta, tätä edunvalvontaviritelmää My Little Pony varjele, voisi pistää jo päreiksi.

Asiaa pohti kolme akateemista hakkeria yön syvyydessä, vertaillen negatiivisia näkemyksiään julkaisemisen rakenteista: vaan mitä tilalle? Kaupan jalka pois välistä, niin!

Seuraavaksi näpsyteltiin pystyyn vertaisverkko, joka sai paremman nimen puutteessa nimekseen SCINNY. Muutama koeyliopisto lähti siinä resursoimaan kokeilua, mutta eräs pieni käytännön ongelma uhkasi koitua verkon tuhoksi: sen olisi pitänyt kilpailla julkaisukanavana portaaleja ja konferensseja vastaan.

Sitten jollakulla välähti ja saatiin aikaiseksi tuore luovan työn lisenssi, nokkela troijalainen, joka ei julkaisemista millään muotoa rajoittanut, mutta määräsi, että lisenssitekstin oli säilyttävä julkaisussa tekstuaalisesti muuttumattomana.

Idealistista olisi uskoa, että hyvät ideat voittavat, mutta sattumalta lisenssi alkoi ottaa pientä tuulta alleen, minkä portaalit pian rekisteröivät ja äityivät kohta ilkeästi uhkailemaan, kun selvisi että emäyliopistojen suojista oli louhittu lisenssillä merkittyjä artikkeleita vertaisverkkoon.

Nyt näytti pahalta, eikä koeyliopistojen hallintokaan suoriutunut tästä tilanteesta ihan liehuvin viiksin. Häthätää parin valveutuneen oikeustieteilijän kanssa perustettiin säätiö, joka sai tehtäväksi lisenssin kehittämisen sekä mahdolliset kahakat portaaleja vastaan.

Vertaisverkon idea miellytti tuttuudessaan monia tutkijoita, ja kun se sitten selvisi kunnialla raastuvista ja verkon sisältö alkoi kasvaa, syntyi oikein liike. Pian oli vanhakantaisilla portaaleilla mahdoton yhtälö käsissään.

Elävöittävä tuulahdus pyyhkäisi pienille laitoksille ja pieniin yliopistoihin. Kaikilla oli nyt pääsy samoihin tuoreisiin tutkimustuloksiin.

Tämä lisäsi tieteellistä yhdenvertaisuutta ja helpotti heikkojen elämää. Myös Essi Esim, kolmannen vuoden filologian opiskelija pienestä Tampereen yliopistosta, löysi ystävänsä välityksellä SCINNY:n ja huomasi ymmärtävänsä kansainvälistä tiedettä paremmin kuin oman laitoksen tapahtumia.

Essin tapaan uudet opiskelijapolvet omaksuivat vertaisverkon paljon jouhevammin kuin portaalihelvetin mielivaltaisesti pirstoutuneita raja-aitoja ja maksumuureja. Internet-aika sai tieteen kiinni.

Taakse jäi sellainen pimeys, jossa opiskelijannäkymä oman alan tutkimukseen oli pari oppikirjaa ja satunnaisesti valikoitunut yleensä käyttökelvoton osajoukko alan julkaisuja. Kukaan ei oikein voinut uskoa onneaan, paitsi mitä tuli klassikkotutkimuksiin, jotka SCINNY:stä puuttuivat.

Itse julkaisemisen sisäinen rakenne oli kuitenkin murroksessa, mistä kerron kohta lisää, ja myöhemmin nimettyjen julkaisujen merkitys alkoi murentua.

Kansallinen ymmärtämyksen hajauttamishanke 2022–2024

Arvelipa moni arka professori tästä hankkeesta leipää leveää irtoavan, jos ei se niinkään tulevia polvia kannattelisi. Rinnakkaisia hankkeita nähtiin niin Suomessa, USA:ssa, Virossa, Brasiliassa kuin Malesiassakin.

Elsewheren masinoima liikehdintä pyrki horjuttamaan SCINNY:n asemaa kansallisella kilpailulla. Kansallisten verkkojen varjoissa piti portaalipolitiikka sitten taas vetää läpi takaisin vanhalle mallille ohjeistamalla tutkijoita, jne. Valituille avainhenkilöille luvatut boonukset ja konferenssiedut olivat ihanaisia, ja vuodeksi pariksi sumplittujen alennusten kanssa oli mukava mennä neuvostoon ilosanomaa viemään.

Vanhoja julkaisujahan ei SCINNY:yn saatu, kuului argumentti Elsewheren saatanallisen käsikirjoituksen säkein: työstettävä hanke ja lisenssi tähtäisivät kansallisesti turvattuun ja vakaaseen ratkaisuun, johon saataisiin näkymä Elsewheren ja muiden julkaisuhistoriaan, mitä ei kai SCINNY-verkkon ollut tiedossa.

Tästä olisi etua erityisesti pienille yliopistoille. Hanke hiipui parin vuoden päästä, kun kukaan ei suunnitellusti pystynyt käyttämään sen rähmäistä hakua.

Näihin aikoihin emeritus- ja emeritamaailmassa heräsi ilahduttava liikehdintä. Käytiin kirjoittamaan toinen toistaan korkeatasoisempia katsauksia oman alan kysymyksistä, ja kun katsausvillitys tarttui vielä vanhempiin tutkijoihinkin, lopputuloksena oli, että SCINNY:n piiriin muodostui monella alalla aivan uudenlainen leikkauspiste tutkimuksen historiassa.

Vertaisarvioinnin tulevaisuus

Ajantasainen verkosto helpottaa kansainvälistä yhteistyötä ja kumppanien löytymistä. SCINNY:n suunnittelijat olivat ottaneet yhdeksi päämääräkseen vertaisarvioinnin parantamisen. Heidän tavoitteenaan oli tilanne, jossa tieteellisten tulosten raportointi ja jakaminen olisi mahdollisimman nopeaa, jolloin myös perinteinen paperijulkaisusykli voitaisiin haudata.

Verkon kylkeen kehitettiin hajautettu identiteettijärjestelmä, jossa tutkija hallinnoi omaa identiteettiään ja laitos omaansa. Ajallisesti merkityt julkaisut ja arvioinnit muodostuivat osaksi laskettua ”tieteellistä jalanjälkeä”, joka jäsentyi aina ajallisesti jonnekin tutkimuksen alueelle. Pääsääntöisesti tutkija tarvitsi fyysisen laitoksen aktiivisen tuen ylittääkseen ensimmäisillä kerroilla julkaisukynnyksen ja voidakseen siten etsiä artikkelilleen vertaisarvioijia.

Julkaisuvoimaa heikensi se, jos yritettiin yhtä aikaa julkaista etäisillä aloilla kuten vaikkapa genetiikassa ja kiinteän olomuodon fysiikassa. Puhuttiinpa tutkijaprestiisistä SCINNY-ajassa. Varsinainen vertaisarviointi oli yksinkertaista ja perustui – hieman yksinkertaistaen – arvioinnin palkitsemiseen identiteettipisteissä.

Tuttuun tapaan arvioija saattoi ehdottaa versiolle hylkäämistä, nimettyjä muutoksia tai hyväksymistä, ja artikkelin tavoitellun lähtötason mukaan tarvittiin sitten kahden tai useamman arvioijan hyväksynnät riittävin arvovalloin. Uutta oli erityisesti se, että arvioijat pyrittiin hakemaan satunnaisesti mahdollisimman etäisistä tutkijaverkon haaroista, ja että jatkuva arvioimatta jättäminen nyt johti automaattiseen oman prestiisin laskuun.

Etukäteen pelättiin, johtaisiko identiteetin perustamisen avoimuus ongelmiin, mutta loppujen lopuksi tieteellinen julkaiseminen ei näyttänyt juurikaan kiinnostavan terroristeja tai muita ääriaineksia.

Julkaisun muokkaushistoria jäi yhteiseksi omaisuudeksi vertaisverkkoon ja havaittiin pian yliopistoissa oivalliseksi pedagogiseksi lähteistöksi. Opettaja saattoi nyt vetää hatusta esimerkkejä kuin historiallisten shakkipelien kirjastosta ikään.

Perinteistä julkaisumuotoa arvostettiin vielä pitkälle tulevaisuuteen. Kaiken pyyhkiytymättömyyden myötä nuorien tutkijoiden itselleen asettama julkaisukynnys saattoi joskus turhankin paljon kasvaa, mutta pääsääntöisesti historia koettiin hyväksi asiaksi niin omalta kuin tiedeyhteisön kannalta.

SCINNY-säätiö otti tehtäväkseen identiteettialgoritmien hallinnoinnin ja kehittämisen. Ne kuvattiin järjestelmän etusivulla. Säätiön edustajisto säädettiin ponnella parlamentaarisesti valittavaksi.

Pitkään riideltiin sellaisista kysymyksistä kuin pitäisikö laitoksella olla enemmän äänivaltaa kuin yhdellä yksittäisellä tutkijalla tai pitäisikö säätiön jonkin elimen käyttää äänivaltaa tärkeissä kysymyksissä, mutta kuten tohtori Schengen viisaasti totesi ja kuten aikakirjoihin kirjattiin, tämä ainoastaan lisäisi tieteenulkoista ohjausta.

Kirjoittanut nimimerkki Jussi pussi