Second Lifelong Learning – Tampere Experience

On saavutettu vuosi 2025. Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen oli otettu Tampereella alkunikottelun jälkeen positiivisena haasteena vastaan. Uusimuotoinen yliopisto ihailtuine koulutusuudistuksineen ja sen jälkeen korkeakoulurajat murskannut Tampere3 valmistivat maaperän todelliselle korkeakoulutuksen kvanttiloikalle.

Jo 1900 – luvulta asti Tampereen yliopisto oli ollut opetuksen kehittämisen eturintamassa – etenkin avoimen yliopisto-opetuksen osalta. Tutkintokoulutuksen sekä avoimen yliopisto- ja täydennyskoulutuksen yhteen saattaminen oli menestystarina. Se rohkaisi tamperelaisia uuntaamaan korkeakouluopetuksen toteutuskonseptin aivan uudelle tasolle. Syntyi korkea-asteen ikuiskoulutuksen (1) innovatiivinen laboratorio, Second Lifelong Learning – Tampere Experience (SLLL-TE)!

SLLL-TE on Tampereen korkeakoulujen toteuttama palvelukonsepti, joka tarjoaa maailmalle nautittavaksi koko Tampereen alueen korkeakoulumaailman kirjon. Ytimessä on immersiivinen, biovirtuaalinen Tampere-kampus – UNIPOLIS. Se syntyi suorana jatkumona Tampereen korkeakoulujen UNIPOLI ja Tampere3 -yhteistoimintahankkeille Poliisiammattikorkeakoulun liittyessä mukaan yhteisöön vuonna 2020.

Yhteisöllisessä nimikilpailussa UNIPOLIS voitti tiukassa kisassa rehtorin äänellä nimen ”Moroversity”. SLLL-TE:n teki mahdolliseksi korkeakoulujen ja OKM:n yhteistyönä tekemä tietomallien standardointi ja Tampereen alueen korkeakoulujen pitkäjänteinen ja innovatiivinen  ietojärjestelmäkehitys.

Vain Tampereella ymmärrettiin kokonaisarkkitehtuuriajattelun todellinen merkitys. Vain Tampereella ymmärrettiin antaa monikymmenkertaiset resurssit opinto- ja tietohallinnon kehittäjille. Näin Tampereella kiihdytettiin kolmenkymmenen vuoden etumatkalle muuhun korkeakoulumaailmaan verrattuna.

OKM:n TOR -hankkeen (2) ja TEM:in TEM -hankkeen (3) kärkipilottina syntyi UNIPOLIKSEN ultramoderni OTM 3000 -opiskelijatietojärjestelmä. Se osaa tunnistaa ja tunnustaa opiskelijoiden aiemman opinto- ja työhistorian sekä elämänmedian (4) tietovarannot. Niiden avulla se muodostaa täysin yksilöidyt elämänkestoiset oppimissuunnitelmat (5).

Pääsykokeista ja jäykästi sidotuista tutkinnoista on luovuttu. Opiskelijat suorittavat erikokoisia personoituja akateemisia moduuleita aina kulloisenkin tarpeensa mukaan.

Pitkän poliittisen keskustelun jälkeen vuonna 2020 aikaansaadun maailmanlaajuisen sähköisen identiteetinhallintastandardin myötä UNIPOLIS voitiin tehdä täysin avoimeksi yliopistoksi. Kuka tahansa opiskelija (6) saa automaattisesti tarjolle statustaan vastaavat palvelut. Yksilöity opintomaksu ja -tuki takaavat kaikille henkilökohtaista varallisuutta vastaavat oikeudenmukaiset  piskelukustannukset.

Useimpien opiskelu on säilynyt maksuttomana. Ns. aliedustettuihin opiskelijaryhmiin kuuluville ja työvoimaa kipeästi tarvitseville aloille kouluttautuville maksetaan opintojen suorittamisesta. Samalla poistuivat vanhakantaiset koulutuspoliittiset ongelmat koulutuksen epätasaisesta jakaantumisesta ja työelämän tarpeisiin vastaamisesta.

Opetus SLLL-TE:ssä on luontevasti läpikotaisin kansainvälistä. Opetuksen ja tieteentekemisen kielikysymykset menettivät merkityksensä 2020 -luvulle tultaessa TAUCHI-ryhmän ja Googlen yhteisesti kehittämän ”TRANSEARLY”™ -kääntämissovelluksen myötä.

Kaikissa ihmisten kesken ja aineistojen kanssa tapahtuvissa vuorovaikutustilanteissa pystyi nyt käyttämään aina omaa kieltänsä ja tulla samalla täysin ymmärretyksi. TRANSEARLY™ tunnistaa kielen kehityksen ja on sitä kautta koko ajan oppiva sovellus. Tämän ennustetaan kielentutkijoiden mukaan johtavan 2100-luvulle tultaessa täysin henkilökohtaisten kielten muodostumiseen maailmassa.  Sivuvaikutuksena TRANSEARLY™ johti yliopistoissa vähitellen merkittäviin rakennemuutoksiin kieli- ja käännöstieteen opetuksesta vastaavissa yksiköissä.

SLLL-TE:ssä muutos oli hallittu. Jo vuodelle 2016 uudistetussa strategiassa Tampere3:a muodostettaessa kieli-, viestintä- ja informaatiotieteet yhdistettiin samaan yksikköön. Tampereella oli ymmärretty kielen, viestinnän ja informaation käsittelyn välisten rajalinjojen keinotekoisuus.

Kansainväliset opiskelijat saapuvat yhteisön jäseniksi Second Life -virtuaalimaailman kautta. SLLL-TE käytännössä pelasti jo unohdukseen vaipuneen Second Life -projektin valitsemalla sen UNIPOLIS -kampukselle kehitettäväksi biovirtuaaliseksi vuorovaikutusrajapinnaksi.

UNIPOLIS -kampuksella virtuaalisesti läsnä olevat ja fyysisesti kampusalueella olevat opiskelijat, opettajat, tutkijat ja muut henkilökunnan jäsenet sulautuvat yhdeksi suureksi, biovirtuaaliseksi korkeakouluyhteisöksi. Yhteisön käytettävissä ovat monipuoliset elämänmedian tuottamisen välineet. Kehittyneen refereekonseptin kanssa tämä on nostanut SLLL-TE:n globaalin ideamaailman johtavaksi avoimen sisällön tiedontuottajaksi. SLLL-TE:n opintokaupallinen menestys pitkään pohjustetuilla Kiinan markkinoilla on tuonut organisaatiolle erittäin vakaan talouden.

Sertifioituna globaalin kehityksen yliopistona SLLL-TE on kyennyt merkittävällä tavalla vaikuttamaan mm. Afrikan koulutustason nousuun. SLLL-TE:n Global EduDevelopment -ohjelman kautta koulutetaan maksuttomasti vuosittain merkittävä osa kehittyvien maiden ikäluokista.

Ubiikin IOE (7) -tekniikan avulla kampusalueen fyysiset henkilöt näkyvät ”morotar”-hahmoillaan myös biovirtuaalisella UNIPOLIS -kampuksella ja toisin päin. Luentotilanteissa on yleistä, että fyysisesti läsnä on esim. 100 opiskelijaa ja biovirtuaalisen kampuksen kautta 15000 muuta.

SLLL-TE on myös hyvin turvallinen oppimiselämys. Poliisiammattikorkeakoulun opiskelijat toimivat kyber-poliiseina UNIPOLIS -kampuksella hankkien samalla muuttuvassa poliisityössä tarvittavaa osaamista. UNIPOLIS -konsepti on vähentänyt kampusalueen tilakustannuksia merkittävästi. Pääosa tiloista on muutettu opiskelijoiden, opettajien, tutkijoiden ja ympäröivän yhteisön laatuläsnäolotiloiksi.

Yliopisto on näin palannut Tampereella alkulähteilleen. Se tarjoaa kaikkien kansalaisten käyttöön akateemisen pohdiskelun foorumeita. Laajojen biovirtuaalisten luentojen rinnalla on mahdollistunut entistä intensiivisempi laatuläsnäolo-opiskelu. Fyysinen kampus on täyttynyt kohtaamisista. Keskustelu, roolirajaton vuorovaikutus ja pidättelemätön uuden luominen pulppuilee kaikkialla.

Kehittyessään SLLL-TE on noussut maailman suurimmaksi korkeakouluksi. Täysin avoimen osallistumisrajapinnan myötä opiskelijamäärä tai muut koon indikaattorit ovat toisaalta käytännössä menettäneet jo merkityksensä. Jo eTampere -hankkeellaan tietoyhteiskuntakehityksen eturiviin ilmoittautunut Tampereen kaupunki tuki SLLL-TE -konseptia voimakkaasti alusta alkaen.

Tampereen kaupungin lakkauttama NettiNysse koki uuden tulemisen PilviRatikkana. Se parkkeeraa itsensä erilaisiin oppimistilanteisiin mihin tahansa kohtaan Tampereen kolmea fyysistä ja niitä  yhdistävää biovirtuaalista UNIPOLIS -kampusta.

PilviRatikka tarjoaa erinomaista palautetta saaneet kokonaisvaltaiset opiskelijapalvelut 24/7. PilviRatikan kuljettajana toimivasta virtuaali-aktuaarista on tullut koko kampuksen rakastettu maskotti. PilviRatikka toimii myös kirjastoautona: se tuo painetun aineiston digitaalisia kopioita opiskelutilanteisiin Linnasta sekä muista kirjastoista.

Vallankumouksellinen X-Nelli™ -palvelu lanseerattiin SLLL-TE:n kirjaston ja BioMediTechin yhteishankkeen tuloksena vuonna 2018. X-Nelli™ perustuu alun perin lääketieteen tarpeisiin kehitetyn magneettikuvaustekniikan hyödyntämiseen. Se mahdollistaa kirjastoihin vuosisatojen kuluessa hankitun painetun materiaalin automatisoidun digitoimisen suoraan kirjastojen hyllyistä katossa liikkuvien läpivalaisuskannereiden avulla. Keksintö mullisti maailman ratkaisemalla painetun aineiston digitalisoinnin haasteet ja tuottaa SLLL-TE:n kaupallistamana vuosittain yli miljardin euron tulot.

SLLL-TE:n ansioihin kuuluu myös syvälliselle tasolle ulotettu symbioottinen yhteistyö julkisen sektorin, elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin kanssa. UNIPOLISkampuksella vaikuttavat kaikenlaisten yhteisöjen henkilöstö- ja koulutustoimijat.

Ammatillisesti pätevöittävä UNIPOLIS-opiskelu sulautuu joustavasti ulkopuolisten organisaatioiden omiin sähköisiin palveluympäristöihin. Liikkuminen opiskelun, harjoittelun ja työelämän välillä on saumatonta. SLLL-TE:n myötä on lopulta konkreettisesti toteutunut jo pitkään tavoiteltu tilanne. Opiskelu ja työelämä lomittuvat nyt joustavasti osaksi ihmisen koko elämänkaarta. Ne muodostavat kansalaisille toisiinsa sulautuneen kokemuksellisen, päättymättömän BLLWBLE -oppimiselämän! (8)

SLLL-TE
“Non scholae, sed vitae discimus!”
”Aina oikeaa oppimista aina oikealla hetkellä – kaikille!”
”Yliopistosta on tullut avoin yliopisto!”

________________

1) lopulta vuonna 2020 hyväksyttiin että kaikki korkeakouluopiskelijat ovat ”aikuisia”
2) Todennetun osaamisen rekisteri
3) Työelämämuisti
4) sosiaalisen median tilalle 2020 -luvulla vakiintunut uusi nimitys
5) termi korvasi vanhentuneen ”opetussuunnitelma” sanan 2018
6) termi korvasi vanhentuneen ”oppija” sanan jonka lopulta tunnustettiin olleen keinotekoisen kuuloisen kaikkien mielestä
7) Internet of Everything, kaiken internet
8)  Blended Lifelong Work Based Learning Experience

Kirjoittanut nimimerkki Mooc Konttinen

Tiedejulkaisemisen kantapää

Olipa kerran! Tiedettä virtaa sen tuhannesta tuutista, mutta miksei tätä helvetinkonetta, tätä edunvalvontaviritelmää My Little Pony varjele, voisi pistää jo päreiksi.

Asiaa pohti kolme akateemista hakkeria yön syvyydessä, vertaillen negatiivisia näkemyksiään julkaisemisen rakenteista: vaan mitä tilalle? Kaupan jalka pois välistä, niin!

Seuraavaksi näpsyteltiin pystyyn vertaisverkko, joka sai paremman nimen puutteessa nimekseen SCINNY. Muutama koeyliopisto lähti siinä resursoimaan kokeilua, mutta eräs pieni käytännön ongelma uhkasi koitua verkon tuhoksi: sen olisi pitänyt kilpailla julkaisukanavana portaaleja ja konferensseja vastaan.

Sitten jollakulla välähti ja saatiin aikaiseksi tuore luovan työn lisenssi, nokkela troijalainen, joka ei julkaisemista millään muotoa rajoittanut, mutta määräsi, että lisenssitekstin oli säilyttävä julkaisussa tekstuaalisesti muuttumattomana.

Idealistista olisi uskoa, että hyvät ideat voittavat, mutta sattumalta lisenssi alkoi ottaa pientä tuulta alleen, minkä portaalit pian rekisteröivät ja äityivät kohta ilkeästi uhkailemaan, kun selvisi että emäyliopistojen suojista oli louhittu lisenssillä merkittyjä artikkeleita vertaisverkkoon.

Nyt näytti pahalta, eikä koeyliopistojen hallintokaan suoriutunut tästä tilanteesta ihan liehuvin viiksin. Häthätää parin valveutuneen oikeustieteilijän kanssa perustettiin säätiö, joka sai tehtäväksi lisenssin kehittämisen sekä mahdolliset kahakat portaaleja vastaan.

Vertaisverkon idea miellytti tuttuudessaan monia tutkijoita, ja kun se sitten selvisi kunnialla raastuvista ja verkon sisältö alkoi kasvaa, syntyi oikein liike. Pian oli vanhakantaisilla portaaleilla mahdoton yhtälö käsissään.

Elävöittävä tuulahdus pyyhkäisi pienille laitoksille ja pieniin yliopistoihin. Kaikilla oli nyt pääsy samoihin tuoreisiin tutkimustuloksiin.

Tämä lisäsi tieteellistä yhdenvertaisuutta ja helpotti heikkojen elämää. Myös Essi Esim, kolmannen vuoden filologian opiskelija pienestä Tampereen yliopistosta, löysi ystävänsä välityksellä SCINNY:n ja huomasi ymmärtävänsä kansainvälistä tiedettä paremmin kuin oman laitoksen tapahtumia.

Essin tapaan uudet opiskelijapolvet omaksuivat vertaisverkon paljon jouhevammin kuin portaalihelvetin mielivaltaisesti pirstoutuneita raja-aitoja ja maksumuureja. Internet-aika sai tieteen kiinni.

Taakse jäi sellainen pimeys, jossa opiskelijannäkymä oman alan tutkimukseen oli pari oppikirjaa ja satunnaisesti valikoitunut yleensä käyttökelvoton osajoukko alan julkaisuja. Kukaan ei oikein voinut uskoa onneaan, paitsi mitä tuli klassikkotutkimuksiin, jotka SCINNY:stä puuttuivat.

Itse julkaisemisen sisäinen rakenne oli kuitenkin murroksessa, mistä kerron kohta lisää, ja myöhemmin nimettyjen julkaisujen merkitys alkoi murentua.

Kansallinen ymmärtämyksen hajauttamishanke 2022–2024

Arvelipa moni arka professori tästä hankkeesta leipää leveää irtoavan, jos ei se niinkään tulevia polvia kannattelisi. Rinnakkaisia hankkeita nähtiin niin Suomessa, USA:ssa, Virossa, Brasiliassa kuin Malesiassakin.

Elsewheren masinoima liikehdintä pyrki horjuttamaan SCINNY:n asemaa kansallisella kilpailulla. Kansallisten verkkojen varjoissa piti portaalipolitiikka sitten taas vetää läpi takaisin vanhalle mallille ohjeistamalla tutkijoita, jne. Valituille avainhenkilöille luvatut boonukset ja konferenssiedut olivat ihanaisia, ja vuodeksi pariksi sumplittujen alennusten kanssa oli mukava mennä neuvostoon ilosanomaa viemään.

Vanhoja julkaisujahan ei SCINNY:yn saatu, kuului argumentti Elsewheren saatanallisen käsikirjoituksen säkein: työstettävä hanke ja lisenssi tähtäisivät kansallisesti turvattuun ja vakaaseen ratkaisuun, johon saataisiin näkymä Elsewheren ja muiden julkaisuhistoriaan, mitä ei kai SCINNY-verkkon ollut tiedossa.

Tästä olisi etua erityisesti pienille yliopistoille. Hanke hiipui parin vuoden päästä, kun kukaan ei suunnitellusti pystynyt käyttämään sen rähmäistä hakua.

Näihin aikoihin emeritus- ja emeritamaailmassa heräsi ilahduttava liikehdintä. Käytiin kirjoittamaan toinen toistaan korkeatasoisempia katsauksia oman alan kysymyksistä, ja kun katsausvillitys tarttui vielä vanhempiin tutkijoihinkin, lopputuloksena oli, että SCINNY:n piiriin muodostui monella alalla aivan uudenlainen leikkauspiste tutkimuksen historiassa.

Vertaisarvioinnin tulevaisuus

Ajantasainen verkosto helpottaa kansainvälistä yhteistyötä ja kumppanien löytymistä. SCINNY:n suunnittelijat olivat ottaneet yhdeksi päämääräkseen vertaisarvioinnin parantamisen. Heidän tavoitteenaan oli tilanne, jossa tieteellisten tulosten raportointi ja jakaminen olisi mahdollisimman nopeaa, jolloin myös perinteinen paperijulkaisusykli voitaisiin haudata.

Verkon kylkeen kehitettiin hajautettu identiteettijärjestelmä, jossa tutkija hallinnoi omaa identiteettiään ja laitos omaansa. Ajallisesti merkityt julkaisut ja arvioinnit muodostuivat osaksi laskettua ”tieteellistä jalanjälkeä”, joka jäsentyi aina ajallisesti jonnekin tutkimuksen alueelle. Pääsääntöisesti tutkija tarvitsi fyysisen laitoksen aktiivisen tuen ylittääkseen ensimmäisillä kerroilla julkaisukynnyksen ja voidakseen siten etsiä artikkelilleen vertaisarvioijia.

Julkaisuvoimaa heikensi se, jos yritettiin yhtä aikaa julkaista etäisillä aloilla kuten vaikkapa genetiikassa ja kiinteän olomuodon fysiikassa. Puhuttiinpa tutkijaprestiisistä SCINNY-ajassa. Varsinainen vertaisarviointi oli yksinkertaista ja perustui – hieman yksinkertaistaen – arvioinnin palkitsemiseen identiteettipisteissä.

Tuttuun tapaan arvioija saattoi ehdottaa versiolle hylkäämistä, nimettyjä muutoksia tai hyväksymistä, ja artikkelin tavoitellun lähtötason mukaan tarvittiin sitten kahden tai useamman arvioijan hyväksynnät riittävin arvovalloin. Uutta oli erityisesti se, että arvioijat pyrittiin hakemaan satunnaisesti mahdollisimman etäisistä tutkijaverkon haaroista, ja että jatkuva arvioimatta jättäminen nyt johti automaattiseen oman prestiisin laskuun.

Etukäteen pelättiin, johtaisiko identiteetin perustamisen avoimuus ongelmiin, mutta loppujen lopuksi tieteellinen julkaiseminen ei näyttänyt juurikaan kiinnostavan terroristeja tai muita ääriaineksia.

Julkaisun muokkaushistoria jäi yhteiseksi omaisuudeksi vertaisverkkoon ja havaittiin pian yliopistoissa oivalliseksi pedagogiseksi lähteistöksi. Opettaja saattoi nyt vetää hatusta esimerkkejä kuin historiallisten shakkipelien kirjastosta ikään.

Perinteistä julkaisumuotoa arvostettiin vielä pitkälle tulevaisuuteen. Kaiken pyyhkiytymättömyyden myötä nuorien tutkijoiden itselleen asettama julkaisukynnys saattoi joskus turhankin paljon kasvaa, mutta pääsääntöisesti historia koettiin hyväksi asiaksi niin omalta kuin tiedeyhteisön kannalta.

SCINNY-säätiö otti tehtäväkseen identiteettialgoritmien hallinnoinnin ja kehittämisen. Ne kuvattiin järjestelmän etusivulla. Säätiön edustajisto säädettiin ponnella parlamentaarisesti valittavaksi.

Pitkään riideltiin sellaisista kysymyksistä kuin pitäisikö laitoksella olla enemmän äänivaltaa kuin yhdellä yksittäisellä tutkijalla tai pitäisikö säätiön jonkin elimen käyttää äänivaltaa tärkeissä kysymyksissä, mutta kuten tohtori Schengen viisaasti totesi ja kuten aikakirjoihin kirjattiin, tämä ainoastaan lisäisi tieteenulkoista ohjausta.

Kirjoittanut nimimerkki Jussi pussi

Minun yliopistoni 2025

Pojan teki mieli kääntyä kannoillaan. Siinä satavuotias oli hänen edessään, eikä ollut huomaavinaankaan. Se oli mukavasti kyljellään, lasiset ja kiviset kyljet lämpenivät loppukesän auringossa. Silti Pojasta tuntui, että se oli tarkkaan kuunnellut hänen jokaisen askeleensa rautatieasemalta perille asti.

”Hei”, sanoi Poika.

”Minä tulin nyt”, hän jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen, ”Sinä lähetit viestin, että voisit kouluttaa minut. Niinpä minä tulin. Haluan tietää, mitä minun pitää tehdä nyt.”
Aurinko välähti Yliopiston silmissä. Hetkessä se oli hereillä. Se tarkasteli Poikaa päästä varpaisiin ja sai tämän hermostuneena vaihtamaan läppärilaukkunsa vasemmasta oikeaan.

”Mitä sinä sitten haluaisit tehdä?” se kysyi.

”Minä, no tuota, minä haluaisin valmistua toimittajaksi. Tulin opiskelemaan yhteen sinun yksiköistäsi. Haluan, että vain sanot minulle, miten voin suorittaa tarpeeksi opintopisteitä. Haluan valmistua ja päästä sitten johonkin työpaikkaan.”
Kun Poika oli lopettanut vastauksensa, hänestä tuntui, että yliopiston silmät olivat kavenneet viiruiksi. ”Sinä vastaat typerästi. Minä en voi luvata tuollaista. Sinun on opittava ajattelemaan. Minä haluan, että sinä opit näkemään maailman paremmin. Minä aion tarjota sinulle siihen välineet. Tämä ei ole mikään hauska paikka, joudut kyllä tekemään työstä oman osasi. Mutta minä aion katsoa perääsi sen verran, että pääset alkuun niin kuin kaikki muutkin. Ja jos sinä joskus väsyt pahasti, niin silloin saat kyllä aina apua. Muista, että en olisi kutsunut sinua tänne, jos en uskoisi sinuun. Ymmärrätkö, mitä minä sanon?”

”Kyllä minä ymmärrän”, sanoi Poika. Yliopisto oli puhuessaan nojautunut lähemmäs häntä ja Poika tunsi sen hengityksen kasvoillaan. Se haisi uteliaisuudelta, sähköltä ja vielä joltakin, mitä hän ei tunnistanut. Jännitys kihelmöi Pojan iholla.

”Hyvä. Oikein hyvä. Yksi asia sinun täytyy vielä muistaa. Muista, että sinun on nähtävä maailma koko ajan kirkkaana lävitseni.” Tämän sanottuaan Yliopisto avasi valtavan suunsa ja Poika tunsi, kuinka hänet nielaistiin lasisten seinien sisälle.

Seuraavien päivien aikana hän harhaili paljon. Hän tapasi paljon ihmisiä, oppi missä luentoja pidetään ja opetteli selvittämään koko ajan asioita. Välillä hänestä tuntui yksinäiseltä. Kukaan ei oikeastaan neuvonut mitään, kirjat olivat paksuja, eikä hän tiennyt, mitä olisi halunnut opiskella.

Eräänä päivänä hän tunsi maailman olevan erityisen raskas. Hän oli hakenut kirjoja esseetä varten ja ne olivat olleet niin suuria, että hänen piti kantaa ne kotiinsa yksitellen. Lisäksi ne olivat kaikki kieltä, jota hän ei ymmärtänyt kuin muutaman sanan. Toisella kurssilla oli ollut ryhmätöitä ja asiat olivat olleet niin vaikeita, ettei hän saanut sanaakaan suustaan koko keskustelun aikana.

Opintopisteet tuijottivat häntä opintorekisteristä syyllistävinä, kaikki kolme. Ne tuntuivat sanovan hänelle, että niitä olisi pitänyt olla jo ainakin viisi.

Kampus oli tyhjentynyt jo, ja hän istahti kivetykselle, joka reunusti koristepensaita. Hän alkoi sääliä itseään oikein perusteellisesti. Hän oli kuitenkin päässyt vasta vähän alkuun, kun kuuli selkänsä takaa ääntä. Yliopisto oli kääntänyt silmänsä häneen päin. Se katsoi häntä tarkkaavaisesti vähän korkeammalta rinteestä.

”Kuule”, se sanoi, ”Mikä sinulla on hätänä?”

”Minusta tuntuu, etten osaa vain mitään. Minun pitäisi kirjoittaa essee, eikä kukaan ole kertonut minulle, miten niitä kirjoitetaan.” Poika toivoi, ettei hän olisi nyyhkäissyt viimeisen virkkeen perään.

”Oletko sinä kokeillut aloittaa?” kysyi Yliopisto.

”En, kun en minä tiedä, mitä pitäisi tehdä”, huusi Poika, ”Ei kukaan täällä kerro mitään.” Häntä ärsytti, kun Yliopisto huokasi ja näytti hiukan kärsimättömältä.
”Tiedätkö, minä olen pitkään miettinyt sitä, miten paljon minun tulee auttaa teitä uusia. Minä aion nyt käyttää tämän iltapäivän siihen, että katsomme yhdessä sitä sinun esseetäsi. Kyllä sinä opit vähän kerrallaan. Etkö muista, mitä sanoin siitä, että uskon sinuun?” Puhuessaan Yliopisto ulotti käpäliään häntä kohti, ja napsi niihin papereitaan, joihin Poika oli luonnostellut esseetään. Sen käpälät näyttivät siltä kuin ne olisivat tulleet jostakin maan sisältä, ne olivat valtavat.

Yliopisto oli kuitenkin näppärä, se järjesteli paperit heti järjestykseen ja alkoi tehdä niihin pieniä merkintöjä kynnellään. Välillä se nosti jonkun papereista kauemmas ja tihrusti sitä. Se huomasi Pojan katseen.

”Kaukonäkö, mutta se onkin tärkeämpi”, Yliopisto sanoi. Sitten se alkoi käydä papereita Pojan kanssa läpi. Se ei kirjoittanut valmista tekstiä, mutta raapi hänelle hiekkaan viivoja ja selitti, mikä on tutkimuskysymys, miten se kuuluu esitellä ja miksi, kyllä vain, hänen tarvitsisi merkitä lähdeviitteet näkyviin.

Poika kysyi asiasta vielä muutaman kerran, hänestä oli pääasia, että ajatukset olivat oikein. Lopulta Yliopisto jyrähti: ”Hitto vie, se on tieteen idea! Että joku pystyy myöhemmin seuraamaan ajatuksiasi ja ymmärtää, mihin sinä ne perustat!”

Poika oli hetken hiljaa ja mietti asiaa. Samaan aikaan Yliopisto järjesti paperit vielä kerran ja ojensi ne hänelle. ”No niin, minä olen auttanut sinua. Nyt sinun pitää tehdä oma osasi. Sinun täytyy oppia tarttumaan asioihin itse. Se vaatii paljon lukemista, eikä kukaan tule koskaan listaamaan sinulle kaikkea hyödyllistä mihinkään opinto-oppaaseen”, Yliopisto sanoi vähän lempeämmin kuin aiemmin.

”Tiedätkö, mikä siinä on kuitenkin kaikkein parasta? Saat itse valita, mihin menet. Voit tehdä oikeastaan mitä vain, kunhan teet sen hyvin. Nyt minun täytyy kyllä tehdä muuta, minulla on sata raajaa ja sata silmää ja jokaisella niistä on ongelmia jatkuvasti.”
Sen sanottuaan Yliopisto käänsi Pojalle selkänsä. Hän huomasi ensimmäistä kertaa, että sen selkä muistutti oikeastaan suuren kissan selkää.

Poika teki paljon töitä, juhli toisinaan ja istui aina silloin tällöin Yliopiston kahvilassa vain miettimässä asioita. Hänellä oli monta kertaa vaikeaa, mutta ei enää kertaakaan toivotonta. Kun hänestä alkoi tuntua siltä, että hän oli aloittanut liikaa oppiaineita, hän jätti muutaman pois. Hän alkoi käyttää uusia sanoja, kokeilla niitä suuhunsa. Osa tuntui hyvältä ja niiden käyttämistä hän jatkoi.

Niin tuli talvi ja pimeä ja ensimmäinen lukukausi Yliopistolla loppui. Poika pakkasi laukkunsa, vilkutti Yliopistolle ja lähti kävelemään Rautatieasemalle. Kerran vielä hän vilkaisi taakseen, ja silloin hän huomasi Yliopiston vilkuttavan hänelle takaisin. Häntä, hän tajusi. Yliopisto vilkutti suurella hännällään.

Kun Poika tuli takaisin lomalta, hän huomasi jonkun muuttuneen Yliopistolla. Kaikki olivat alkaneet puhua rahasta. Rahasta ja tehostamisesta. Uusista tavoista jäsentää koko Yliopisto. Samat puheet alkoivat ilmestyä lehdissä. Niissä kaikissa laskettiin, muutettiin ja perusteltiin.

Poika ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt ajatella asiasta. Hän oli kyllä huomannut, ettei Yliopistolla ollut aivan tarpeeksi rahaa. Työntekijät näyttivät välillä niin väsyneiltä, että näiden silmänaluset olivat pikimustat. Sen lisäksi Poika tiesi, että Yliopistoa komennettiin ylemmältä tasolta. Sitä pidettiin välillä kunnottomana ja tahallisena niskuroijana. Poika mietti joskus, mahdettiinko sitä kurittaa jotenkin.

Kevään mittaan puheet vaan lisääntyivät. Yliopisto haluttiin laittaa kunnolla kuriin. Siltä haluttiin typistää raajoja ja joku oli puhunut jotakin risteyttämisestä. Poika ei oikein tiennyt, minkä kanssa. Yliopiston seiniin oli lisäksi alkanut ilmestyä tummia läikkiä. Ne ilmestyivät kohtiin, jotka olivat olleet aiemmin niin kirkkaita, että niistä näkyi lävitse. Ne näyttivät sairaudelta, joka eteni.

Eräänä keväisenä aamuna Poika hämmästyi. Hän oli kävelemässä kohti Yliopistoa, mutta se ei näyttänytkään yhtään samalta kuin aiemmin. Yliopisto oli noussut pystyyn, se seisoi lukemattomien jalkojensa varassa ja se sähisi. Se ei näyttänyt ollenkaan huonovointiselta.
Poika tuli lähemmäs ja näki, mitä se teki. Se retuutti hampaissaan suuria paperinivaskoja. Ne hajosivat ja papereita leijaili kaikkialla. Niissä kaikissa oli laskelmia ja puheita tehostamisesta. Poika ei ehtinyt lukea niitä tarkkaan.

Kun kaikki ympärillä oli peittynyt papereihin, Yliopisto lopetti. Se alkoi nuolla itseään. Sillä oli valtava kieli, jolla se puhdisti itsensä huolellisesti. Erityisesti se piti huolta siitä, että jokainen tummentunut läikkä puhdistui. Lopulta se oli taas kirkas, ja aurinko tulvi sen lävitse. Se käänsi katseensa Poikaan, joka vähän pelästyi.

”Minä ymmärrän, että syön valtavasti rahaa. Olen aina syönyt. Tiedän, että sitä pitää laskea ja mitata. Tiedän, että sitä on monta kertaa syötetty minulle huolimattomasti. Tarvitaan säätelyä, eikä koulutusta voi jaella jokaiselle niin pitkään ja kauan, kun nämä haluaisivat”, Yliopisto sanoi ja veti henkeä, ”Mutta! Sen minä olen sadan vuoden aikana oppinut, että koskaan ei saa puhua vain rahasta. Olin joskus hölmö, menin mukaan siihen. Mutta olen oppinut. Jos minä en puhu sivistyksestä, niin kuka sitten.”

Yliopisto sähähti vielä kerran ja istui pystyssä, niin että Poika näki ensimmäistä kertaa, miten sen kyljet kohoilivat ja miten sen katse oli täynnä tulta.

Kirjoittanut nimerkki WP.