Tekstien taustaa

Blogissa julkaistaan Minun yliopistoni 2025 -kirjoituskilpailuun osallistuneita kirjoitelmia.

Myöhemmin blogissa voidaan julkaista myös uusien kirjoittajien kirjoituksia yliopistosta.

Kirjoituskilpailu järjestettiin 3.12.2014 – 15.2.2015 innostamaan yliopiston uudistuvaa strategiaa. Kilpailu julkistettiin yliopiston intranetissä sekä yliopiston verkkosivuilla. Kilpailuaikaa jatkettiin myöhemmin 15.2. saakka.

Yliopistoyhteisöä (henkilökunta, opiskelijat ja alumnit) kutsuttiin visioimaan tulevaisuutta otsikolla ”Minun yliopistoni 2025”. Kirjoituskilpailuun osallistuttiin sepitteellisellä tarinalla, juonellisella novellilla tai vapaamuotoisemmalla katkelmalla fiktiivistä proosaa.

Kilpailuun lähetyt kirjoitelmat välitettiin nimimerkin suojassa kilpailun tuomaristolle.

Myös blogissa kirjoitelmat julkaistaan nimimerkeillä.

Kilpailun tulokset | Tuomariston raportti | Kirjoituskilpailun säännöt

Kilpailun tulokset

Tuomaristo valitsi viidenkymmenen fiktiivisen tarinan joukosta palkittaviksi kolme kirjallisilta ansioiltaan ja idealtaan parasta tekstiä.

– Päätös ei ollut lainkaan helppo, vallankin kun tehtävänantoa oli lähestytty hienosti niin erilaisista näkökulmista, toteaa tuomaristossa mukana ollut dosentti Maria Mäkelä, kirjoituskilpailun idean äiti ja yliopistokollegion jäsen.

Voittajat ovat nimimerkit Mooc Konttinen, WP ja Jussi pussi. Voittajat palkittiin tablettitietokoneilla 20.3.2015 järjestetyssä tilaisuudessa. Samalla tuomaristo luovutti rehtorille koosteen kirjoitelmissa esiin tulleista ideoista strategiatyöhön.

Tuomariston raportti

Virtuaalikampuksia, innovaatiopuheelle irvailua ja suuria tunteita – Minun yliopistoni 2025 -kirjoituskilpailun tekstit ilahduttivat ja inspiroivat tuomaristoa

”Kaukonäkö, mutta se onkin tärkeämpi”, toteaa Yliopisto, 100-vuotias jättiläismäinen kissa nimimerkin ”WP” kirjoittamassa fantastisessa allegoriassa Tampereen yliopiston tulevaisuudesta. Minun yliopistoni 2025 –kirjoituskilpailuun osallistuneet 50 fiktiivistä tarinaa todistavat, että yliopistoyhteisöltämme ei kaukonäköä puutu.

Kutsu kuvittelemaan vapautti opiskelijat ja henkilökunnan visioimaan villejä oppimisympäristöjä ja –sisältöjä, kapinoita ja maailmanloppuja, tutkimustiedon vallankumouksellista sosialisoimista sekä virtuaalista kansainvälisyyttä, jota eivät kieli ja ruumis enää rajoita.

Myös kirjoitelmien tarjoama pienimuotoisempien, heti toteutettavissa olevien kehitysideoiden valikoima on vaikuttava: kansalliset yliopistopäivät, lisää pistorasioita opetustiloihin, takeaway-kestomukit opiskelijoiden kahville, monitieteiset kurssit ja pro gradu -tutkielmat, ”Tampere Academy” -keskusteluareena, jossa älymystö kokoontuu säännöllisesti pohtimaan jotakin päivänpolttavaa kysymystä, ja niin edelleen.

Fiktiossa on voimaa: voimme edes hetken pidättäytyä kysymästä, kuka maksaa, kuka järjestää tai onko hallinnollisesti mahdollista. Tätä on kaukonäköisyys. Tulevaisuustarinat eivät ole pelkkää fantasiointia tai tilitystä, ne kertovat yhteisön ja organisaation potentiaalista ja muutoksiin liittyvistä riskeistä: esimerkiksi Google ja Apple ovat käyttäneet fiktion kirjoittajia strategiatyössään jo jonkin aikaa.

Tänä keväänä kirjataan yliopistollemme uusi strategia, ja vastuussa olevien onkin syytä ottaa nämä fiktiot todesta. Institutionaalinen strategiapuhe jumittuu turhan usein vallitseviin realiteetteihin, ja muutosten keskellä elävien ja niitä toteuttavien ihmisten voi olla vaikea nähdä strategiatyötä konkreettisena väylänä vaikuttaa tutkimuksen, opetuksen ja niiden ympärille muodostuvien yhteisöjen tulevaisuuteen.

Toisin kuin ylhäältä päin tuotettu menestys- ja innovaatiopuhe, yksilöiden ruohonjuuritasolta ponnistavat kertomukset perustuvat kokemukseen. Kertomusmuoto tuo tulevaisuuden kuvitteluun mukaan kokijan, tunteet ja ideologian, samalla kun kuvitteellisuus vapauttaa kirjoittajan perustelujen ja ”sanojen takana seisomisen” vastuusta. Fiktiolle ei voi väittää vastaan.

Minun yliopistoni 2025 -tekstit voi jakaa karkeasti neljään ryhmään, tosin monissa teksteissä on elementtejä useammasta tekstityypistä:

(1) Innovaatiofantasiat ja -parodiat

Kirjoitelmat osoittavat, että yliopistoihin viime vuosina tunkeutunut innovaatio- ja kehittämispuhe on jättänyt jälkensä sekä henkilökuntaan että opiskelijoihin, niin hyvässä kuin pahassakin. Sanat ”monitieteinen” ja ”kansainvälinen” vilahtelevat hyvin positiivisissa yhteyksissä.

Kaikkein myönteisimmin kirjoitetaan uudistuksista, jotka asettavat yhteistyön ja tiedon demokratisoitumisen etusijalle; kuten nimimerkki ”Valtteri” visioi: ”Kukaan ei enää muista vanhan ajan tutkimuslaskureita ja jufoluokituksia. Innovoiminen on kaiken luovan toiminnan sydän. Se, että joku haluaisi saada tutkimustuloksia esille vain omissa nimissään, nähdään epäeettisenä.” Tässä visiossa tutkimustyötä tehdään jatkuvasti online kansainvälisissä tutkimusryhmissä World Wide Academic Webissä.

Humoristit ovat tarttuneet terävin hampain nimenomaan niihin puhetapoihin, joilla innovaatio- ja uudistushybristä tuotetaan. Jotkin tarinat jopa sijoittuvat strategiapalavereihin tai niissä pidetään uudistusmielisiä juhlapuheita. Nimimerkin ”Dr. Knight” koomisessa kertomuksessa uusi rehtori siteeraa juhlapuheessaan Queenin kappaleen ”Bohemian Rhapsody” sanasta sanaan, ja opetusministeri kuuntelee kansainvälisten kollegoidensa kanssa tyytyväisenä.

Parodia tyylilajina paljastaa sen, miten vakiintuneet institutionaaliset puhetavat, oli niiden sisältö kuinka kannustavaa tahansa, voivat olla tyhjää puhetta joka hidastaa todellista muutosta. Nimimerkin ”Aotearoa” hienossa avaruusoopperassa kokonainen planeettojenvälinen tulevaisuus perustuu oivallukselle, että on parempi kysyä opiskelijalta kuin konsultilta.

Nimimerkin ”Kolmen äiti” tarinassa päähenkilö onnistuu antamaan täydelliset vastaukset ”rekryrobon” kysymyksiin ­– hän ei ole muutosvastarintainen eikä haluton tutkimaan ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä – mutta pohtii tyytyväisenä eteenpäin porhaltaessaan, että ”tulikohan hetkessä napattua määritelmät Tampereen yliopiston esittelysivulta”. Organisaatiopuheesta tulee osa henkilökohtaista elämäntarinaa, mikä voidaan nähdä uhkana tai mahdollisuutena.

Tampere3-prosessia on kuviteltu eteenpäin niin toiveikkaasti kuin kyseenalaistaenkin. Positiivisimmissa visioissa T3 on luonut pohjan monialayliopistolle (jossa myös Jyväskylän yliopisto tai Poliisiammattikorkeakoulu ovat mukana), joka on singahtanut kaikkien rankinglistojen kärkeen. Toisaalta joissain versioissa vuodesta 2025 T3 nähdään vain tilastollisena ja hallinnollisena temppuna, jolla ei ole ollut vaikutusta tutkimukseen ja opetukseen.

T3-työskentelyn uhat tuodaan esiin epäsuorasti skenaarioina humanististen ja yhteiskuntatieteiden alasajosta, tosin yhdessä tarinassa myös suorasanaisesti: ”uudistus ajettiin läpi nopeasti ja yliopiston henkilökuntaa tai opiskelijoita kuuntelematta” (nimimerkki ”Leskenlehti”).

Parhaassa tapauksessa teksti jättää lukijalle tulkinnan varaa; muuten T3:sta positiiviseen sävyyn kirjoittava nimimerkki ”Hiirulainen” ihmettelee, että ”olikohan muutoksen vetureiden taholta tahatonta komiikkaa antaa korkeakoulujen yhteistyön työnimeksi T3 – samalla lyhenteellähän tunnetaan Terminator-elokuvien kolmas osa, jossa tulevaisuuden robotit jälleen kerran koettavat hankkiutua eroon ihmiskunnasta”.

(2) Dystopiat ja vallankumouskertomukset

Jotkut kirjoittajat olivat ymmärtäneet tehtävänannon – aivan oikein – mahdollisuutena kirjoittaa peloista ja kauhukuvista. Suurin osa dystopioista käsitteli rahan vallan lisääntymistä ja sivistävän perustutkimuksen alasajoa. Aalto-yliopisto nimetään uudestaan ”Inno-Aalloksi” nimimerkin ”Ritita” synkässä visiossa, jossa ”kaikki valtiontuki koulutukselle oli keskitetty Helsinkiin ja teknologiaan”.

Nimimerkin ”Leskenlehti” tarinassa seurataan sivusta järkensä menettänyttä yliopistolaista, joka hokee palindromia ”ofuj ofuj ofuj” (viittaus julkaisujen JUFO-luokitukseen rahoitusta ohjaavana tekijänä). Tässä visiossa tuloksellisuusvaatimukset ja puhtaasti talouden ehdoilla toteutettu ”X3-hanke” ovat johtaneet ”poisvalintoihin” (termi, jonka yliopistoyhteisö on tosielämässäkin jo omaksunut parodiseen käyttöönsä), ja jatkuvat uudistukset ovat rapauttaneet koko yliopistoinstituution.

Kauhukuvista kasvaa kuitenkin voimaannuttavia kapinoita. Nimimerkin ”Veljensä Leijonamieli” kertomuksessa opiskelijat ja henkilökunta ovat tehneet yhteisen vallankumouksen vuonna 2015, koska humanististen alojen ja yhteiskuntatieteiden julkinen rahoitus on uhattu lopettaa ja yliopisto-opetus muuttaa kokonaisuudessaan maksulliseksi.

Kertomuksessa sivistysyliopiston kuolemanuhkaa muistelee vuonna 2025 eläköityvä yliopistonlehtori, joka on kymmenen vuotta aikaisemmin seissyt yliopiston ovella tohtorinmiekka tanassa lakkovartijana. Kapina, jonka kuvauksessa on selvästi 60-lukulaisia nostalgisia kaikuja, pelastaa sivistyksen ja voimaannuttaa yliopiston uuteen ennennäkemättömään nousuun; vuosi 2015 vaatimuksineen valjastaa tiede innovaatiopolitiikan pelinappulaksi näyttäytyy  kymmenen vuoden jälkeen  menneisyyteen jääneenä hullunkurisena ajanjaksona.

Yllättävän harva teksti käsitteli ympäristökatastrofin mahdollisuutta ja sen vaikutusta yliopistoon. Nimimerkin ”Sara Raven” tarina muistuttaa kuitenkin ekokatastrofin mahdollisuudesta ja visioi yliopiston uutta, fenixlintumaista tulevaisuutta postapokalyptisen uuden elämän keskuksena.

Kaiken kaikkiaan synkemmissäkin visioissa uskottiin sivistysyliopiston feniksmäiseen tuhkasta nousuun; nimimerkin ”Dialektiikka3” ylevin säkein:

”Minun yliopistoni kolmas vuosikymmen, 2025,

kaunis synteesi, integraatio ja eheytyminen,

viisauden ja rahapuheen romanssi, rakkausavioliitto.”

(3) Oppimis- ja tutkimusympäristöjen muutos parempaan (teknologia ratkaisee kaiken)

Tulevaisuudessa kaikki massaluennot ovat verkossa, opetusta järjestetään yhdessä ulkomaalaisten yliopistojen kanssa, opiskelijat ovat kiinteä osa kansainvälistä tutkimusyhteisöä ja laaja-alainen, tieteidenvälinen koulutus kytkeytyy saumattomasti työelämään. Parhaassa tai pahimmassa tapauksessa suuren osan opinnoista voi suorittaa avatarin hahmossa kyberavaruudessa.

Virtuaalisuus poistaa monet oppimisympäristöön liittyvät materiaaliset vaatimukset, ja olemassaolevia fyysisiä tiloja voidaankin muuntaa viihtyisiksi ja rennoiksi ryhmätyöskentely- ja oleilutiloiksi.

Tutkimus on itsestäänselvästi kansainvälistä, sillä teknologia mahdollistaa jokapäiväisen reaaliaikaisen kanssakäymisen ulkomaisten kollegoiden kanssa. Vaikka tekstien joukossa on teknologiadystopioita, huomattavan moni yliopistolaisen tulevaisuustarina lupaa, että jos oppimis- ja tutkimusympäristöjen teknologiseen kehittämiseen satsataan, tietämme maailman rankinglistojen huipulle ei voi estää – sisällössähän ei ole mitään vikaa, se pitää tehdä vain näkyväksi ja tuoda kaikkien saataville!

Moodle näyttäisi kuitenkin säilyvän samanlaisena pilkan kohteena vuonna 2025 kuin se on nyt. Toisaalta viime vuonna lakkautettavaksi päätetty kansleri-instituutio tekee nimimerkin ”Bob Rover” visiossa paluun Kansleri-robottina, ”jonka tärkein tehtävä on lohduttaa, rauhoitella ja kannustaa opiskelijaa eteenpäin opinnoissa ja elämässä”.

Nimimerkin ”terminus” skenaariossa vastuu kaikesta hallinnosta on siirtynyt Entiteetiksi kutsutulle tekoälylle, mutta yliopistoyhteisö ei osaa päättää onko tämä hyvä vai huono asia.

(4) Arkipäiväiset yksilökokemukset

Monessa tekstissä tehtävänantoa oli lähestytty painottamalla henkilökohtaista näkökulmaa ja kokemusta: millainen on minun yliopistoni vuonna 2025? Nämä tarinat ovat arvokkaita erityisesti siitä syystä, että ne tuovat esiin muutoksiin liittyviä tunteita – ja myös niitä tunteita, jotka pysyvät samana muutoksesta huolimatta. Muutama tarina esimerkiksi tarkastelee kymmenen vuoden aikana tapahtuvia kuvitteellisia muutoksia eläköityvän yliopistolaisen silmin.

Arkipäiväinen ruohonjuuritason kertomus voi onnistua kiteyttämään sellaisia tunteita, joille ei ole sijaa raporteissa ja itsearvioissa. Esimerkiksi nimimerkin ”Pullakahvi9” luonnostelema hellyyttävä henkilökuva keskiportaan keskiverrosta pakertajasta Puuterosta – joka voisi olla lehtori mutta yhtä hyvin myös hallinnon edustaja – muistuttaa siitä, että muutosten keskellä tarvitaan myös pysyvyyttä, että työntekijät voivat keskittyä kehittämisen ja raportoinnin sijasta tieteeseen, opetukseen ja järkevään hallintoon.

Puutero on kutsuttu esittämään puheenvuoro strategiasemiaarissa, ja hän on tohkeissaan valmistellut pitkän metaforisen selostuksen yliopistosta norsuna, jonka ohjailuun on kokeiltu lyhyessä ajassa liian monenlaisia valjaita.

Nimimerkki ”Pallo Karpo” kiteyttää puolestaan monen kirjoitelman taustalla vaikuttavan inhimillisen intressin: ”Eihän kukaan ole koskaan tullut yliopistoon rakastumaan?”. Romanssin mahdollisuudesta muistuttaminen on tärkeää: kaikkea ei voi siirtää verkkoon, sillä opiskelijalle (miksei henkilökunnallekin) yliopisto voi olla ratkaisevien kohtaamisten paikka.

***

Kilpailujulistuksessa luvattiin palkita kolme kirjallisilta ansioiltaan ja idealtaan parasta tekstiä. Päätös ei ollut lainkaan helppo, vallankin kun tehtävänantoa oli lähestytty hienosti niin erilaisista näkökulmista. Tuomareille tekstit olivat anonyymeja – lisähupia saatiin kekseliäistä nimimerkeistä.

Teksteistä neljä oli kokonaan englanninkielisiä. Muutamassa kirjoitelmassa kokeiltiin rohkeasti runomuotoa.  Aiheista saattoi päätellä, että opiskelijat ja henkilökunta, samoin eri tieteenalayksiköt, olivat yllättävänkin tasavahvasti edustettuna. Tuomaristo päätyi lopulta seuraaviin kolmeen tekstiin:

Nimimerkki Mooc Konttinen: ”Second Lifelong Learning – Tampere Experience”

Teksti on häpeilemätön koulutusuudistusfantasia kirjoittajalta, jonka jo pelkkä nimimerkki on kunniamaininnan arvoinen. Se on vauhdikkaalla mutta samalla hallitulla tyylillä kirjoitettu tulevaisuususkoinen visio globaaliksi suunnannäyttäjäksi kohonneesta tamperelaisesta ”immersiivisestä, biovirtuaalisesta” kampuksesta, jossa kansainvälinen opiskelijajoukko ja henkilökunta seikkailevat kokonaisvaltaisessa oppimiskokemuksessa avatarien hahmossa.

Rajattoman oppimis- ja tutkimisympäristöjen kuvittelun lisäksi kirjoittaja onnistuu viemään itse innovaatiopuheen uudelle tasolle: tekstissä vilahtelevat uusiosanat kuten ”elämänmedia” ja ”laatuläsnäolotila”. Taustavaikuttajana on selvästikin käynnissä oleva T3-selvitysprosessi; ”Mooc Konttisen” visiossa kaikenkattavalla kampuksella pyörivät myös poliisiammattikorkeakoulun opiskelijat kyberpoliiseina. Parasta tekstissä on se, ettei siitä pysty vedenpitävästi sanomaan, onko raivokas koulutusuudistusoptimismi parodiaa nykyään vallitsevista puhetavoista vai ei.

Nimimerkki WP: ”Minun yliopistoni 2025”

Tarina on satumainen allegoria jättiläiskissan muodon ottaneesta satavuotiaasta Tampereen yliopistosta, joka suuren mentorin tavoin opastaa ensin epävarmaa ensimmäisen vuoden opiskelijaa itsenäisen ajattelun tielle, mutta joutuu sitten itse suurempien voimien eli talouspuheen uhkaamaksi.

Naivistinen satu kasvaa voimaannuttavaksi sivistyksen puolustukseksi, kun suuri kissa lopulta ärähtää sen mitä moni yliopistolainen on sen suusta toivonut jo pitkään: ”Jos minä en puhu sivistyksestä, niin kuka sitten.” Tarina on viimeistelty ja tyyliltään yhtenäinen, ja se muistuttaa viehättävyydessään ja sympaattisuudessaan esimerkiksi japanilaisen Miyazakin animaatioita.

Allegorian kautta kirjoittaja ei luonnostele konkreettista tulevaisuuden ympäristöä vaan saa lukijan pohtimaan, millaisia arvoja haluamme satavuotiaan Tampereen yliopiston edustavan vuonna 2025. Samalla tarina muistuttaa meitä siitä, että yliopisto on juuri niin kaunis ja suuri kuin se on ensimmäisen vuoden opiskelijan näkökulmasta.

Nimimerkki Jussi pussi [tekstillä ei otsikkoa]

Tyyliltään irtonainen, rento ja kekseliäs teksti alkaa huudahduksella ”Olipa kerran!”, vaikka kirjoittajalla ei ole aikomustakaan kertoa perinteistä kertomusta. Tyylilaji muistuttaakin vanhanaikaista ilkikurista pakinaa, ja vauhdikas rytmi on kuin suoraan urheiluselostuksesta.

”Jussi pussi” keskittää kuvitteluvoimansa yhteen tulevaisuuden innovaatioon, akateemiseen vertaisverkkoon ja sen mahdollistamaan täysin avoimeen ja demokraattiseen sisällön jakamiseen. Visio ei koske yksin Tampereen yliopistoa vaan globaalia tiedemaailmaa, jonka mullistukset muuttavat pienen ihmisen elämää.

Teksti on täynnä humoristisia yksityiskohtia, jotka kuvaavat yliopistoyhteisön eri ryhmien reaktioita muutokseen. Kirjaston henkilökuntaa saattaa ilahduttaa se, että joka vuosi maksujaan nostava, journaalilisenssejä hallinnoiva jättiläismäinen portaali Elsevier vääntyy muotoon ”Elsewhere”. ”Jussi pussin” visiossa tieto ei siis enää ole ”toisaalla”, vaan nettidemokratia ulottuu vihdoin myös tieteeseen ja oppimiseen. Tekstin erityinen vahvuus on sen keskittyminen yhteen tiettyyn visioon ja muutoksen inhimillisten seurausten kuvittelu humoristisen etäännytetystä näkökulmasta.

***

Tuomaristo kiittää sydämellisesti kaikkia kilpailuun osallistuneita. Tekstit tarjoavat ainutlaatuisen näkymän yliopistoyhteisöömme – sen arvoihin, toiveisiin ja pelkoihin – ja monenkirjavuudessaan ja rohkeudessaan ne tarjoavat epäilemättä uuden, raikkaan näkökulman yliopiston strategiatyöhön.

Kirjoituskilpailun säännöt

Osallistuminen

Kirjoituskilpailuun voivat osallistua yliopistoyhteisön jäsenet: henkilöstö, opiskelijat ja alumnit. Kilpailuaika on 3.12.2014 – 15.2.2015.

Aihe

Kirjoituskilpailun aiheena on ”Minun yliopistoni 2025”. Kirjoituskilpailuun voi osallistua sepitteellisellä tarinalla. Kirjoitus voi olla juonellinen novelli tai vapaamuotoisempi katkelma fiktiivistä proosaa. Kirjoittaa voi suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Kirjoitusohjeet

Tekstin enimmäispituus on kolme liuskaa. Fonttikoko on 12. Käsinkirjoitettuja tekstejä ei oteta vastaan. Kukin kilpailija voi osallistua kilpailuun vain yhdellä tekstillä.

Kirjoitelmat on varustettava nimimerkillä, joka on kirjoitettava jokaiseen liuskaan. Kirjoitelmat välitetään nimimerkin suojassa arviointiryhmälle ja arvioidaan anonyyminä, mikä takaa tekstien puolueettoman käsittelyn.

Kirjoittajan omalla nimellä julkaisemiseen pyydetään erikseen kirjoittajan lupa.

Kirjoitelmat lähetetään pdf-muotoisena osoitteeseen minunyliopistonikisa@uta.fi viimeistään 15.2.2015. Sähköpostin otsikoksi kirjoitetaan oma nimimerkki sekä ”Minun yliopistoni 2025”. Omat tiedot (koko nimi, sähköposti ja puhelinnumero) annetaan erillisenä tiedostona mailin liitteenä.

Arviointikriteerit

Kirjoitusten arvioinnissa tuomaristo kiinnittää ensisijaisesti huomiota tarinan idean ja kerrontatavan omaperäisyyteen sekä tekstin muihin kirjallisiin ansioihin. Lisäansioksi katsotaan kirjoitelman tuomat uudet näkökulmat ja ideat uudistuvaan strategiaan.

Kirjoitusten käyttö

Osallistumisellaan kirjoittaja antaa luvan käyttää ja muokata ideoita eteenpäin yliopiston strategiatyössä. Kirjoituksia voidaan hyödyntää myös tutkimuskäytössä.

Kilpailija suostuu mahdolliseen tekstin julkaisemiseen yliopiston viestintäkanavissa ilman eri korvausta. Kilpailuun osallistuneita tekstejä voidaan julkaista yliopiston sisäisillä ja ulkoisilla viestintäkanavilla (verkkosivuilla, intranetissä ja Aikalainen-lehdessä) sekä strategiamateriaaleissa.

Kilpailutöitä ei palauteta. Kaikki kilpailutyöt säilytetään kaksi vuotta arkistoituna.

Palkinnot

Kolme parasta kirjoitusta palkitaan Applen tabletti –tietokoneella.

Tuomaristo

Kilpailun tuomaristoon kuuluvat vararehtori, professori Pertti Haapala; dosentti, tutkijatohtori Maria Mäkelä; tutkimuskoordinaattori Kirsi Lumme-Sandt, tutkijatohtori Laura Saarenmaa ja Tamy:n hallituksen jäsen Veera Paananen. Asiantuntijajäsenenä toimii dosentti, tutkijatohtori Heikki A. Kovalainen.

Kirjoituskilpailun tulosten julkaiseminen

Kirjoituskilpailun voittajat julkaistaan 20.3.2015. Samalla tuomaristo luovuttaa rehtorille koosteen kirjoitelmissa esiin tulleista ideoista strategiatyöhön.