Kirjoittajan arkistot:Riitta Yrjönen

Nuoret estradille -hanke kannustaa nuoria toimimaan mediassa

Suomalaisnuoret ovat lukijoina keskimäärin maailman kärkikaartia. Lukutaito kuitenkin jakaa suomalaisia kahtia jo nuoruudessa. Ero näkyy esimerkiksi valintoina siirtymävaiheessa peruskoulusta toiselle asteelle: lukutaito merkitsee nuoren joko lukioon, ammatilliseen koulutukseen tai koulutuksen ulkopuolelle.

Viestinnän, median ja teatterin yksikössä tammikuussa käynnistyvän Nuoret estradille: toimijaksi monilukutaidolla -tutkimushankkeen tavoitteena on lisätä ymmärrystä lukutaitohaasteista nuoruuden koulutussiirtymissä ja löytää keinoja tukea nuoria näissä elämän taitekohdissa. Kolmivuotisessa tutkimushankkeessa kehitetään mediapedagogisia malleja monilukutaidon edistämiseen taiteellisella mediatoiminnalla.

Nuoret estradille on kehittävä toimintatutkimus, joka toteutetaan viidellä eri paikkakunnalla. Tutkijat, journalistit ja nuorisotyöntekijät suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä nuorten kanssa työpajoja, joissa nuoret tuottavat omien kiinnostustensa pohjalta taiteelliseen itseilmaisuun perustuvia teoksia, kuten valokuvia, kirjan, elokuvan, näytelmän tai multimodaalisen online-teoksen. Lisäksi tavoitteena on, että nuoret julkaisevat teoksensa esimerkiksi maakunnallisessa sanomalehdessä ja osallistuvat tutkimukseen kanssatutkijoina.

Tutkijat etsivät koulujen sekä kulttuuri- ja nuorisotyön kanssa työpajoihin erilaisia nuorisoryhmiä, kuten kymppiluokkalaisia, maahanmuuttajia tai lukivaikeuksista kärsiviä.

Nuoret estradille -hanketta johtaa Tampereen yliopiston mediakasvatuksen professori Sirkku Kotilainen ja sitä koordinoi FT, tutkija Mari Pienimäki. Hankkeen ydintyöryhmään kuuluvat myös mediakasvatusasiantuntijat Maija Puska/Outi Sunila Aikakausmediasta ja Hanna Romppainen/Jonna Tolonen Sanomalehtien Liitosta. Hankkeessa yhdistyvät Tampereen yliopiston mediakasvatus sekä teatterin ja draaman tutkimus. Sitä rahoittaa Koneen säätiö.

Yhteydenotot ja lisätietoja:
Tutkija
Mari Pienimäki

Koodausta agendalla: mediakasvatus tarpeen peruskoulussa

Vuodenvaihteen uutisotsikot täyttyivät pankkien verkkokriiseistä, joihin syypäiksi arvellaan ”teinihakkereita”, kuten loppiaisaaton 5.1. Ilta-Sanomat nimeää epäillyt jutussa, joka on otsikoitu ”Suomalaispankit eivät saaneet rauhaa”. Jutussa on haastateltu kyberturvallisuusyhtiön toimitusjohtajaa Mikko S. Niemelää, joka entisenä hakkerina ymmärtää koodaustaidot ja innon harjoitella potentiaalina nuorten työllistymisen ja turvallisuusalan kehittymisen näkökulmasta:

”….hakkerointi on hyvä asia, mutta se kannattaa kääntää ajoissa hyvien (toimijoiden) puolelle. Suomi tarvitsee osaajia. Näistä teinihakkereista voi tulla tulevaisuudessa turvallisuusalan osaajia firmoille ja valtioille.”

Tämä työvoimanäkökulma lienee ollut myös peruskoulun opetussuunnitelmatyön uudistajilla ja ministeriössä, kun koodausta kirjattiin näkyville viime vuonna. Koodausta tarjotaan jo alle kouluikäisille erityisissä koodikouluissa. Ideaa on viety myös maailmalle. Ja koodaus on agendalla opetusministeriöissä myös muualla kuin Suomessa.

Mikäli nuorten koodauksen harjoitteluintoa kuvaa rikollisuuden puolelle ulottuva hakkerointi, on todella hyvä tarjota lisää harjoittelun ja kehittymisen mahdollisuuksia juuri koulussa. Siellä jos missä on mahdollisuus myös suunnata nuorten toimintaa kohti hyvää, esimerkiksi linkittämällä koodauksen opetusta monilukutaitoihin mediakasvatuksen näkökulmasta.

Hyviksien puolelle ei kasveta pelkästään koodaamalla tai näitä teknisiä taitoja oppimalla edes peruskoulussa, ellei opetukseen kuulu mukaan media- ja informaatiolukutaitoja kriittisellä otteella. Tämä ote sisältää myös oppilaan oman käyttäjyyden eettisen tarkastelun suhteissa verkkoon.

Olenko minä mediakasvattaja? – Mediakasvatus nuorisotyössä

Jonna Leinonen, Maija Puska, Kati Suhonen, Piia Vallineva, Hanne Kontulainen

Mediakasvattajia ei ainakaan vielä tunnusteta itsenäiseksi ammattiryhmäksi, mutta yhtenä kasvatuksen osa-alueena mediakasvatus liittyy yhä useampiin kasvatusala ammatteihin. Suomen kielen sana kasvattaja on totuttu liittämään ammatikseen kasvattaviin ihmisiin, erityisesti opettajan professiota harjoittaviin oppimisen asiantuntijoihin, mutta myös muun muassa lastenhoitajiin, nuorisotyöntekijöihin, sosiaalialan ohjaajiin, jne. Mediakasvatus laajentaa kasvattajuuden määritelmän reviiriä myös kirjastohenkilökunnan ja vanhustyön piiriin. Kasvattajien listasta ei tokikaan sovi unohtaa vanhempia, isovanhempia ja lasten ja nuorten muita läheisiä aikuisia. Tässä kuitenkin rajaamme mediakasvattajuuden tarkastelun nuorisotyön kenttään.

Saara Pääjärvi haastaa perinteisen “mediakasvattajan” rooliodotuksia Kansallisen audiovisuaalisen instituutin julkaisemassa blogitekstissään Pelastetaan #pipopäät – työnantajasta mediakasvattaja? (18.3.2014). Pääjärvi tuo esille, että myös aikuisten mediataidot ovat viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa olleet pinnalla ja perää esimerkiksi työnantajia omaksumaan omissa työyhteisöissään mediakasvattajan aktiivisen ja oppimisnäkökulmaa korostavan roolin rajoitusten asettamisen kautta. Sen sijaan siis, että asetetaan kieltoja sille, miten mediaa ei tulisi käyttää työpaikalla, työntekijöitä osallistavat työpajat ja keskusteluryhmät, jossa yhteisistä säännöistä sovitaan ja näkökulmia vertaillaan, voisivat hyödyttää työyhteisöjä. Saman ajatuksen voi helposti siirtää nuorten mediakulttuureihin ja niissä toimimiseen.

Ryhmämme jäi pohtimaan otsikossa esitettyä kysymystä ja vertailemaan kokemuksia mediakasvatuksesta nuorisotyön kentältä. Nuorisotyön valtakunnalliset tavoitteet nousevat Nuorisolaista (2006/72): nuorten aktiivisen kansalaisuuden edistäminen samoin, nuorten sosiaalinen vahvistaminen ja itsenäistymisen tukeminen. Nuorisotyön tavoitteissa mediakasvatus nousee muiden kokonaisuuksien (esimerkiksi ympäristökasvatus, demokratiakasvatus, seksuaalikasvatus) ohella tärkeäksi toimintamuodoksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettamassa Hyvä medialukutaito 2013–2016 linjauksessa nuorisotyö ja sen sisällä tapahtuva mediakasvatus nähdään yhtenä keskeisenä nuorten medialukutaitoa tukevana ja kehittävänä toimijana. Mediakasvatuksen tavoitteisiin tässä linjauksessa liittyy jatkuva oman toiminnan kriittinen tarkastelu ja valmius uudistaa toimintaa. Lisäksi periaatteena on osallisuus eli se, että nuorten omat kiinnostuksen kohteet näkyvät toiminnassa ja että nuoret saavat mahdollisuuden tulla kuulluksi mediakulttuurien kautta. Laissa ei mediakasvatuksen tavoitteita ei kuitenkaan nuorisotyön osalta määritellä, joten, jos nuorisotyöntekijältä, kirjastojen nuorten osastojen työntekijöiltä tai vaikka nuorille suunnatun median tekijöiltä kysytään, oletko mediakasvattaja? Vastaus on suurella todennäköisyydellä kielteinen. Kun kysymystä muutetaan ja tiedustellaan, miten mediakasvatuksen sisällöt ja aihepiirit liittyvät tehtyyn työhön, vastauksia löytyykin.

Nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio käytti Nuorisotutkimus 2/2014 32. vuosikerrassa puheenvuoron nuorisotyöntulevaisuudesta, jota Tomi Kiilakoski samaisessa lehdessä kommentoi. Kiilakoski näkee Laition vision nuorisotyöstä perustuvan toimintaan, jossa rakennetaan oppimistilanteita ja oppimisen paikkoja, joissa nuoren toimintakykyä voidaan tukea. Samalla Laitio esittää nuorisotyölle myös kriittistä yhteiskunnallista tehtävää, jossa rohkeasti uskalletaan puhua myös niistä yhteiskunnallisista asioista, jotka estävät nuorten kasvua. Tällä tavoin tulkittuna Laition teksti Kiilakosken mukaan muistuttaa vahvasti kriittisen pedagogiikan ajatusta, että kasvatus, jonka tehtävä on tukea ja vahvistaa ihmisten potentiaalia yhteisönsä jäsenenä ja sitä muuttavana toimijana, on samalla sekä yksilön ja yhteiskunnan muuttamista. Näiden ajatusten kautta myös nuorisotaloilla mediakasvatuksen tehtävä jäsentyy nuoren yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden kokemisen lisäämiseen ja nuorisotyöntekijän arjessa tärkeisiin kohtaamisiin nuoren/ryhmän kanssa, joissa keskusteluin nostetaan esille teemoja, kuten esimerkiksi miten paljon ja milloin vuorokaudesta käytetään aikaa tietokonepelien pelaamisiin. Tallaisilla nuorisotyötekijän tekemillä interventioilla mediakasvatus on osa nuorisotyötä, ilman että sen tarvitsee ”haiskahtaa nuorista” kasvatukselta, joiden kohteeksi aikuisten/ohjaajien taholta joutuvat. Nuorisotyöntekijän tulisikin kannustaa nuoria seuraamaan mediaa eri näkökannoilta sekä osallistumaan sen tekemiseen.

Blogikirjoituksessaan Mustikkamäki (2014) vakuuttaa, että ”Mediakasvatetaanhan aikuisiakin!”, viittaten tällä kirjastojen kasvavaan rooliin nuorten ja aikuisten mediataitojen opastajana, teknisissä kysymyksissä auttajana ja kouluttajana. Jälleen kerran sana ”kasvattaja” ei ihan istu käsitykseemme seniorikansalaisille tarjotusta valokuvien digitointipalvelusta tai kiireiselle perheenäidille tehdystä älypuhelimen käyttöönotosta tietoasiantuntijan opastuksella, vaikka samanlainen toiminta koulussa määriteltäisiin ”mediakasvatukseksi”. Nuorisotoimintaa ei edelleenkään itsestään selvästi kutsuta oppimisen kentäksi, mikä johtuu ehkä osittain vaatimattomuudesta nuorisotyöntekijöiden keskuudessa, mutta myös formaalisen kasvatuksen voimakkaasta roolista nuorten oppimisen ”tuottajana”. Niinpä on tärkeää kysyä, näkevätkö nuorisotyöntekijät itsensä mediakasvattajina? Reagoidaanko vasta vahingon satuttua vai huomioidaanko riskit ja valmistaudutaanko niihin? Varmasti sekä että. Nuorten vapaa-ajalla tapahtuva mediakasvatustyö on luonteeltaan henkilökohtaista (toisin kuin koulussa), käsiteltävät aiheet ovat ajankohtaisia ja keskustelutilanteet lähtöisin nuorten omista tarpeista. Tämä mahdollistaa monimuotoisten mediakasvatuskäytäntöjen ja -tekniikoiden hyödyntämisen.

Kuten kaikkeen käytännön mediakasvatustyöhön, myös erityisesti nuorisotyön puitteissa tapahtuvaan mediakasvatustyöhön liittyy oleellisena osana sen ennakoimattomuus: mitä tahansa voi tapahtua. Tällaisessa toiminnassa toteutuu myös sosiaalisen ja kulttuurisen oppimisen idea: uusi ymmärrys rakentuu vuorovaikutuksessa nuorten ja aikuisten välisissä pohdinnoissa ja tekemisessä, eikä tietoa mediasta pitäisikään ajatella sisältävän vain yhtä totuutta, vaan tärkeitä ovat merkitykselliset kokemukset ja jaetut tulkinnat. Nuorisotyöntekijän rooli on kannustaa nuoria osallistumaan median tuottamiseen. Mottona voisi olla ”tehdään yhdessä, ei odoteta valmista”. Tällaisissa tilanteissa mediakasvattajan rooli on olla ensisijaisesti kuunteleva, keskusteleva ja kohtaava aikuinen. Uskomme, että nuorisotyöntekijät mieltävät itsensä näiden kriteerien puitteissa mediakasvattajiksi.

Lähteet:
Hyvä medialukutaito. Suuntaviivat 2013–2016 (2013). Opetus- ja kulttuuriministeriö. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2013/liitteet/OKM11.pdf?lang=fi
Tomi Kiilakoski, (2014). Nuorisotyö ja hyvinvointi. Nuorisotutkimus 32, 2.
Tommi Laitio, (2014). Loppupuheenvuoro: Hyvää ja ei niin kaunista, Nuorisotutkimus 32, 2.
Mustikkamäki, M. (2014). Mediakasvatetaanhan aikuisiakin! https://kavi.fi/fi/blogi/mediakasvatus/mediakasvatetaanhan-aikuisiakin
Pääjärvi, S. (2014). Pelastetaan #pipopäät, Työnantajasta mediakasvattaja https://kavi.fi/fi/blogi/mediakasvatus/pelastetaan-pipopaat-tyonantajasta-mediakasvattaja
THL, Nuorisotyö, http://www.thl.fi/fi_FI/web/kasvunkumppanit-fi/palvelut/nuorten/nuorisotyo

Social media and critical users: responding to Buckingham’s four concepts of media literacy

David Buckingham (2003) came up with the four key concepts of media literacy which include language, representation, production and audiences. This discussion is based on the class lecture. We are interested in differences those concepts face in today’s new media environment. How should they be considered when planning the media education including social media skills?

According to Buckingham, media applies a combination of language that consists image, sound and words to create meaning. Media users can understand how the meaning of media message is created by looking at the genre, the choice of the language and the technology used. Representation, on the other hand, is formed when media creates stories by combining incidents, which leads to a particular thinking of the viewer. Media production entails the creation of media texts by individuals or groups. When studying media production one looks at the technology used in creating media texts, who owns the company that does production, who controls the production and how does the media reach its audience. The concept of media audience focuses on how audiences use the media and how they interpret and respond to the media texts.

Buckingham’s view of media literacy was only geared to the audience of the media as receivers of media texts and not senders or producers. The coming of social media, however, has provided an opportunity for people to create their own content reflecting their self-representation, which means that the line between production and audience has become blurred. This aspect was not discussed by Buckingham in his four concepts.

The new media has brought technological convergence, diversity and interactivity compared to the old media. There is a need to the concepts that help in understanding the social media environment and what kind of skills are needed to use it meaningfully. Effective use of social media will be enhanced only if people have knowledge on how they can create, interpret, participate and criticise media content – in other words, how can they be both audience and producers. All of this is in the area of media education.

In his 2010 article “Do we really need Media Education 2.0?” Buckingham discusses the concept of media education and concludes that even though the new media participation and content generation offer new opportunities, they are not always democratic or liberating. According to him media education needs to focus on critical reflection and analysis, and the concept of old as well as new media is important. Considering this statement, we would say that the challenge in today’s media education lies in the ways in which new and old media are possible to combine. This includes understanding the fact that the key concepts of production and audience might sometimes be traditional (companies produce and audiences receive) but in the case of social media they might also overlap (users both produce and receive). Critical thinking is important in both situations, and should therefore be taught in media education.

Students: Aneth Nkeni & Anni Salonen

PLAY, PAUSE AND SHARE: SOCIAL NETWORK AND VIDEO GAME BEHAVIOURS

Students: Maria Michela D’Alessandro, Dermot Lyons, Daniele Cardinali, Hoang Nguyen, Ngoc Nguyen.

For the generation born in the era of the internet, being online is inseparable from our daily activities and habits. If you can imagine life without virtual help, you could also imagine a lost generation in crises.

Our work focuses on media linked with educational science. For this purpose, we analyze cases studies on “online games” and also social networks. Since the advent of Facebook, the concept of “gaming” has changed. People share their in-game achievements on social networks to show to their peers that they have won against their Facebook (or Twitter) friends. Gaming has become a part of players’ lives and has a strong influence on players’ ways of thinking and behaving.
Gabe Zichermann believes that gamification can enhance the learning experience, and demonstrates how others can learn from gamers’ approach to carrying out multiple tasks simultaneously. Similarly, ways to improve education are being inspired by game design techniques (see links below).

These new approaches to playing arose when playing together as multiplayers in a gaming environment increasingly was augmented by options for sharing gaming results on social media profiles. This can also work to one’s own detriment: results of your defeats can be shown to the community too. One can communicate via instant messaging or voice-chat, to try to defeat another group of players, or playing alone or against a friend, thus increasing the interactivity of gaming and the social aspect of them.

This phenomena has been demonstrated in a video named “What’s on your mind?” directed by Shaun Higton. It is clear that sometimes people want to share with the world on Facebook in a different way from their real life. The “Like”, “Comment” or “Share” features on Facebook do not necessarily equal real understanding or sharing between people.

“Miss Bimbo” is an online fashion game and a social networking site. Miss Bimbo, the english name for the original french “Ma bimbo”, was in 2006 — the video game targets 12-14 year old girls. Their main tasks are to gain Bimbo Attitude (BA) and IQ points to change Miss Bimbo’s appearance through costumes, hairstyles, or plastic surgery. With “bimbo bucks”, they can make breast enhancements and use diet pills to make their character become the most beautiful bimbo to attract a billionaire boyfriend.

The game has been criticized for not adding any moral values for the teenage girls who play with “Miss Bimbo”, but instead promote an incorrect or misguided awareness of beauty standards, focusing only on superficiality rather than intelligence levels.

In France, where the game first launched, the site has attracted a million users without any advertising effort. After many negative reviews and comments, in 2008 the makers decided to remove the option of purchasing diet pills, and require parents’ approval to register for girls under age 13.

Miss Bimbo is not the only case but one of thousands of online social network games for children and young teens. Such audiences would benefit from education on the pitfalls of taking such games and social networks too seriously when they start using them.



Mediakasvatuksen konferenssi: Koodaus ei riitä kansalaistaidoksi

Varsinkin länsimaissa on painokkaasti nostettu julkisuudessa esiin koodauksen opetuksen tarvetta osana 21. vuosisadan kansalaistaitoja. Myös Suomessa uuteen perusopetuksen opetussuunnitelmaan ollaan ajamassa koodausta, ja vapaa-ajan toimintoina koodikouluja lapsille ovat perustaneet esimerkiksi alan yritykset. Koodaus ei kuitenkaan yksin riitä informaatioyhteiskunnissa kansalaistaidoksi. Tämä todettiin 7.-9. toukokuuta pidetyssä kansainvälisessä Media Education Futures -konferenssissa, joka pidettiin Tampereen yliopistossa.

Konferenssiin osallistui 140 mediakasvatuksen tutkijaa, opettajaa ja virkamiestä 26 maasta. Esiin nostettujen tutkimustulosten mukaan informaatioyhteiskuntien kansalaistaidot edellyttävät teknisten taitojen lisäksi pedagogista tukea kansalaisten kriittisen tietoisuuden kehittymiseen, joka on edellytys ymmärrykseen yhä enemmän verkossa toimivan yhteiskunnan toiminnasta.

Kriittisen ajattelun pohjalle rakentuu myös luovuus, joka on yksi luovan teollisuudenkin kilpailukyvyn lähtökohdista. Konferenssissa peräänkuulutettiin yhteistyötä nykyistä laaja-alaisemmin eri tieteenalojen kesken tutkimuksen kehittämiseksi.

Sirkku Kotilainen
sirkku.kotilainen@uta.fi

Reijo Kupiainen
reijo.kupiainen@uta.fi

Embedded worlds of virtual and physical lives amongst young people

8.5.2014 Keynote speaker Johanna Sumiala

The research project was carried out amongst young people in their multi-sited lives at the media-city in the suburb of Tower Hamlet in London and Malmi in Helsinki. The work is administered by The Finnish Foundation Youth Research Society and University of Helsinki. Theoretical and empirical research work is viewing social and cultural dimensions of media-city conceptions.

Young people are anywhere in a public, semi-public and private places all the time. The real physical world is somewhere far and virtual, media-city is near and crowded in their mind. Young people are touched by the media-city in different ways depending on their backgrounds. Competition of power relations are taking part in spatially. Self-made culture is made, for example by videos, and the users are producers at the same time. Young people are controlled in order to protect them and on the other hand, young people like to be controlled to feel safe. There is a need for new spaces where subtle and visible hierarchies are balanced between ages, genders and races. Security and control is realized best in libraries as they are semi-public places even though confront is virtual.

The member of Tampere Youth council, Jesse Kosonen told young people uses media for building their identity, school projects, reading news and for fun. He commented there is need for more discussions together with researchers and adults to listen young peoples’ voices and needs whether the safety and satisfying spaces, both virtual and physical, can be create. On the other hand what kind of threats are question about and what kind of semi-public spaces are needed in order to guarantee young people feeling be safety enough.

Tarja Hallavainio

Children – Digital World Citizens

Parallel session – Children, School and Media Education 8.5.2014

Jin Muranen

Children have been always the central target of protection from the media in the earlier years, still in many countries nowadays. But media educators are practicing new ways by embracing the modern media and media researchers are also developing a holistic approach to media learning.

Klaus Thestrup from Aarhus University, Denmark introduced us a marvelous project called Digital World Citizens with intention to find out how children and pedagogues can be and can become world citizens and how kindergartens can be platforms of communication. It is basically a new kind of pedagogy, which is based on common playing, experimenting and communication with the world. In that project, children and pedagogues together find ways to use and change the use of both technologies and narratives. The use of body and analogue materials are integrated part of the communication processes. Klaus said that the goal of his project was to make the children mediawise strong enough to handle this world’s complex media environment.

While it seems that all want to turn our children into rationalists towards media, Marketa Zezulkova from Bournemouth University, England throws out a different holistic perspective. Her study is based on four schools of philosophy, Carl Jung’s archetypes, Edith Stein’s Phenomenology, Hans-Geory Gadamer’s hermeneutics and Lev Vygotsky’s social constructivism.  Jung Carl saw student as a living medium who perceives the world either through emotions, senses, or intuition superiorly to rational thinking. Therefore, the current cognitive-rationalist curriculum seems insistently forcing these students to experience the world in a way that is not their own. Thus, Marketa proposes that teachers’ understanding and benefiting from the emotional and social dimensions of children’s media experience could stimulate an efficient, suitable and enjoyable way of narrating both general and media literacy knowledge and skills in primary and lower elementary schools.

When comes to the education for our children, it is always worthwhile to discuss, even argue over and over, experiment and think carefully, and develop a rather good pedagogy, if not the best, for them – the future digital world citizens.

Go Global

1st –day of MEF 8.5.2014

Jin Muranen

Today’s conference leaves me one-word impression “global”. It has gathered around 150 participants from 26 countries and they have brought ME practices and messages from all over the world. It is impressive to see how much ME has been developed in a rather short time period.

First of all, it is impressive to see how many organizations have been established to promote ME and how active they are in their own ways. The partners of this conference: NORDICOM; Finnish Society on ME; National Audiovisual Institute; and Finnish Youth Research Society are amazing. They have carried out research, published books, magazines, newsletters, designed programs and made videos. All these efforts are for one ultimate goal, promoting ME.

Second of all, it is impressive to see efforts coming from multiple levels: international like UNESCO, EU and NORDICOM; national like many countries’ national NGOs; municipal and regional like universities, institutions and schools.

Third of all, it is impressive to see how wide and far ME research has reached.  Keynote speakers Divina Frau-Meigs talked about augmented media and information literacy (MIL) as the 21st century skills and Johanna Sumiala about youth lives in the media city as the challenge for urban ethnography. ME research reaching far not only means academicwise, but also audiencewise.  16-year-old Jesse Kosonen, as a youth audience, told us from the youth’s perspectives what they like and not like about media, why they use media and what they enjoy doing with media.

All in all, Media Education by nature never meant to be limited within a region, it has to be global. Media educators are well aware of this nature and taking good use of it.

Today’s Students, Tomorrow’s Scholars

Pre-conference of MEF 7.5.2014

Jin Muranen

The pre-conference of Media Education Futures were extremely fruitful. All presenters were PhD students. Their topics and interests stretch a wide range of different fields. And it is fascinating to hear all of them. It is like taking a journey without knowing the destiny, which turns out to be exciting and wonderful. Listening to those PhD students’ presentations was definitely inspiring and making me feel that “Today’s students will be tomorrow’s scholars!” And this is encouraging.

Their topics can be as subtle and detailed as “the role of the touch screen in families with children under 3”, and “visual literacy education in pre-school education” or be as broad and abstract as “how educational consciousness in relation to ME is formed”, and “research as a discursive resource of education policy”. Their methods also vary so much. Classic ways of research can be found as well as modern and innovative ones.

What fascinates me the most both contentwise and methodwise was Kristine øygardslia’s presentation. Kristine is from Norwegian University of Science and Technology (NTNU). And her topic was “Creating computer games in the classroom as a method to promote global awareness: Digital skills in practice”. She is aiming to find out how students engage in meaning-making related to global awareness through the different stages of the game development processes: game design, storytelling, character development, concept art and animations, implementation, and play testing. Another aim is to develop theoretical and practical design principles for developing a framework for collaborative learning using computer games, with a focus on promoting global awareness and digital literacy. I believe that Kristine’s research is very meaningful and could be applied in wider fields, for example, in raising up children’s environmental awareness and making them becoming future responsible world citizens.

Media Education Futures conference is not only a gathering of professional minds, but also, probably more a discussion platform for learners to get inspirations and become futures’ professionals.