Mediajulkaiseminen ja omaehtoisuus: nuorten valikoiva osallistuminen ja osallistumattomuus

Toteutin keväällä 2016 Torniossa Nuorisotiedotuspiste Aaltosessa elokuvatyöpajan 15–19-vuotiaiden nuorten kanssa osana Nuoret Estradille -hanketta ja väitöskirjaprojektiani. Toimin työpajan ohjaajana kannustaen nuoria omaehtoiseen elokuvatuotantoon, jonka päämäärä oli teosten toteuttaminen ja lopulta julkaiseminen. Työpajan ”virallisena” tavoitteena oli nuorten mediataitojen kehittäminen elokuvakerronnan saralla. Huomasin pian, että nuorilla oli erinomaiset mediataidot ja sen lisäksi, että monet nuoret halusivat julkaista omaehtoisen tuotantonsa pienessä lähipiirissä ilman tavoitetta laajemmasta levityksestä. Useat nuoret suhtautuivat jopa nihkeästi ajatukseen ensi-illasta tai laajemmasta nettilevityksestä.

Elokuvatyöpajassa nuoret suunnittelivat omaehtoisen elokuvatuotannon, tässä tehdään käsikirjoituksen pohjalta kuvakäsikirjoitusta.

Ryhmäkeskusteluissamme ilmeni, että useat nuoret tekevät elokuvatuotantoja omaehtoisesti vapaa-ajallaan. Innovatiivisissa teoksissaan he rikkovat genrerajoja ja sekoittavat faktaa ja fiktiota kiinnostavasti. He julkaisevat töitään kaveripiirissä, rajatulle yleisölle. Julkaiseminen voi siis olla myös omassa piirissä tapahtuvaa omaehtoista julkaisemista, tietoista yhteisöllisyyden rakentamista yksityisen ja julkisen sfäärin rajapinnalla.

 

Syksyllä 2016 opetin Peräpohjolan Opistolla Torniossa nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajiksi opiskeleville nuorille tietotekniikka- ja viestintätaitoja. Osana vetämääni kurssia oli oman tekstin tai muun mediateoksen julkaiseminen. Törmäsin jälleen tilanteeseen, jossa oman teoksen julkaisemiseen suhtauduttiin kielteisesti. Opiskelijoilla ei ollut ongelmia toteuttaa teostaan, mutta kun aloimme valmistella teosten julkaisua, monella ilmeni torjuva kanta mm. yleisimpiä sosiaalisen median palveluja kohtaan (kuten Facebook, Blogspot, Instagram).

Jotkut opiskelijat perustelivat negatiivista suhtautumistaan some-palvelujen riittämättömällä tekijänoikeussuojalla tai halullaan varmistaa esim. valokuvan jakelun säilyminen omissa käsissä. Toiset suhtautuivat kielteisesti laajemman levityksen ideaan ja halusivat näyttää teoksensa vain koululuokan suljetussa piirissä. Eräät nuoret olivat suopeita julkaisemaan vaihtoehtoisten palvelujen kautta, kuten eräs nuori nainen, joka julkaisi upean runollisen esseensä yksinäisyydestä nimimerkillä suljetussa ei-kaupallisesti ylläpidetyssä nettiyhteisössä.

Nuorten mediataidot olivat lähtökohtaisesti hyvät ja he osallistuivat keskusteluun elokuvien maailmasta aktiivisesti.

Nämä kohtaamiset ja tapahtumat nuorten mediajulkaisemisen ympärillä johtivat minut pohtimaan uudelleen osallistumisen käsitettä mediajulkaisemisen kontekstissa. Vaikka useimmilla nuorilla on riittävät mediataidot osallistuakseen kulttuurin pientuottamiseen ja mediajulkisuuteen omien töiden tuottamisen ja julkaisun kautta, he haluavat silti rajoittaa toimintansa mieluiten omaan elämismaailmaansa, jossa teoksia tuotetaan ja julkaistaan rajatulle yleisölle, ilman kaupallisten some-palvelujen käyttöä. Tällainen omaehtoinen julkisuudesta vetäytyminen heijastelee ei-osallistumisen (non-participation) trendiä, johon mediatutkijat ovat viime vuosina suunnanneet katseensa. Osallistumisen teorioissa osallistuminen on pitkään nähty lähes yksinomaan tavoiteltava positiona, jonka on uskottu valtauttavan subjektin ja edistävän hänen mahdollisuuksiaan osallistua kulttuurituotantoon median kautta niin poliittisesti kuin kulttuurisesti (Carpentier 2011, Jenkins 2006).

Monet tutkijat ovat kuitenkin alkaneet kyseenlaistaa näkemystä osallistumisen voimaannuttavasta mahdollisuudesta nykyisessä mediakulttuurissa. Greg Goldbergin ja David Beerin (2011) mukaan osallistuminen median välittämään julkisuuteen alistaa käyttäjät julkisuuden hegemonisille valtarakenteille sen sijaan, että tarjoaisi osallistujille voimaantumisen positioita. Varsinkin online-ympäristöjä hallitsevat kaupallisin periaattein toimivat globaalit mediakonglomeraatit, jotka määrittelevät netin toimintaolosuhteet (Goldberg & Beer 2011, Curran 2012). Osallistumalla palveluntuottajien kautta tekijä, kuten nuori, antautuu näiden tahojen kontrollin alaiseksi antaen pois määräämisoikeuttaan teoksen käytöstä (Casemajor et al. 2015). Havaintoni nuorten omaehtoisesta osallistumisesta mediakulttuurin kentällä vahvistavat tätä oletusta.

Nathalie Casemajor ja kumppanit (2015), jotka uudelleen määrittelevät osallistumista ja lanseeraavat ei-osallisuuden (non-participation) käsitteen, esittävät, että osallistumattomuutta ei pidä ymmärtää pelkästään apaattisuutena tai passiivisuutena vaan tietoisena valintana digitaalisen mediakulttuurin kentällä. Tällaisen valikoivan tai kriittisen osallistumisen digitaalisen mediakulttuurin kentällä voidaan nähdä tarjoavan käyttäjille tavan kontrolloida omaa medialäsnäoloaan ja tuotantoaan sekä määritellä omaa osallistumistaan. Ei-osallistumisen kautta yksilö voi irrottautua hänelle tarjolla olevista digitaalisen osallistumisen muodoista, jotka sisältävät hyväksikäytön elementtejä kuten tekijänoikeuksien riistoa tai kolmansille osapuolille luovutettuja oikeuksia (Casemajor et al. 2015).

Omaehtoisen kulttuuri- ja mediatuotannon kontekstissa valikoivan ja kriittisen osallistumisen voi nähdä toimintana, joka pohjautuu tekijöiden tietoisuuteen julkisuuden kentällä vaikuttavista valtarakenteista. Käyttäjät hakevat vaihtoehtoja julkaista ja osallistua muuten kuin isojen monikansallisten ja kaupallisten sosiaalisen median palvelujen kautta. Mediakulttuurissa on mahdollista irrottautua vallanalaisesta asemasta luomalla omaa vaihtoehtoista julkista tilaa valtamedian ulkopuolella (Downing 1992). Vaihtoehdoksi nousee myös julkaiseminen suljetuissa ei-kaupallisissa yhteisöissä tai vain omassa lähipiirissä, ystäville ja sukulaisille, esimerkiksi YouTubessa salasanan takana.

Yhä useammat käyttäjät ovat tietoisia vallan ja kontrollin mekanismeista julkaisemisen kentällä. Nuorten maailmassa some-palvelujen kautta julkaiseminen näyttäytyy käyttäjän kontrollin menetyksenä teoksen jakeluun ja levittämiseen. Vain harvat nuoret kuitenkin tekevät asialle jotain. Havaintoni on, että nuorten haluttomuudessa julkaista on kyse tietoisesta päämäärästä säilyttää kontrolli omaan julkaisemiseen ja siten toimia mediakulttuurin kentällä omaehtoisesti. Kyse ei siis niinkään ole siitä, että osallistuminen estyy, vaan pikemminkin siitä, että osallistuja hallitsee omaa osallistumistaan, tietoisena siitä, että julkisuuden kentillä tekijä joutuu kontrollin alaiseksi ja teoksen tekijänoikeudet ovat usein olemattomat.

On kuitenkin aiheellista kysyä, voiko valikoivalla osallistumisella tai kriittisellä osallistumattomuudella ottaa kantaa ja voiko osallistumattomuus tosiasiallisesta voimaannuttaa? Mediakulttuurissa, jossa kaikkien odotetaan osallistuvan, valikoivalla osallistumisella voi olla yllättäviäkin vaikutuksia. Tekeillä olevassa omaehtoista elokuvaa kulttuurituotantona ja osallistumisen muotona tarkastelevassa väitöskirjassani ymmärrän ei-osallistumisen palautuvan nimenomaan omaehtoisuuteen ja sen vaalimiseen. Omaehtoisuus, jonka piirteitä ovat erityisesti taiteellinen vapaus, riippumattomuus ja oman toiminnan määrittely ja täydellinen kontrolli, voidaan ajatella toteutuvan aitona tai täydesti ainoastaan silloin, kun myös julkaiseminen on täysin tekijän omissa käsissä eli omaehtoisesti määrittynyt.

Blogissa mainitusta työpaja-aineistosta työstän paraikaa artikkelia työnimellä ”’En mä halua näyttää tätä kenellekään’ – omaehtoisuuden ilmeneminen ei-osallistumisen kontekstissa”.

Kirjoittaja: Jetta Huttunen on Jyväskylän yliopiston, nykykulttuurin tutkimuksen jatko-opiskelija ja Tampereen yliopiston Nuoret estradille -hankkeen tutkija

Lähteet:

  • Downing John D.H.,1992: ”The Alternative Public Realm: The organization of the 1980s anti-nuclear press in West Germany and Britain”. Teoksessa: Culture and power: A Media, culture & society reader. Sage.
  • Curran James, Fenton Natalie, Freedman Des, 2012: Misunderstanding the Internet. London: Routledge.
  • Jenkins Henry, 2006: Convergence Culture. Where old and new media collide. New York University Press.
  • Casemajor Nathalie ym., 2015: “Non-participation in digital media: toward a framework of mediated political action”. Media, Culture & Society, 37: 6.
  • Goldberg Greg & Beer David, 2011: ”Rethinking the public/virtual sphere: The problem with participation”. New Media & Society, 13: 5.

Yksi vastaus artikkeliin ”Mediajulkaiseminen ja omaehtoisuus: nuorten valikoiva osallistuminen ja osallistumattomuus

  1. Ronja Mäkinen

    Ihan huikean mielenkiintoista. Tein juuri kandin, jossa tarkastelin sijoituksen kokeneiden nuorten videoblogeissa kertomia tarinoita. Vlogien tekijöinä nuoret käyttävät valtaa ja säätelevät omaa osallistumistaan ja sitä, minkä näkökulman he valitsevat kertoessaan omaa tarinaansa muille. Siinä on ehdottomasti läsnä myös vallan ja kontrolliin elementtejä, mitä tulee sijoituskokemuksesta kertomisen näkökulman valitsemiseen muille nuorille kuultavaksi. Pitääpä tutustua tuohon hankkeeseen!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *