Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2017

Mediajulkaiseminen ja omaehtoisuus: nuorten valikoiva osallistuminen ja osallistumattomuus

Toteutin keväällä 2016 Torniossa Nuorisotiedotuspiste Aaltosessa elokuvatyöpajan 15–19-vuotiaiden nuorten kanssa osana Nuoret Estradille -hanketta ja väitöskirjaprojektiani. Toimin työpajan ohjaajana kannustaen nuoria omaehtoiseen elokuvatuotantoon, jonka päämäärä oli teosten toteuttaminen ja lopulta julkaiseminen. Työpajan ”virallisena” tavoitteena oli nuorten mediataitojen kehittäminen elokuvakerronnan saralla. Huomasin pian, että nuorilla oli erinomaiset mediataidot ja sen lisäksi, että monet nuoret halusivat julkaista omaehtoisen tuotantonsa pienessä lähipiirissä ilman tavoitetta laajemmasta levityksestä. Useat nuoret suhtautuivat jopa nihkeästi ajatukseen ensi-illasta tai laajemmasta nettilevityksestä.

Elokuvatyöpajassa nuoret suunnittelivat omaehtoisen elokuvatuotannon, tässä tehdään käsikirjoituksen pohjalta kuvakäsikirjoitusta.

Ryhmäkeskusteluissamme ilmeni, että useat nuoret tekevät elokuvatuotantoja omaehtoisesti vapaa-ajallaan. Innovatiivisissa teoksissaan he rikkovat genrerajoja ja sekoittavat faktaa ja fiktiota kiinnostavasti. He julkaisevat töitään kaveripiirissä, rajatulle yleisölle. Julkaiseminen voi siis olla myös omassa piirissä tapahtuvaa omaehtoista julkaisemista, tietoista yhteisöllisyyden rakentamista yksityisen ja julkisen sfäärin rajapinnalla.

 

Syksyllä 2016 opetin Peräpohjolan Opistolla Torniossa nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajiksi opiskeleville nuorille tietotekniikka- ja viestintätaitoja. Osana vetämääni kurssia oli oman tekstin tai muun mediateoksen julkaiseminen. Törmäsin jälleen tilanteeseen, jossa oman teoksen julkaisemiseen suhtauduttiin kielteisesti. Opiskelijoilla ei ollut ongelmia toteuttaa teostaan, mutta kun aloimme valmistella teosten julkaisua, monella ilmeni torjuva kanta mm. yleisimpiä sosiaalisen median palveluja kohtaan (kuten Facebook, Blogspot, Instagram).

Jotkut opiskelijat perustelivat negatiivista suhtautumistaan some-palvelujen riittämättömällä tekijänoikeussuojalla tai halullaan varmistaa esim. valokuvan jakelun säilyminen omissa käsissä. Toiset suhtautuivat kielteisesti laajemman levityksen ideaan ja halusivat näyttää teoksensa vain koululuokan suljetussa piirissä. Eräät nuoret olivat suopeita julkaisemaan vaihtoehtoisten palvelujen kautta, kuten eräs nuori nainen, joka julkaisi upean runollisen esseensä yksinäisyydestä nimimerkillä suljetussa ei-kaupallisesti ylläpidetyssä nettiyhteisössä.

Nuorten mediataidot olivat lähtökohtaisesti hyvät ja he osallistuivat keskusteluun elokuvien maailmasta aktiivisesti.

Nämä kohtaamiset ja tapahtumat nuorten mediajulkaisemisen ympärillä johtivat minut pohtimaan uudelleen osallistumisen käsitettä mediajulkaisemisen kontekstissa. Vaikka useimmilla nuorilla on riittävät mediataidot osallistuakseen kulttuurin pientuottamiseen ja mediajulkisuuteen omien töiden tuottamisen ja julkaisun kautta, he haluavat silti rajoittaa toimintansa mieluiten omaan elämismaailmaansa, jossa teoksia tuotetaan ja julkaistaan rajatulle yleisölle, ilman kaupallisten some-palvelujen käyttöä. Tällainen omaehtoinen julkisuudesta vetäytyminen heijastelee ei-osallistumisen (non-participation) trendiä, johon mediatutkijat ovat viime vuosina suunnanneet katseensa. Osallistumisen teorioissa osallistuminen on pitkään nähty lähes yksinomaan tavoiteltava positiona, jonka on uskottu valtauttavan subjektin ja edistävän hänen mahdollisuuksiaan osallistua kulttuurituotantoon median kautta niin poliittisesti kuin kulttuurisesti (Carpentier 2011, Jenkins 2006).

Monet tutkijat ovat kuitenkin alkaneet kyseenlaistaa näkemystä osallistumisen voimaannuttavasta mahdollisuudesta nykyisessä mediakulttuurissa. Greg Goldbergin ja David Beerin (2011) mukaan osallistuminen median välittämään julkisuuteen alistaa käyttäjät julkisuuden hegemonisille valtarakenteille sen sijaan, että tarjoaisi osallistujille voimaantumisen positioita. Varsinkin online-ympäristöjä hallitsevat kaupallisin periaattein toimivat globaalit mediakonglomeraatit, jotka määrittelevät netin toimintaolosuhteet (Goldberg & Beer 2011, Curran 2012). Osallistumalla palveluntuottajien kautta tekijä, kuten nuori, antautuu näiden tahojen kontrollin alaiseksi antaen pois määräämisoikeuttaan teoksen käytöstä (Casemajor et al. 2015). Havaintoni nuorten omaehtoisesta osallistumisesta mediakulttuurin kentällä vahvistavat tätä oletusta.

Nathalie Casemajor ja kumppanit (2015), jotka uudelleen määrittelevät osallistumista ja lanseeraavat ei-osallisuuden (non-participation) käsitteen, esittävät, että osallistumattomuutta ei pidä ymmärtää pelkästään apaattisuutena tai passiivisuutena vaan tietoisena valintana digitaalisen mediakulttuurin kentällä. Tällaisen valikoivan tai kriittisen osallistumisen digitaalisen mediakulttuurin kentällä voidaan nähdä tarjoavan käyttäjille tavan kontrolloida omaa medialäsnäoloaan ja tuotantoaan sekä määritellä omaa osallistumistaan. Ei-osallistumisen kautta yksilö voi irrottautua hänelle tarjolla olevista digitaalisen osallistumisen muodoista, jotka sisältävät hyväksikäytön elementtejä kuten tekijänoikeuksien riistoa tai kolmansille osapuolille luovutettuja oikeuksia (Casemajor et al. 2015).

Omaehtoisen kulttuuri- ja mediatuotannon kontekstissa valikoivan ja kriittisen osallistumisen voi nähdä toimintana, joka pohjautuu tekijöiden tietoisuuteen julkisuuden kentällä vaikuttavista valtarakenteista. Käyttäjät hakevat vaihtoehtoja julkaista ja osallistua muuten kuin isojen monikansallisten ja kaupallisten sosiaalisen median palvelujen kautta. Mediakulttuurissa on mahdollista irrottautua vallanalaisesta asemasta luomalla omaa vaihtoehtoista julkista tilaa valtamedian ulkopuolella (Downing 1992). Vaihtoehdoksi nousee myös julkaiseminen suljetuissa ei-kaupallisissa yhteisöissä tai vain omassa lähipiirissä, ystäville ja sukulaisille, esimerkiksi YouTubessa salasanan takana.

Yhä useammat käyttäjät ovat tietoisia vallan ja kontrollin mekanismeista julkaisemisen kentällä. Nuorten maailmassa some-palvelujen kautta julkaiseminen näyttäytyy käyttäjän kontrollin menetyksenä teoksen jakeluun ja levittämiseen. Vain harvat nuoret kuitenkin tekevät asialle jotain. Havaintoni on, että nuorten haluttomuudessa julkaista on kyse tietoisesta päämäärästä säilyttää kontrolli omaan julkaisemiseen ja siten toimia mediakulttuurin kentällä omaehtoisesti. Kyse ei siis niinkään ole siitä, että osallistuminen estyy, vaan pikemminkin siitä, että osallistuja hallitsee omaa osallistumistaan, tietoisena siitä, että julkisuuden kentillä tekijä joutuu kontrollin alaiseksi ja teoksen tekijänoikeudet ovat usein olemattomat.

On kuitenkin aiheellista kysyä, voiko valikoivalla osallistumisella tai kriittisellä osallistumattomuudella ottaa kantaa ja voiko osallistumattomuus tosiasiallisesta voimaannuttaa? Mediakulttuurissa, jossa kaikkien odotetaan osallistuvan, valikoivalla osallistumisella voi olla yllättäviäkin vaikutuksia. Tekeillä olevassa omaehtoista elokuvaa kulttuurituotantona ja osallistumisen muotona tarkastelevassa väitöskirjassani ymmärrän ei-osallistumisen palautuvan nimenomaan omaehtoisuuteen ja sen vaalimiseen. Omaehtoisuus, jonka piirteitä ovat erityisesti taiteellinen vapaus, riippumattomuus ja oman toiminnan määrittely ja täydellinen kontrolli, voidaan ajatella toteutuvan aitona tai täydesti ainoastaan silloin, kun myös julkaiseminen on täysin tekijän omissa käsissä eli omaehtoisesti määrittynyt.

Blogissa mainitusta työpaja-aineistosta työstän paraikaa artikkelia työnimellä ”’En mä halua näyttää tätä kenellekään’ – omaehtoisuuden ilmeneminen ei-osallistumisen kontekstissa”.

Kirjoittaja: Jetta Huttunen on Jyväskylän yliopiston, nykykulttuurin tutkimuksen jatko-opiskelija ja Tampereen yliopiston Nuoret estradille -hankkeen tutkija

Lähteet:

  • Downing John D.H.,1992: ”The Alternative Public Realm: The organization of the 1980s anti-nuclear press in West Germany and Britain”. Teoksessa: Culture and power: A Media, culture & society reader. Sage.
  • Curran James, Fenton Natalie, Freedman Des, 2012: Misunderstanding the Internet. London: Routledge.
  • Jenkins Henry, 2006: Convergence Culture. Where old and new media collide. New York University Press.
  • Casemajor Nathalie ym., 2015: “Non-participation in digital media: toward a framework of mediated political action”. Media, Culture & Society, 37: 6.
  • Goldberg Greg & Beer David, 2011: ”Rethinking the public/virtual sphere: The problem with participation”. New Media & Society, 13: 5.

Nuoret haluavat kokea olevansa kyvykkäitä ja päteviä

Nuoret estradille -tutkimushankkeessa järjestettiin nuorille seitsemän mediatyöpajaa ympäri Suomea yhteistyössä nuorisotyöntekijöiden, taiteilijoiden ja journalistien kanssa muun muassa nuorisotaloissa ja työttömien työpajassa. Tutkimuksessa selvitetään, miten haasteellisissa elämäntilanteissa olevia nuoria voidaan kannustaa osallistumaan media- ja taidetoimintaan sekä edistää heidän monilukutaitojaan. Tavoitteena on myös ottaa nuoret kanssatutkijoina mukaan kehittämään mediapedagogista toimintamallia. Hankkeen laajaa aineistoa analysoidessa on noussut esiin myös osahankkeita yhdistäviä tuloksia, kuten että nuorten kokemus omasta kyvykkyydestään innostaa heitä osallistumaan mediatoimintaan.

NUORI 1: Mikä oli sun mielestä paras noista kuvista mitä sä otit? NUORI 2: Paras minkä mä otin? No ehkä toi, kettinkikuva.

(Ote nuorten vertaishaastattelusta; Kysymys on nuoren itsensä keksimä.)

Tällainen vertaisoppiminen ja vertaisopettajuus näytti sopivan ryhmälle hyvin ja huomasin, että esim. Tepi, joka on viime kerroilla ollut aika poissaoleva ja passiivinen, aktivoitui selvästi siitä, että sai neuvoa muita nuoria editointiohjelman käyttämisessä.”

(Ote tutkijan havaintopäiväkirjasta.)

HAASTATTELIJA: … mikä motivoi niitä nuoria tulemaan hankkeeseen että, se ei oo se että sä tunnet niitä ennestään tai oot tehny niitten kans ennestään yhteistyötä, vaan että se olis jotenkin linkitettynä tähän että sä kutsut ne tutkimushankkeeseen.

TUTKIJA: Kyllä, semmonen nyt vasta ihan juuri ymmärtänyt että, me oltiin tutkijayhteisö, et me oltiin, sisäisesti tutkijayhteisö jossa jo ikään ku siinä me juteltiin, niin mä en ollu se joka, määrittelee et mitä lähetään kertomaan vaan että siinä on näkökulmia, ei se et meil on yksi näkökulma jonka minä olen valinnut ja, sillä tavalla se lähtökohtaha oli vähän huomaamattaki heitä arvostava…

(Ote taiteilija-tutkijan haastattelusta.)

Tutkimushankkeessa lähtöhypoteesina oli, että nuoret innostuvat mahdollisuudesta ilmaista itseänsä ja siihen tarjottiinkin tilaisuus työpajoissa. Kuitenkin haastatteluissa ja tutkijoiden työpajahavainnoista kirjoittamissa päiväkirjoissa toistuu, että nuoret toivovat esimerkiksi hallitsevansa kamera- ja editointitekniikan, innostuvat vertaisohjaamisesta ja kanssatutkijuudesta (myös Carr & Jitendra 2000; Charmaraman 2013; Marsh 2012). Tämä viittaa siihen, että he haluavat ennen kaikkea kokea olevan kyvykkäitä ja päteviä.

Erityisesti tilanteet, joissa nuoria pidettiin pätevinä jo lähtökohtaisesti, loivat nuorille uskoa heidän omaan kyvykkyyteensä ja saivat heidät syventymään mediaharjoitteisiin ja projekteihin (myös Bloustien 2007). Samalla myös sosiaalinen vuorovaikutus kasvoi nuorten ryhmissä. Merkittävää näissä tilanteissa on se, että arvohierarkiat taittuivat tasa-arvoisemmiksi, kun nuori sai esimerkiksi ohjaajan tai tutkijan roolin. Lisäksi nuorten lähtökohtainen arvostaminen tarjosi heille mahdollisuuden irtautua roolista ”uhrina” tai heikkona suoriutujana (myös Carr & Jitendra 2000).

Media- ja taidetyöpajojen aikana monet nuoret innostuivat myös itsensä ilmaisemisesta sanallisesti, kuvallisesti tai esiintyen. Myös itseilmaisu tuotti heille arvokkaita kokemuksia kyvykkyydestä. Jotkut taiteen ja median tekemistä enemmän harrastaneet nuoret tiesivät, että vaikkapa laadukkaan valokuvan tai videon tekeminen edellyttää hyvien teknisten kykyjen lisäksi itseilmaisutaitoja. Monilla oli silti piilevä näkemys, että taidokas taide- ja mediateos perustuu huippukalustoon ja tekniseen taituruuteen. Tästä johtunee, että aineistoissa toistuu nuorten halua oppia tekniikkaa. Tärkein huomio on kuitenkin se, että nuorilla on halu olla kyvykkäitä ja päteviä ja tämän tarpeen täyttäminen innostaa nuoria sitoutumaan ja osallistumaan mediatoimintaan sekä edistää ujojen ja vetäytyvien sosiaalista vuorovaikutusta.

Asiantuntijaroolien lisäksi hankkeessa osoittautui merkittäväksi nuorille tarjotut tilaisuudet esittää omia teoksiansa julkisesti, esimerkiksi blogissa, lehdessä, taidenäyttelyssä ja näyttämöllä. Monet nuoret vaikuttivat tulkitsevan tilaisuuden julkaista merkkinä siitä, että aikuiset luottavat heihin ja uskovat heidän kyvykkyyteensä, mikä lisäsi heidän haluansa osallistua ja näyttää taitonsa (esim. Carr & Jitendra 2000; Charmarman 2013; Hopkins 2010; Vickery 2014).

Hankkeen tulokset herättävät kysymyksiä, kuten onko kaikille nuorille varmasti mahdollista kokea olevansa kyvykäs ja pätevä edes jollakin elämänalueella. Nuorten tukemisessa varsinkin koulujen luovalla toiminnalla tai taideopetuksella onkin tärkeä sijansa. Taidekonteksti, jossa oikean ja väärän määrittäminen on vaikeata ja tarpeetontakin, voi luoda myös vapaan ilmapiirin, jossa aratkin nuoret uskaltavat ilmaista itseänsä.

Entä miten peruskoulun opetussuunnitelmaan tuotua monilukutaidon pedagogiikkaa toteutetaan tällä hetkellä kouluissa? Monilukutaidon pedagogiikka sisältää ainakin periaatteessa ajatuksen oppimisesta luovan tekemisen ja sen reflektoinnin kautta (re-design) ja siten se voi tarjota nuorille tilaisuuden vaikkapa vertaisohjaamiseen (Cazden ym. 1996). Erityisesti nuorisotyössä on luontevaa perustaa epämuodollisiin toimintakäytäntöihin, joissa irtaudutaan nuoria arvottavista lähtöasetelmista, jotka voivat pahimmillaan itsessään ehkäistä nuorten valtautumista oman elämänsä toimijoiksi.

Kirjoittaja: Nuoret estradille -hankkeen päätutkija-koordinaattori, FT Mari Pienimäki

 

Lähteet:

  • Bloustein, G. (2007) ”‘’Wigging People Out: Youth Music Practice and Mediated Communities”. Community & Applied Social Psychology, 17, 446-462.
  • Carr, T. & Jitendra, A. K. (2000) ”Using Hypermedia and Multimedia to Promote Project-Based Learning of At-Risk High School Students”. Technology Trends, 36:1, 40-44.
  • Cazden, C., Cope, B., Fairclough, N., Gee, J., et al, 1996. ”A Pedagogy of Multiliteracies: Designing Social Futures”. Harward Educational Review, 66 (1), 60–92.
  • Charmaraman, L. (2017) ”Congregating to create for social change: urban youth media production and sense of community”. Learning, Media and Technology, 38:1, 102-115.
  • Hopkins, L. (2010) ”YouthWorx: Increasing youth participation through media production”. Sociology, 47:2, 181-197.
  • Marsh, K. (2012) ””The beat will make you be courage”: The role of a secondary school music program in supporting young refugees and newly arrived immigrants in Australia”. Research Studies in Music Education, 34:2, 93-111.
  • Vickery, J. R. (2014) ”The role of after-school digital media clubs in closing participation gaps and expanding social networks”. Equity & Excellence in education, 47:1, 78-95.