”Se on vain elämää” – nuorten omaehtoista elokuvatuotantoa kartoittamassa

Nuorisotiedotuspiste Aaltosessa Torniossa toteutettiin nuorten elokuvatyöpaja.

”Nuorisotiedotuspiste Aaltosessa Torniossa toteutettiin nuorten elokuvatyöpaja.”

Toteutin keväällä 2016 torniolaisille nuorille elokuvatyöpajan osana Tampereen yliopiston ”Nuoret Estradille” -hanketta. Työpaja on osa väitöskirjatutkimustani omaehtoisesta elokuvatuotannosta (Jyväskylän yliopisto, Nykykulttuurin tutkimuskeskus). Tässä tekstissä käsittelen työpajasta kertyneitä kokemuksia – oivalluksia, onnistumisia ja haasteita – ja pohdin niiden kautta omaehtoisuuden reunaehtoja ja osallistumisen haasteita elokuvatuotannon kontekstissa.

Työpajani tavoitteena oli kartoittaa ja kehittää nuorten mediataitoja erityisesti audiovisuaalisen median ja elokuvallisen kerronnan saralla. Samalla tarkkailin omaehtoisen mediatuotannon ”pullonkauloja” eli kohtia, joissa osallistuminen estyy jossakin suhteessa – ja pohdin, miksi niin tapahtuu.

Nuoret saivat suunnitella ja toteuttaa maksimissaan 10 minuutin omaehtoisen lyhytelokuvan, jonka tekemiseen oli noin kuukausi aikaa. Työvaiheet (käsikirjoitus, kuvakäsikirjoitus, kuvaukset, jälkituotanto) oli rytmitetty mediailtojen keskiviikkoisten tapaamisten mukaan, joskin tapaamisten välissä oli mahdollista työskennellä itsenäisesti. Työpajassa nuorilla oli mahdollisuus saada ohjausta minun lisäkseni tuotantoassistentilta.

Työpaja toteutettiin Tornion Nuorisotiedotuspiste Aaltosessa ja siihen osallistui parhaimmillaan 20 nuorta, 15–17-vuotiaita. Osallistujat olivat nuorisotilan mediailtoihin aktiivisesti osallistuvia nuoria, ja useimmat heistä olivat jo tuottaneet av-mediaa jossakin muodossa (radio, video, blogi tms.). Näin ollen heillä oli erittäin hyvät perustavat mediataidot. Ryhmäkeskusteluissa ilmeni myös, että nuoret osaavat analysoida mediateoksia ja pystyvät helposti nimeämään eri genret ja ymmärtävät tarinan rakenteen ja juonen kuljetuksen pääperiaatteet.

Työpajatyöskentelyn lähtökohdat olivat siis hyvät. Suunnitelmani oli opettaa mediataitoja ja elokuvatuotantoa niukasti ja näin antaa tilaa nuorten omaehtoisen toiminnan kehittymiselle. Aluksi suunnitelmani näyttikin toteutuvan, sillä muodostetut tuotantoryhmät aloittivat työskentelyn nopeasti ja itsenäisesti.

”Hyvästelen tyypit ja lähden. Olo on tyytyväinen: hyvä alku.” (Havaintopäivakirja 16.3.)
lilja_jenna_storari_valmistuu
”Kuvakäsikirjoitusta laatimassa”

Työpajan alkuinnostuksen jälkeen ”draivi” kuitenkin hiipuu ja ryhmien toiminta hidastuu. Pari ryhmää lopettaa toimintansa kokonaan. Kirjoitan havaintopäiväkirjaani 6.4. seuraavasti:

”Nuoret ovat tapaamisissa suhteellisen aktiivisia keskustelijoita, mutta jäätä on rikottavana ennen kuin kommunikointi sujuu esteettä. Isoin ongelma on tutkijan näkökulmasta osallistuminen varsinaiseen elokuvaprojektiin: nuorten välillä on vaihtelua yli-innokkuudesta totaaliseen ei-osallistumiseen. Kaikki vaikuttavat kuitenkin kiinnostuneilta itse asiasta (elokuvateko), mutta kynnys ryhtymisestä omaan projektiin on korkea. Olemme yrittäneet innostaa nuoria mukaan parhaamme mukaan. Kun ollaan vain 2 vkon päässä suunnitellusta ensi-illasta, mukana olevia ryhmiä on vain kaksi, joista toisen jäsenet eivät olleet paikalla edellisellä kerralla. Koko projektia pitänee venyttää.”

Tässä vaiheessa vain yksi ryhmä etenee kohti kuvauksia, muut jäävät junnaamaan suunnitteluvaiheeseen. Suunnitteluvaiheessa tapahtuu kuitenkin oppimista ja osallistumista, erityisesti kuvakäsikirjoituksen toteuttaminen on mediataitoja kehittävä tehtävä, jonka nuoret kokevat mielekkääksi.

Hieman turhautuneena joudun toteamaan, että elokuvat eivät valmistu kevään aikana.  Tulkintani tilanteesta on, että nuorilla on heikko ymmärrys teosten tuotantoprosessista ja aikataulujen laatimisesta. Heidän on esimerkiksi vaikea hahmottaa siirtymistä esituotannosta tuotantoon: konkreettisen valmistelun määrä tulee heille yllätyksenä. Näille peruskoulunsa päättäville nuorille sattuu vielä koesuma huhti–toukokuussa, jonka takia monet nuoret joutuvat jäämään pois mediailloista.storyboard_ekm_films_2

”Olennainen osa elokuvatuotantoa on kuvakäsikirjoitus.”

Kulttuurin- ja mediatutkimuksen keskiössä on yleisötutkimus, jossa on siirrytty puhumaan aktiivisen yleisön sijasta osallisuudesta ja osallistumisesta. Osallisuus on sosiaalisempaa ja yhteiskunnallisempaa kuin ”yleisönä oleminen”. Tämä käsite tarjoaa paremmat edellytykset tarkastella julkisuuteen osallistumista ja siihen nivoutuvaa valtarakenteiden haastamista.

Omaehtoisen elokuvatuotannon ytimessä on niin ikään osallistumisen käsite. Työpajassa tavoitteena oli, että nuoret antautuvat oman toimintansa kautta dialogiin valtamedian kanssa, mikä edistäisi heidän ymmärrystään median valtarakenteista. Pohdin väitöstä kirjoittaessani, miten hyvin omaehtoisen mediatuotannon ja mediayhteiskunnan valtarakenteiden suhteet tulivat lopulta näkyviin.

Sonia Livingstonen mukaan osallistuminen on aina osallistumista johonkin. Osallistujan ja osallistumisen kohteen välille virittyvän vuorovaikutussuhteen aste ja laatu määrittelee pitkälti osallistumisen voiman. Mediakulttuurin kontekstissa tämä konkretisoituu siirtymänä kuluttajasta tuottajaksi ja osaamisen kehittymisenä mediateoksen tuotantoprosessin hallinnaksi.

Työpajani nuoret suunnittelivat ja osaksi toteuttivatkin videotuotannon ja osallistuvat siten kulttuurituotantoon pientuottajina. Heidän omaehtoisuutensa ilmeni omaäänisinä projekteina, innostumisena sekä ideoiden moninaisuutena ja luovina ratkaisuina. Toisaalta vapaus tehdä omaehtoisesti tarkoitti myös vapautta jättää työ kesken ja toimia ilman ohjausta sekä tilaisuutta jättää suunniteltu aikataulu ja ohjeet huomiotta.

Elokuvatuotantoon kuuluu aina jonkinasteinen julkisuus, yleisö ja ”skene” eli kulttuurinen yhteisö. Tuotannon valmistuminen ja sen julkaiseminen ovat olennainen osa prosessia, ja työpajassa kuvio jäi tältä osin vajaaksi, lupaus täyttymättä. Ryhmäkeskusteluissa nuorten kanssa ilmeni, että useat heistä tekevät kuitenkin elokuvia omaehtoisesti vapaa-ajallaan. Innovatiivisissa teoksissaan he rikkovat genrerajoja ja sekoittavat faktaa ja fiktiota kiinnostavasti. Töitä julkaistaan kaveripiirissä, rajatulle yleisölle. Julkaiseminen voi siis olla myös omassa piirissä tapahtuvaa omaehtoista julkaisemista, tietoista yhteisöllisen yksityisyyden rakentamista yksityisen ja julkisen sfäärin rajapinnalla.

Yhteenvetona totean, että riittävät mediataidot omaavilla nuorilla on mahdollisuudet kulttuurin pientuottamiseen ja osallistua mediajulkisuuteen omien töidensä kautta. Omaehtoisuus ilmenee kuitenkin usein nuorten omassa elämismaailmassa, jossa teoksia tuotetaan ja julkaistaan rajatulle yleisölle, ilman ulkopuolista ohjausta – kuten nuorisotyötä.

Kirjoittaja Jetta Huttunen on Jyväskylän yliopiston, nykykulttuurin tutkimuksen jatko-opiskelija ja Tampereen yliopiston Nuoret estradille -hankkeen tutkija.

LÄHTEET

  • Abercrombie Nick & Longhurst Brian (1998): Audiences. A Sociological Theory of Performance and Imagination. Sage.
  • Habermas Jürgen (1991/1989): The Structural transformation of the Public Sphere. An inquiry into a Category of Bourgeois Society. (Alkup. Strukturwandel der Öffentlichkeit, 1962) MIT Press.
  • Livingstone Sonia (2005): ”Audiences and Publics : When Cultural Engagement Matters for the Public Sphere”. 
European Science Foundation, 14-29.
  • Livingstone Sonia (2013): Participation paradigm in Audience Research. LSE Research Online.
  • Carpentier Nico (2011): Media and participation. A site of ideological-democratic struggle. Intellect.
  • Malmberg Tarmo (2004): ”Porvarillisen julkisuuden keskeneräinen projekti. Jürgen Habermas ja kriittinen mediatutkimus”. Teoksessa Tuomo Mörä, Inka Salovaara-Moring, Sanna Valtonen (toim.) Mediatutkimuksen vaeltava teoria. Gaudeamus.
  • Ridell Seija (2006): ”Yleisö. Elämää mediayhteiskunnan normaalina jäsenenä”. Teoksessa Seija Ridell, Pasi Väliaho, Tanja Sihvonen (toim.) Mediaa käsittämässä. Vastapaino.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *