Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2015

Nuorisotyötä sosiaalisessa mediassa

Suomalaisista nykynuorista jopa viidennes kertoo, että heidän ammattitoiveensa on olla julkkis. Toisaalta joukkoa nuoria ei kiinnosta osallistua yhteiskuntaan tai edes nuorille järjestettyyn vapaa-ajan ryhmätoimintaan. Voisiko medialähtöinen tai julkisuutta hyödyntävä pedagogiikka innostaa myös näitä nuoria ryhtymään oman elämänsä toimijoiksi, pohditaan Tampereen yliopiston Nuoret estradille -tutkimushankkeessa (2015–2017).

Keskustelu nuorten hyvinvoinnista keskittyy usein kahteen ulottuvuuteen: puhutaan terveyden, turvallisuuden ja materiaalisen hyvän tai sitten toimivien perhe- ja kaverisuhteiden edistämisestä. Itsensä toteuttaminen ja osallistuminen jäävät hyvinvoinnista puhuttaessa helposti syrjään. (Kiilakoski ym. 2012.) Nuoret estradille -tutkimuksen viidessä mediatyöpajassa nuorille tarjotaankin tilaisuuksia itseilmaisuun ja osallistua harrasteryhmään ja myös julkiseen sfääriin sen myötä, että nuorten mediateoksia julkaistaan sosiaalisessa mediassa ja valtamediassa, kuten sanomalehdissä.

Nuorten osallistumista taide- ja kulttuuriprojekteihin edistää se, että nuorella on halu kokeilla tai oppia jotakin uutta tai kehittyä harrastuksessaan. Sitä lisää myös se, että taideprojekti on sopivasti tarjolla ja että harrastamaan voi lähteä ystävän kanssa. (Siivonen ym. 2011.) Nämä tekijät toteutuvat useimpien nuorten kohdalla pirkanmaalaisella nuorisotalolla, jossa paraikaa ohjaan toisen nuoriso-ohjaajan kanssa valokuvatyöpajaa kerran viikossa parin kuukauden ajan. Valokuva osoittautui nuorten suosimaksi mediaksi, sillä työpajan ensitapaamisiin ilmoittautui enemmän väkeä kuin pystyimme ottamaan mukaan. Alkuinnostuksen jälkeen nuorten määrä on kuitenkin romahtanut, vaikka ensitapaamisiin osallistuneet nuoret valokuvasivat innolla, keskustelivat kuvista vilkkaasti ja antoivat positiivista palautetta työpajasta. Tilanne on entuudestaan tuttu tässä nuorisotalossa.

Ohjaamani työpaja on avoin, eli nuorten ei tarvitse sitoutua tulemaan joka viikko, sillä tavoitteeni on tutkia, mitkä tekijät saavat heidät tulemaan ryhmään vapaaehtoisesti ja mikä ei edistä heidän osallistumistaan. Vaikka julkisuudessa on keskustelu siitä, että nuorten pitäisi esimerkiksi koulussa saada käyttää omia mediavälineitä, niin tämä mahdollisuus ei ole työpajassani lisännyt nuorten osallistumista.

Pohdin nyt, soveltuuko viikoittain kokoontuva työpaja lainkaan ohjaamilleni nuorille, sillä viime kesänä tutkimushankkeen pilottina vetämässäni intensiivisessä kolmen päivän työpajassa osallistujakatoa ei ilmennyt. Työpajatapaamisten välisen viikon aikana nuoren fiilikset voivat vaihtua päinvastaisiksi, jos esimerkiksi orastava kokemus ryhmähengestä pyyhkiytyy pois mielestä. Sosiaalisen median valjastaminen osaksi työpajaani, vaikkapa WhatsApp-ryhmän perustaminen, saattaisi auttaa vahvistamaan ja ylläpitämään nuorten yhteishenkeä ja osallisuuden tunnetta ryhmään kuulumisesta. Sosiaalisen median voi myös kääntyä itsensä vastaan. Ne nuoret, joilla ei ole älypuhelinta, eivät pysty osallistumaan WhatsApp-ryhmään. Toisaalta ei ole reilua, jos älypuhelimen omistavilta nuorilta evätään mahdollisuus kokea ryhmähenkeä, sillä perusteella, ettei tätä mahdollisuutta ei pystytä tarjoamaan kaikille. Lisäksi esimerkiksi hyvistä käytöstavoista (netiketistä) on juteltava nuorten kanssa, sillä netissä, myös virtuaalihahmona, koettu vaikkapa kiusaaminen on nuorelle yhtä todellista kuin netin ulkopuolellakin.

Jo käynnistyneiden Nuoret estradille -työpajojen pohjalta vaikuttaa siltä, että sosiaalisen median käytön eli verkkonuorisotyön haasteeksi voivat muodostua myös vakiintuneet institutionaaliset käytännöt. Suomalaisia nuorisotaloja havainnoinut Anu Gretchel (2001) toteaa, että kaikissa hänen tutkimissaan taloissa kasvatus ei ollut aidosti dialogista ja osallistavaa. Nuorille ei annettu todellista mahdollisuutta esimerkiksi kehittää nuorisotalon toiminta. Heille saatettiin tarjota vain näennäisvaltaa, vaikkapa tilaisuus päättää jonkin pienen rahasumman käytöstä. Tutkija kiteyttää: ”Nuorisotyötä on helpompi tehdä (suunnitella ja toteuttaa) valmiiksi nuorille kuin tehdä sitä heidän kanssaan”.

Sosiaalinen media voi tuottaa uudenlaista toimijuutta niin nuoriso-ohjaajille kuin nuorille. Kun nuorisotalon ovet menevät kiinni, nuorisotyöhön omaksutussa sosiaalisen median kanavassa nuoret saattavat jatkaa keskustelua, kenties innoittua toimimaankin. Kuka heitä silloin valvoo? Vai onko nuoriso-ohjaaja koskaan vapaalla? Entä jos nuoret julkaisevat sosiaalisessa mediassa tekstejä ja kuvia, joita he myöhemmin häpeävät – kuka ottaa vastuun ja meneekö nuorisotalon maine ja rahat? Sosiaalisen median sisällyttäminen nuorisotyöhön edellyttää, että nuoret ajatellaan jo lähtökohtaisesti luotettaviksi ja että heille annetaan laajalti vapautta toimia omalla tavallaan ja omista intresseistään edeten – silti unohtamatta nuorten suojelemiseen liittyviä tekijöitä.

Työpajani alkusyksyn valokuvasatoa Instagramissa: https://instagram.com/nuoretestradille/

Kirjoittaja: hankkeen päätutkija-koordinaattori Mari Pienimäki. Artikkelin valokuva: ©Conall

Lähteet