Olenko minä mediakasvattaja? – Mediakasvatus nuorisotyössä

Jonna Leinonen, Maija Puska, Kati Suhonen, Piia Vallineva, Hanne Kontulainen

Mediakasvattajia ei ainakaan vielä tunnusteta itsenäiseksi ammattiryhmäksi, mutta yhtenä kasvatuksen osa-alueena mediakasvatus liittyy yhä useampiin kasvatusala ammatteihin. Suomen kielen sana kasvattaja on totuttu liittämään ammatikseen kasvattaviin ihmisiin, erityisesti opettajan professiota harjoittaviin oppimisen asiantuntijoihin, mutta myös muun muassa lastenhoitajiin, nuorisotyöntekijöihin, sosiaalialan ohjaajiin, jne. Mediakasvatus laajentaa kasvattajuuden määritelmän reviiriä myös kirjastohenkilökunnan ja vanhustyön piiriin. Kasvattajien listasta ei tokikaan sovi unohtaa vanhempia, isovanhempia ja lasten ja nuorten muita läheisiä aikuisia. Tässä kuitenkin rajaamme mediakasvattajuuden tarkastelun nuorisotyön kenttään.

Saara Pääjärvi haastaa perinteisen “mediakasvattajan” rooliodotuksia Kansallisen audiovisuaalisen instituutin julkaisemassa blogitekstissään Pelastetaan #pipopäät – työnantajasta mediakasvattaja? (18.3.2014). Pääjärvi tuo esille, että myös aikuisten mediataidot ovat viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa olleet pinnalla ja perää esimerkiksi työnantajia omaksumaan omissa työyhteisöissään mediakasvattajan aktiivisen ja oppimisnäkökulmaa korostavan roolin rajoitusten asettamisen kautta. Sen sijaan siis, että asetetaan kieltoja sille, miten mediaa ei tulisi käyttää työpaikalla, työntekijöitä osallistavat työpajat ja keskusteluryhmät, jossa yhteisistä säännöistä sovitaan ja näkökulmia vertaillaan, voisivat hyödyttää työyhteisöjä. Saman ajatuksen voi helposti siirtää nuorten mediakulttuureihin ja niissä toimimiseen.

Ryhmämme jäi pohtimaan otsikossa esitettyä kysymystä ja vertailemaan kokemuksia mediakasvatuksesta nuorisotyön kentältä. Nuorisotyön valtakunnalliset tavoitteet nousevat Nuorisolaista (2006/72): nuorten aktiivisen kansalaisuuden edistäminen samoin, nuorten sosiaalinen vahvistaminen ja itsenäistymisen tukeminen. Nuorisotyön tavoitteissa mediakasvatus nousee muiden kokonaisuuksien (esimerkiksi ympäristökasvatus, demokratiakasvatus, seksuaalikasvatus) ohella tärkeäksi toimintamuodoksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettamassa Hyvä medialukutaito 2013–2016 linjauksessa nuorisotyö ja sen sisällä tapahtuva mediakasvatus nähdään yhtenä keskeisenä nuorten medialukutaitoa tukevana ja kehittävänä toimijana. Mediakasvatuksen tavoitteisiin tässä linjauksessa liittyy jatkuva oman toiminnan kriittinen tarkastelu ja valmius uudistaa toimintaa. Lisäksi periaatteena on osallisuus eli se, että nuorten omat kiinnostuksen kohteet näkyvät toiminnassa ja että nuoret saavat mahdollisuuden tulla kuulluksi mediakulttuurien kautta. Laissa ei mediakasvatuksen tavoitteita ei kuitenkaan nuorisotyön osalta määritellä, joten, jos nuorisotyöntekijältä, kirjastojen nuorten osastojen työntekijöiltä tai vaikka nuorille suunnatun median tekijöiltä kysytään, oletko mediakasvattaja? Vastaus on suurella todennäköisyydellä kielteinen. Kun kysymystä muutetaan ja tiedustellaan, miten mediakasvatuksen sisällöt ja aihepiirit liittyvät tehtyyn työhön, vastauksia löytyykin.

Nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio käytti Nuorisotutkimus 2/2014 32. vuosikerrassa puheenvuoron nuorisotyöntulevaisuudesta, jota Tomi Kiilakoski samaisessa lehdessä kommentoi. Kiilakoski näkee Laition vision nuorisotyöstä perustuvan toimintaan, jossa rakennetaan oppimistilanteita ja oppimisen paikkoja, joissa nuoren toimintakykyä voidaan tukea. Samalla Laitio esittää nuorisotyölle myös kriittistä yhteiskunnallista tehtävää, jossa rohkeasti uskalletaan puhua myös niistä yhteiskunnallisista asioista, jotka estävät nuorten kasvua. Tällä tavoin tulkittuna Laition teksti Kiilakosken mukaan muistuttaa vahvasti kriittisen pedagogiikan ajatusta, että kasvatus, jonka tehtävä on tukea ja vahvistaa ihmisten potentiaalia yhteisönsä jäsenenä ja sitä muuttavana toimijana, on samalla sekä yksilön ja yhteiskunnan muuttamista. Näiden ajatusten kautta myös nuorisotaloilla mediakasvatuksen tehtävä jäsentyy nuoren yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden kokemisen lisäämiseen ja nuorisotyöntekijän arjessa tärkeisiin kohtaamisiin nuoren/ryhmän kanssa, joissa keskusteluin nostetaan esille teemoja, kuten esimerkiksi miten paljon ja milloin vuorokaudesta käytetään aikaa tietokonepelien pelaamisiin. Tallaisilla nuorisotyötekijän tekemillä interventioilla mediakasvatus on osa nuorisotyötä, ilman että sen tarvitsee ”haiskahtaa nuorista” kasvatukselta, joiden kohteeksi aikuisten/ohjaajien taholta joutuvat. Nuorisotyöntekijän tulisikin kannustaa nuoria seuraamaan mediaa eri näkökannoilta sekä osallistumaan sen tekemiseen.

Blogikirjoituksessaan Mustikkamäki (2014) vakuuttaa, että ”Mediakasvatetaanhan aikuisiakin!”, viittaten tällä kirjastojen kasvavaan rooliin nuorten ja aikuisten mediataitojen opastajana, teknisissä kysymyksissä auttajana ja kouluttajana. Jälleen kerran sana ”kasvattaja” ei ihan istu käsitykseemme seniorikansalaisille tarjotusta valokuvien digitointipalvelusta tai kiireiselle perheenäidille tehdystä älypuhelimen käyttöönotosta tietoasiantuntijan opastuksella, vaikka samanlainen toiminta koulussa määriteltäisiin ”mediakasvatukseksi”. Nuorisotoimintaa ei edelleenkään itsestään selvästi kutsuta oppimisen kentäksi, mikä johtuu ehkä osittain vaatimattomuudesta nuorisotyöntekijöiden keskuudessa, mutta myös formaalisen kasvatuksen voimakkaasta roolista nuorten oppimisen ”tuottajana”. Niinpä on tärkeää kysyä, näkevätkö nuorisotyöntekijät itsensä mediakasvattajina? Reagoidaanko vasta vahingon satuttua vai huomioidaanko riskit ja valmistaudutaanko niihin? Varmasti sekä että. Nuorten vapaa-ajalla tapahtuva mediakasvatustyö on luonteeltaan henkilökohtaista (toisin kuin koulussa), käsiteltävät aiheet ovat ajankohtaisia ja keskustelutilanteet lähtöisin nuorten omista tarpeista. Tämä mahdollistaa monimuotoisten mediakasvatuskäytäntöjen ja -tekniikoiden hyödyntämisen.

Kuten kaikkeen käytännön mediakasvatustyöhön, myös erityisesti nuorisotyön puitteissa tapahtuvaan mediakasvatustyöhön liittyy oleellisena osana sen ennakoimattomuus: mitä tahansa voi tapahtua. Tällaisessa toiminnassa toteutuu myös sosiaalisen ja kulttuurisen oppimisen idea: uusi ymmärrys rakentuu vuorovaikutuksessa nuorten ja aikuisten välisissä pohdinnoissa ja tekemisessä, eikä tietoa mediasta pitäisikään ajatella sisältävän vain yhtä totuutta, vaan tärkeitä ovat merkitykselliset kokemukset ja jaetut tulkinnat. Nuorisotyöntekijän rooli on kannustaa nuoria osallistumaan median tuottamiseen. Mottona voisi olla ”tehdään yhdessä, ei odoteta valmista”. Tällaisissa tilanteissa mediakasvattajan rooli on olla ensisijaisesti kuunteleva, keskusteleva ja kohtaava aikuinen. Uskomme, että nuorisotyöntekijät mieltävät itsensä näiden kriteerien puitteissa mediakasvattajiksi.

Lähteet:
Hyvä medialukutaito. Suuntaviivat 2013–2016 (2013). Opetus- ja kulttuuriministeriö. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2013/liitteet/OKM11.pdf?lang=fi
Tomi Kiilakoski, (2014). Nuorisotyö ja hyvinvointi. Nuorisotutkimus 32, 2.
Tommi Laitio, (2014). Loppupuheenvuoro: Hyvää ja ei niin kaunista, Nuorisotutkimus 32, 2.
Mustikkamäki, M. (2014). Mediakasvatetaanhan aikuisiakin! https://kavi.fi/fi/blogi/mediakasvatus/mediakasvatetaanhan-aikuisiakin
Pääjärvi, S. (2014). Pelastetaan #pipopäät, Työnantajasta mediakasvattaja https://kavi.fi/fi/blogi/mediakasvatus/pelastetaan-pipopaat-tyonantajasta-mediakasvattaja
THL, Nuorisotyö, http://www.thl.fi/fi_FI/web/kasvunkumppanit-fi/palvelut/nuorten/nuorisotyo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *