Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2014

Olenko minä mediakasvattaja? – Mediakasvatus nuorisotyössä

Jonna Leinonen, Maija Puska, Kati Suhonen, Piia Vallineva, Hanne Kontulainen

Mediakasvattajia ei ainakaan vielä tunnusteta itsenäiseksi ammattiryhmäksi, mutta yhtenä kasvatuksen osa-alueena mediakasvatus liittyy yhä useampiin kasvatusala ammatteihin. Suomen kielen sana kasvattaja on totuttu liittämään ammatikseen kasvattaviin ihmisiin, erityisesti opettajan professiota harjoittaviin oppimisen asiantuntijoihin, mutta myös muun muassa lastenhoitajiin, nuorisotyöntekijöihin, sosiaalialan ohjaajiin, jne. Mediakasvatus laajentaa kasvattajuuden määritelmän reviiriä myös kirjastohenkilökunnan ja vanhustyön piiriin. Kasvattajien listasta ei tokikaan sovi unohtaa vanhempia, isovanhempia ja lasten ja nuorten muita läheisiä aikuisia. Tässä kuitenkin rajaamme mediakasvattajuuden tarkastelun nuorisotyön kenttään.

Saara Pääjärvi haastaa perinteisen “mediakasvattajan” rooliodotuksia Kansallisen audiovisuaalisen instituutin julkaisemassa blogitekstissään Pelastetaan #pipopäät – työnantajasta mediakasvattaja? (18.3.2014). Pääjärvi tuo esille, että myös aikuisten mediataidot ovat viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa olleet pinnalla ja perää esimerkiksi työnantajia omaksumaan omissa työyhteisöissään mediakasvattajan aktiivisen ja oppimisnäkökulmaa korostavan roolin rajoitusten asettamisen kautta. Sen sijaan siis, että asetetaan kieltoja sille, miten mediaa ei tulisi käyttää työpaikalla, työntekijöitä osallistavat työpajat ja keskusteluryhmät, jossa yhteisistä säännöistä sovitaan ja näkökulmia vertaillaan, voisivat hyödyttää työyhteisöjä. Saman ajatuksen voi helposti siirtää nuorten mediakulttuureihin ja niissä toimimiseen.

Ryhmämme jäi pohtimaan otsikossa esitettyä kysymystä ja vertailemaan kokemuksia mediakasvatuksesta nuorisotyön kentältä. Nuorisotyön valtakunnalliset tavoitteet nousevat Nuorisolaista (2006/72): nuorten aktiivisen kansalaisuuden edistäminen samoin, nuorten sosiaalinen vahvistaminen ja itsenäistymisen tukeminen. Nuorisotyön tavoitteissa mediakasvatus nousee muiden kokonaisuuksien (esimerkiksi ympäristökasvatus, demokratiakasvatus, seksuaalikasvatus) ohella tärkeäksi toimintamuodoksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettamassa Hyvä medialukutaito 2013–2016 linjauksessa nuorisotyö ja sen sisällä tapahtuva mediakasvatus nähdään yhtenä keskeisenä nuorten medialukutaitoa tukevana ja kehittävänä toimijana. Mediakasvatuksen tavoitteisiin tässä linjauksessa liittyy jatkuva oman toiminnan kriittinen tarkastelu ja valmius uudistaa toimintaa. Lisäksi periaatteena on osallisuus eli se, että nuorten omat kiinnostuksen kohteet näkyvät toiminnassa ja että nuoret saavat mahdollisuuden tulla kuulluksi mediakulttuurien kautta. Laissa ei mediakasvatuksen tavoitteita ei kuitenkaan nuorisotyön osalta määritellä, joten, jos nuorisotyöntekijältä, kirjastojen nuorten osastojen työntekijöiltä tai vaikka nuorille suunnatun median tekijöiltä kysytään, oletko mediakasvattaja? Vastaus on suurella todennäköisyydellä kielteinen. Kun kysymystä muutetaan ja tiedustellaan, miten mediakasvatuksen sisällöt ja aihepiirit liittyvät tehtyyn työhön, vastauksia löytyykin.

Nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio käytti Nuorisotutkimus 2/2014 32. vuosikerrassa puheenvuoron nuorisotyöntulevaisuudesta, jota Tomi Kiilakoski samaisessa lehdessä kommentoi. Kiilakoski näkee Laition vision nuorisotyöstä perustuvan toimintaan, jossa rakennetaan oppimistilanteita ja oppimisen paikkoja, joissa nuoren toimintakykyä voidaan tukea. Samalla Laitio esittää nuorisotyölle myös kriittistä yhteiskunnallista tehtävää, jossa rohkeasti uskalletaan puhua myös niistä yhteiskunnallisista asioista, jotka estävät nuorten kasvua. Tällä tavoin tulkittuna Laition teksti Kiilakosken mukaan muistuttaa vahvasti kriittisen pedagogiikan ajatusta, että kasvatus, jonka tehtävä on tukea ja vahvistaa ihmisten potentiaalia yhteisönsä jäsenenä ja sitä muuttavana toimijana, on samalla sekä yksilön ja yhteiskunnan muuttamista. Näiden ajatusten kautta myös nuorisotaloilla mediakasvatuksen tehtävä jäsentyy nuoren yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden kokemisen lisäämiseen ja nuorisotyöntekijän arjessa tärkeisiin kohtaamisiin nuoren/ryhmän kanssa, joissa keskusteluin nostetaan esille teemoja, kuten esimerkiksi miten paljon ja milloin vuorokaudesta käytetään aikaa tietokonepelien pelaamisiin. Tallaisilla nuorisotyötekijän tekemillä interventioilla mediakasvatus on osa nuorisotyötä, ilman että sen tarvitsee ”haiskahtaa nuorista” kasvatukselta, joiden kohteeksi aikuisten/ohjaajien taholta joutuvat. Nuorisotyöntekijän tulisikin kannustaa nuoria seuraamaan mediaa eri näkökannoilta sekä osallistumaan sen tekemiseen.

Blogikirjoituksessaan Mustikkamäki (2014) vakuuttaa, että ”Mediakasvatetaanhan aikuisiakin!”, viittaten tällä kirjastojen kasvavaan rooliin nuorten ja aikuisten mediataitojen opastajana, teknisissä kysymyksissä auttajana ja kouluttajana. Jälleen kerran sana ”kasvattaja” ei ihan istu käsitykseemme seniorikansalaisille tarjotusta valokuvien digitointipalvelusta tai kiireiselle perheenäidille tehdystä älypuhelimen käyttöönotosta tietoasiantuntijan opastuksella, vaikka samanlainen toiminta koulussa määriteltäisiin ”mediakasvatukseksi”. Nuorisotoimintaa ei edelleenkään itsestään selvästi kutsuta oppimisen kentäksi, mikä johtuu ehkä osittain vaatimattomuudesta nuorisotyöntekijöiden keskuudessa, mutta myös formaalisen kasvatuksen voimakkaasta roolista nuorten oppimisen ”tuottajana”. Niinpä on tärkeää kysyä, näkevätkö nuorisotyöntekijät itsensä mediakasvattajina? Reagoidaanko vasta vahingon satuttua vai huomioidaanko riskit ja valmistaudutaanko niihin? Varmasti sekä että. Nuorten vapaa-ajalla tapahtuva mediakasvatustyö on luonteeltaan henkilökohtaista (toisin kuin koulussa), käsiteltävät aiheet ovat ajankohtaisia ja keskustelutilanteet lähtöisin nuorten omista tarpeista. Tämä mahdollistaa monimuotoisten mediakasvatuskäytäntöjen ja -tekniikoiden hyödyntämisen.

Kuten kaikkeen käytännön mediakasvatustyöhön, myös erityisesti nuorisotyön puitteissa tapahtuvaan mediakasvatustyöhön liittyy oleellisena osana sen ennakoimattomuus: mitä tahansa voi tapahtua. Tällaisessa toiminnassa toteutuu myös sosiaalisen ja kulttuurisen oppimisen idea: uusi ymmärrys rakentuu vuorovaikutuksessa nuorten ja aikuisten välisissä pohdinnoissa ja tekemisessä, eikä tietoa mediasta pitäisikään ajatella sisältävän vain yhtä totuutta, vaan tärkeitä ovat merkitykselliset kokemukset ja jaetut tulkinnat. Nuorisotyöntekijän rooli on kannustaa nuoria osallistumaan median tuottamiseen. Mottona voisi olla ”tehdään yhdessä, ei odoteta valmista”. Tällaisissa tilanteissa mediakasvattajan rooli on olla ensisijaisesti kuunteleva, keskusteleva ja kohtaava aikuinen. Uskomme, että nuorisotyöntekijät mieltävät itsensä näiden kriteerien puitteissa mediakasvattajiksi.

Lähteet:
Hyvä medialukutaito. Suuntaviivat 2013–2016 (2013). Opetus- ja kulttuuriministeriö. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2013/liitteet/OKM11.pdf?lang=fi
Tomi Kiilakoski, (2014). Nuorisotyö ja hyvinvointi. Nuorisotutkimus 32, 2.
Tommi Laitio, (2014). Loppupuheenvuoro: Hyvää ja ei niin kaunista, Nuorisotutkimus 32, 2.
Mustikkamäki, M. (2014). Mediakasvatetaanhan aikuisiakin! https://kavi.fi/fi/blogi/mediakasvatus/mediakasvatetaanhan-aikuisiakin
Pääjärvi, S. (2014). Pelastetaan #pipopäät, Työnantajasta mediakasvattaja https://kavi.fi/fi/blogi/mediakasvatus/pelastetaan-pipopaat-tyonantajasta-mediakasvattaja
THL, Nuorisotyö, http://www.thl.fi/fi_FI/web/kasvunkumppanit-fi/palvelut/nuorten/nuorisotyo

Social media and critical users: responding to Buckingham’s four concepts of media literacy

David Buckingham (2003) came up with the four key concepts of media literacy which include language, representation, production and audiences. This discussion is based on the class lecture. We are interested in differences those concepts face in today’s new media environment. How should they be considered when planning the media education including social media skills?

According to Buckingham, media applies a combination of language that consists image, sound and words to create meaning. Media users can understand how the meaning of media message is created by looking at the genre, the choice of the language and the technology used. Representation, on the other hand, is formed when media creates stories by combining incidents, which leads to a particular thinking of the viewer. Media production entails the creation of media texts by individuals or groups. When studying media production one looks at the technology used in creating media texts, who owns the company that does production, who controls the production and how does the media reach its audience. The concept of media audience focuses on how audiences use the media and how they interpret and respond to the media texts.

Buckingham’s view of media literacy was only geared to the audience of the media as receivers of media texts and not senders or producers. The coming of social media, however, has provided an opportunity for people to create their own content reflecting their self-representation, which means that the line between production and audience has become blurred. This aspect was not discussed by Buckingham in his four concepts.

The new media has brought technological convergence, diversity and interactivity compared to the old media. There is a need to the concepts that help in understanding the social media environment and what kind of skills are needed to use it meaningfully. Effective use of social media will be enhanced only if people have knowledge on how they can create, interpret, participate and criticise media content – in other words, how can they be both audience and producers. All of this is in the area of media education.

In his 2010 article “Do we really need Media Education 2.0?” Buckingham discusses the concept of media education and concludes that even though the new media participation and content generation offer new opportunities, they are not always democratic or liberating. According to him media education needs to focus on critical reflection and analysis, and the concept of old as well as new media is important. Considering this statement, we would say that the challenge in today’s media education lies in the ways in which new and old media are possible to combine. This includes understanding the fact that the key concepts of production and audience might sometimes be traditional (companies produce and audiences receive) but in the case of social media they might also overlap (users both produce and receive). Critical thinking is important in both situations, and should therefore be taught in media education.

Students: Aneth Nkeni & Anni Salonen