Blogissa: Linnan ja Arvon tekin ansaitsette

Hieno saavutus, onnea, uusi opiskelija! Tervetuloa meille Tampereen yliopistoon ja sen kirjastoon! Kirjasto on käytössäsi yliopiston molemmilla kampuksilla, Linna-kirjasto Linnassa keskustakampuksella ja Arvo-kirjasto Arvossa Kaupin kampuksella. Katso aukioloajat kirjaston verkkosivuilta.

Linna- ja Arvo-kirjastot

Kirjastokortin saat helposti. Käy aktivoimassa opiskelijakorttisi Linnassa tai Arvossa, ja ota mukaan henkilöllisyystodistus. Jos et ole vielä saanut opiskelijakorttiasi, voit lainata väliaikaisella kirjastokortilla. Sähköinen opiskelijakortti ei käy kirjastokortiksi.

Kurssikirjasi ovat kirjastossa. Linnasta löytyy niistä suurin osa, Arvosta lääketieteen, terveystieteiden ja biolääketieteellisen teknologian kurssikirjat. Painettuja kirjoja ei ole rajattomasti, mutta vuorokaudeksi tai viikonlopuksi saa  myös ns. lyhytlainakappaleita. Lisäksi suuri osa kurssikirjoista löytyy e-kirjoina, joita voit lukea ilman nettiyhteyttäkin. Katso ohjeet E-kirjaoppaasta.

Andor-logoTiedot kurssikirjoista ja muista aineistoista löydät Andor-hakupalvelusta ja sen työkalut etusivumme Andor-laatikosta. Andorissa on kirjaston kokoelmien lisäksi miljoonia viitteitä ulkomaisista tietokannoista. Kurssikirjat haet kätevimmin Tamcatista, joka on Andorin osa. E-lehdet ja tietokannat näet nopeasti omilta listoiltaan. Kaikki aineistot löytyvät Andorista, mutta oikopolut nopeuttavat hakua

Monitoimitila Pohjantähti Linnassa

Kirjastossa on monenlaisia opiskelutiloja. Kun luet tai työskentelet yksin läppärilläsi, voit valita mukavan nojatuolin, sohvan tai pätevän pöydän, istuma- tai seisomakorkeudella, eri puolilta kirjastoa.

Tietokoneita Linnan oppimiskeskuksessa

Tietokoneita löytyy kirjaston oppimiskeskuksista ja opetusluokista. Koneissa on erilaisia ohjelmia, ja voit tulostaa tulostuskiintiöstäsi. Monitoimilaitteilla voit myös kopioida ja skannata. Yliopiston langattomat verkot toimivat kirjastossakin.

Opetusluokka Alma Linnassa

Opetusluokissa järjestetään tiedonhankintataitojen opetuksesi ja muita kursseja, mutta voit käyttää niitä kulkukortillasi, kun luokissa on vapaata. Opetusajat näkyvät näytöllä ovenpielessä. Katso luokassa ja muissakin tiloissa sen väriopaste, joka kertoo, onko tila hiljainen vai voiko siellä keskustella.

Ryhmatyohuone Rokka Linnassa

Ryhmätyöhön tulet tarvitsemaan tilaa useinkin. Kirjastossa on sekä varattavia että vapaasti käytettäviä ryhmätyötiloja. Varauksen teet Office365-kalenterissasi. Avoimissa ryhmätyöhuoneissa työskentelee joustavasti yksi tai useampi ryhmä kerrallaan. Myös Linnan monitoimitilat Pohjantähti ja Pentinkulma sopivat ryhmätyöhön, kun otat huomioon muut lähellä opiskelevat. Uusin avoin opiskelutila on Idea Linnan pääaulassa. Sinnekin olet tervetullut niin yksin kuin ryhmissä. Ideassa järjestetään ajoittain myös tapahtumia.

Hiljaisinta työtilaa ovat Hiljaiset lukusalit, joita voit käyttää kulkukortillasi 24/7 (Arvossa myös oppimiskeskusta ja kahta ryhmätyöhuonetta). Linnan lukusalissa voit käyttää omaa läppäriä tai tablettia, ja lukijoille on myös erillinen tila, jossa laitteita ei käytetä.

Opiskelijoita Arvo-kirjastossa

Kirjastossa on monenlaisia tiloja ja monenlaisia opiskelijoita. Kaikkien työ sujuu, kun otamme toinen toisemme huomioon ja puolustamme yhdessä työrauhaa.

Kirjasto on käytössäsi niin paikan päällä kuin virtuaalisesti:

Kysy myös kirjastossa. Me etsimme vastauksen.

Teksti: Tietoasiantuntija Outi Viitasalo
Kuvat: Erja Kymäläinen ja Outi Viitasalo

Blogissa: Näin vastaamme käyttäjäkyselyn palautteeseen

Käyttäjäkyselyn 2017 tunnusKevään käyttäjäkyselyssä saimme 1305 vastausta ja palautetta kaikilta käyttäjäryhmiltä. Omat tutkinto-opiskelijamme toivat mielipiteensä esiin aktiivisimpana vastaajaryhmänä (76 %). Kiitos palautteesta!

Kirjaston tärkeimpiä tehtäviä on opintojen ja tutkimuksen edistäminen. Molempiin tarvitaan toimivia työtiloja ja kirjaston tietopalvelujen tukea oikealla hetkellä. Palautteen pohjalta myös asiakkaat kokivat samat asiat tärkeiksi. Palaute antaa meille eväitä jatkaa toisaalta kirjaston työskentely-ympäristön, toisaalta virtuaalisten palvelujen joustavaa kehittämistä.

Työskentele monipuolisesti myös opetusluokissa

Kirjaston monipuolistuneet tilat saivat kyselyssä paljon kiitosta. Tilat ovat kuitenkin kovassa käytössä, ja erityisesti ryhmätyöhön kaivattiin edelleen lisätilaa. Kaikkia tilavaihtoehtojamme ei ilmeisesti tunneta riittävästi, joten pyrimme tiedottamaan niistä opiskelijoille tehokkaammin.

Jotkut ovat kokeneet ryhmätyöhuoneiden varaustilanteen tarkastelun Office365-kalenterissa hankalaksi. Näet nyt kuluvan viikon varaustilanteen myös Ryhmätyötilat-verkkosivulla (Tilat ja laitteet -> Ryhmätyötilat) sekä Varausohje-sivulla, kun klikkaat ryhmätyöhuoneiden nimiä.

Opetusluokka Alma Linnassa

Linnassa myös opetusluokka Alma on opiskelijoiden käytettävissä kulkukortilla, kun tilassa ei ole opetusta.

Lukuvuoden aikana saimme Linnaan yhden varattavan ryhmätyöhuoneen lisää (Vanhala, 3016). Avaamalla opetusluokat opiskelijoiden käyttöön kulkukortilla loimme samalla yhteistilaa sekä itsenäiseen työskentelyyn tietokoneen ääressä että ryhmätyöhön. Koska luokkien käytöstä kyseltiin, määrittelimme tilojen käyttötavat väriopasteilla.

Linnassa opetusluokat Akseli ja Alma ovat punaisia eli hiljaisen työskentelyn tiloja. Kolmas opetusluokka Elina sekä Arvo-kirjaston Mauri-luokka ovat keltaisia tiloja, joissa myös ryhmätyöskentely, kohtuullisella äänenvoimakkuudella, on mahdollista. Lisäksi käytössä on Linnan Kalevantien aulassa oleva entisen kirjakaupan tila, jossa useampikin ryhmä voi työskennellä yhtä aikaa.

Mukavissa tuoleissa on mukava olla ja opiskella. Toisaalta opiskelijat ovat myös hyvän ergonomian tuntijoita. Nykyisten seisomapisteiden jatkoksi saamme pian säädettäviäkin seisomapöytiä. Tuoleja hankitaan mahdollisuuksien mukaan. Kannattaa käydä etsimässä lukupaikkaa kirjaston kaikista nurkista, joista löytyy monenlaisia istuimia.

Andor tiedonhaun apuna

Andor logoUusi ja odotettu aineistonhakupalvelu Andor on palvellut syksystä alkaen. Sitä on jatkuvasti kehitetty teknisten mahdollisuuksien rajoissa käyttäjien palautetta kuunnellen. Kyselypalautteessa Andor sai sekä kiitoksia että moitteita.

Uuden hakupalvelun omaksuminen työkaluksi vaatii oman aikansa. Vahvistamme Andorin markkinointia ja jatkamme opastuksia palvelun käyttöön. Andor-opas on tehty käyttäjän avuksi, ja meiltä kannattaa aina kysyä, chatissa, verkossa, sähköpostitse andor@uta.fi, Andorin ja Tamcat-näkymän yläpalkin palautelinkistä tai paikan päällä kirjastossa.

Ohjausta ja koulutusta joustavasti verkossa

Varaa ohjausaika -ikoniHaluamme kehittää joustavaa palvelua myös verkossa. Reaaliaikainen chat-yhteys kirjaston asiantuntijoihin sai kyselyssä kovasti kiitoksia. Myös henkilökohtaista Varaa ohjausaika -neuvontaa tarjoamme jatkossa verkossakin niille asiakkaille, joiden on hankala päästä paikan päälle. Kun varaat ohjausaikaa, valitse lomakkeella ohjauspaikaksi etäyhteys.

Tutkinto-ohjelmiin kuuluva tiedonhankinnan opetus on jo sisällyttänyt opintojaksoihin verkko-osioita, ja verkko-opetusta hyödynnetään jatkossakin joustavan opiskelun takaamiseksi. Tutkijoille suunnattu uusi Managing Research Information -verkkokoulutus toteutettiin ensi kertaa tänä keväänä, ja se osoittautui toimivaksi tutkijakoulutuksen muodoksi. Verkkokoulutusta jatketaan tulevinakin lukukausina.

Kyselyn palaute antoi ideoita, joita kehittelemme ja toteutamme vähitellen. Uutisoimme niistä, joten seuraa viestintäämme.

Teksti ja kuva: Outi Viitasalo, kehittämis- ja tukipalvelut

Kirjaudu Andoriin peruspalvelutunnuksella

Andor-hakupalvelu

Vuoden vaihteessa kirjaston Andor-hakupalvelun kirjautumissivu muuttui, ja kirjautumistavan valinta on hämmentänyt osaa käyttäjistä. Kirjautumisnäkymää on muokattu, jotta kahden kirjautumistavan ero olisi selkeä kaikille asiakkaille. Yliopiston opiskelijan ja henkilökunnan avain aiheistoihin Andorissa on peruspalvelutunnus.

Yliopistolainen, näin kirjaudut Andoriin:

  • Kirjaudu aina peruspalvelutunnuksellasi.
  • Liitä käyttäjätiliisi oma kirjastokorttisi, niin voit myös tehdä varauksia ja uusia lainasi, kun olet kirjautuneena peruspalvelutunnuksella.
  • Vain tällä kirjautumistavalla pääset käyttämään kirjaston hankkimia e-aineistoja myös etäkäytössä.

Kun etsit teoksia kirjaston kokoelmista tai kotimaista aineistoa,
hae kirjaston kokoelmista.
Kun etsit ulkomaisia artikkeleita tai teet laajoja aihehakuja,
hae Andor-tietokannasta.

Tietokantoihin ja e-lehtiin pääset myös oikopolkua pitkin omista linkeistään.

Lue lisää blogista: Andor – Kirjautuminen peruspalvelutunnuksella etäkäytössä avaa e-aineistot

In English: Log in to Andor with your basic user account

Blogissa: Andor – Kirjautuminen peruspalvelutunnuksella etäkäytössä avaa e-aineistot

Vuoden vaihteessa kirjaston etäkäyttökirjautuminen muuttui. Entinen Nelli-kirjautuminen oli syksyn ajan edelleen Andorinkin takana, mutta koska Nelli poistui kokonaan, oli päivitettävä myös kirjautumistekniikka.

Uusi kirjautumissivu on aiheuttanut hämmennystä, kun tarjolla on nyt kaksi kirjautumismahdollisuutta, joista pitää valita. Andorissa yhdistyvät entinen Tamcat, jonne kirjauduttiin kirjastokortilla, ja Nelli, joka vaati peruspalvelutuunusta. Kummalla kirjautua nyt Andoriin?

Lisäksi vuodenvaihteen päivitys toi näkyviin oudon haka login -kirjautumislogon ja kehotuksen kirjautua ”yliopiston tunnuksilla”. Se tarkoitti peruspalvelutunnusta, mutta pelkkä yliopiston tunnus yhdessä haka login -logon kanssa tuntui monesta käyttäjästä niin oudolta, että varmuuden vuoksi kirjauduttiin kirjastokortilla. jolla ei sitten päässytkään e-aineistoihin.

Olemme nyt viilanneet kirjautumisikkunaa, joten toivomme, että kirjautuminen olisi jatkossa yksiselitteisempää. Parannusehdotuksia otamme mielellämme vastaan. Valitettavasti näkymän päivittämisessä on rajoituksensa, mutta teemme parhaamme.

Andor: kirjaston kokoelmatietokanta

Kun kirjaudut Andorin kirjaston kokoelmatietokantaan, pääset helpoimmin kirjaston aineistoihin ja e-kirjoihin. Kirjaudu ensin oikean yläkulman Kirjaudu sisään -linkistä. Ruudulle avautuu pop up -ikkuna, jossa kehotetaan valitsemaan kirjautumistapa. Valitse kirjautuminen peruspalvelutunnuksella, jolloin saat käyttöösi kaikki kirjaston hankkimat e-aineistot.

Kun olet kirjautunut, liitä kirjastokorttisi tiliisi, jolloin pääset peruspalvelutunnuksella kirjautumalla myös lainatietoihisi.

Andor-tietokanta

Jos haluat löytää ulkomaisia artikkeleita tai tehdä aihehakuja, kirjaudu Andor-tietokantaan. Sieltä pääsee myös e-kirjoihin, mutta joissain tapauksissa etäyhteydessä tunnistautumisketju katkeaa, joten varmin keino päästä e-kirjoihin on edellä kuvattu kirjautumistapa.

Etäyhteydessä Andor tunnistaa, jos et ole yliopiston alueella ja kehottaa yläpalkissaan kirjautumaan. Klikkaa palkkia, ja näet kirjautumissivun, joka on hiukan erilainen kuin kokoelmatietokannan pop up -näkymä.

Kirjaudu peruspalvelutunnuksella. Klikkauksen jälkeen avautuu varsinainen kirjautuminen.

Kirjautuminen kertoo palveluille, että kotikoneesi saa päästää kirjaston aineistoihin

Kirjautuminen tehdään vain kerran, ja kone on tunnistautuneena varsin kauan, jos et sulje selainta. Kirjautuminen peruspalvelutunnuksella on välttämätöntä etäyhteydessä, sillä e-aineistot on hankittu vain yliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan sekä TAYS:n henkilökunnan käyttöön. Vain yliopiston tunnuksella voidaan valvoa, että lisenssiehdot täyttyvät.

Jos selain aukaisee aina uusia välilehtiä, niin kirjautuminen ei välttämättä seuraa mukana uusiin välilehtiin. Ongelma ratkeaa useimmiten, kun suljet selaimen ja aloitat uudestaan Andorin kirjaston kokoelmatietokannasta.

Muistathan myös oikopolut eli Tietokannat ja E-lehdet löytyvät omista linkeistään kirjaston etusivulta. Siellä kysytään kertakirjautumista vasta siinä vaiheessa, kun siirryt kirjaston tietokannasta kustantajan sivulle.

Kuvallinen etäkirjautumisohje löytyy kokonaisuudessaan Andor-oppaasta. Ongelmatilanteisiin voi löytyä ratkaisu myös Andor-oppaan tunnetut virheet -välilehdeltä.

Katso myös:

Tietoasiantuntija Mervi Ahola

 

Tamcat ja Nelli poistuvat käytöstä joulukuussa

Tampereen yliopiston kirjaston Tamcat- ja Nelli-hakupalvelut poistuvat käytöstä itsenäisyyspäivän jälkeen viikolla 49. Tämän jälkeen Nellissä olevat tiedot eivät enää päivity.

Jos sinulla on tallennettuja hakutuloksia OmaNellin kirjahyllyssä, voit lähettää ne talteen itsellesi sähköpostilla. Uusia suosikkilistoja käyttämistäsi lehdistä, tietokannoista ja kirjoista voit tallentaa Andorin kirjastoluettelossa.

Tamcatin ja Nellin on korvannut uusi Andor-tiedonhakupalvelu ja -kirjastoluettelo. Palvelu on ollut käytössä syyskuusta alkaen. Kirjojen varaaminen ja omien lainojen uusiminen sekä esim. myöhästymismaksujen verkkomaksaminen tapahtuu kirjautumalla Andorin kirjastoluetteloon.

Ota Andor käyttöön. Tutustu ohjeisiin

Lisätietoja:
Verkkopalveluasiantuntijat Heli Vanamo, heli.vanamo@staff.uta.fi
ja Timo Vuorisalmi, timo.vuorisalmi@staff.uta.fi

Blogissa: Andor – taskuun mahtuva työkalupakki

Andorin ensimmäiset viikot osoittivat ilahduttavasti, että kirjaston hakujärjestelmällä on tärkeä merkitys ja paikka opiskelijoiden ja tutkijoiden työkalupakissa ja sydämissä. Uuden ajattelun tiedonhaku sekä ihastutti että hämmensi. Ihastusta herätti Andorin helppous: vihdoinkin työkalu, jolla voi hakea artikkeleita ilman, että tarvitsee mennä erikseen tietokantoihin. Ominaisuus, joka palkitsee silloin, kun ei tarkasti tiedä, mistä tietokannasta lähtisi hakemaan. Hämmennystä herätti se, miksi tietokannat ja e-lehdet ovat linkkeinä erikseen, mitä löytyy Andorin Hae kirjaston kokoelmista -linkin takaa, ja sisältyvätkö nuo kaikki Andoriin. Ja mitä muuta Andorista voi hakea.

andor-page-layouts_oranssi

Andorin neljä tietokantaa. Klikkaa kuva isommaksi.

Nelijako on tehty helpottamaan asiakkaan tiedonhakua. Se, minkä Andorin osa-alueista valitsee, riippuu tarpeesta. Aina hakujärjestelmän käyttäjät eivät tarvitse laajoja tuloksia. Kun etsit tiettyä kirjaa tai lehteä kirjaston omista kokoelmista, mene suoraan kirjaston etusivun Hae kirjaston kokoelmista -linkistä kirjastoluetteloon. Tietokanta- ja e-lehtilista helpottavat, kun tiedät tarkasti, mihin lehteen tai tietokantaan haluat päästä. Listasta voit hakea selaamalla tai hakutoiminnoilla. Andor on kaikki nämä kolme sekä neljäntenä lisäksi satoja tietokantoja ja satoja miljoonia e-lehtiartikkeleita sisältävä tietokanta.

Peruspalvelutunnuksella Andoriin

Ehkä merkittävin uusi ominaisuus Andorissa on mahdollisuus kirjautua peruspalvelutunnuksella. Ensi töiksesi sinun kannattaakin liittää kirjastokorttisi peruspalvelutunnukseesi kirjastoluettelon puolella.

Peruspalvelutunnuksella kirjaudut Andoriin etäkäytössä silloin, kun haluat lukea kokotekstejä, joita Andor hakee satoja tietokantoja ja miljoonia e-lehtiartikkeleita sisältävästä ProQuestin Summon-tietokannasta.  Etäkäytössä kaikki e-kirjat eivät kuitenkaan avaudu Andorissa, joten erityisesti e-kirjoja hakiessa kannattaa kirjautua kirjastoluetteloon. Varsinkin monitieteistä aihetta haettaessa Andor-haku tuottaa helposti hyvää aineistoa.

Pelkällä kirjastokortilla voi tietenkin asioida edelleen eli myös yliopiston ulkopuoliset asiakkaat pääsevät tekemään varauksia tai uusimaan lainoja.

Kirjaudu aina kirjastoluetteloon, kun haluat käsitellä omia tietojasi, uusia lainoja tai tehdä varauksia. Kirjastoluetteloon voit kirjautua joko kirjastokortin numerolla tai peruspalvelutunnuksella.

Jos et ole yliopiston tai TAYS:n koneilla, kirjaudu Andoriin oranssin yläpalkin linkistä, jolloin voit käyttää e-aineistoja. Kampuksella ei Andoriin tarvitse kirjautua. Andoriin kirjaudutaan aina peruspalvelutunnuksella.

Jaa suosikkisi

Andorin kirjastoluettelossa voit rakentaa suosikkilistoja ja tallentaa hakuja. Tee eniten käyttämistäsi lehdistä tai kirjoista lista tai tallenna haku kirjastoluettelosta. Säästät aikaa, vaivaa ja hermoja, kun sinun ei tarvitse hakea uudelleen samoja lehtiä, kirjoja ja hakutuloksia. Suosikkilistan voit myös merkitä julkiseksi ja jakaa sen kaverille. Esimerkiksi Menetelmäoppaat on tehty julkisen listan avulla.

Kirjastolta on usein kysytty mahdollisuutta tehdä omia eräpäivämuistutuksia. Nyt sekin onnistuu. Kirjastojärjestelmä lähettää edelleen vakiomuistutuksen erääntyvästä lainasta, mutta Andorissa voit valita lisäksi vaikka toisen sähköpostiosoitteen ja valinnaisen ajankohdan, jolloin saat lisämuistutuksen.

omatili

Oma tili: eräpäivän asettaminen. Klikkaa kuva isommaksi.

Jos hämmentää, milloin teet haut Andorissa ja milloin kirjaston kokoelmista, niin nyrkkisääntönä: kun haet jostain aiheesta yleisesti kirjallisuutta, erityisesti tieteellisiä artikkeleita, käytä Andoria, ja kun haet tiettyä, tietämääsi kirjaa, hae kirjaston kokoelmista. Lisätietoa saat Andor-oppaasta, ja aina voit myös kysyä neuvoa kirjastossa tai chatissa. Ota siis kirjaston tarjoama työkalupakki taskuusi ja helpota elämääsi.

Osa 1: Andor – Uuden ajattelun tiedonhakuun

Teksti: Tietoasiantuntijat Mervi Ahola ja Outi Viitasalo

Blogissa: Andor – uuden ajattelun tiedonhakuun

Kirjaston uusi hakupalvelu Andor

Syyskuun kuudentena kuului hento ääni, kun historian lehti kääntyi Tampereen yliopiston kirjastossa. Andor, uuden ajattelun odotettu hakupalvelu, tuli ja korvasi sekä Nellin että Tamcatin. Vihdoinkin, ajatteli moni asiakas. Tuskin mitään on kirjastosta enemmän toivottu kuin hakupalvelua, joka olisi kuin Google. Alussa toive tuntui utopistiselta, mutta siinä se nyt on: kuin Google mutta parempi.

Kirjastoaineistojen hakupalvelut ovat pitkälti nojautuneet vanhaan kortistoajatteluun: jokaisesta kirjaston lehdestä ja kirjasta on kortti, jota haetaan tekijällä tai nimekkeellä tai aineistolle annetulla asiasanalla. Tamcat teki tehtävänsä hyvin, mutta ajat muuttuivat. Tulivat tietokannat, kymmenettuhannet e-lehdet ja sadattuhannet e-kirjat. Nelli-portaali vastasi tarpeisiin parhaan kykynsä mukaan. Siellä pystyi hakemaan lehden tai kirjapaketin nimellä muttei kirjan nimellä. Osin Nelli ja Tamcat toimivat päällekkäin, osin samalla, osin eri logiikalla.

Andorin hakunäkymä

Nyt meillä on Andor, joka hakee paitsi kirjaston painettuja ja e-aineistoja myös ulkomaisia lehtiartikkeleita ja muita julkaisuja suuresta monitieteisestä, satoja tietokantoja ja miljoonia e-lehtiartikkeleita sisältävästä ProQuestin Summon-tietokannasta. Eli yhdellä haulla saat tiedot siitä, mitä meillä kirjastossa on, ja lisäksi sen, mitä hakemastasi aiheesta on kirjoitettu lehdissä. Googlesta Andor eroaa siinä, että se hakee vain luotettavista lähteistä ja antaa linkit kokoteksteihin silloin, kun haku osuu aineistoon, joka on kirjastoon hankittu.

Jos haluat nähdä vain kirjaston aineistot, pääset niihin suoraan, mutta Andor tarjoaa myös erilaisia rajausmahdollisuuksia. Tämä kaikki vaatii vain uuden ajattelun: ensin haetaan iso joukko, josta rajataan tulosta pienemmäksi. Iso joukko on kuitenkin monessa tapauksessa avartava aloitus: löydät helposti lisätietoa aiheeseesi, ja saat aineistot parhaassa tapauksessa parilla klikkauksella käyttöösi.

Andorin best bet -esimerkki

E-lehtiin ja tietokantoihin pääsee suorista linkeistä, jos haluaa hakea vain tietyt aineistot. Mutta Andor kaivautuu syvemmällekin ja hakee e-lehtien artikkeleita. Andorin erityispiirteisiin kuuluvat myös sisäänrakennetut best betit, jotka ovat eniten käytettyjen ja kysyttyjen tietokantojen lyhytlinkkejä tai oikoteitä.

Andoria kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaisesti mahdollisuuksien rajoissa. Kehittämisessä teemme yhteistyötä TTY:n kirjaston kollegoiden kanssa, sillä Andor otettiin samalla käyttöön naapuriyliopistossakin. Otamme mielellämme vastaan palautetta ja ehdotuksia, ja toteutamme toiveet, mikäli tekniikka antaa siihen työkalut.

Lue lisää Andorista: Andor-opas

Osa 2: Andor – Taskuun mahtuva työkalupakki

Teksti: Tietoasiantuntijat Mervi Ahola ja Outi Viitasalo

Kirjaston hakupalvelut uudistuivat

Andor-logoTiedonhaku Tampereen yliopiston kirjaston aineistoista uudistui lukuvuoden alkaessa, kun kirjasto otti 6.9. käyttöön uuden Andor-palvelun. Andor on hakuportaali sekä kirjaston hankkimille e-kirjoille, painetuille kirjoille ja lehdille että ulkomaisille lehtiartikkeleille ja muille julkaisuille.

Ulkomaiset artikkelit sekä painettujen lehtien saatavuustiedot kirjastossa löytyvät Andorin haulla, e-lehdet nimen tai tieteenalan mukaisesti E-lehtilistasta. Tietokantoja voit kätevästi etsiä tieteenalan tai tietokannan mukaan Tietokantalistasta.

Asiakastoiminnot kuten lainojen uusiminen tehdään Andorin taustalla toimivassa uudistuneessa kirjastoluettelossa. Andorin etäkäyttöä varten palveluun kirjaudutaan peruspalvelutunnuksella.

Andoria esitellään ensi kertaa yliopiston avajaispäivänä 6.9. klo 13-15.30 kirjaston esittelypisteessä Päätalon pohjakerroksessa. Jatkossa palvelun käyttöön opastetaan kirjastossa eri tavoin. Opiskelijat tutustuvat Andoriin myös tiedonhankintataitojen opetusten yhteydessä, ja opastusta voi aina kysyä kirjaston asiakaspalvelusta.

Tuoreen palvelun toimintoja viimeistellään syksyn aikana. Kirjasto ottaa mielellään vastaan asiakkaiden käyttäjäkokemuksia ja palautetta Andorin kehittämistyöhön.

Myös vanhaan Tamcatiin ja Nelliin pääsee toistaiseksi, mutta ne tullaan sulkemaan joulukuuhun mennessä. Jos asiakas on tallentanut Nelliin omia suosikkilistoja, ne kannattaa viedä esim. sähköpostiin mikäli haluaa niiden säilyvän.

Andor-palvelun pohjana on suuren tietokantatuottajan ProQuestin rakentama Summon Service. Tampereen yliopiston kirjasto ja Tampereen teknillisen yliopiston kirjasto ovat yhdessä kehittäneet palvelua ja nimenneet sen Andoriksi. Se on otettu käyttöön molemmissa kirjastoissa.

Lisätietoja:
Verkkopalveluasiantuntija Heli Vanamo
heli.vanamo@uta.fi, p. 050 338 2535
Tietojärjestelmäasiantuntija Anu Alppiranta
anu.alppiranta@uta.fi, p. 050 318 7760