Uusi avoin kirja tarkastelee kansainvälistä rekrytointia

Vartiainen-Koskela-Pitkänen: Sairaanhoitajia FilippiineiltäSuomeen on rekrytoitu vuodesta 2008 lähtien sairaanhoitajia Filippiineiltä. Heitä on palkattu pääasiassa hoiva-avustajiksi yksityisiin hoivakoteihin. Määrät eivät ole suuria, mutta koska ilmiö on suhteellisen uusi, toiminta on herättänyt vilkasta yhteiskunnallista keskustelua puolesta ja vastaan. Kriittisissä puheenvuoroissa on kyseenalaistettu paitsi toiminnan eettisyys myös taloudellinen kannattavuus.

Päivi Vartiaisen, Marja Koskelan ja Pirkko Pitkäsen kirjassa Sairaanhoitajia Filippiineiltä – Näkökulmia kestävään kansainväliseen rekrytointiin tarkastellaan filippiiniläishoitajien rekrytointia kansainvälisen rekrytointiprosessin eri osapuolten näkökulmista. Erilaisten näkökulmien yhdistämisellä pyritään muodostamaan mahdollisimman tasapuolinen, tutkimustietoon perustuva kokonaiskuva kansainvälisen rekrytoinnin syistä ja seurauksista.

Kirja perustuu Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa vuosina 2014-2017 tehtyyn ja Työsuojelurahaston rahoittamaan TRANS-SPACE -tutkimukseen. Kirja on suunnattu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, alan tutkijoille ja opiskelijoille sekä kaikille hoivapalvelujen tulevaisuudesta kiinnostuneille.

Tampere University Pressin julkaisema teos on luettavissa TUP OA Books -kokoelmassa Tampereen yliopiston avoimessa TamPub-julkaisuarkistossa. Se julkaistaan myös kansainvälisessä OAPEN Library -portaalissa.

Kirjan julkistamistilaisuus pidetään 20.4.2018 klo 12-14 Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnan Edu’s Cafessa, Åkerlundinkatu 5, 3.krs. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Ilmoittautuminen 16.4.2018 mennessä: marja.koskela@uta.fi, p. 050 318 7126.

Päivi Vartiainen, Marja Koskela, Pirkko Pitkänen: Sairaanhoitajia Filippiineiltä – Näkökulmia kestävään kansainväliseen rekrytointiin. Tampere: Tampere University Press 2018

Lisätietoja:
Pirkko Pitkänen, p. 050 420 1536, pirkko.pitkanen@uta.fi
Päivi Vartiainen, p. 040 663 5485, paivi.vartiainen@tamk.fi

Lisätietoja Tampere University Pressin avoimesta julkaisemisesta:
Kati Mäki, p. 040 190 4267, kati.maki@uta.fi
Tampere University Press

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *