Lili Kihn Tampereen yliopiston rinnakkaistallennuskilpailun 2011 voittaja

Lili Kihn johtamiskorkeakoulusta voitti Tampereen yliopiston kirjaston syksyllä 2011 julistaman rinnakkaistallennuskilpailun. Hän tallensi kilpailun aikana eniten artikkeleita Tampereen yliopiston julkaisuarkistoon Tampubiin.  Lili Kihnin tallentamat artikkelit ovat ilmestyneet sekä kansainvälisissä että suomalaisissa tieteellisissä aikakauslehdissä vuosina 2001–2011. Kilpailun palkintona oli lahjakortti Tiedekirjakauppa Tajuun. Lisäksi kaikkien rinnakkaistallentajien kesken arvottiin kolme lahjakorttia. Nämä palkinnot menivät Mervi Jehkoselle (YKY), Tere Vadénille (SIS) sekä Pentti Mehtoselle (kirjasto).

Rinnakkaistallentamisen taustalla on rehtorin päätös, jossa tutkijoita kehotetaan rinnakkaistallentamaan tutkimusartikkeleidensa rinnakkaiskopiot yliopiston avoimeen julkaisuarkistoon vuoden 2011 alusta alkaen. Myös Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa on rehtorin päätökset rinnakkaistallentamisesta. Maailmalla on kaikkiaan yli 2000 julkaisuarkistoa.

Kirjasto aloitti viime keväänä rinnakkaistallentamisen esittelyn yksiköiden johdolle suunnatuissa tilaisuuksissa. Rinnakkaistallennuksen pilotti-tapauksiksi saatiin muutamia tutkijoita, joiden julkaisuja tallentamalla pyrittiin sekä testaamaan tutkijoille suunnattua ohjeistusta että lisäämään julkaisulupa-asioiden osaamista kirjastossa. Käytännöksi otettiin myös Tampere University Pressin kustantamien kokoomateosten Tampereen yliopiston tutkijoiden artikkeleiden rinnakkaistallentaminen TamPubiin.

Tiedotuskampanja ajoittui syys-lokakuun vaihteeseen. Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti Aikalaisessa julkaistiin Tanja Heikkilän artikkeli: ”Tutkimusartikkelit avoimeen verkkoon : rinnakkaistallennus käynnistynyt Tampereen yliopistossa” Kirjasto julisti myös rinnakkaistallennuskilpailun, jonka toivottiin vauhdittavan rinnakkaistallennusta. Tutkijoiden työhuoneisiin jaettiin kilpailukutsun ohella kirjanmerkki, jossa annettiin konkreettiset ohjeet tallennuksesta. Tämän lisäksi rinnakkaistallennusmahdollisuudesta tiedotettiin muun muassa kirjaston uutiskirjeessä ja kotisivujen uutisosiossa, yliopiston intrassa sekä yksiköiden kirjaston yhdyshenkilöiden kautta.


Kaikkiaan artikkelitallennuksia TamPub-arkistossa oli vuoden 2011 lopussa 404. Rinnakkaistallennettujen artikkeleiden määrä tuplasi vuodelle 2011 asetetut tavoitteet. Varsinaista läpimurtoa rinnakkaistallennus ei markkinoinnista huolimatta aloitusvuonna saavuttanut. Tutkijat kokevat hankaliksi lupa-asioiden varmistamisen, sallitun artikkeliversion löytämisen ja lupien kyselyn muilta kirjoittajilta.

Rinnakkaistallentamisen kehittäminen ja tunnetuksi tekeminen jatkuu kirjastossa tänäkin vuonna. Lisätietoja rinnakkaistallentamisesta löytyy yliopiston kotisivuilta. Apua, neuvoja ja lisätietoja voi kysellä sähköpostitse osoitteella oa@uta.fi tai suoraan seuraavilta henkilöiltä:

Kati Mäki
Tanja Heikkilä
Raila Melin (terveystieteet)
Soile Levälahti

Sähköposti: etunimi.sukunimi@uta.fi

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *