Fiktionaalisuus kertomuksissa toisen kokemuksesta

Keskustelu faktoista, mielipiteistä ja kokemuksista on kärjistynyt viime vuosina. Erilaiset tuntemukset ja mielipiteet uhkaavat välillä jopa syrjäyttää tutkimustietoon tai tilastolliseen analyysiin pohjaavan argumentoinnin. Miten tällaisessa tilanteessa voimme yrittää ymmärtää toista henkilöä, hänen kokemustaan ja ajatteluaan? Yhden näkökulman kysymykseen vastaamiseen tarjoaa fiktionalisuuden tutkimus, nouseva alue kirjallisuuden- ja laajemminkin kertomuksentutkimuksessa. Fiktiiviset proosakertomukset ovat vuosisatojen ajan tarjonneet kielellisen pääsyn toisen henkilön, fiktiivisen henkilöhahmon tajuntaan. Uusi fiktionaalisuuden tutkimus löytää näitä toisen mielen kuvaamisen keinoja myös fiktion ulkopuolelta ja tutkii niiden käyttöä osana retoriikkaa.

Narrative-lehdessä tämän vuoden tammikuun numerossa (25:1) osallistun yhdessä sosiolingvisti Jarmila Mildorfin (Paderbornin yliopistosta) kanssa keskusteluun fiktionaalisuuden tutkimuksesta artikkelillamme ”Hybrid Fictionality and Vicarious Narrative Experience”. Analysoimme haastattelua ja museon verkkonäyttelyä ja tutkimme, miten näissä dokumentaarisissa ympäristöissä käytetään fiktionaalisia toisen mielen esittämisen keinoja. Niihin lukeutuvat ajatusten ja dialogin suora esittäminen sekä mielentilojen olettaminen ja sisäisten näkökulmien käyttö. Sekä suomeksi että englanniksi julkaistu esimerkkiaineistomme verkkonäyttelystä ”Suomalainen talvipäivä” sisältää muun muassa tällaisen kuvauksen yhden henkilöistä aamusta: ”Aamu valkeni Markolle harmaana, isoäiti oli joutunut sairaalaan ja nappulaliigalla oli talousvaikeuksia. Ylös oli kuitenkin noustava.” Tässä omaksutaan Markon näkökulma ja osittain hänen ajatuksensa: ensin kuvataan hänen mieltään painavia ongelmia, sitten johtopäätös *ylös on kuitenkin noustava*.

Osoitamme artikkelissamme, että toisen henkilön mielen fiktionaalisia esittämisen keinoja käytetään monipuolisesti myös ei-fiktiivisissä kertovissa ympäristöissä. Fiktiivisten ja todellisuutta esittävien kertomusten välillä on kuitenkin ero: kun henkilöt ja tapahtumat fiktiossa tulevat oleviksi kerronnan kautta, ovat dokumentaaristen kertomusten henkilöt todellisia eikä heidän kokemuksensa (täysin) palaudu kertovaan esitykseen. Siksi tulee merkittäväksi kysyä, kenen näkökulma näissä kertomuksissa vallitsee: kokevan vai kertovan henkilön. Kertoja valitsee, mitä ja miten hän toisen henkilön elämästä kertoo. Edellisen kappaleen esimerkin kaltaiset tapaukset saavat pohtimaan, miten autenttisesti Markon aamullista kokemusta esitetään, onko esimerkiksi vertauskuvallinen aamun harmaus Markon vai kertojan tapa esittää hänen mielensä apeutta, ja miten kertoja tietää Markon herätessään pohtivan isoäitiään ja nappulaliigaa ja kannustavan itseään nousemaan ylös. Artikkelissamme nostamme esiin myös useita muita kerronnallisia piirteitä, jotka tuovat esiin kokemuksen ja kertomisen välisen suhteen erityisesti tapauksissa, joissa esitetty kokemus ei ole kertojan oma.

Artikkelimme ottaa kantaa fiktionaalisuuden muodostumassa olevaan tutkimusperinteeseen, jonka kolme päälinjaa painottavat esityksen paratekstuaalista kehystä, esitetyn sisällön keksittyä luonnetta tai niitä kerronnan keinoja, jotka ovat tyypillisiä kertovalle fiktiolle mutta esiintyvät myös sen ulkopuolella. Edustamme kolmatta, kertovia esitystapoja painottavaa kantaa. Sen tutkimiseen kirjallisuudentutkijoilla on erinomaiset välineet, koska mielen ja tietoisuuden kuvaus on paitsi monisatavuotinen romaanikirjallisuuden konventio myös ainakin sata vuotta ollut keskeinen fiktion poetiikan alue, jossa on kehitetty menetelmiä kertojien ja henkilöhahmojen analysoimiseen.

Kuten hyvään kertomukseenkin kuuluu, tutkimuksellemme on tulossa jatkoa – fiktionaalisuuden ystävät, tarkkailkaa Style-lehden tulevia numeroita!

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *