Feministiset dystopiat herättävät keskustelua

TEKSTI: HANNA SAMOLA

Laura Gustafssonin romaanissa Huorasatu (2011) naisia vangitaan, raiskataan ja tapetaan, kunnes naiset aloittavat sodan Patriarkaattia vastaan. Pirkko Lindbergin teoksessa Berenikes hår (2000) naiset on suljettu mielisairaalaan ja bordelliin. Johanna Sinisalon Auringon ytimessä (2013) naisten tehtäviksi on määrätty kodinhoito, lasten kasvattaminen ja miesten palveleminen. Naisilla ei ole näissä teoksissa oikeusturvaa eikä vaikuttamismahdollisuuksia.

Tutkin väitöskirjassani Siniparran bordelli. Dystopian ja sadun lajiyhdistelmät romaaneissa Berenikes hår, Huorasatu ja Auringon ydin (2016) suomalaisia dystopioita ja niiden satuelementtejä. Käsittelen tutkimuksessani myös feministisen dystopian alalajia, jonka piirteitä aineistoni teoksissa on. Feministinen dystopia, naisten kirjoittama dystopiakirjallisuus ja naiset dystopioiden päähenkilöinä ovat aiheita, joihin tutkimukseni vastaanotossa on kiinnitetty huomiota. Itse kiinnostuin tutkimusta kirjoittaessani dystopioiden satupiirteistä sekä siitä, miten satuelementeistä rakentuu utooppisia ja toiveikkaita kertomuksia dystooppisiin teoksiin. Havaitsin, että Margaret Atwoodin dystopian ja sadun piirteitä yhdistävä ja feministisen dystopian klassikoksi muodostunut romaani The Handmaid’s Tale (1985, Orjattaresi) on merkittävä lajimalli etenkin Sinisalon Auringon ytimelle.

Tutkimani teokset kertovat maailmanlaajuisista ihmisten ja eläinten oikeuksiin sekä ympäristöön liittyvistä ongelmista, vaikka niiden tapahtumapaikat muistuttavat Suomen paikkakuntia. Gustafssonin Huorasatu kuvaa Helsingin seksimarkkinoiden lisäksi thaimaalaisen bordellin seksiorjia ja seksiturismia. Lindbergin romaanissa Berenikes hår Nadirin bordellikaupunkiin tuodaan nuoria naisia ympäröiviltä kriisialueilta. Sinisalon Auringon ydin kuvaa Suomen Eusistokraattista Tasavaltaa, joka muistuttaa monia rajansa sulkeneita ja äärikonservatiivista politiikkaa harjoittavia nykyvaltioita.

Sinisalon teos esittää spekulatiivisen vision siitä, millainen yhteiskunta olisi, jos naisista olisi jalostettu miehille kuuliaisia kodin hengettäriä. Sinisalo tarttuu aikalaiskeskusteluun naisten ja miesten rooleista, seksistä ja pariutumisesta. Samaan keskusteluun osallistuu Hannaleena Haurun ohjaama lyhytelokuva Säälistäjät (2014). Elokuva kertoo työvoimatoimiston naisista, jotka alkavat tarjota nuorille syrjäytyneille miehille seksiä, jotta nämä eivät ryhtyisi väkivallantekoihin. Sinisalon romaanissa vastaavalla yhteiskuntarauhalla on perusteltu naisten domestikoiminen miesten alamaisiksi.

Helsingin Sanomien (8.12.2016) Jussi Lehmusvesi kirjoitti väitöskirjani pohjalta artikkelin suomalaisista feministisistä dystopioista ja siitä, millaisena Suomi näissä teoksissa esitetään. Sanomalehtiartikkelin lukijakommentissa aineistoni teoksia luonnehditaan miehiin kohdistuvaksi vihapuheeksi. Tämän kommentin kiinnostavuutta lisää se, että Gustafssonin Huorasatu ja etenkin sen Ryhmäteatterissa esitetty teatteriversio (2013) kritisoivat naisiin kohdistuvaa vihapuhetta. Jo teoksen provokatorinen nimi sisältää yhden pejoratiivisimmista kielemme sanoista, jota toistetaan naisille suunnatuissa vihaviesteissä. Teatteriversiossa näyttelijä luki lavalla toinen toistaan julmempia ja väkivaltaisempia solvauksia, jotka ovat suoria lainauksia Johanna Tukiaista koskevista verkkokommenteista.

Varhaisissa dystopiateoksissa päähenkilöt ovat miehiä, ja dystooppista yhteiskuntaa kuvataan miehen näkökulmasta. Naiset ovat näissä teoksissa sivuhenkilöitä: vaimoja, rakastajia tai synnyttäjiä. Heidät kuvataan usein miehen seksuaalisen halun kohteina, jotka viettelevät ja houkuttelevat kapinalliseen ajatteluun ja toimintaan. Uudessa dystopiakirjallisuudessa naiset ovat sen sijaan päähenkilöitä ja aktiivisia toimijoita. Uusien dystopiateosten kuvaukset sukupuolista voi nähdä reaktiona aiempien teosten kuvauksiin passiivisista, äänettömistä ja objektivoiduista naisista. Naispäähenkilöiden kokemusten kautta kuvataan, miten erilaiset konfliktit, kriisit ja katastrofit vaikuttavat erityisesti naisten elämään.

Tutkimissani teoksissa naisten kärsimys rinnastuu eläinten kokemaan kärsimykseen. Dystopiakirjallisuuden traditio on jokseenkin ihmiskeskeinen. Monet dystopiateokset kuvaavat ihmisen ja ihmisyhteisöjen ongelmia. Nykydystopiat ovat kuitenkin alkaneet kuvata yhä enemmän ihmisten aiheuttamia ongelmia, jotka vaikuttavat koko ekosysteemiin. Ihmisen eläimiin kohdistaman julmuuden kritiikki on yksi osa tätä uutta dystopiatematiikkaa.

 

Lähteet

Lehmusvesi, Jussi 2016: Naiset on alistettu seksiorjiksi, Helsinki on helvetti ja valtaa pitää häikäilemätön eliitti – tutkija kertoo, mitä dystopiaromaanit Suomesta kertovat. Helsingin Sanomat 8.12.2016. http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004997600.html

Samola, Hanna 2016: Siniparran bordelli. Dystopian ja sadun lajiyhdistelmät romaaneissa Berenikes hår, Huorasatu ja Auringon ydin. Tampere: Tampere University Press. https://tampub.uta.fi/handle/10024/99962

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *