Viestintäarka rentoutuu kahden kesken

Lähes jokainen jännittää viestintätilanteita ainakin joskus elämässään. Vaikkapa tuntemattoman yleisön edessä puhuminen tai työhaastattelu voi aiheuttaa epämukavuuden tunnetta myös sellaisissa ihmisissä, jotka eivät vuorovaikutustilanteita yleensä jännitä. Tällainen tiettyyn tilanteeseen tai yleisöön liittyvä ahdistus on harmitonta ja tavallista, mutta monille vakavammasta viestintäarkuudesta kärsiville jännittäminen voi olla myös todellinen ja jokapäiväinen ongelma.

Viestintäarkuus on puheviestinnän alalla vakiintunut käsite, jolla tarkoitetaan henkilön todellista tai ennakoitua vuorovaikutustilannetta kohtaan tuntemaa pelkoa ja ahdistusta. Se ilmenee useimmiten sosiaalisissa tilanteissa hiljaisena tai vetäytyvänä kommunikaation tapana, mutta aina sitä ei välttämättä näe ulospäin mitenkään.

Vaikka viestintäarkuuden ilmeneminen on yksilöllistä ja tilannekohtaista, sillä on todettu olevan kielteisiä vaikutuksia koulumenestykseen ja jopa uravalintoihin. Haastattelimme omien alojemme osaajia siitä, miten viestintäarkuus näkyy heidän työssään, ja miten toisen tuntemaa arkuutta voi helpottaa.

Miten opettaja voi rohkaista viestintäarkaa oppilasta?

Vastavalmistuneen, muutama vuosi sitten uransa aloittaneen luokanopettajan mukaan jokaisesta luokasta löytyy viestintäarkoja oppilaita. Heidän tunnistamisensa ja huomioimisensa on iso osa opettajan työtä. Ujot oppilaat jäävät herkästi suurissa ryhmissä hiljaisiksi ja vähäpuheisiksi. Viestintäarkuus on kuitenkin luonteeltaan tilannekohtaista, ja voi ilmetä esimerkiksi koko luokan yhteisissä toimissa. Näissä tilanteissa viestintäarat oppilaat ovat passiivisia osallistumaan keskusteluun, vaikka he osaamisensa puolesta keskustelussa pärjäisivätkin.

Käyttämällä mahdollisimman monipuolisia opetusmetodeja opettaja voi luoda hyvät puitteet myös ujojen oppilaiden osallistumiselle. Tärkein asia oppilaiden rohkaisemisessa on luokan ryhmäyttäminen. Arkojen oppilaiden on helpompi ottaa osaa keskustelutilanteisiin, kun luokassa on hyvä ilmapiiri, jossa kaikkien mielipiteitä kuunnellaan nälvimättä tai kiusaamatta. Arkojen oppilaiden huomioiminen on tärkeää, ja parhaiten se onnistuu jännittävien tilanteiden ulkopuolella, esimerkiksi pienryhmissä. Myös jonotilanteet ja välitunnit soveltuvat oppilaiden huomioimiseen hyvin. Vaikkei oppilas pitäisikään ääntä itsestään, se ei tarkoita ettei hänkin tarvitsisi opettajan huomiota.

Kuinka ottaa viestintäarat työntekijät huomioon työelämässä?

Julkishallinnossa työskentelevän haastateltavan mukaan työelämässä tapaa melko usein ainakin jonkinlaisesta viestintäarkuudesta kärsiviä ihmisiä. Useimmiten työelämässä viestintäarkuudesta kärsivät etenkin nuoret harjoittelijat, mutta erilaiset viestintätilanteet voivat jännittää myös kokeneempia työntekijöitä. Yleensä viestintäarkuus on tilannekohtaista, ja ilmenee usein vähäpuheisuutena tilanteissa, joissa on läsnä useampia henkilöitä. Kahdenkeskisissä vuorovaikutustilanteissa viestintäarat ihmiset saattavat puhua rohkeammin.

Haastateltavan mukaan ihmisen ujoudesta ei tulisi tehdä numeroa, vaan kaikkien tulisi antaa olla sellaisia kuin ovat. Ujompia työntekijöitä voi kuitenkin esimerkiksi pyytää ja kannustaa osallistumaan työyhteisön yhteisiin tilaisuuksiin, eikä ketään tulisikaan jättää yksin. Ujoimmat eivät välttämättä saa itse kysyttyä kaikkea, ja silloin jonkun tai joidenkin olisi hyvä ottaa erityinen vastuu siitä, että kukaan ei jää yksin. Haastateltava uskookin, että ujoimpienkin työntekijöiden on helpompi tulla kysymään neuvoa kahden kesken, kun he tietävät henkilön jonka tehtäviin kuuluu esimerkiksi perehdyttäminen.

On tärkeää muistaa, että viestintäarat työntekijät ovat aivan yhtä hyviä työssään kuin muutkin. Ujoudella ei myöskään ole vaikutusta työyhteisön ilmapiiriin.

Miten valokuvaaja voi helpottaa aran kuvattavan jännitystä?

32 vuotta alalla työskennellyt lehtikuvaaja kertoo huomaavansa kuvattavissa jännitystä erityisen usein silloin, kun kuvaustilanteessa on läsnä useampia henkilöitä. Näissä tilanteissa osa kuvattavista ei välttämättä osaa rentoutua, vaan he tuntuvat olevan korostetun tietoisia ympärillään olevista ihmisistä. Haastateltavan kokemusten mukaan ryhmäkuvauksia arastavien henkilöiden kanssa työskentely sujuu usein paljon luontevammin silloin, kun tilanteessa on mahdollista olla kahden kesken.

Haastatellun valokuvaajan mielestä hänen työssään tärkeintä on pystyä luomaan nopeasti luottamus kuvattavan ja kuvaajan välille, ja arkojen ihmisten kanssa se voi olla vaikeampaa. Huomatessaan kuvattavassa jännitystä hän kertoi pyrkivänsä aina toimimaan kuvaustilanteessa mahdollisimman ammattimaisesti ja itsevarmasti, ja tekemään tilanteesta siten mahdollisimman sujuvan. Sujuvuuden takaamisessa hän korosti huolellisten valmistelujen tärkeyttä: suunnittelemalla kuvaustilanteen mahdollisimman pitkälle etukäteen hän kertoi voivansa välttää ylimääräiset sähläykset ja yllättävät tilanteet, jotka voisivat pahentaa kuvattavan jännitystä. Helposti sujuneiden kuvausten jälkeen hän kertoi saaneensa usein myönteistä palautetta kuvattavilta, jotka olivat kertoneet jännittäneensä tilannetta etukäteen.

Kirjoittajat:

Pekka Selonen, kuvajournalismi
Sauli Sukanen, luokanopettajakoulutus
Riku Hevonkorpi, julkisoikeus

Blogiteksti on osa puheviestinnän syventävän Tiimi toimii -kurssin tehtäviä ja osa Kielikeskuksen 40 vuotisjuhlavuotta – opiskelijan ääni on aina ollut tärkeä osa kielikeskuksen toimintaa.

Kokouskäytännöt pikatestissä

Hyvä kokous on valmisteltu etukäteen, sillä on selvät tavoitteet, osallistujille annetaan aikaa valmistautua, ja kokouksen koittaessa se viedään määrätietoisesti läpi. On olemassa useita kokouskäytäntöjä, joista voidaan valita tilanteeseen sopiva muoto. Syvennyimme projektissamme neljään kokouskäytäntöön: sähköisen viestinnän kokoukseen, viralliseen kokoukseen, kävelykokoukseen ja videokokoukseen. Projektimme esittelytilanteessa annoimme opiskelijoiden kokeilla muutamaa kokouskäytäntöä pienryhmissä.

Teknologiaan pohjaavia kokousmuotoja voidaan pitää hyvin joustavina niin sijainnin, muun elämän, kuin kustannustehokkuudenkin suhteen. Parhaimmillaan osallistumisen helppous voidaan nähdä työyhteisöä ja päätöksentekoa tasa-arvoistavana. Sähköiseen viestintään pohjautuvalla kokoustamisella on myös varjopuolensa, kuten nonverbaalisen viestinnän vähyys tai puuttuminen. Teknologian käytössä ilmenee monesti aikaviivettä ja ääniongelmia, ja pahimmillaan kokoustilanne keskeytyy teknologian toimimattomuuden vuoksi. Sähköisen viestinnän hyvänä puolena nähtiin sijainnin riippumattomuus, mutta samalla nostettiin esiin teknologian rajoittavuus. Ryhmä näki sähköisen viestinnän hitaana ja vain hyvin yksinkertaiseen päätöksentekoon sopivana kokousmuotona. Ryhmä myös kommentoi, että teknologian käyttö voi lisätä kokouksen aikana laitteiden viihdekäyttöä.

Virallisen kokouksen ja kävelykokouksen vahvuutena voidaan pitää sujuvuutta. Vuorovaikutus on sujuvampaa kasvokkain, ja virheelliset tulkinnat ovat vähäisempiä. Virallinen kokous ja kävelykokous mahdollistavat myös monimutkaisempien aiheiden käsittelyn. Kävelykokous nähtiin oivana keinona ideointiin ja rennon kokousilmapiirin luomiseen. Kävelykokous mahdollistaa vapaamuotoisen ajatusten vaihdon, kun taas virallinen ja muodollinen kokous tähtää suoraviivaisemmin päätöksentekoon.

Pienryhmä piti virallisen kokouksen etuna keskustelevaa ja helposti osallistavaa ilmapiiriä. Kokous sujui odotetunlaisesti, ja avoin keskusteluilmapiiri mahdollisti esimerkkien esiintuomisen ja ideoiden havainnollistamisen keskustelun aikana. Muotoseikkojen vuoksi virallinen kokous ei sovi nopeaan kokoustamiseen, sillä muodollisuudet vievät aikaa. Virallisen kokouksen koettiin tarjoavan parhaat mahdollisuudet päätöksenteolle ja ongelmien ratkaisemiselle.

Kävelykokousta pidettiin erittäin positiivisena kokemuksena. Sitä kokeillut ryhmä koki saaneensa paljon aikaan ja kertoivat, että voisivat käyttää kokousmuotoa jatkossakin. Iloksemme voimme todeta, että kokeilusta oli käytännön hyötyä. Heikkoutena kuitenkin pidettiin sitä, että kokousmuoto sopii vain pienille ryhmille. Kävelykokouksen ei koettu soveltuvan monimutkaisten asioiden käsittelyyn, vaan se soveltuu parhaiten ”ideapaja-tyyppiseen” ajatustenvaihtoon.

Voidaankin todeta, että kaikissa kokousmuodoissa on vahvuuksia ja heikkouksia, ja sen vuoksi kaikilla kokousmuodoilla on paikkansa. Ja kuten innostuminen kävelykokouksesta osoitti, on tärkeää kokeilla uusiakin työskentelytapoja. Kokeilemalla voi yllättyä positiivisesti.

 

Projektityön taustalla oleva kirjallisuus:

Alasoini, T. 2015. Digitalisaatio muuttaa työtä – millaista työelämää uudistavaa innovaatiopolitiikkaa tarvitaan? Työpoliittinen Aikakauskirja 2/2015. http://www.tem.fi/files/43130/alasoini.pdf. Viitattu 10.5.2016.

Heikkinen, M. 2008. Virtuaalitiimit ja niiden potentiaalinen hyödynnettävyys osallistujien näkökulmasta. Pro Gradu-tutkielma. Tampereen yliopisto, Johtamistieteiden laitos. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/78707/gradu02314.pdf?sequence=1 Viitattu 10.5.2016

Kielijelppi – jelppiä akateemiseen viestintään. 2010. Helsingin yliopiston kielikeskuksen äidinkielen viestintäopetuksen palveluyksikkö. http://kielijelppi.fi/puheviestinta/?c=7-kokoustaito Viitattu 10.5.2016

Kokoustekniikka osana kokoustaitoa. Puheviestinnän verkkomateriaali. 2005. Kielikompassi. Toim. Stoor, M., Kaartinen, M. & Juntunen M.K. Jyväskylän yliopiston kielikeskus. https://kielikompassi.jyu.fi/uploads/document_userfiles/kokoustekn/johdanto.htm Viitattu 10.5.2016

Peck, E. 2015. Why Walking Meetings Can Be Better Than Sitting Meetings. Huffington Post. http://www.huffingtonpost.com/2015/04/09/walking-meetings-at-linke_n_7035258.html Viitattu 7.5.2016

Seies, E-R. 2006. Ota kokous haltuun. Talouselämä. http://www.talouselama.fi/tyoelama/ota-kokous-haltuun-3389999 Viitattu 7.5.2016

Kirjoittajat:

Onni Aalto, sosiaalipsykologia
Anna-Kaisa Isokangas, hoitotiede
Suvi Sajakorpi, bioteknologia
Julia Virmaa, kunta- ja aluejohtaminen

Blogiteksti on osa puheviestinnän syventävän Tiimi toimii -kurssin tehtäviä ja osa Kielikeskuksen 40 vuotisjuhlavuotta – opiskelijan ääni on aina ollut tärkeä osa kielikeskuksen toimintaa.

Innovatiivisuus – tärkein pääoma yhteisöjen sisällä

”Creativity is thinking up new things.

Innovation is doing new things.” (Theodore Lewitt)

Moni meistä on varmasti joskus löytänyt itsensä ajattelemasta, että voi kunpa keksisin sellaisen keksinnön joka hyödyttäisi yhteiskuntaa ja siinä sivussa tekisi minut rikkaaksi ja kuuluisaksi. Useammat kuuluisat keksinnöt ja innovaatiot ovat syntyneet sattumalta yhden ihmisen yrityksen ja erehdyksen kautta. Kuitenkin yhä useammissa organisaatioissa pyritään kehittämään innovatiivisuudesta pääomaa, joka hyödyttää yritystä jatkuvasti. Siinä, missä keksintö ratkaisee yhden ongelman, innovatiivisuus voidaan nähdä jatkuvana uusien toimintatapojen ja ratkaisujen löytämisenä. Vaikka historiasta löytyy suurien innovoijien ja keksijöiden nimiä, ei innovatiivisuus ole vain yhden ihmisen ominaisuus, vaan sitä voidaan hyödyntää vuorovaikutuksellisissa tiimeissä sekä projektityöryhmissä.

people

Miten innovatiivisuutta voidaan edistää käytännössä? Kasvatustieteen tohtori Jussi T. Koski ja runoilija Tommy Tabermann ovat yhteistyönä julkaisseet myös tietorunoteoksen, ”Luovuuden lumous” (tämäkin melko innovatiivinen idea ja yhteistyö), jossa he käsittelevät luovuutta edistäviä tekijöitä. Kosken ja Tabermannin mukaan kiireiset ihmiset eivät ole yhtä luovia kuin kiireettömät, minkä vuoksi työyhteisöissä tulisi edistää kiireettömyyttä, ajan väljyyttä sekä luovuuden hitautta. Kiireetön ja innovatiivisuuteen kannustava työympäristö luodaan fyysisten, sosiaalisten ja psykologisten puitteiden avulla.

Fyysiset tekijät: Viihtyisä työympäristö, avoimet tilaratkaisut, tilojen monipuolisuus (keskustelutilat + hiljaisen työskentelyn tilat), työergonomia, tiimiytymistä edistävät tilat, työhyvinvointia tukevat tilat

Sosiaaliset tekijät: Yhteinen toiminta ja aktivisuus työn ulkopuolella, avoin vuorovaikutuskulttuuri, palautteen antaminen ja sen huomioiminen työyhteisössä, lahjakkuuksien sisäinen liikkuvuus, yhteisöllisyys

Psykologiset tekijät: Koska innovatiivisuutta ei voida antaa ulkopäin, vaan se syntyy ihmisten mielissä, ovat yksittäiset työntekijät tärkeässä roolissa. Tasapuolisen, reilun ja spontaanin kehumisen merkitys korostuu, sillä mikään ei tapa luovuutta yhtä tehokkaasti kuin tuleminen kohdelluksi joukkona suurta kasvotonta massaa. Muita tekijöitä: vastuun antaminen ja ottaminen, oman persoonallisuustyypin tunnistaminen helpottaa sopeuttamista toisten persooniin, itseluottamus.

Vaikka innovatiivisuuden lisäämiseksi käytännössä voidaan antaa monenlaisia ohjenuoria, löytyvät toimivimmat ratkaisut usein yksittäisen organisaation sisältä, sillä ei ole olemassa kahta samanlaista organisaatiota. Innovatiivisissa projektityöryhmissä työskennellyt Jenni kertoo: ”Työnantajataholta on annettu vapautta hoitaa ja suunnitella esimerkiksi oma työpiste, on saatu vaikuttaa suurempienkin tilojen värimaailmaan ja ilmeeseen. Että oikeasti on kysytty, mitä työntekijät haluaisivat ja myös kuunneltu niitä mielipiteitä”. Innovatiivisuuden rakentaminen organisaation sisältä ja huomioimalla työntekijöiden näkökulmat näyttääkin toimivan ulkoa ohjattua kehittämistä paremmin.  

Innovatiivisuuden on nostettu merkittävään roolin myös poliittisessa päätöksenteossa ja -ohjauksessa. Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi viiden prosentin osuus innovatiivisille hankinnoille kaikista julkisista hankinnoista. Hallitusohjelmalla edistetään myös kokeilukulttuuria, jonka avulla pyritään parantamaan palveluita, edistämään yrittäjyyttä sekä vahvistamaan alueellista ja paikallista päätöksenteko sekä yhteistyötä. Innovatiivisuus ja palvelualttius ehdotetaan nostettavaksi uusiksi virkamieshyveiksi perinteisten rinnalle.

Useiden tiimin luovuutta selittävien teorioiden mukaan tiimin diversiteetti eli se, että ryhmästä löytyy erilaisuutta esimerkiksi asiantuntijuuksien suhteen, on tiimin luovuutta edistävä tekijä. Yleisesti tiimityöskentelyn motivoivana asioina voidaan pitää työn merkityksellisyyttä ja kokemusta työn yhteiskunnallisesta tärkeästä päämäärästä. Ei ole olemassa täysin innovatiivista tai ei-innovatiivista tiimiä. Merkityksellisintä onkin mahdollistaa luovuuden vapaa virtaus, kuitenkaan pakottamatta sitä.

Innovatiivisuus ei ole vain kehityspuhetta, joka on karannut kauas käytännöistä. Vaikka organisaatiot voivat ohjata työntekijöitään kohti innovaatioita fyysisten, sosiaalisten ja psykologisten keinojen kautta, ei innovatiivisuutta voida antaa ulkoa päin. Toimiva organisaatioympäristö on kuitenkin omiaan mahdollistamaan innovatiivisuuden kasvun organisaation suurimmaksi pääomaksi ja kehityksen varmistajaksi. Kun haluat olla luova ja kehittää innovatiivisuutta niin henkilökohtaisena kuin ryhmänkin kykynä; rauhoitu, kuuntele ja keskustele.

Kirjoittajat:

Siza Cachiguango, historia

Teemu Heinonen, hallintotieteet

Anniriikka Rantala, sosiaalipolitiikka

Olli Ahonen, hallintotieteet

Blogiteksti on osa puheviestinnän syventävän Tiimi toimii -kurssin tehtäviä ja osa Kielikeskuksen 40 vuotisjuhlavuotta – opiskelijan ääni on aina ollut tärkeä osa kielikeskuksen toimintaa.                                                                                                                                                                                                                                  

Kulttuurien välinen viestintä – vuorovaikutus asiakassuhteissa

Teimme puheviestinnän syventävälle Tiimi toimii -kurssille projektityön, jonka aiheena oli kulttuurien välinen viestintä. Projektityössämme halusimme tarkastella työelämässä yleistynyttä monikulttuurisuuden ilmiötä ja erityisesti sen näkymistä vuorovaikutustilanteissa asiakastyössä. Keräsimme aiheestamme tietoa haastattelemalla kolmea eri alan ammattilaista, jotka työskentelevät erilaisista kulttuurisista taustoista tulevien ihmisten kanssa. Haastattelimme alakoulun suomi toisena kielenä -opettajaa, sosiaalityöntekijää ja järjestötyöntekijää.

Kulttuurit vaikuttavat viestintään, kun ihmiset tulkitsevat toisiaan oman kulttuurinsa arvojen, normien ja oletusten kautta. Kulttuurien välisessä viestinnässä on hyvä pyrkiä rakentamaan niin sanotusti kolmatta kulttuuria, jolla tarkoitetaan uutta kulttuurista viitekehystä, johon vuorovaikutus ja yhteisymmärrys perustuvat. (Keisala 2012.) Vuorovaikutuksessa erilaiset kulttuurit ovat siis tasa-arvoisia toisiinsa nähden. Kielellä on myös tärkeä osa kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa ja yhteisen kielen puuttuminen voi estää suhteiden luomista (Lahti 2015). Kielen merkitys korostui kaikessa lähdemateriaalissa, johon perehdyimme ja varsinkin yhteisen kielen puuttumisen luomat haasteet vuorovaikutustilanteissa nousivat esille.

Kaikki haastateltavamme olivat kohdanneet haasteita kielellisessä vuorovaikutuksessa työssään asiakassuhteissa. Sosiaalityöntekijän vastauksessa korostui tulkin vaikutus. Työntekijällä ei ole varmuutta siitä, miten asiakas ymmärtää keskustelun tulkin kautta. Opettaja puolestaan kertoi joutuvansa silloin tällöin käyttämään ulkoisia apuvälineitä (esim. kuvat puhelimesta) täydentämään puhettaan, jotta maahanmuuttajataustaiset oppilaat varmasti ymmärtäisivät opetettavat asiat. Järjestötyöntekijä mainitsi myös varmistavansa hitaalla, selkeällä ja toistavalla puhetavalla, että asiat menevät perille.

Selvitimme haastattelussa myös nonverbaalin viestinnän merkitystä vuorovaikutuksessa. Järjestötyöntekijä ei ollut havainnut mitään erityistä, mutta opettaja korosti katsekontaktin tärkeyttä. Sosiaalityöntekijä pyrki kiinnittämään huomiota nonverbaaliin viestintään ja tulkitsemaan sen kautta myös asiakkaan tunnetilaa. Kysymykseen eri kulttuureihin liittyvistä viestintätavoista opettaja vastasi lähtevänsä liikkeelle suomalaisesta tapakulttuurista, mutta hienovaraisesti. Sosiaalityöntekijällä ei ollut aiheesta tietoa, joten hän toimii kulttuurien välisissä vuorovaikutustilanteissa ”kuten yleensä”.

Haastatteluissa nousi esille myös konfliktitilanteita. Järjestötyöntekijä oli saanut joitakin hyvin tuohtuneita sähköpostiviestejä epäoikeudenmukaisesta kohtelusta johtuen, jollaisia suomalaiset asiakkaat eivät yhtä herkästi lähettäisi. Opettaja kuvaili oppilaiden välisten kahnausten toisinaan eskaloituvan eri kulttuuritaustan omaavien oppilaiden temperamenttieroista johtuviksi. Sosiaalityöntekijä paikansi konfliktitilanteet johtuvaksi suomalaisen yhteiskunnan rakenteellisen tason kykenemättömyydestä huomioida eri kulttuurien tarpeita.

Viimeisenä kysyimme haastatteluissa onnistumisen kokemuksista kulttuurien välisessä viestinnässä. Kaikki vastaajat kertoivat, että onnistuneen vuorovaikutustilanteen luominen mahdollisista vaikeuksista huolimatta on itsessään onnistumisen kokemus. Luottamus toimii avaimena avautumiseen ja onnistumiseen ja toisaalta on myös onnistuneen vuorovaikutustilanteen tulos.

Projektityön tekeminen opetti meille paljon ja vahvisti entisestään kielen merkitystä vuorovaikutustilanteissa. Ilman yhteisen ymmärryksen saavuttamista myös asiakassuhteen luottamuksen rakentuminen kärsii. Projektityö antoi myös paljon eväitä työelämän vuorovaikutuskohtaamisia ajatellen, vahvistaen myös ajatusta siitä, että vuorovaikutustilanteissa on tärkeää toimia sensitiivisesti omista kulttuurisista lähtökohdista käsin. Nämä oppimiskokemukset ovat ensiarvoisen tärkeitä, kun otetaan huomioon se, että kulttuurien välinen viestintä on nyky-yhteiskunnassa arkipäivää. Suomessa maahanmuuttajien määrä on ollut viime vuosikymmeninä kasvussa ja tulee jatkamaan kasvuaan. Tulevaisuuden työelämä on siis varmasti monikulttuurista ja meidän on nähtävä se potentiaalisena voimavarana, unohtamatta kuitenkaan omia kulttuurisia lähtökohtiamme.

”Ollaksemme kulttuurisesti taitavia meidän on osattava pysäyttää automaattinen ja tiedostamaton ajattelumme ja toimintamme, ja alettava tietoisesti neuvotella todellisuudesta.” (Keisala 2012, 34.)

Lähteet:

Keisala, K. 2012. Monikulttuurisen työyhteisön viestintä. Tampere: Juvenes Print.

Lahti, M. 2015. Communicating interculturality in the workplace. Jyväskylä: University of Jyväskylä.

Kirjoittajat:

Tiina Ojanen, elinikäinen oppiminen

Kaisa Partanen, elinikäinen oppiminen

Sofia Sainio, sosiaalityö

Blogiteksti on osa puheviestinnän syventävän Tiimi toimii -kurssin tehtäviä ja osa Kielikeskuksen 40 vuotisjuhlavuotta – opiskelijan ääni on aina ollut tärkeä osa kielikeskuksen toimintaa.

 

What’s in a name?

Or: What do you call the place at your university where you can independently learn up to 20 different languages for free?

The answer is, quite simply, the Self-Access Centre (or SAC for short), situated in Pinni B5071 in the Language Centre. As the name may, or then again, may not suggest (we’ll get back to this name business later on in this post), the SAC is a concrete space which both students AND members of staff can freely access – both physically and monetarily! – and where they can themselves start to learn a new language or then brush up or improve an existing one.

The SAC in the 80s

The SAC in the 80s

The University of Tampere SAC is now in its seventh iteration, with the first one dating back to the 1980s, making it nearly as old as the Language Centre itself. As you can see, language learning at the time was pushing the boundaries of technology – if it wasn’t on audio-cassette it wasn’t worth doing!

In addition, the cassettes were all marked with a code rather than the actual name of the language, rather similar to the system in Alko at the time (how on earth people worked out that ‘1514’ was a Saint-Émilion I don’t know!). Needless to say such a system was not conducive to browsing, either in Alko or in the SAC.

Since then, the SAC has changed in both size and location, with moves from E-wing to C-wing, and back to E-wing, before reaching its present premises in Pinni B in 2012.

Comfort in the SAC of today

Comfort in the SAC of today

Compared to the original SAC, there are number of important differences, one being the realization that learning happens best in a relaxed atmosphere, as witnessed by the colourful and comfy couches, so comfy in fact that visitors have been known to stretch out, close their eyes and indulge in what we pedagogical types call ‘deep learning’ (aka taking a nap).

Another difference is in the range of languages we have to offer, which seems to have developed in inverse proportion to the number of languages taught at the Language Centre. For example, although Arabic and Italian are no longer part of the teaching programme, they are now available for self-study via the SAC.

A third difference is of course the onward march of technology. Gone are the serried ranks of coded audio-cassettes (we realized they were no longer cutting-edge when students started to look at them in bewilderment!), replaced by CDs, DVDs, CD-ROMS, URLs, satellite TV, digital recorders and yes, even books (including novels you can borrow). We are now collecting information on the best language learning apps to add to our new website (a link to which will be available very soon via the Language Centre page).

Despite the explosion in the number of technological aids, one thing which we have learnt over the years is that paradoxically, when learning a language independently rather than as part of a taught course, just interacting with a machine is not necessarily enough, however good the interface may be. This then brings us to our fourth difference: the human element of (language) learning.

In the 1980s, access to the SAC was via a secretary, who would open the door for you and then leave you with the cassettes and the machine (so much for ‘self-access’!). Nowadays, not only is our door always open during opening hours (Mondays to Thursdays 10 – 16 and Fridays 10 – 16), but we also have a supervisor on duty, a student of languages or speech communication, who is there to give assistance with materials and facilities.

Our current supervisors

Our current supervisors

In addition, each of our supervisors is available to give help with questions you may have regarding a certain language through our ‘Language Clinics’. These are currently available in Finnish as a foreign language, French, German as well as Russian. We hope to add further languages in the future and also to provide sessions for university staff on how to plan a self-study programme and make best use of the facilities to improve their language skills.

The supervisors also organize language and culture related events on a regular basis. In the past we have celebrated the European Day of Languages, Chinese New Year and Fasching (German carnival) among others. At the moment we have a ‘Russian Easter Week’ ongoing, which will be followed by the ‘Summer Event’ to allow you to brush up on your useful holiday phrases in different languages before the SAC itself closes for its summer holidays on 13th May.

Our supervisors are also directly involved in supporting increased internationalisation among the student body, most noticeably through the ‘Language Link’ event. This particular event has allowed students – both Finnish and international – to meet up with potential ‘language learning buddies’ to enable the learning of each other’s language. We hope to run a Language Link event for staff this coming autumn as well.

In addition, the supervisors assist in enrolling students on the ‘Cultural Conversations’ course in the Intercultural Studies programme and in forming them into multicultural groups so as to best allow for the development of intercultural skills.

Finally, our supervisors are also regular contributors to the Language Centre and SAC Facebook page where they are currently running a competition to gather the best ‘Tips n Tricks’ for language learning. (And did I say that there’s a major prize to be won?)

Needless to say, it is this human element, our supervisors, which is the most important difference of all: without them the SAC would not essentially be so very much different from what it was in the 80s.

The final difference between the SAC in the 80s and the present-day iteration is in the Finnish name, which brings us back to the title of this post, “What’s in a name?” In 2012, with the move to the present premises, the original Finnish name of ‘Itseopiskelukeskus’ (‘Self-Study Centre’) was changed to ‘Kielten oppimiskeskus’ (‘Language Learning Centre’). Although this works in Finnish, the English translation of this, while perhaps being more descriptive than the present name, can however just lead to more confusion; after all, isn’t the Language Centre itself a ‘Language Learning Centre’. At least we hope it is!

The challenge therefore would be to coin a name which would be descriptive, short enough, and lend itself to an easily-remembered acronym. Somehow ‘Self-Access Language Learning Centre’ (SALLC) doesn’t quite make the grade. Maybe there’s a Facebook competition in there somewhere?

However, regardless of what “the place at your university where you can independently learn up to 20 different languages for free” is called, we are quite certain that it will continue to play an important role in supporting the language learning, and hence the internationalisation, of both students and staff for many years to come.

Robert Hollingsworth

Lecturer and SAC co-ordinator, Language Centre

P.S. As for myself, I think I will be sticking with ‘SAC’; after all, it has a rather Gallic ring to it, “On se retrouve au SAC, d’accord?” And if you don’t know what that means, I’ll see you by the Romance languages section… in the SAC!

 

 

Asiantuntijaviestintää eri kielillä

40v logoKielikeskus 40 vuotta

Tampereen yliopiston kielikeskus täyttää kuluvana lukuvuonna 40 vuotta. Syntymäpäiväsankarille on tähän ikään mennessä karttunut monenlaisia kokemuksia ja näkemyksiä, minkä vuoksi nyt on hyvä aika katsoa mennyttä ja samalla suunnata kohti tulevaisuutta. Nyt jo tiedetään, että kielikeskus ei jatka nykyisessä kokoonpanossaan kovin pitkään, koska uusi tamperelainen yliopisto perustetaan vuoden 2018 alussa ja kielikeskuskin siirtyy osaksi tätä organisaatiota.

1970-luvulla Suomessa elettiin kielikeskusten suurten ikäluokkien aikaa, koska tulossa olevaa tutkinnonuudistusta ennakoiden yliopistoihin ja korkeakouluihin perustettiin kielenopetukseen keskittyviä laitoksia tai palveluyksikköjä. Tampereen yliopistossa varsinainen kielikeskustoiminta alkoi vuoden 1976 alusta, jolloin tiedekunnista ja opetusjaostosta siirrettiin kielikeskukseen 12 lehtorin virkaa, perustettiin 13 uutta päätoimisen tuntiopettajan tehtävää sekä palkattiin lisäksi sivutoimisia tuntiopettajia. Henkilöstöstä löytyi lisäksi kaksi luennoitsijaa, toimistosihteeri ja kielistudioamanuenssi.

Nykyhetkestä katsottuna vuoden 1976 opetustarjonta näyttää hyvin tutulta: opetettavia kieliä olivat suomenkielisen kirjallisen viestinnän (nyk. tieteellinen kirjoittaminen) lisäksi englanti, espanja, italia, ranska, ruotsi, saksa ja venäjä. Alkuperäisestä kielivalikoimasta on jäänyt pois ainoastaan italia. Myös tutkintoon kuuluvat puheviestinnän opinnot järjestetään nykyään kielikeskuksessa, ja lisäksi kiinaa voi opiskella Konfutse-instituutin vierailevan opettajan johdolla. Kansainvälistyvästä yliopistosta kertoo myös se, että suomi vieraana kielenä -opinnot aloitettiin 1980-luvun vaihteessa ja kulttuurienvälisen viestinnän opinnot 1990-luvun puolivälin paikkeilla. Tulevaisuudessa kielivalikoimaa tarkastellaan uuden yliopiston tutkinto-ohjelmien ja yhteiskunnallisten muutosten näkökulmasta.

Yliopiston hallituksen asiakirjoissa kielikeskuksen perustamista perusteltiin mm. seuraavasti: ”[…] kielikeskuksen tulee seurata kielitaidon opetuksen ja kielitieteen kehitystä, suorittaa ja avustaa tarvittavan opetusmateriaalin tuottamista ja hankintaa sekä muutoinkin toimia opetuksen suunnittelua, toteuttamista ja tulosten arviointia edistävästi.” Kielikeskus onkin aina seurannut tiiviisti kielenopettamisen teoreettisia näkemyksiä sekä yliopistomaailman ja ympäröivän maailman muutoksia. 1970-luvulla vieraiden kielten tavoitteena oli saavuttaa lähes virheetön kielen hallinta, ja vallitsevana teoreettisena lähestymistapana oli virheanalyysi. Tämä näkyi esim. oppimateriaalien ja hankkeiden nimissä: Hörförståelseprogram: Centrala finlandssvenska problem tai The problems of teaching oral expressions. Kielikeskusuutiset-lehdessä raportoitiin vuonna 1977, että peräti viidenneksellä opiskelijoista oli niin heikko englannin lähtötaso, että he eivät saaneet englannin koetta suoritetuksi, minkä vuoksi peräänkuulutettiin englannin tukikurssia. Samankaltaista keskustelua käydään edelleen, tosin eri kielten kuin englannin yhteydessä.

1970-luvulla ei voitu uneksiakaan niistä kielenoppimismahdollisuuksista, joita nykyinen digitaalinen maailma tarjoaa. Pääasiallisia kielenoppimisen resursseja olivat opettajat ja heidän laatimansa oppimateriaalit, ja erityisesti vieraiden kielten suullisen kielitaidon opetuksessa äidinkielisiä opettajia pidettiin tärkeänä resurssina. Suullisen kielitaidon opetukseen uusia mahdollisuuksia loivat myös kielistudiot, joita Tampereen yliopistossakin oli viisi itseopiskelukeskuksen (nykyisen kielten oppimiskeskuksen) lisäksi.

luokka

2010-luvulla lähes koko maailma ja sen kielet ovat parin näpäytyksen päässä saavutettavissa internetissä. Siitä huolimatta nykyisten opiskelijoiden kielitaito on englantia lukuun ottamatta kaventunut, tai ainakin muuttunut, ja koulujen supistunut kielivalikoima aiheuttaa paineita vieraiden kielten alkeistason opetukseen. Siksi myös opettajan rooli on muutoksessa: opiskelijoita täytyy entistä enemmän ohjata käyttämään jo olemassa olevia mahdollisuuksia kielenopiskeluun ja kielen ja viestinnän harjoitteluun monenlaisia oppimisympäristöjä hyödyntäen.

Nykyään opinnoissa tavoitteena on toiminnallinen ja viestinnällinen kielitaito, mikä tarkoittaa sitä, että kielenkäyttäjä pystyy toimimaan viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa eri kielillä. Tutkintoasetuksen mukaan kandidaattitutkintojen tavoitteena on saavuttaa riittävä viestintä- ja kielitaito opiskelijan oman alan tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön. Tämän mukaisesti kielikeskuksessa puhutaankin kielitaidon sijasta viestintä- ja kielitaidosta, ja opinnot koostuvat polkumuotoisesta opetussuunnitelmasta, jossa asiantuntijan viestintäosaamista kartutetaan kumulatiivisesti eri kielillä polun varrella. Kielet eivät siis muodosta erillisiä saarekkeita, vaan kaikki viestintä- ja kieliosaaminen – äidinkielen taito mukaan lukien – tukee myös muiden kielten oppimista ja näillä toimimista.

Juhlavuoden aikana olemme katselleet kielikeskuksen vanhoja valokuva-albumeita. Niiden perusteella näyttäisi siltä, että täällä on pääosin juhlittu ja käyty retkillä. Kuviin on dokumentoitu erittäin vähän arkista työtä tai kielikeskuksessa tehtyä pitkäjänteistä opetuksen ja opetussuunnitelman kehittämistyötä. Tänä keväänä on kuitenkin taas aika juhlia kielikeskuksen 40-vuotista taivalta monenlaisin tapahtumin. Samaan aikaan tehdään tulevaisuuteen tähtäävää kehittämistyötä yhteistyössä toisten tamperelaisten korkeakoulujen kanssa Viestintä-, kieli- ja monikulttuurisuusosaaminen -hankkeen kautta. Tähän yhteistyöhön tuomme mukaan oman kehittämishistoriamme ja osaamisemme.

 

Paljon onnea, kielikeskus!

Kaisa Alanen
ma. johtaja, kielikeskus

 

Oletko OPE, SOTE vai PRO – valitse puheviestinnän kurssi, jolla vahvistat asiantuntijuuttasi

Joulu tulla jollottaa, mutta ennen suklaakasojen äärelle vaipumista voi tehdä vielä yhden asian. Nimittäin ottaa kevätlukukausi haltuun suunnittelemalla tulevia opintoja ja ilmoittautumalla kursseille. Mikäli viestintä- ja kieliopintojen puheviestinnän kurssi on sinulle keväällä ajankohtainen, on syytä olla tarkkana oikean ryhmän valinnan kanssa. Tutkintoon kuuluvasta puheviestinnän kurssista tarjotaan erilaisia vaihtoehtoisia ryhmiä, joista sinun kannattaa valita sellainen, joka tukee asiantuntijuutesi kehittymistä ja opintojesi etenemistä parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikilla ryhmillä on pääpiirteissään samat osaamistavoitteet, mutta niiden painotukset ja sisällöt vaihtelevat hieman. Oikean ryhmän valinnasta iloitsevat (ja hyötyvät) sekä opiskelijat että opettajat.

Työllistytkö tulevaisuudessa opetus- ja kasvatustehtäviin? Opiskeletko luokanopettajaksi, varhaiskasvattajaksi tai suoritatko aineenopettajan opintoja? Valintasi on KKSUOPE! Me puheviestinnän opettajat suosittelemme tätä kurssia kaikille opetus- ja kasvatustehtäviin työllistyville, sekä myös heille, jotka vasta suunnittelevat esimerkiksi aineenopettajaopintoihin hakeutumista.

Opiskeletko ehkäpä psykologiaa tai logopediaa vai suoritatko tutkintoasi sosiaalityön tutkinto-ohjelmassa? Suosittelemme sinulle KKSUSOTE-kurssia. KKSUSOTE-kurssi on suunnattu opiskelijoille, joiden tavoitteena on tulevaisuudessa toimia sosiaali- ja terveysalalla.

Kohdennetuissa ryhmissä opiskelijat jakavat samankaltaisia mahdollisuuksia ja haasteita tulevia työtehtäviä ajatellen ja pääsevät näin yhdessä keskustelemaan ja syventämään em. asioita

KKSUPRO-kurssi puolestaan soveltuu kaikkien tutkinto-ohjelmien opiskelijoille. Näissä monialaisissa ryhmissä eri alojen asiantuntijuudet tulevat näkyviksi, ja toisaalta voidaan luoda autenttisia vuorovaikutustilanteita, joissa eri alojen asiantuntijat kohtaavat ja luovat jotain yhteistä toistensa kanssa.

Kauppatieteilijöiden valinta on KKSUPRO/KTM, joka on suunnattu maisterivaiheen kauppatieteiden opiskelijoille. Näissä kauppatieteilijöiden omissa ryhmissä näkökulma ei ole enää juurikaan opinnoissa tarvittavassa osaamisessa, vaan katseet on suunnattu tukevasti työelämään.

KKSUPRO-kurssista on tarjolla myös Viestintärohkeuden ryhmä, johon voivat hakea opiskelijat, jotka esimerkiksi kokevat esiintymisjännityksen hidastavan opintojen etenemistä, ja eivät välttämättä ole uskaltautuneet muille suullista viestintää sisältäville kursseille.

Ilmoittautuminen puheviestinnän kursseille tapahtuu tuttuun tapaan Nettiopsussa (KKSUPRO/Viestintärohkeuden ryhmään poikkeuksellisesti e-lomakkeella) kielikeskuksen ilmoittautumisaikoina. Valinta kursseille tapahtuu kokonaisopintopistemäärän perusteella. Tietyn alan opiskelijoille suunnatuissa ryhmissä etusijalla ovat kyseisen alan opiskelijat.

Kääräise siis itsellesi monella tapaa mielekäs (joulu)lahja: selvitä viestintä- ja kieliopintoasiasi ja ilmoittaudu kursseille ajoissa. Puheviestinnän kursseilla kehität vuorovaikutusosaamistasi, tapaat uusia ihmisiä ja näin ollen panostat tulevaisuuteen: hyvät vuorovaikutustaidot ovat lahja sekä itsellesi että ihmisille, joiden kanssa olet tekemisissä.

Rentoa ja tunnelmallista joulunaikaa, tapaamisiin kursseilla!

Kielikeskuksen puheviestinnän opettajat Anna, Johanna, Piia ja Taru

ps. Mikäli innostut puheviestinnän opiskelusta, muistathan valinnaisen Tiimi toimii -kurssin!

 

Onko teillä ohjausvajetta?

Yliopistojen toimintaa pitää tehostaa, ja opiskelijoiden pitää valmistua aiempaa nopeammin maisteriksi. − Suomen hallituksen mielestä kandidaatin tutkintokin riittäisi moniin asiantuntijan töihin, mutta se on toinen juttu eikä sellaisenaan kannatettava idea.

Me kielikeskuksen opettajat olemme näköalapaikalla, koska tapaamme lähes kaikki yliopiston opiskelijat. Haluamme esittää joitakin ruohonjuuritason keinoja, joilla toimintaa olisi mahdollista tehostaa. Ajatukset ovat peräisin tieteenalayksiköiden väelle 1.10.2015 järjestämästämme keskustelutilaisuudesta sekä tieteellisen kirjoittamisen opettajien saamasta palautteesta ja opiskelijoiden kanssa käydyistä keskusteluista.

Vuosien aikana olemme vakuuttuneet siitä, että avainsana opintojen etenemisessä on ohjaus. Liian monen opiskelijan tutkinto on − ja jääkin − kesken sen vuoksi, että opinnäytteen kirjoittamisessa on tie noussut pystyyn. Opiskelija tarvitsee selkeät ohjeet ja riittävästi ohjausta sekä kandi- että maisterivaiheessa. Opetusneuvoston laatima ja rehtorin hyväksymä uusi opinnäyteohje on tärkeällä asialla, koska osassa yksiköistä on edelleen ohjausvajetta.

Uusi opinnäyteohje velvoittaa tutkinto-ohjelmat antamaan tarkempia ohjeita, jotka olisi hyvä tehdä yhteistuumin opiskelijoiden kanssa. Laajoissa tutkinto-ohjelmissa saattaa olla kymmenkunta seminaariryhmää, joten on kaikkien etu, että niissä noudatetaan samoja ohjeita esimerkiksi lähdeviitteiden merkitsemisessä.

Eri yksiköiden opiskelijat vaikuttavat olevan eriarvoisessa asemassa siinä, miten paljon he saavat ohjausta. Ohjauskäytäntöjen kehittämistä edesauttaisi se, että opettajille kirjataan riittävästi tunteja työsuunnitelmaan seminaarien vetämistä ja opiskelijoiden ohjaamista varten.

Tampereen yliopisto voisi kunnostautua siinä, että kaikissa tutkinto-ohjelmissa olisi käytössä selkeät, päivitetyt tutkielmaohjeet. Moniäänisen tekstin tuottamista ei opi pelkästään tieteellisiä tekstejä lukemalla. Toisinaan opiskelijoille tarjotaan ohjenuoraksi tieteellisten aikakauslehtien kirjoittajille antamia ohjeita, mutta ne on tarkoitettu tutkijoille. Ensimmäistä tieteellistä tekstiään kirjoittavan opiskelijan on vaikea soveltaa niitä.

Monet opiskelijat harjoittelevat kandivaiheessa ensimmäistä kertaa laajasti hyviä tieteellisiä käytäntöjä. Niitäkään ei omaksu vain lukemalla tieteellisiä tekstejä. Hyvät tieteelliset käytännöt voi oppia harjoittelemalla ja saamalla ohjausta.

Uusi ohjeistus koskee myös kypsyysnäytteitä. Suurin muutos on se, että maisterin tutkinnossa kypsäriksi riittää tutkielman tiivistelmä, jos kieliasu on tarkastettu kandin tutkinnossa. Näin opiskelijoilta jää pois yksi ”tenttikerta”, ja Tenttiksessä vapautuu aikaa. Ehdotamme siksi, että etenkin kypsäriä sähköisenä kirjoittavat saisivat aikaa enemmän kuin kaksi tuntia. Jos aikaa olisi vähintään kolme tuntia, saisimme luultavasti kielentarkastukseen ehyempiä ja oikoluettuja tekstejä. Nykyistä pidempi aika tukisi myös niitä, joilla on lieviä lukivaikeuksia.

Aivan kaikista yksiköistä emme saaneet edustajia järjestämäämme keskustelutilaisuuteen. Erityisesti toivomme keskusteluyhteyttä kandinseminaariryhmien vetäjien kanssa, sillä meillä on yhteisiä opiskelijoita.

Kielikeskuksen tieteellisen kirjoittamisen opettajat

Från Lidingö till Hanaholmen

I augusti hade svensklärarna på språkcentret möjlighet att delta i två olika sammankomster där svenskundervisningen på högskolenivå behandlades i olika kontexter. Det var intressant att höra vilka teman som lyfts fram när svensklärare från Europa och Asien samlas eller när finländska kolleger träffas sinsemellan.

Svenska institutet ordnade i slutet av augusti en två dagar lång konferens på Lidingö utanför Stockholm för svensklärare i utlandet, dvs. lärare i svenska som andra eller främmande språk. I konferensen deltog 61 lärare från 20 länder och diskussionen fördes ivrigt och mångsidigt om och kring svenska språket, Sverige o dess kultur. Teman som togs upp i presentationerna varierade från hur språket förändras, vilka nya ord som behövs i ordböcker till bland annat den svenska matkulturen. De flesta presentationer utgick från hur man kunde utveckla svenskundervisningen med hjälp av de möjligheter som den svenska kulturen, landet och dess historia och nutid erbjuder.

Det intressanta var att se hur svenska undervisas i olika kulturer. Utgångspunkten är en annan när man undervisar svenska på nybörjarnivå och man försöker inspirera nya studenter genom att bygga upp en Sverigebild som får dem att tycka om landet och kulturen och blir därmed villiga att lära sig det främmande språket. Här i Finland är utgångspunkten för svenskstudierna på universitet en annan. Undervisningen fokuserar på kommunikation. Den svenska som studenterna ofta är mer bekanta med är finlandssvenska och då utgår man inte i lika hög grad från landet och dess kultur. I undervisningen av kommunikativa färdigheter, som akademiska specialister behöver, är inspirationskällorna däremot arbetslivet och dess kompetenser och färdigheter.

Samma vecka som Svenska institutet arrangerade svensklärarkonferensen samlades ca 30 svensklärare från universitet och yrkeshögskolor i ett två dagar långt seminarium på Hanaholmen i Esbo. Seminariet var ett kick off-evenemang för starten av det andra året i det tvååriga nationella utvecklingsprojektet ROKK, (Ruotsin Opetuksen Kehittäminen Korkeakouluissa) som finansieras av Undervisnings- och kulturministeriet. Projektet har som mål att utveckla svenskundervisningen på högskolenivå i Finland inom tre temaområden: integration, bedömning och flexibla inlärningsstigar.

Inom temaområdena arbetar arbetspar eller smågrupper med olika pedagogiska utvecklingsuppgifter. Deltagarna i dessa representerar universitet och högskolor och ett av målen är att bilda nätverk mellan svensklärare inom hela högskolesektorn, och på så sätt också utveckla undervisningen i svenska.

Ett viktigt mål för ROKK-projektet är också att utarbeta konkreta mallar och rekommendationer för svenskundervisningen i Finland. På seminariet presenterade deltagarna de uppgifter som de hittills hade skapat samt planerade det andra projektåret. Hösten 2016 kommer svensklärarna i Finland att få en bank med uppgifter och mallar för användning i svenskundervisningen. Projektresultaten är avsedda för alla universitets- och högskolelärare och tanken är att alla har tillgång till dem och att samarbetet också fortsätter efter att projektet slutförts.

Våren 2016 arrangeras ytterligare ett öppet slutseminarium för alla språklärare vid universitet och högskolor där deltagarnas prestationer och resultat presenteras.

Sammankomster av detta slag är viktiga för att bygga upp nätverk med kolleger i Finland och utomlands för att få nya idéer, praktiker och inspiration för att utveckla undervisningen.

Att kunna inspirera finska universitetsstudenter på en kurs i svenska med svensk mat kan vara svårt, men så länge kurserna byggs upp med hjälp av studenternas egna specialområden och arbetslivsrelaterade kommunikationssituationer, är det inte heller nödvändigt.

Kielikeskuksen ruotsin opettajat

 

Suomea kesäkoulussa

Suomi on helppo kieli. Tämä todettiin jälleen kerran Tampereen yliopiston kansainvälisessä kesäkoulussa, jonka kaksiviikkoisessa ohjelmassa oli myös suomen kielen survival-kurssi. Itse asiassa suomen kurssi oli hakijamäärien mukaan ylivoimaisesti suosituin osa kesäkoulun ohjelmaa.

Kesäkoulun survival-ryhmä oli sikäli poikkeuksellinen, että kaikki opiskelijat olivat kotoisin Euraasiasta. Tosin tässäkin ryhmässä edustettuna oli yli kymmenen eri kotimaata. Kärkisijan jakoivat Saksa, Italia ja Japani, joista kustakin oli neljä opiskelijaa. Suurin osa kurssilaisista oli Tampereen yliopiston uusia vaihto-opiskelijoita, mutta joukkoon mahtui myös kuusi yliopiston ulkopuolista opiskelijaa.

Ryhmähenki kesäkoulun intensiivisellä survival-kurssilla syntyi ja kehittyi selvästi ripeämmin kuin vastaavalla kurssilla normaalin lukukauden aikana, jolloin ryhmä kokoontuu vain pari kertaa viikossa. Ehkä osittain tämän yhteishengen vaikutuksesta myös opiskelijoiden läsnäoloaktiivisuus oli niin hyvä, että paremmaksi ei enää voi panna, eli täydet sata prosenttia. Kahdeltakymmeneltäkuudelta kontaktitunnilta yksikään opiskelija ei siis ollut kertaakaan poissa! Tähän pitäisi päästä myös normaalien lukukausien aikana.

Kun kaikilta opiskelijoilta löytyi tiiviin opintojakson päätteeksi vielä riittävästi loppurutistusta siihen kuuluneen tentin läpäisemiseksi, oli suomen intensiivikurssin pitäminen kesäkoulussa varsin mukava ja rohkaiseva kokemus. Kaiken kruununasi se, että kesäkoulun järjestäjät olivat onnistuneet neuvottelemaan sen ajaksi tapahtuman nimen mukaisen sään!

Hakemuksia ensimmäistä kertaa järjestettyyn Tampereen yliopiston kesäkouluun tuli yhteensä 350. Hakijoista hyväksyttiin eri kursseille 205, ja näistä 160 otti paikkansa vastaan. Suomen kielen kurssille hakijoita oli 84.

Ja siitä suomen kielen helppoudesta saatiin monia esimerkkejä jo tällaisella lyhyellä alkeistason kurssilla. Suomessa sanoilla ei ole erikseen opeteltavaa sukua (vrt. saksan derdiedas), äännejärjestelmä on varsin selväjakoinen, verbitaivutus on erittäin säännönmukaista, paino on aina sanan ensimmäisellä tavulla, sanajärjestys on huomattavasti vapaampi kuin monessa muussa kielessä, kirjoitusjärjestelmä on ehkä maailman paras ja genetiivirakenteita on vain yksi (vrt. englannin s– ja of-genetiivit). Vaikeutena suomen kielen opettamisessa ja oppimisessa ovat sen sijaan suomalaiset, jotka jaksavat toistamistaan toistaa paikkansapitämätöntä mantraa äidinkielensä vaikeudesta.

Heikki Kangasniemi, suomen kielen lehtori