Päästetään palaute piinasta

Opiskelijat ovat valmistautuneet antamaan toisilleen vertauspalautetta poikkitieteellisten pienryhmien pitämistä työryhmäpuheenvuoroista. Kahden eri pienryhmän jäsenet istuvat yhteisen pöydän ääreen. Tuolit kolisevat ja opiskelijoiden puheensorinasta voi poimia seuraavia toteamuksia: ”no niin, me päästään piinapenkkiin”, ”nyt ruoditaan sitten kunnolla” tai ”tässähän on olo niin kuin Idols-raadin edessä” tai ”ei tää voi olla pahempaa kuin kandisemmassa”. Nämä lohkaisut saavat opiskelijat naureskelemaan, mikä osaltaan vaikuttaa keventävästi pienryhmien tunnelmaan ja purkaa mahdollista jännitystä. Vertaispalautteen antaminen ja vastaanottaminen kasvokkain voi tuntua samalla sekä innostavalta että haastavalta – etenkin, kun tiedostetaan, että opettaja on läsnä ohjaamassa palautekeskusteluita. Moni opiskelija kertoo kurssin päätyttyä ymmärtäneensä sen, miten haastavaa, mutta samalla tärkeää hyvän rakentavan palautteen antaminen on.

Palautteen antaminen ja vastaanottaminen ovat taitoja. Niiden kehittymistä edistävät muun muassa tieto rakentavan palautteen ominaispiirteistä sekä palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen liittyvien asenteiden, tunteiden ja odotusten tutkailu. Käsittelemme näitä näkökulmia puheviestinnän kurssilla ennen palautekeskusteluita ja opiskelijat ovat saaneet ohjeet vertaispalautekeskusteluihin valmistautumisesta. Näin ollen en ole opiskelijoiden edellä mainituista toteamuksista huolimatta huolissani siitä, että heidän keskinäisistä palautekeskusteluistaan tulisi piinapenkkimäisiä tilanteita.

Palautekeskusteluiden ilmapiiri on pääsääntöisesti myönteinen, sillä ensinnäkin opiskelijat arvostavat mahdollisuutta saada palautetta. Toisekseen he haluavat pitää huolta hyvistä vuorovaikutussuhteista kanssaopiskelijoihinsa. Asiantuntijan vuorovaikutusosaamisen näkökulmasta vuorovaikutussuhteiden luomiseen ja ylläpitämiseen liittyvien interpersonaalisten vuorovaikutustaitojen kehittymisen voidaan nähdä olevan jopa merkityksellisempää kuin sen, miten tarkkaa palautetta lyhytkestoisen kurssin puitteissa opitaan antamaan. Opiskelun ja työelämän kannalta on tietenkin tärkeää oppia sanoittamaan kehityskohteita rakentavalla tavalla, mutta kehityskohteiden sanoittaminen on helpompaa, kun vuorovaikutussuhteet ovat toimivia. Hyvien vuorovaikutussuhteiden ja myönteisen ilmapiirin ei pitäisi sulkea pois kehityskohteiden esille tuomista vaan päinvastoin niiden voidaan nähdä tukevan hankalistakin asioista puhumista.

Myönteisessä ilmapiirissä ja vahvuuksia sisältävässä palautteessa vaikuttaisi kuitenkin piilevän myös ongelmia. Osa opiskelijoista nimittäin kokee, että vahvuuksia sisältävä palaute ei ole palautetta tai epäilee, että ”oikeaa kritiikkiä” ei vain uskallettu sanoa. Useimmiten tilanne on kuitenkin se, että opiskelijat ovat taitavia esiintyjiä ja kehityskohteita joudutaan kaivelemaan suurennuslasin kanssa. Monesti kehityskohteet liittyvätkin oman viestijäkuvan tarkistamiseen ja itseluottamuksen vahvistamiseen: opiskelijat ovat usein parempia esiintyjiä kuin kuvittelevat jännittämisestä tai itsekriittisyydestä johtuen olevansa. Toinen yleinen kehityskohde liittyy sisällön taitoihin. Sisällön taidot kytkeytyvät muun muassa valmistautumiseen kuten aiheen rajaamiseen, kohdentamiseen, argumentointiin tai oman osuuden harjoitteluun. Opiskelijat kuitenkin tunnistavat useimmiten jo itse, jos he olisivat voineet valmistautua paremmin.

Oman ja muiden toiminnan reflektointi ja itsearviointi ovat palautteeseen kytkeytyviä, oppimista ja kehittymistä edistäviä tärkeitä taitoja. Vuorovaikutusosaamisen näkökulmasta voidaan puhua myös metakognitiivisista taidoista. Työryhmäpuheiden yhteydessä tämä tarkoittaa esimerkiksi pienryhmän työskentelyn ja oman valmistautumisen analysointia sekä vahvuuksien ja kehityskohteiden tunnistamista niin näissä prosesseissa kuin lopputuloksessa eli esityksessä. Itsekritiikki tosin saattaa joskus jyrätä liian isolla vaihteella, joten omat huomiot on hyvä tarkistaa palautteenantajilla. Kollegani sanonta ”palautteen vastaanottajakin on vastuussa siitä millaista palautetta saa” on hyvä muistutus. Rakentavan palautteen kuuluisi olla vuorovaikutteista, jolloin vastaanottaja voi esittää lisäkysymyksiä, kertoa omia pohdintojaan ja antaa palautetta palautteesta.

Rakentavan palautteen antamista ja vastaanottamista opettaessani huomaan pohtivani seuraavia kysymyksiä: Miksi opiskelijat liittävät palautetilanteisiin usein kielteisiä sanoituksia? Missä on vika, kun oppija ei pidä myönteistä palautetta palautteena? Miksi kaivataan joku (muu) sanomaan mikä meni väärin tai huonosti? Miksi itsearviointi kääntyy helposti liialliseen itsekriittisyyteen, joka estää oman osaamisen havaitsemisen? Palautteen ja arvioinnin tehtävä on ohjata oppimista ja osaamisen kehittymistä, mutta käykö koulutuksen polulla vahingossa siten, että palaute päätyy piinapenkkiin? Puristetaanko palaute tiettyihin rajattuihin arviointitilanteisiin ja oppija ei enää huomaa tai tunnista palautetta, jota hän saa muissa tilanteissa?

Palaute on itse asiassa läsnä ja mahdollista joka hetkessä. Saamme nonverbaalista palautetta havainnoidessamme sitä, miten meitä kuunnellaan eri vuorovaikutustilanteissa ja annamme palautetta reagoidessamme verbaalisesti tai nonverbaalisesti siihen, mitä toinen on sanonut. Erinäisiin palaute- ja arviointikeskusteluihin panostamisen lisäksi on tärkeää tulla tietoiseksi siitä, millaista palautetta annamme muille kuuntelijoina ja erilaisten vuorovaikutustilanteiden osapuolina – olimme sitten opettajia, opiskelijoita tai työyhteisön jäseniä.

Työelämän puolelta kuulee usein, että työyhteisöissä kaivattaisiin lisää palautetta, varsinkin sitä myönteistä. Peruskoulujen opetussuunnitelmauudistukset ohjaavat oppilaiden yksilöllisten vahvuuksien tukemiseen ja niiden esille nostamiseen koulun päivittäisessä arjessa. Jään mielenkiinnolla odottamaan reagoivatko uuden opetussuunnitelman myötä peruskoulunsa käyneet tulevaisuudessa eri tavalla palautteeseen. Se jää nähtäväksi, mutta tuetaan jo nyt korkeakouluyhteisöissä vuorovaikutuskulttuuria, jossa rakentava palaute on luonnollinen osa vuorovaikutusta. Muistetaan antaa sitä myös ilman erillistä ohjetta ja otetaan sitä ilolla vastaan!

 

Piia Jokiranta

Puheviestinnän yliopisto-opettaja

Kielikeskus

Yksi vastaus artikkeliin ”Päästetään palaute piinasta

  1. Myös myönteinen palaute pitäisi kohdistaa, yksilöidä ja perustella, jotta se tuntuisi aidolta. Se vaatii pysähtymistä asian äärelle. Ja kun kyse on myönteisen asian tutkiskelusta, meidän kulttuurissa se koetaan liiallisena kehumisena, ja vaivaantumisen välttämiseksi tilanne ohitetaan liian nopeasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *