Vapautuneena oppimaan

Viiden kuukauden opintovapaa on takana ja töiden uusi aloitus vielä tuoreena mielessä. Mitenkäs opintovapaa sujui -kysymyksiin on ollut helppoa vastata, että oikein hyvin sujui. Hyvän tunteen aiheuttaja vaatii jo hiukan pohdintaa. No ensinnäkin oli hienoa saada vetää välillä henkeä, kuten sanotaan. Ottaa omaa aikaa, ladata akkuja. Kun työvuosia on niskassa jo reilusti enemmän kuin niitä todennäköisesti on edessä, ei lepohetkeä pidä väheksyä. Mutta muitakin syitä myönteiselle kokemukselle on. Merkittävää oli ainakin rytminvaihdos. Opiskelijaelämässä aika kulkee jotenkin eri tavalla ja se tihenee eri kohdissa kuin työelämässä. Myös vapaus lisääntyy, kun opiskelijana sitä on vastuussa oikeastaan vain itselleen. Muutos tuntui virkistävältä, nosti pois totutusta ajo-urasta.

Opiskeleminen antoi hyvän kehikon vapaalla olemiselle. Tuskinpa aikani olisi käynyt pitkäksi muutenkaan, mutta nyt ainakin tekeminen oli strukturoitua ja eteenpäin kuljettavaa, ja ennen kaikkea palkitsevaa. Osa tästä vapaalla raatamisen nautinnosta selittynee luterilaisella työetiikalla, mutta suurimmalta osin kyse on siitä kutkuttavasta tunteesta, että saa kehittyä ja oppia. Varsinaisten Kohama-kurssien sisältöjen lisäksi aivoportfolioon tarttui paljon muutakin, erityisesti sen onnekkaan olosuhteen johdosta, että sain opiskella yhdessä kansainvälisen MARIHE-opiskelijaryhmän kanssa.

Käsitin esimerkiksi jotain olennaista digitaalisuuden globaalista olemuksesta ja nuorten tavasta olla siinä maailmassa. Maailmankarttani tarkentui, kun monet maat, kaupungit ja kulttuurit saivat opiskelutoverieni kasvot. Vaikka itseäni alkaa ahdistaa väenpaljoudessa, oivalsin, että maailman megapolisten kasvatteja voi puolestaan pelottaa se, että täällä ihmisiä on ympärillä liian vähän. Opin tervehdyksen Habari za azubuhi. Sain nähdä, että yliopiston käytävällä voi harjoitella salsaa menettämättä yhtään arvokkuuttaan. Ja aivan erityisen opettavaista oli katsella yliopiston touhua vaihteeksi opiskelijan silmin.

Töihin palaamisen hetki oli etukäteen mielessä jonkinlaisena möykkynä paitsi sen suhteen, miten itse onnistun pääsemään taas työkartalle, myös sen suhteen, mille mallille asiat ovat työmaalla poissa ollessani menneet. Oma tekeminen jatkuikin suunnilleen kuin olisi polkupyörän selkään hypännyt, ajotaito ei liene juuri ruostunut. Paras havainto oli kuitenkin se, että kielikeskus toimi aivan mainiosti ilman minuakin. Se kertoo avainhenkilöiden onnistuneesta suorituksesta, mutta mielestäni myös ryhmiin perustuvan toimintatapamme vahvuudesta. Olemme todennäköisesti tehneet tässä organisaatiossa jotakin oikein, kun henkilövaihdos johdossa ei hetkauttanut tekemisen tahtia. Tästä rohkaistuneena onkin hyvä suunnitella seuraavaa opintovapaan jaksoa.

Antti Hildén, Kielikeskuksen johtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *