Yhteistyön tiellä

Tamperelaisissa korkeakouluissa on meneillään Tampere3-hanke, jonka tarkoituksena on luoda uudenlaista korkeakouluyhteistyötä. (No, onhan näitä hankkeita ennenkin ollut.) Hankkeessa on työryhmiä ja valmisteluryhmiä, jotka muun muassa järjestävät yhteisiä keskustelutilaisuuksia korkeakoulujen henkilöstölle. Yksi tällainen keskustelutilaisuus järjestettiin helmikuun alkupuolella Hervannassa Tampereen teknillisellä yliopistolla. Kielikeskuksesta tilaisuuteen ilmoittautui yksi opettaja ja minä. (Huom, vain lievän painostuksen jälkeen.) Seuraavassa kerron matkastamme Tampereen eteläiseen yliopistoon yhteistyötä tekemään.

Matkavalmistelut olivat helpot: ilmoittautuminen e-lomakkeella. Ei muuta kuin odottamaan luvattua tarkempaa tietoa tilaisuuden paikasta. Paikkatieto ei kuitenkaan koskaan tullut meille asti tai meni meiltä jostain syystä ohi. Itse olin jo valmis jättämään moisen tilaisuuden väliin. (Koska kerran ei paikkaakaan kerrottu. Ja osaako niiden insinöörien kanssa muutenkaan mistään puhua?) Työkaverini oli kuitenkin minua sinnikkäämpi, ja niinpä lähdimme matkaan kohti Kalevantien linja-autopysäkkiä. Jossa näimme vain bussin numero 13 perävalot. Ehdotin paluuta työhuoneelle (koska ei sinne Hervantaan pääse millään), mutta sen sijaan nousimme seuraavaan Kalevantietä ajavaan bussiin. Puolimatkassa vaihdoimme bussia, ja Hervannassa ohitimme hetki sitten missaamamme bussin numero 13. Aikaa matkaan meni vajaa puoli tuntia, ja siinä ajassa pääsimme yhdestä yliopistosta toiseen.

Kohteeseen päästyämme menimme ensimmäisestä mahdollisesta ovesta sisään ja päädyimme Tietotaloon ja siellä infotiskille. Ilmoitimme tulleemme taloon yhteistyöaikeissa, mutta ei meille silti osattu kertoa mitään paikkaa kyseiselle tapaamiselle. Olin jo lähdössä kotiin (koska ei tästä tule yhtään mitään), mutta arvaatte jo varmaan, kuinka kävi… Jatkoimme matkaa kohti Päätaloa, jonka kollegani väitti tuntevansa aika hyvin. Valitettavasti uskoin häntä, ja ajauduimme kiertelemään epätoivoisina laboratorioiden ja luentosalien labyrintissa. Olin jo lähdössä kotiin (koska olimme eksyneet ja kohta myös myöhässä, eikä meitä selvästi tarvittu täällä), mutta lähtöni ei tälläkään kerralla onnistunut. Lopulta löysimme kuitenkin puolivahingossa opintotoimiston, josta meidät ohjattiin kuudennen kerroksen neuvottelu- ja saunatiloihin. Saunaan ei onneksi jouduttu, sillä hiki virtasi muutenkin.

Lopulta olimme kuitenkin perillä! Tilaisuuden isännät ilahtuivat, kun Tampereen yliopistosta tuli lisää osallistujia jo paikalla olevan kahden henkilön lisäksi (toinen heistä sattui olemaan esimieheni, joka näytti vähän yllättyneeltä. Ilmeisesti aktiivisuuteni sidosryhmäyhteistyössä tekin häneen vaikutuksen?) Olimme toki itsekin yllättyneitä, että olimme sittenkin löytäneet oikean paikan, ja puuskutuksemmekin loppui jo vartin päästä.

Saatoimme siis aloittaa ryhmätyöskentelyn sekaryhmissä (siis ihan oudossa porukassa!), vanhalla kunnon Learning Cafe -menetelmällä. Kolme ryhmää kiersi kolmessa eri pisteessä pohtimassa oppimisympäristöihin liittyviä aiheita, ja jokainen ryhmä esitteli lopulta yhdestä aiheesta syntyneet ajatukset. Jossain vaiheessa menetin ajan ja paikan tajun (vaikka näkymät Hervannan takametsiin olivatkin huikeat), sillä keskustelimme sujuvasti kaikille kampuksille tutuista asioista, kuten erilaisista oppimistyyleistä, monenlaisista oppijoista, opintojen etenemisestä, opetusmenetelmistä ja sen sellaisista. Emme olleetkaan tulleet eri planeetalle, ja myös aikavyöhyke oli pysynyt samana! (Saattoiko mahdollisuus nykyistä syvempään yhteistyöhön olla siis sittenkin olemassa?)

Niinpä vain selvisimme tuostakin taipaleesta! Yhtä kokemusta rikkaampana ihailenkin nyt työhuoneeni ikkunasta takametsien sijaan Pinni B:n ja Päätalon välistä kulkuputkea. Ehkä sellainen menee joku päivä Hervantaan saakka, ja mikä ettei Kaupin kautta!

Hanna Nurmi

Kielikeskuksen opintokoordinaattori

Constructive Talk at Work: Dialogue!

Kuva

Pic

“This course was pretty odd and maybe one of a kind here in our university, and I am glad that I took it and could be part of this specific group.” (From a Moodle blog entry by Marko Rantala, spring 2015.)

 

 

We sit in a circle. Is that why it’s so different? No, maybe not. The idea of the course is that workplace communication as constructive collegial communication may have been a slightly neglected area of communication in language education. This is surely changing; in fact the Language Centre is offering more and more courses that specifically focus on team work skills. Indeed those are the skills that the UTA students who are being educated to become “visionaries who understand the world and change it” (UTA Strategy 2010-2015) definitely need in the global interconnected world where English is increasingly being seen as a second rather than a foreign language

The course has received a warm welcome, but not always from all. As an afterthought some students have said that because the course requires self-reflection, it can be a challenge. Becoming aware of one’s own communication is not necessarily easy and not something traditionally considered to be a part of language courses. But what are languages for?

Sitting in a circle, doing dialogue exercises and working on a group task make a group a real group. Each group is different – fascinatingly so. Each group works on a group task related to working life. They define the topic themselves, always so that they want to take the end product with them to remember in working life. A group this spring produced a Prezi presentation on Work Challenges and gave permission to publish the link here in the blog (just click the image below). The presentation is a result of their dialogues in the sessions and all the members agreed on the contents. This was made clear by their signatures (that are not published here but documented elsewhere). I thank the group for the dialogues, their permission to use quotes, the photo and the presentation. I thank all previous groups as well and look forward to witnessing some more constructive, intelligent and inspiring dialogues through English as a lingua franca!

Prez


Looking back on this course I have to admit that it really helped me with my social anxieties. Even if it was every week a bit terrifying to attend and talk to people it got easier each time. The course also taught me to work in a larger group with no one actually leading, which I have never done before. At first it felt strange but once you got used to it, it wasn’t half as bad. The third thing that I learned was critical self-observation. Suspending judgments was a useful exercise and I think I’m not the only one who learned something new about oneself.  I just hope I don’t forget everything in a month or two.” (From a Moodle blog entry by Kaisa Kuhalainen, spring 2015.)

Mirja Hämäläinen

Lecturer in English

P.S. In dialogue languages co-exist. If you are interested in knowing more, you can listen to this programme in Swedish about dialogue and working life: http://arenan.yle.fi/radio/2603847