Welcome to the English Writing Clinic!

What we do: The English Writing Clinic provides writing help in English to undergraduate and graduate students, and staff. In one-on-one 20-40 minute consultations, Language Centre teachers offer feedback and strategies to help you to develop your strengths and identify your weaknesses as a writer.

The English Writing Clinic can help with—

  • Structuring academic essays and research papers
  • Focusing ideas and connecting thoughts at section, paragraph, and sentence level, and strengthening your understanding of grammar, punctuation, and style
  • Utilizing the conventions appropriate for different types of texts, including letters, emails, CVs, memos, instructions, applications, reports, proposals, and presentation slides
  • Finding self-study material to help you with any weaknesses identified

What we don’t do: Proofread and edit. We help you develop the skills to proofread your own work to improve your own writing. For this reason, all work should be accomplished in the consultation time: teachers will not read work before or after the meeting time.

How to use the English Writing Clinic: Consultation times will be available from 13th February onwards. You may schedule a session using the following link: http://doodle.com/poll/ku4f2gws3qv2wf43

Please note that no more than 2 consecutive time slots of 20 minutes each can be booked.

The English Writing Clinic is located in the Self-Access Centre in the Language Centre in Pinni B 5071.

Poster

Mikä tukee opiskelijaa kandidaatintyön kirjoittamisessa?

Yliopiston toimintaympäristö on muuttumassa. Tämä vaikuttaa luonnollisesti myös opetuksen kehittämiseen ja opetussuunnitelmatyöhön. Opetan tieteellistä kirjoittamista eri alojen opiskelijoille, ja käsittelen siksi päivittäin tieteellisiin teksteihin ja niiden kirjoitusprosessiin liittyviä kysymyksiä. Yksi tärkeä kysymys on se, mikä kaikki tukee opiskelijaa kandidaatintyön kirjoittamisessa.

Esitän tässä tekstissä joitakin vastauksia kysymykseen. Vastaukset ovat muotoutuneet 54 opiskelijan antamasta palautteesta, omista opetusmuistiinpanoistani ja opetuksen yhteydessä esille tulleista asioista.

Opiskelija käy Tieteellisen kirjoittamisen opintojakson (3 op), kun hän valmistelee kandidaatintyötään. Opintojakso on osa kielikeskuksen tarjoamia ja tutkintoon kuuluvia, polkumuotoisia kieli- ja viestintäopintoja (http://www.uta.fi/kielikeskus/opiskelu/tutkinto.html). Valtaosa opiskelijoista työstää opintojakson harjoitustehtävissä tekstiä kandidaatintyöstään.

Opiskelijapalautteiden, keskusteluiden sekä työskentelyn perusteella hahmottuu 6 seikkaa, jotka eniten tukevat kandidaatintyön ja muidenkin tekstien kirjoittamista:

1) opettajalta saatu henkilökohtainen ja kirjallinen palaute
2) kokemus [ohjatusta] kirjoitusprosessista, rohkaistuminen kirjoittamaan
3) mahdollisuus harjoitella kirjoittamiseen liittyviä osataitoja (osaprosesseja) ja kysyä  itseään askarruttavista asioista
4) esseetyyppisen harjoitustyön kirjoittaminen
5) tutustuminen tieteellisen tekstin piirteisiin
6) vertaispalautteen antaminen ja saaminen harjoitustyöstä.

Opettajalta saatua henkilökohtaista ja kirjallista palautetta pidetään hyvin tärkeänä: ”Olen kokenut opettajalta – – saamani palautteen erittäin arvokkaaksi” (2. vuoden opiskelija). Lisäksi teksteistä kaivattaisiin nykyistä enemmän etenkin sanallista palautetta: ”Arvosanasta voi usein päätellä, miten teksti on onnistunut, mutta tarkkaa palautetta niistä [teksteistä] ei useinkaan saa varsinkaan tieteellisen kirjoittamisen näkökulmasta – –”       (2. vuoden opiskelija).

Monelle opiskelijalle on tärkeää saada kokemusta ohjatusta kirjoitusprosessista ja rohkaistua kirjoittamaan: ” – – olen saanut kurssilta lisää varmuutta kirjoittamiseen ja omien heikkouksieni tunnistamiseen” (3. vuoden opiskelija). Opiskelijoilla on myös erilaiset valmiudet tuottaa tekstiä. Kirjoitusprosessin tueksi tarvitaan tämän vuoksi monipuolista ohjausta.

Mahdollisuus harjoitella kirjoittamiseen liittyviä osataitoja (osaprosesseja) ja kysyä itseään askarruttavista asioista on myös merkityksellinen: ”Koen, että kurssin eri materiaalit ja harjoitukset ovat todella olleet hyödyksi – –” (2. vuoden opiskelija).

Eri alojen opiskelijoilla on vaihtelevasti kokemusta kirjoittamisesta, ja sen vuoksi esseetyyppisen harjoitustyön kirjoittaminen on katsottu hyödylliseksi: ”Etenkin harjoitustyön kirjoittamisesta oli paljon hyötyä kirjoittajana kehittymisen kannalta”             (2. vuoden opiskelija).

Eri alojen opiskelijat ovat vaihtelevasti tietoisia oman tieteenalansa tekstien ja kirjoittamisen ominaispiirteistä, ja sen vuoksi tutustuminen tieteellisen tekstin piirteisiin on osoittautunut mielekkääksi: ”– – jo ensimmäisistä tehtävistä alkaen huomasin, että nyt on asennoiduttava uudelleen ja alettava opettelemaan nollista uudenlaista [tieteellisen kirjoittamisen] tapaa välttäen vanhaa” (3. vuoden opiskelija).

Tieteellisen kirjoittamisen opetuksellamme on tiivis yhteys yliopistoon ja yksiköihin eli tuleviin tiedekuntiin. Tämä tukee sen hahmottamista, mikä kunkin tieteenalan teksteille on tyypillistä ja mikä alan tekstien kirjoittamisessa on tärkeää tai haasteellista.

Vertaispalautteen antaminen ja saaminen on merkittävä tuki monen opiskelijan kirjoittamisprosessille: ”En ollut aiemmin osannut arvatakaan, miten hyödylliseksi erityisesti vertaispalaute kirjoitusprosessin aikana voisikaan osoittautua” (2. vuoden opiskelija). Ohjattu vertaispalautteen antaminen ja saaminen on merkittävä oppimiskokemus useille opiskelijoille.

Opiskelijat nostivat esille myös sen, että yliopisto-opinnoissa tulisi kirjoittaa nykyistä enemmän erilaisia tekstejä ja saada kirjoittamiseen ohjausta. Eniten kandidaatintyön kirjoittamista vaikuttaa tukevan se, että ohjauksessa kiinnitetään huomiota niin kirjoitusprosessiin kuin sen tuloksena syntyvään tekstiinkin.

Kiitokset opiskelijoille! Hyödynnän saamaani arvokasta tietoa opetuksen kehittämisessä ja opetussuunnitelmatyössä.

Jutta Helenius

Tukea ruotsin kielen opiskeluun

Syyslukukauden 2015 lopussa sain sähköpostiini kiinnostavan viestin, jossa kerrottiin mahdollisuudesta suorittaa pohjoismaisten kielten työharjoittelu Tampereen yliopiston kielikeskuksessa. Työharjoittelun sisältönä oli toimia henkilökohtaisena ohjaajana opiskelijoille, jotka painiskelivat kandidaatin tutkintoon kuuluvan ruotsin kielen kurssin kanssa. Pääaineeni opinnot olivat tuolloin gradua ja yhtä kurssia vaille valmiit, joten ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Sain harjoittelusta opintosuorituksen syventäviin opintoihini. Harjoittelua varten suoritin kielitaitotestin, jossa tuli saavuttaa eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2.2. Koe koostui kielioppi- ja sanastotehtävistä sekä kirjoitustehtävästä. Kokeen monivalintaosuus oli haastava, muttei ylitsepääsemätön. Kokeen läpäistyäni tapasin kielikeskuksen ruotsinopettajan Annika Alakastarin, jonka kanssa kävimme läpi harjoittelun suorittamista. Annika toimi harjoitteluni vastuuopettajana, johon sain olla yhteydessä, mikäli jokin harjoittelussa askarrutti. Ohjaustehtävä, joka kesti kevätlukukauden, oli hyvää vastapainoa muille teoreettisemmille kursseille.

Harjoitteluni tarkoituksena oli saada lisäkokemusta ohjaamisesta sekä auttaa kielikeskuksen opiskelijoita ruotsin opiskelussa. Opiskelijoiden keskeisimpänä tavoitteena oli luonnollisesti suullisen ja kirjallisen ruotsin tentin läpäisy, mutta joukossa oli myös opiskelijoita, jotka halusivat muutenkin parantaa kielitaitoaan ja saada ruotsista käyttökieli, jota voisi hyödyntää työelämässä tai elämässä ylipäätään. Minun tehtävänäni oli auttaa opiskelijoita saavuttamaan tavoitteensa.

Käytännössä harjoittelu sujui niin, että opiskelija otti minuun yhteyttä sähköpostitse. Kielikeskuksen ruotsinopettajat suosittelivat ohjausta erityisesti niille, jotka tarvitsivat lisäharjoitusta ja kertausta esimerkiksi peruskieliopissa. Sovin opiskelijan kanssa tapaamisen, jossa keskustelimme opiskelijan tavoitteista ja mihin asioihin harjoittelussa olisi syytä keskittyä. Sovimme myös aikataulusta. Joitain opiskelijoita ehdin tavata vain kerran tai pari, muutaman kanssa harjoittelimme pitkin kevättä. Opiskelijoiden tilanteet olivat myös vaihtelevia. Suurin osa suoritti ruotsin kurssia kevään aikana, joillakin oli taas jo useampi uusinta takana.

Sain ohjattavia opiskelijoita monipuolisesti eri yksiköistä ja eri oppiaineista. Koska kurssin tavoitteena on perehtyä oman tieteenalan viestintään ja sanastoon, pääsin itsekin oppimaan muista yliopistomme tutkinto-ohjelmista ja niihin liittyvästä sanastosta. Tapaamisissa oli rento ja välitön tunnelma. Vaikka minä olin selkeästi ohjaajan roolissa, ohjaus erosi tavallisesta oppilas-opettaja-asetelmasta. Olimmehan me -ohjattavani ja minä – kaikki Tampereen yliopiston opiskelijoita.

Opiskelijan tarpeiden mukaan harjoittelimme sekä suullista että kirjallista kielitaitoa. Toisinaan kertasimme myös peruskieliopin sääntöjä. Kirjoitustehtävien kohdalla pyrin osoittamaan opiskelijoille, mihin seikkoihin heidän tulisi kiinnittää teksteissään huomiota. Keräsimme joidenkin ohjattavien kanssa pieniä check-listoja, joiden avulla oman tekstin voisi käydä läpi oikeakielisyyden kannalta. Vaikka kirjoittaminen on olennainen osa kielitaitoa, suurin osa opiskelijoista halusi harjoitella erityisesti suullista tenttiä varten. Suullisen tentin aiheet olivat etukäteen tiedossa, joten harjoittelimme keskustelua kyseisistä aiheista. Omasta alasta puhuminen työelämän ja tutkimuksen näkökulmasta saattaa olla haastavaa äidinkielelläkin, joten pohdimme monesti mahdollisia eri näkökulmia suomeksi. Sen jälkeen opiskelija kokosi mielestään tärkeitä ruotsinkielisiä sanoja ja fraaseja, joita keskustelussa voisi käyttää. Puhumaan oppii parhaiten puhumalla, joten keskustelimme näistä aiheista ruotsiksi samaan tapaan kuin tenttitilanteessakin. Annoin opiskelijoille vinkkejä ja palautetta, mihin asioihin kiinnittää huomiota puhuessa. Tämä palaute oli opiskelijoiden mielestä erityisen hyödyllistä. Keskustelimme myös suullisesta tentistä itsestään. Tentti on vaativa, sillä ruotsin puhumisen lisäksi opiskelijoiden tulee osata keskustella – toisin sanoin, reagoida toistensa sanomisiin, osallistua tuomalla keskusteluun uusia näkökulmia, mutta myös antamalla tilaa muille. Tenttitilanne itsessään saattaa olla jännittävä, mutta moni ohjattavistani sanoi menevänsä tenttiin hyvillä mielin, sillä he tiesivät tehneensä jotain tentin eteen. Harjoittelu lisäsi myös monen itsevarmuutta puhumisen suhteen.

Henkilökohtaisen ohjauksen vahvuus on ehdottomasti mahdollisuudessa keskittyä opiskelijan kielitaidon kehittämiseen tämän omista lähtökohdista. Osa opiskelijoista tarvitsi kertausta peruskieliopissa, toiset taas kaipasivat enemmän puherutiinia – ja nimenomaan harjoittelua jonkun ruotsin hyvin hallitsevan kanssa. Eräs opiskelija totesi, että on virkistävää puhua ruotsia jonkun muun kuin oman kurssin ryhmän kanssa, vaikka ryhmä mukava olikin. Ryhmä ei kuitenkaan usein pysty antamaan samanlaista palautetta kuin henkilökohtainen ohjaaja. Kurssilla ei myöskään ole mahdollisuutta peruskieliopin kertaamiseen, mikä monelle olisi hyödyksi, varsinkin jos lukio-opinnoista on jo aikaa. Opiskelijoilla oli myös mahdollisuus kysyä minulta juuri heitä mietityttäneitä kysymyksiä, kuten miten jokin asia olisi luontevinta ilmaista ruotsiksi.

Suositellen harjoittelua henkilökohtaisena ohjaajana erityisesti opintojensa loppuvaiheessa oleville pohjoismaisten kielten opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita opettamisesta. Epäröin aluksi hieman riittääkö kielitaitoni varmasti ohjauksen pitämiseen. Tämä huoli osoittautui kuitenkin turhaksi. Olin myös suorittanut jo opettajan pedagogiset opinnot, ja niistä varmasti olikin hyötyä. Harjoitteluni oli antoisa kokemus, ja huomasin osaavani ja tietäväni jo paljon ruotsin kielestä ja opettamisesta. Harjoittelua suunnitellessa sain myös runsaasti kokemusta itsenäisestä työskentelystä, mistä varmasti on hyötyä opettajan ammatissa. Oli myös hienoa seurata opiskelijoiden kehitystä ja kuulla heidän läpäisseen tentit. Vaikka opiskelija itse tekeekin työn ja on vastuussa oppimisestaan, olin todella iloinen ja ylpeäkin heidän läpipääsystään. Kyseessä oli siis todellinen win-win tai ehkä pikemminkin vinna-vinna -situation!

Anna Tunkkari

Pohjoismaisten kielten opiskelija

 

Kielikeskuksen 40-vuotisjuhlakevät oli värikäs ja vuorovaikutteinen

Tampereen yliopiston kielikeskus vietti 40-vuotisjuhlavuottaan kevätlukukaudella 2016; onhan kielikeskuksemme toiminta alkanut aikanaan 1.1.1976. Koska kuitenkin päätös kielikeskuksen perustamisesta on tehty jo syksyn 1975 puolella, niin otimme oman väen kesken varaslähdön juhlavuosihumuun pikkujoulujen parissa joulukuussa 2015 Näsilinnan upeassa miljöössä.

Varsinaisen 40-vuotisjuhlakevään tapahtumat aloitti 4.–8.4.2016 pidetty Vuorovaikutusviikko / Interaction Week, joka oli koko yliopistoväelle, niin opiskelijoille kuin henkilökunnalle, suunnattu tapahtuma. Viikon aikana käytössä olivat vuorovaikutuspassit, joissa oli viisi erilaista viestintään ja vuorovaikutukseen liittyvää tehtävää. Täytetyt passit palautettiin Kielten oppimiskeskukseen eli Self-Access Centreen ja osallistujien kesken arvottiin monia palkintoja. Vuorovaikutusviikon tavoitteena oli paitsi innostaa yliopistoväkeä käyttämään kieliä ja olemaan vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, myös lisätä kielikeskuksen tunnettuutta.

Kielikeskusta tehtiin lisäksi tunnetuksi median avulla: Maaliskuun 2016 Aikalaisessa oli aukeaman kokoinen juttu, jossa kerrottiin kielikeskuksen historiasta ja nykypäivästä. Huhtikuun alussa, 5.4.2016, kielikeskus pääsi puolestaan ääneen Radio Moreenin Verstas-ohjelmassa. Ohjelmapätkässä esiteltiin juhlavuoden tapahtumia ja tutustuttiin Kielten oppimiskeskukseen. Kevään kuluessa juhlavuosi oli esillä myös tässä omassa Kielikeskus-blogissamme, muun muassa historiakatsausten muodossa.

Huhtikuun puolivälissä (14.4.2016) oli vuorossa Monikielisyyden merkitys opinnoissa ja työelämässä -seminaari, joka keräsi Päätalon D11-salin lähes täyteen kiinnostuneita kuulijoita – sekä opiskelijoita että henkilökuntaa. Seminaarin puhujina oli monipuolinen joukko työelämän edustajia, jotka kertoivat vieraiden kielten merkityksestä omassa työssään ja kannustivat opiskelijoita laaja-alaiseen kieltenopiskeluun. Seminaarissa kuultiin muun muassa tutkimustietoa kansainvälisestä toimintakyvystä ja monikielisyydestä yritysviestinnässä. Lisäksi puhujat kertoivat kokemuksiaan liike-elämästä Venäjällä ja kielitaidon hyödystä espanjankielisissä maissa.

Juhlakevään tunnelma tiivistyi huhtikuun lopussa, torstaina 28.4.2016, kahden tapahtuman voimin: Iltapäivällä kielikeskukselle kokoontui joukko eläkkeellä olevia kielikeskuslaisia kahvitilaisuuteen tapaamaan toisiaan ja kielikeskuksen nykyistä väkeä. Kahvin ja kuohuviinin ääressä saatiin kokea monta mukavaa muisteloa ja jälleennäkemistä! Illan tunnit täyttyivät puolestaan 70-luvun hengestä, kun vietimme iltajuhlaa Finlaysonin alueella Juhlagalleria Bertelissä. Iltajuhlamme teemana oli tuo kielikeskuksen perustamisvuosikymmen, ja juhlassa nähtiinkin mitä näyttävimpiä 70-luvun kostyymejä. Illan päätti tietysti – mikäs muu kuin – 70-luvun diskomeininki.

40v logoJuhlakevään ajan kielikeskuksen ovia ja kotisivuja on koristanut juhlavuotemme tunnuskuva, värikäs kuumailmapallo. Tuo kaunis tunnuskuva on painettuna myös juhlavuoden t-paitoihin, jotka yllä poseerasimme ryhmävalokuvassa toukokuun lopulla. Nyt nuo taivaansiniset t-paidat siirtävät ajatukset jo kesä- ja lomalaitumille, ja moniväristen ilmapallojen matkassa saamme jatkaa kielikeskuksen taivalta kohti tulevia vuosia. Pitäköön hienon 40-vuotisjuhlakeväämme lämmin muisto pallot korkealla ilmassa!

Hanna-Marika Mitrunen

40-vuotisjuhlatoimikunnan puheenjohtaja
ja suomi toisena/vieraana kielenä -yliopisto-opettaja

Koulunpenkiltä mallia työelämän vuorovaikutustilanteisiin

Jokainen meistä osallistuu päivittäin vuorovaikutustilanteisiin. Vuorovaikutustilanteita tapahtuu perheenjäsenten, työkaverien ja tuntemattomien kanssa. Lähes aina näissä vuorovaikutustilanteissa ollaan eriarvoisissa asemissa toisiin nähden. Tällaisia vastinpareja ovat esimerkiksi äiti-tytär, opettaja-oppilas ja esimies-alainen.

Haastattelimme yhtä oppilasta sekä opettajaa niin yläkoulussa, lukiossa kuin yliopistossa. Näiden vastausten pohtimisen jälkeen opimme sen, että hyvin moni asia luokkahuoneessa vaikuttaa vuorovaikutuksen laatuun ja onnistumiseen. Näistä asioista löytyy liittymäkohtia työelämään ja pystyimme luomaan ajatuksia siitä, mihin asioihin kannattaa työelämän vuorovaikutustilanteissa kiinnittää huomiota. Seuraavaksi esittelemme muutamia tärkeimpiä tekijöitä, jotka kasvattavat tai vähentävät hierarkkisuutta vuorovaikutussuhteissa.

Käytettyjen sanojen valinnalla voidaan vaikuttaa siihen, ketkä pääsevät osalliseksi keskusteluun. Hierarkkisuutta voidaan korostaa käyttämällä vaikeaselkoista ja erikoistunutta sanastoa, jolloin kuulija tuntee alemmuutta. Toisaalta hierarkkisuutta voidaan häivyttää käyttämällä kuulijakunnalle sopivaa kieltä tai tarvittaessa avaamalla hankalaa käsitteistöä. Yhdessä haastatteluista kävi ilmi, että oppilaat eivät aina ymmärtäneet tehtävänantoa, jos se oli kirjoitettu juuri opetetuin termein, jotka eivät vielä olleet tulleet tutuiksi. Tämä on erityisen tärkeää huomioida monialaisissa työyhteisöissä.

Ryhmän tuen saamisella on merkittävä rooli hierarkkisuuden ilmenemisessä. Yksi haastateltavistamme kertoi luokassa vastaamisen mielekkäämmäksi, jos asiasta sai keskustella ensin pienryhmässä. Ryhmän tuen saaminen madalsi hierarkkisuutta oppilaiden välillä, koska oppilas ei ollut yksin vastuussa onnistumisestaan. Tästä voidaan päätellä, että luokkatilassa esiintyy opettajan ja oppilaan välisen hierarkkisuuden lisäksi oppilaiden välistä hierarkkisuutta. Samaa ajatusta voi soveltaa työpaikalla.

Palautteen antaminen on yksi tärkeimmistä keinoista murtaa tai muuttaa hierarkiasuhdetta, mutta ristiriitaisesti liian vahva hierarkiasuhde voi estää palautteen välittymisen. Vahvassa hierarkiasuhteessa alemmalta tasolta ei välttämättä uskalleta antaa palautetta ja ylemmällä tasolla sitä ei haluta vastaanottaa. Haastatteluistamme kävi ilmi, että opettajat haluaisivat enemmän palautetta ja oletamme, että työelämässä esimiehet toivoisivat vastaavasti enemmän palautetta alaisiltaan.

Elämä on ikuinen oppimisprosessi ja koska oppiminen tapahtuu vuorovaikutustilanteissa, on hyvä, että vuorovaikutustilanteet ovat mahdollisimman sujuvia. Näin lopuksi haluamme antaa muutaman vinkin työelämän vuorovaikutustilanteita varten. Muista antaa palautetta toisille, sillä he eivät itse välttämättä tiedosta sitä, että voisivat parantaa toimintamallejaan. Lisäksi pohdi, onko tilaratkaisu sopiva kyseiseen vuorovaikutukseen vai hyötyisittekö toisenlaisesta tilaratkaisusta. Ota vuorovaikutuksen muut osapuolet huomioon puhumalla toisten ymmärtämää kieltä.

Kirjallisuutta:

Jauhiainen, M. 2006. Kehittämishankeraportti: Opettajan ja opiskelijan vuorovaikutus luokassa. Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Kielijelppi: http://kielijelppi.virtamieli.fi/puheviestinta/?c=1-mita-on-puheviestinta

Määttä, K. & Uusiautti,S. 2012. Pedagoginen auktoriteetti ja pedagoginen rakkaus – yhdessä vai vastakkain? Lapin yliopisto.

Kirjoittajat:

Eeva Mäenpää, matematiikan aineenopettajaopinnot
Mari Rinnekangas, ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opinnot
Sami Vihervaara, matematiikan aineenopettajaopinnot

Blogiteksti on osa puheviestinnän syventävän Tiimi toimii -kurssin tehtäviä ja osa Kielikeskuksen 40 vuotisjuhlavuotta – opiskelijan ääni on aina ollut tärkeä osa kielikeskuksen toimintaa.

Viestintäarka rentoutuu kahden kesken

Lähes jokainen jännittää viestintätilanteita ainakin joskus elämässään. Vaikkapa tuntemattoman yleisön edessä puhuminen tai työhaastattelu voi aiheuttaa epämukavuuden tunnetta myös sellaisissa ihmisissä, jotka eivät vuorovaikutustilanteita yleensä jännitä. Tällainen tiettyyn tilanteeseen tai yleisöön liittyvä ahdistus on harmitonta ja tavallista, mutta monille vakavammasta viestintäarkuudesta kärsiville jännittäminen voi olla myös todellinen ja jokapäiväinen ongelma.

Viestintäarkuus on puheviestinnän alalla vakiintunut käsite, jolla tarkoitetaan henkilön todellista tai ennakoitua vuorovaikutustilannetta kohtaan tuntemaa pelkoa ja ahdistusta. Se ilmenee useimmiten sosiaalisissa tilanteissa hiljaisena tai vetäytyvänä kommunikaation tapana, mutta aina sitä ei välttämättä näe ulospäin mitenkään.

Vaikka viestintäarkuuden ilmeneminen on yksilöllistä ja tilannekohtaista, sillä on todettu olevan kielteisiä vaikutuksia koulumenestykseen ja jopa uravalintoihin. Haastattelimme omien alojemme osaajia siitä, miten viestintäarkuus näkyy heidän työssään, ja miten toisen tuntemaa arkuutta voi helpottaa.

Miten opettaja voi rohkaista viestintäarkaa oppilasta?

Vastavalmistuneen, muutama vuosi sitten uransa aloittaneen luokanopettajan mukaan jokaisesta luokasta löytyy viestintäarkoja oppilaita. Heidän tunnistamisensa ja huomioimisensa on iso osa opettajan työtä. Ujot oppilaat jäävät herkästi suurissa ryhmissä hiljaisiksi ja vähäpuheisiksi. Viestintäarkuus on kuitenkin luonteeltaan tilannekohtaista, ja voi ilmetä esimerkiksi koko luokan yhteisissä toimissa. Näissä tilanteissa viestintäarat oppilaat ovat passiivisia osallistumaan keskusteluun, vaikka he osaamisensa puolesta keskustelussa pärjäisivätkin.

Käyttämällä mahdollisimman monipuolisia opetusmetodeja opettaja voi luoda hyvät puitteet myös ujojen oppilaiden osallistumiselle. Tärkein asia oppilaiden rohkaisemisessa on luokan ryhmäyttäminen. Arkojen oppilaiden on helpompi ottaa osaa keskustelutilanteisiin, kun luokassa on hyvä ilmapiiri, jossa kaikkien mielipiteitä kuunnellaan nälvimättä tai kiusaamatta. Arkojen oppilaiden huomioiminen on tärkeää, ja parhaiten se onnistuu jännittävien tilanteiden ulkopuolella, esimerkiksi pienryhmissä. Myös jonotilanteet ja välitunnit soveltuvat oppilaiden huomioimiseen hyvin. Vaikkei oppilas pitäisikään ääntä itsestään, se ei tarkoita ettei hänkin tarvitsisi opettajan huomiota.

Kuinka ottaa viestintäarat työntekijät huomioon työelämässä?

Julkishallinnossa työskentelevän haastateltavan mukaan työelämässä tapaa melko usein ainakin jonkinlaisesta viestintäarkuudesta kärsiviä ihmisiä. Useimmiten työelämässä viestintäarkuudesta kärsivät etenkin nuoret harjoittelijat, mutta erilaiset viestintätilanteet voivat jännittää myös kokeneempia työntekijöitä. Yleensä viestintäarkuus on tilannekohtaista, ja ilmenee usein vähäpuheisuutena tilanteissa, joissa on läsnä useampia henkilöitä. Kahdenkeskisissä vuorovaikutustilanteissa viestintäarat ihmiset saattavat puhua rohkeammin.

Haastateltavan mukaan ihmisen ujoudesta ei tulisi tehdä numeroa, vaan kaikkien tulisi antaa olla sellaisia kuin ovat. Ujompia työntekijöitä voi kuitenkin esimerkiksi pyytää ja kannustaa osallistumaan työyhteisön yhteisiin tilaisuuksiin, eikä ketään tulisikaan jättää yksin. Ujoimmat eivät välttämättä saa itse kysyttyä kaikkea, ja silloin jonkun tai joidenkin olisi hyvä ottaa erityinen vastuu siitä, että kukaan ei jää yksin. Haastateltava uskookin, että ujoimpienkin työntekijöiden on helpompi tulla kysymään neuvoa kahden kesken, kun he tietävät henkilön jonka tehtäviin kuuluu esimerkiksi perehdyttäminen.

On tärkeää muistaa, että viestintäarat työntekijät ovat aivan yhtä hyviä työssään kuin muutkin. Ujoudella ei myöskään ole vaikutusta työyhteisön ilmapiiriin.

Miten valokuvaaja voi helpottaa aran kuvattavan jännitystä?

32 vuotta alalla työskennellyt lehtikuvaaja kertoo huomaavansa kuvattavissa jännitystä erityisen usein silloin, kun kuvaustilanteessa on läsnä useampia henkilöitä. Näissä tilanteissa osa kuvattavista ei välttämättä osaa rentoutua, vaan he tuntuvat olevan korostetun tietoisia ympärillään olevista ihmisistä. Haastateltavan kokemusten mukaan ryhmäkuvauksia arastavien henkilöiden kanssa työskentely sujuu usein paljon luontevammin silloin, kun tilanteessa on mahdollista olla kahden kesken.

Haastatellun valokuvaajan mielestä hänen työssään tärkeintä on pystyä luomaan nopeasti luottamus kuvattavan ja kuvaajan välille, ja arkojen ihmisten kanssa se voi olla vaikeampaa. Huomatessaan kuvattavassa jännitystä hän kertoi pyrkivänsä aina toimimaan kuvaustilanteessa mahdollisimman ammattimaisesti ja itsevarmasti, ja tekemään tilanteesta siten mahdollisimman sujuvan. Sujuvuuden takaamisessa hän korosti huolellisten valmistelujen tärkeyttä: suunnittelemalla kuvaustilanteen mahdollisimman pitkälle etukäteen hän kertoi voivansa välttää ylimääräiset sähläykset ja yllättävät tilanteet, jotka voisivat pahentaa kuvattavan jännitystä. Helposti sujuneiden kuvausten jälkeen hän kertoi saaneensa usein myönteistä palautetta kuvattavilta, jotka olivat kertoneet jännittäneensä tilannetta etukäteen.

Kirjoittajat:

Pekka Selonen, kuvajournalismi
Sauli Sukanen, luokanopettajakoulutus
Riku Hevonkorpi, julkisoikeus

Blogiteksti on osa puheviestinnän syventävän Tiimi toimii -kurssin tehtäviä ja osa Kielikeskuksen 40 vuotisjuhlavuotta – opiskelijan ääni on aina ollut tärkeä osa kielikeskuksen toimintaa.

Kokouskäytännöt pikatestissä

Hyvä kokous on valmisteltu etukäteen, sillä on selvät tavoitteet, osallistujille annetaan aikaa valmistautua, ja kokouksen koittaessa se viedään määrätietoisesti läpi. On olemassa useita kokouskäytäntöjä, joista voidaan valita tilanteeseen sopiva muoto. Syvennyimme projektissamme neljään kokouskäytäntöön: sähköisen viestinnän kokoukseen, viralliseen kokoukseen, kävelykokoukseen ja videokokoukseen. Projektimme esittelytilanteessa annoimme opiskelijoiden kokeilla muutamaa kokouskäytäntöä pienryhmissä.

Teknologiaan pohjaavia kokousmuotoja voidaan pitää hyvin joustavina niin sijainnin, muun elämän, kuin kustannustehokkuudenkin suhteen. Parhaimmillaan osallistumisen helppous voidaan nähdä työyhteisöä ja päätöksentekoa tasa-arvoistavana. Sähköiseen viestintään pohjautuvalla kokoustamisella on myös varjopuolensa, kuten nonverbaalisen viestinnän vähyys tai puuttuminen. Teknologian käytössä ilmenee monesti aikaviivettä ja ääniongelmia, ja pahimmillaan kokoustilanne keskeytyy teknologian toimimattomuuden vuoksi. Sähköisen viestinnän hyvänä puolena nähtiin sijainnin riippumattomuus, mutta samalla nostettiin esiin teknologian rajoittavuus. Ryhmä näki sähköisen viestinnän hitaana ja vain hyvin yksinkertaiseen päätöksentekoon sopivana kokousmuotona. Ryhmä myös kommentoi, että teknologian käyttö voi lisätä kokouksen aikana laitteiden viihdekäyttöä.

Virallisen kokouksen ja kävelykokouksen vahvuutena voidaan pitää sujuvuutta. Vuorovaikutus on sujuvampaa kasvokkain, ja virheelliset tulkinnat ovat vähäisempiä. Virallinen kokous ja kävelykokous mahdollistavat myös monimutkaisempien aiheiden käsittelyn. Kävelykokous nähtiin oivana keinona ideointiin ja rennon kokousilmapiirin luomiseen. Kävelykokous mahdollistaa vapaamuotoisen ajatusten vaihdon, kun taas virallinen ja muodollinen kokous tähtää suoraviivaisemmin päätöksentekoon.

Pienryhmä piti virallisen kokouksen etuna keskustelevaa ja helposti osallistavaa ilmapiiriä. Kokous sujui odotetunlaisesti, ja avoin keskusteluilmapiiri mahdollisti esimerkkien esiintuomisen ja ideoiden havainnollistamisen keskustelun aikana. Muotoseikkojen vuoksi virallinen kokous ei sovi nopeaan kokoustamiseen, sillä muodollisuudet vievät aikaa. Virallisen kokouksen koettiin tarjoavan parhaat mahdollisuudet päätöksenteolle ja ongelmien ratkaisemiselle.

Kävelykokousta pidettiin erittäin positiivisena kokemuksena. Sitä kokeillut ryhmä koki saaneensa paljon aikaan ja kertoivat, että voisivat käyttää kokousmuotoa jatkossakin. Iloksemme voimme todeta, että kokeilusta oli käytännön hyötyä. Heikkoutena kuitenkin pidettiin sitä, että kokousmuoto sopii vain pienille ryhmille. Kävelykokouksen ei koettu soveltuvan monimutkaisten asioiden käsittelyyn, vaan se soveltuu parhaiten ”ideapaja-tyyppiseen” ajatustenvaihtoon.

Voidaankin todeta, että kaikissa kokousmuodoissa on vahvuuksia ja heikkouksia, ja sen vuoksi kaikilla kokousmuodoilla on paikkansa. Ja kuten innostuminen kävelykokouksesta osoitti, on tärkeää kokeilla uusiakin työskentelytapoja. Kokeilemalla voi yllättyä positiivisesti.

 

Projektityön taustalla oleva kirjallisuus:

Alasoini, T. 2015. Digitalisaatio muuttaa työtä – millaista työelämää uudistavaa innovaatiopolitiikkaa tarvitaan? Työpoliittinen Aikakauskirja 2/2015. http://www.tem.fi/files/43130/alasoini.pdf. Viitattu 10.5.2016.

Heikkinen, M. 2008. Virtuaalitiimit ja niiden potentiaalinen hyödynnettävyys osallistujien näkökulmasta. Pro Gradu-tutkielma. Tampereen yliopisto, Johtamistieteiden laitos. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/78707/gradu02314.pdf?sequence=1 Viitattu 10.5.2016

Kielijelppi – jelppiä akateemiseen viestintään. 2010. Helsingin yliopiston kielikeskuksen äidinkielen viestintäopetuksen palveluyksikkö. http://kielijelppi.fi/puheviestinta/?c=7-kokoustaito Viitattu 10.5.2016

Kokoustekniikka osana kokoustaitoa. Puheviestinnän verkkomateriaali. 2005. Kielikompassi. Toim. Stoor, M., Kaartinen, M. & Juntunen M.K. Jyväskylän yliopiston kielikeskus. https://kielikompassi.jyu.fi/uploads/document_userfiles/kokoustekn/johdanto.htm Viitattu 10.5.2016

Peck, E. 2015. Why Walking Meetings Can Be Better Than Sitting Meetings. Huffington Post. http://www.huffingtonpost.com/2015/04/09/walking-meetings-at-linke_n_7035258.html Viitattu 7.5.2016

Seies, E-R. 2006. Ota kokous haltuun. Talouselämä. http://www.talouselama.fi/tyoelama/ota-kokous-haltuun-3389999 Viitattu 7.5.2016

Kirjoittajat:

Onni Aalto, sosiaalipsykologia
Anna-Kaisa Isokangas, hoitotiede
Suvi Sajakorpi, bioteknologia
Julia Virmaa, kunta- ja aluejohtaminen

Blogiteksti on osa puheviestinnän syventävän Tiimi toimii -kurssin tehtäviä ja osa Kielikeskuksen 40 vuotisjuhlavuotta – opiskelijan ääni on aina ollut tärkeä osa kielikeskuksen toimintaa.

Innovatiivisuus – tärkein pääoma yhteisöjen sisällä

”Creativity is thinking up new things.

Innovation is doing new things.” (Theodore Lewitt)

Moni meistä on varmasti joskus löytänyt itsensä ajattelemasta, että voi kunpa keksisin sellaisen keksinnön joka hyödyttäisi yhteiskuntaa ja siinä sivussa tekisi minut rikkaaksi ja kuuluisaksi. Useammat kuuluisat keksinnöt ja innovaatiot ovat syntyneet sattumalta yhden ihmisen yrityksen ja erehdyksen kautta. Kuitenkin yhä useammissa organisaatioissa pyritään kehittämään innovatiivisuudesta pääomaa, joka hyödyttää yritystä jatkuvasti. Siinä, missä keksintö ratkaisee yhden ongelman, innovatiivisuus voidaan nähdä jatkuvana uusien toimintatapojen ja ratkaisujen löytämisenä. Vaikka historiasta löytyy suurien innovoijien ja keksijöiden nimiä, ei innovatiivisuus ole vain yhden ihmisen ominaisuus, vaan sitä voidaan hyödyntää vuorovaikutuksellisissa tiimeissä sekä projektityöryhmissä.

people

Miten innovatiivisuutta voidaan edistää käytännössä? Kasvatustieteen tohtori Jussi T. Koski ja runoilija Tommy Tabermann ovat yhteistyönä julkaisseet myös tietorunoteoksen, ”Luovuuden lumous” (tämäkin melko innovatiivinen idea ja yhteistyö), jossa he käsittelevät luovuutta edistäviä tekijöitä. Kosken ja Tabermannin mukaan kiireiset ihmiset eivät ole yhtä luovia kuin kiireettömät, minkä vuoksi työyhteisöissä tulisi edistää kiireettömyyttä, ajan väljyyttä sekä luovuuden hitautta. Kiireetön ja innovatiivisuuteen kannustava työympäristö luodaan fyysisten, sosiaalisten ja psykologisten puitteiden avulla.

Fyysiset tekijät: Viihtyisä työympäristö, avoimet tilaratkaisut, tilojen monipuolisuus (keskustelutilat + hiljaisen työskentelyn tilat), työergonomia, tiimiytymistä edistävät tilat, työhyvinvointia tukevat tilat

Sosiaaliset tekijät: Yhteinen toiminta ja aktivisuus työn ulkopuolella, avoin vuorovaikutuskulttuuri, palautteen antaminen ja sen huomioiminen työyhteisössä, lahjakkuuksien sisäinen liikkuvuus, yhteisöllisyys

Psykologiset tekijät: Koska innovatiivisuutta ei voida antaa ulkopäin, vaan se syntyy ihmisten mielissä, ovat yksittäiset työntekijät tärkeässä roolissa. Tasapuolisen, reilun ja spontaanin kehumisen merkitys korostuu, sillä mikään ei tapa luovuutta yhtä tehokkaasti kuin tuleminen kohdelluksi joukkona suurta kasvotonta massaa. Muita tekijöitä: vastuun antaminen ja ottaminen, oman persoonallisuustyypin tunnistaminen helpottaa sopeuttamista toisten persooniin, itseluottamus.

Vaikka innovatiivisuuden lisäämiseksi käytännössä voidaan antaa monenlaisia ohjenuoria, löytyvät toimivimmat ratkaisut usein yksittäisen organisaation sisältä, sillä ei ole olemassa kahta samanlaista organisaatiota. Innovatiivisissa projektityöryhmissä työskennellyt Jenni kertoo: ”Työnantajataholta on annettu vapautta hoitaa ja suunnitella esimerkiksi oma työpiste, on saatu vaikuttaa suurempienkin tilojen värimaailmaan ja ilmeeseen. Että oikeasti on kysytty, mitä työntekijät haluaisivat ja myös kuunneltu niitä mielipiteitä”. Innovatiivisuuden rakentaminen organisaation sisältä ja huomioimalla työntekijöiden näkökulmat näyttääkin toimivan ulkoa ohjattua kehittämistä paremmin.  

Innovatiivisuuden on nostettu merkittävään roolin myös poliittisessa päätöksenteossa ja -ohjauksessa. Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi viiden prosentin osuus innovatiivisille hankinnoille kaikista julkisista hankinnoista. Hallitusohjelmalla edistetään myös kokeilukulttuuria, jonka avulla pyritään parantamaan palveluita, edistämään yrittäjyyttä sekä vahvistamaan alueellista ja paikallista päätöksenteko sekä yhteistyötä. Innovatiivisuus ja palvelualttius ehdotetaan nostettavaksi uusiksi virkamieshyveiksi perinteisten rinnalle.

Useiden tiimin luovuutta selittävien teorioiden mukaan tiimin diversiteetti eli se, että ryhmästä löytyy erilaisuutta esimerkiksi asiantuntijuuksien suhteen, on tiimin luovuutta edistävä tekijä. Yleisesti tiimityöskentelyn motivoivana asioina voidaan pitää työn merkityksellisyyttä ja kokemusta työn yhteiskunnallisesta tärkeästä päämäärästä. Ei ole olemassa täysin innovatiivista tai ei-innovatiivista tiimiä. Merkityksellisintä onkin mahdollistaa luovuuden vapaa virtaus, kuitenkaan pakottamatta sitä.

Innovatiivisuus ei ole vain kehityspuhetta, joka on karannut kauas käytännöistä. Vaikka organisaatiot voivat ohjata työntekijöitään kohti innovaatioita fyysisten, sosiaalisten ja psykologisten keinojen kautta, ei innovatiivisuutta voida antaa ulkoa päin. Toimiva organisaatioympäristö on kuitenkin omiaan mahdollistamaan innovatiivisuuden kasvun organisaation suurimmaksi pääomaksi ja kehityksen varmistajaksi. Kun haluat olla luova ja kehittää innovatiivisuutta niin henkilökohtaisena kuin ryhmänkin kykynä; rauhoitu, kuuntele ja keskustele.

Kirjoittajat:

Siza Cachiguango, historia

Teemu Heinonen, hallintotieteet

Anniriikka Rantala, sosiaalipolitiikka

Olli Ahonen, hallintotieteet

Blogiteksti on osa puheviestinnän syventävän Tiimi toimii -kurssin tehtäviä ja osa Kielikeskuksen 40 vuotisjuhlavuotta – opiskelijan ääni on aina ollut tärkeä osa kielikeskuksen toimintaa.                                                                                                                                                                                                                                  

Kulttuurien välinen viestintä – vuorovaikutus asiakassuhteissa

Teimme puheviestinnän syventävälle Tiimi toimii -kurssille projektityön, jonka aiheena oli kulttuurien välinen viestintä. Projektityössämme halusimme tarkastella työelämässä yleistynyttä monikulttuurisuuden ilmiötä ja erityisesti sen näkymistä vuorovaikutustilanteissa asiakastyössä. Keräsimme aiheestamme tietoa haastattelemalla kolmea eri alan ammattilaista, jotka työskentelevät erilaisista kulttuurisista taustoista tulevien ihmisten kanssa. Haastattelimme alakoulun suomi toisena kielenä -opettajaa, sosiaalityöntekijää ja järjestötyöntekijää.

Kulttuurit vaikuttavat viestintään, kun ihmiset tulkitsevat toisiaan oman kulttuurinsa arvojen, normien ja oletusten kautta. Kulttuurien välisessä viestinnässä on hyvä pyrkiä rakentamaan niin sanotusti kolmatta kulttuuria, jolla tarkoitetaan uutta kulttuurista viitekehystä, johon vuorovaikutus ja yhteisymmärrys perustuvat. (Keisala 2012.) Vuorovaikutuksessa erilaiset kulttuurit ovat siis tasa-arvoisia toisiinsa nähden. Kielellä on myös tärkeä osa kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa ja yhteisen kielen puuttuminen voi estää suhteiden luomista (Lahti 2015). Kielen merkitys korostui kaikessa lähdemateriaalissa, johon perehdyimme ja varsinkin yhteisen kielen puuttumisen luomat haasteet vuorovaikutustilanteissa nousivat esille.

Kaikki haastateltavamme olivat kohdanneet haasteita kielellisessä vuorovaikutuksessa työssään asiakassuhteissa. Sosiaalityöntekijän vastauksessa korostui tulkin vaikutus. Työntekijällä ei ole varmuutta siitä, miten asiakas ymmärtää keskustelun tulkin kautta. Opettaja puolestaan kertoi joutuvansa silloin tällöin käyttämään ulkoisia apuvälineitä (esim. kuvat puhelimesta) täydentämään puhettaan, jotta maahanmuuttajataustaiset oppilaat varmasti ymmärtäisivät opetettavat asiat. Järjestötyöntekijä mainitsi myös varmistavansa hitaalla, selkeällä ja toistavalla puhetavalla, että asiat menevät perille.

Selvitimme haastattelussa myös nonverbaalin viestinnän merkitystä vuorovaikutuksessa. Järjestötyöntekijä ei ollut havainnut mitään erityistä, mutta opettaja korosti katsekontaktin tärkeyttä. Sosiaalityöntekijä pyrki kiinnittämään huomiota nonverbaaliin viestintään ja tulkitsemaan sen kautta myös asiakkaan tunnetilaa. Kysymykseen eri kulttuureihin liittyvistä viestintätavoista opettaja vastasi lähtevänsä liikkeelle suomalaisesta tapakulttuurista, mutta hienovaraisesti. Sosiaalityöntekijällä ei ollut aiheesta tietoa, joten hän toimii kulttuurien välisissä vuorovaikutustilanteissa ”kuten yleensä”.

Haastatteluissa nousi esille myös konfliktitilanteita. Järjestötyöntekijä oli saanut joitakin hyvin tuohtuneita sähköpostiviestejä epäoikeudenmukaisesta kohtelusta johtuen, jollaisia suomalaiset asiakkaat eivät yhtä herkästi lähettäisi. Opettaja kuvaili oppilaiden välisten kahnausten toisinaan eskaloituvan eri kulttuuritaustan omaavien oppilaiden temperamenttieroista johtuviksi. Sosiaalityöntekijä paikansi konfliktitilanteet johtuvaksi suomalaisen yhteiskunnan rakenteellisen tason kykenemättömyydestä huomioida eri kulttuurien tarpeita.

Viimeisenä kysyimme haastatteluissa onnistumisen kokemuksista kulttuurien välisessä viestinnässä. Kaikki vastaajat kertoivat, että onnistuneen vuorovaikutustilanteen luominen mahdollisista vaikeuksista huolimatta on itsessään onnistumisen kokemus. Luottamus toimii avaimena avautumiseen ja onnistumiseen ja toisaalta on myös onnistuneen vuorovaikutustilanteen tulos.

Projektityön tekeminen opetti meille paljon ja vahvisti entisestään kielen merkitystä vuorovaikutustilanteissa. Ilman yhteisen ymmärryksen saavuttamista myös asiakassuhteen luottamuksen rakentuminen kärsii. Projektityö antoi myös paljon eväitä työelämän vuorovaikutuskohtaamisia ajatellen, vahvistaen myös ajatusta siitä, että vuorovaikutustilanteissa on tärkeää toimia sensitiivisesti omista kulttuurisista lähtökohdista käsin. Nämä oppimiskokemukset ovat ensiarvoisen tärkeitä, kun otetaan huomioon se, että kulttuurien välinen viestintä on nyky-yhteiskunnassa arkipäivää. Suomessa maahanmuuttajien määrä on ollut viime vuosikymmeninä kasvussa ja tulee jatkamaan kasvuaan. Tulevaisuuden työelämä on siis varmasti monikulttuurista ja meidän on nähtävä se potentiaalisena voimavarana, unohtamatta kuitenkaan omia kulttuurisia lähtökohtiamme.

”Ollaksemme kulttuurisesti taitavia meidän on osattava pysäyttää automaattinen ja tiedostamaton ajattelumme ja toimintamme, ja alettava tietoisesti neuvotella todellisuudesta.” (Keisala 2012, 34.)

Lähteet:

Keisala, K. 2012. Monikulttuurisen työyhteisön viestintä. Tampere: Juvenes Print.

Lahti, M. 2015. Communicating interculturality in the workplace. Jyväskylä: University of Jyväskylä.

Kirjoittajat:

Tiina Ojanen, elinikäinen oppiminen

Kaisa Partanen, elinikäinen oppiminen

Sofia Sainio, sosiaalityö

Blogiteksti on osa puheviestinnän syventävän Tiimi toimii -kurssin tehtäviä ja osa Kielikeskuksen 40 vuotisjuhlavuotta – opiskelijan ääni on aina ollut tärkeä osa kielikeskuksen toimintaa.