Tummien muurien saartama haave

Teini-ikäinen poika. Valkoinen hetero. Tulevaisuuden ainoa huoli kesällä odottava rippikoulu. Eletään hetkessä. Sisällä roihuaa palava into luoda jotain ja sitäkin enemmän olla jotain. Jokaisella on unelmia, pojan on kirjoittaa. Antaa itselle mahdollisuus toteuttaa ja pieni toive jopa menestyä, vaikka se onkin toissijaista. Pääasia että on jotain omaa, josta olla ylpeä. Haaveet nostavat hennosti suupieliä. Hetkessä ne on kuitenkin laskenut suurempi voima. Haaveet ympäröi tumma muuri. Käsitys todellisuudesta. Käytävillä vastaanotetut alentavat katseet ja jatkuva ajatus omasta vähemmyydestä. Ne katseet eivät saa nähdä sen oven taa, jonka poika avaa kirjoittaessaan. Ne haavoittaisivat liian syvältä. Onko haave niiden haavojen arvoista? Poika tekee nopean päätöksen.

Monia varmasti kiinnostaisi pojan päätöksen tulos. Seuraako hän haaveitaan, vai luopuuko hän niistä? Onneksi ja valitettavasti sen tietäminen ei ole mahdollista, sillä sekä poika että hänen päätöksensä ovat fiktiivisiä. Onneksi siksi, että tuon kyseisen pojan ei tarvitse kärsiä tilanteen aiheuttamasta ahdistuksesta. Valitettavasti siksi, että moni muu oikea ihminen kärsii.

Luova kirjoittaminen on kyky ja samalla leima. Ne kaksi eivät valitettavasti kulje tässä tapauksessa käsi kädessä. Kirjoittaessa ihminen laskee suojamuuriaan ja täten antaa lukijalle mahdollisuuden murtautua omaan ajatusmaailmaansa. Se on herkälle ihmiselle iso askel ja siksi vaatii suurta henkistä vahvuutta ja itsevarmuutta. Harvoilla aikuisilla ihmisillä on sitä, puhumattakaan murrosiän tunnekuohujen keskellä kamppailevista nuorista. Sellainen avoimuus kiinnittää ihmisten huomiota ja huomio herättää kritiikkiä. Joskus keskittyen tekstiin, useimmin kuitenkin teini-ikäisten keskuudessa epäoikeudenmukaisesti tekstin kirjoittaneeseen henkilöön.

Tuntuu uskomattomalta, että niinkin yleisesti arvostettu kyky kuin kirjoittaminen voi tietyissä ympäristöissä olla paheksuttua.

Valitettavasti on kuitenkin tosiasia, että sellaista tapahtuu, vaikka kyse onkin yleistyksestä. Tällaisessa tilanteessa nämä yksilöt joutuvat nimenomaan esittämääni tilanteeseen ja tekemään päätöksiä, joiden merkitys voi vaikuttaa heidän loppuelämäänsä. Sen päätöksen tulisi olla pelkästään oma, eikä riippua muista.

Luova kirjoittaminen on jokaisen mahdollisuus. Valitettavasti sosiologinen kulttuuri, joka maailmassamme vallitsee, ei kuitenkaan mahdollista sitä jokaiselle haluavalle. Pahinta on, että haaveen hylkääminen ei vaadi edes suoraa kontaktia muilta ihmisiltä. Kirjoittaminen ja itseluottamus ovat erottamaton osa toisiaan ja huono itseluottamus voi syntyä puhtaasti omasta sisimmästä yleisesti vallitsevien asenteiden ohjaamana, yhteiskunnallisesti edullisista taustoistakin huolimatta.

Asenteilla on merkittävä voima. Jos ne puoltaisivatkin luovaa kirjoittamista tehden siitä suosiota kehittävän tekijän, voisi se olla merkittävä muutos yksilön ja yhteiskunnankin tasoilla. Erityisesti henkisen hyvinvoinnin kannalta. Valitettavasti muutos ole mahdollinen väkipakolla vaan vaatii pitkäjänteistä ja harkittua työskentelyä kaikenikäisten ihmisten mielialojen muuttamisessa.

Ihmisen menestys on kiinni itsestä, mutta valitettavasti itse ei ole aina täysin kiinni itsestä. Toivottavasti se joskus korjaantuu ja teini-ikäinen poikakin saa haaveensa toteutetuksi riippumatta muista. Jokainen ansaitsee sen mahdollisuuden.

Juuso Tarkka

Luokanopettajaopiskelija, Tampereen yliopisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *