Monilukutaitoa vai pedagogiikkaa?

Monilukutaidon käsite tuli kasvatusalan keskusteluun uuden Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) myötä. Sitä laadittaessa oli tarve käsitteelle, joka kattaisi mahdollisimman laajasti erilaisten tekstien tulkitsemisen ja tuottamisen käytänteitä. Ehdolla oli käsitteitä kuten tekstitaidot tai laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot (Luukka 2013). Lopputulemana oli kuitenkin monilukutaito esikuvanaan englanninkielinen multiliteracies.

Vaikka monilukutaidosta esitetäänkin opetussuunnitelmassa selkeä määritelmä, on sen konkreettisempi tulkinta haasteellista. Olenkin itse jo useamman vuoden ajan pyrkinyt yhdessä muiden tutkijoiden kanssa ymmärtämään, mistä monilukutaidossa oikeastaan on kyse. Käsitteen taustaan perehtyminen on tuonut muutamia valaistumisen hetkiä, mutta heti perään ajatuksen ja huolenkin siitä, miten monin eri tavoin käsite voidaan tulkita tai tulkitaanko sitä ollenkaan sen monitahoisuuden vuoksi. Esitän seuraavassa muutaman mielestäni keskeisen huomion käsitteestä.

Ensiksi tulee ymmärtää, että multiliteracies kääntyy suomen kieleen huonosti. Englanninkielinen literacy tarkoittaa sekä lukemista että kirjoittamista, minkä suomenkielinen versio häivyttää.

Toiseksi suomennoksen loppuosa taito erottaa sen kansainvälisen multiliteracies-tutkimuksen perinteestä, jossa sillä tarkoitetaan ennen kaikkea pedagogista lähestymistapaa (ks. Palsa & Ruokamo 2015). Tämän huomioiminen on auttanut itseäni tulkitsemaan aiheesta julkaistua tutkimusta. On selvää, että kyseessä ei kuitenkaan ole mikään – Mertalan (2017) sanoin – käännöskukkanen, vaan käsitteellä on vain haettu sopivinta termiä kattokäsitteeksi opetussuunnitelmaan.

Käsitteen laaja-alaisuus ja eroavaisuus sen englanninkielisestä vastineesta tuo kuitenkin haasteita sen tulkinnan ja soveltamisen kannalta. Jos se nähdään taitona, täytyy siihen liittyviä osa-taitoja tarkentaa ja jäsentää opetusta suunniteltaessa, jotta tavoitteiden asettaminen ja arviointi olisi mahdollista. Taidon oppimista voi olla esimerkiksi tiedon haun ja sen arvioinnin taito.

Jos taas monilukutaitoa tulkitaan sen kansainvälisessä merkityksessä, tullaan entistä haasteellisempaan kysymykseen: Mitä oikeastaan on monilukutaidon pedagogiikka, toisin sanoen, miten tässä viitekehyksessä toteutetaan kouluopetusta? Kansainvälisesti monilukutaidosta on julkaistu tuhansia tutkimuksia, mutta nostan tässä esille vain yhden, mutta sitäkin tärkeämmän näkökulman. Käsitteellisesti monilukutaidon juuret ovat ns. The New London Groupin (1996) manifestissa ja heidän lähtökohtanaan oli sosiaalinen muutos ja toimijuus (ks. Kupiainen, Kulju & Mäkinen 2014).

Tätä havainnollistaa yksi esimerkki koulusta, josta Comber, Thomson & Welss (2001) raportoivat. Projekti alkoi siitä, että eräässä australialaisessa koulussa pienet oppilaat (6–8 -v.) keskustelivat, kirjoittivat ja piirsivät siitä, mikä tekee heidät onnelliseksi ja toisaalta, mikä huolestuttaa ja mitä he muuttaisivat ympäristössään. Opettaja huomasi, että oppilaat olivat huolissaan ympäristön puista ja niiden hoidosta, mikä on kuivassa ilmastossa olennaista. Näistä oppilaiden ajatuksista lähti prosessi, jossa yhdessä selvitettiin yhteiskunnallisia asioita ympäristönhoidon liittyen ja oltiin yhteydessä kaupungin päättäjiin, jotka tulivat kouluun keskustelemaan asioista oppilaiden kanssa.

Monilukutaidon pedagogiikan ytimessä vaikuttaisi olevan koulun ja ympäröivän maailman siltaaminen ja oppilaiden ohjaaminen aktiiviseksi kansalaiseksi. Reijo Kupiaisen (2017) mukaan tekstitaidot voivat itse asiassa olla jopa politiikan taitoja. Tässä australaisessa esimerkissä koko projekti kumpusi siitä, että katse yksinkertaisesti vain käännettiin omasta itsestä myös ympäröivään yhteiskuntaan.

Pirjo Kulju

Yliopistonlehtori

(Muokattu 22.1.2018)

Lähteitä

Comber, B., Thomson, P. & Wells, M. (2001). Critical literacy finds a place: Writing and social action in a low-income Australian grade 2/3 classroom. The Elementary School Journal, 10(4), 451–464.

Kupiainen, R. (2017). Lukutaidon jälkeen? Teoksessa Korhonen, V., Annala, J. & Kulju, P. Kehittämisen palat, yhteisöjen salat. Tampere; Tampere University Press, 205–218. http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201709082399. [Luettu 3.1.2018].

Kupiainen, R., Kulju, P. & Mäkinen, M. (2015). Mikä monilukutaito?. Teoksessa, Kaartinen, T. (toim.) Monilukutaito kaikki kaikessa. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy. http://tampub.uta.fi/handle/10024/98020. [Luettu 3.1.2018].

Luukka, M.-R. (2013). Opetussuunnitelmat uudistuvat: tekstien lukijasta ja kirjoittajasta monilukutaituriksi. Kieliverkosto, 10.12.2013. https://www.kieliverkosto.fi/fi/article/opetussuunnitelmat-uudistuvat-tekstien-lukijasta-ja-kirjoittajasta-monilukutaituriksi [Luettu 3.1. 2018].

Mertala, P. (2017). Näkökulmia monilukutaitoon: opettajuus ja situationaaliset lukutaidot. Kieliverkosto, 14.12.2017. https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-joulukuu-2017/nakokulmia-monilukutaitoon-opettajuus-ja-situationaaliset-lukutaidot . [Luettu 3.1.2018].

New London Group. (1996). A pedagogy of multiliteracies: Designing social futures. Harvard Educational Review, 66(1), 60–93.

Palsa, L., & Ruokamo, H. (2015). Behind the concepts of multiliteracies and media literacy in the renewed Finnish core curriculum: a systematic literature review of peer-reviewed research. Seminar.net – International journal of media, technology and lifelong learning 11 (2), 101–118.