Tampereen yliopiston viimeinen kestävän kehityksen raportti valmistui

Kestävän kehityksen työryhmä kokosi yliopiston kestävän kehityksen raportin viimeistä kertaa. Raporttiin on koottu tietoa tunnusluvuista, joita yliopistossa on seurattu vuosien ajan. Loppuun on koottu työryhmän tunnistamat kehittämistavoitteet.

Tampereen yliopistossa työ ympäristövaikutusten vähentämiseksi käynnistyi opiskelijoiden aloitteesta ekokampusprojektina vuonna 1996. Kymmenessä vuodessa projekti sulautui osaksi yliopiston hallintoa ja palveluita. Ympäristötavoitteet muuttuivat kestävän kehityksen tavoitteiksi ja opetuksen ja tutkimuksen rooli kestävän kehityksen edistämisessä sai yhä enemmän painoarvoa.

Kiinteistöihin liittyvien ympäristönnäkökohtien hallinta ja seuranta on vuosien saatossa muodostunut rutiiniksi. Esimerkiksi energianhallinta on säännöllistä kehittämistyötä, jota tehdään yhteistyössä kiinteistönomistajan, yliopiston, energia-asiantuntijoiden sekä kiinteistöhuollon kanssa. Silti myös yliopistoyhteisön jäsenet vaikuttavat edelleen veden- ja sähkönkulutukseen. Esimerkiksi suurta osaa valaistuksesta ohjataan yhä perinteisin valokatkaisimin.

2010-luvulla yliopisto sitoutui uusiutuvan energian hankintaan ja myös vuonna 2017 kaikki yliopiston ostama sähkö tuotettiin uusiutuvalla energialla. Puolet siitä oli suomalaista tuulivoimaa. Energiatehokkuuden huomioiminen uuden Arvo2 rakennuksen suunnittelussa ja laitehankinnoissa näkyy. Vaikka kulutusseurannan piirissä on nyt enemmän tiloja kuin vuonna 2015, sähkönkulutus ei ole noussut merkittävästi. Arvon katolle on myös sijoitettu 187 aurinkopaneelia, joiden tuottama sähkö syötetään suoraan kiinteistön käyttöön. Vaikka se ei ole kiinteistön sähkönkulutuksesta kuin murunen, on se osa muutosta, jossa rakennukset nähdään pelkän kulutuksen sijaan myös potentiaalisina energiantuotannon paikkoina.

Pitkäaikaisen seurannan mittareista suurin muutos on tapahtunut paperinkulutuksen vähenemisessä. 2000-luvun alussa yliopisto hankki valkoista A4 kopiopaperia jopa yhdentoista Näsinneulan verran vuodessa. Vuonna 2017 hankitusta kopiopaperista olisi saanut 3,4 Näsinneulan korkuista pinoa.

Tampereen yliopiston tahtotilana on ollut kouluttaa maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia. Kestävän kehityksen sisältöjä koulutusohjelmissa onkin arvioitu jo kahdella opetussuunnitelmakaudella. Tätä työtä on silti edelleen kehitettävä. Kestävän kehityksen osaamista on avattava nykyistä enemmän ja yksi mahdollisuus olisi pohtia kestävän kehityksen osaamista YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitteen kautta. Myös yliopistossa tehtävää tutkimusta olisi mielenkiintoista arvioida näitä globaaleja tavoitteita vasten.

Yli 20-vuotta jatkunut työ ympäristövaikutusten vähentämiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi jatkuu varmasti myös tulevassa yliopistossa.

Tampereen yliopiston kestävän kehityksen raportti vuodelta 2017

Käytäntöjä kohti tulevaisuutta – opintojakso kestävästä kehityksestä

Kestävä kehitys on vakiintunut ja laajalle levinnyt sanapari kuvaamaan vastuullisuuteen pyrkivää ja tulevaisuuteen katsovaa poliittis-hallinnollista lähestymistapaa. Käsite on saanut osakseen myös kritiikkiä, joka kohdistuu usein kolonialistisen kehitysparadigman kyseenalaistamattomuuteen. Toisaalta myös kestävyyden ajatusta voidaan tarkastella kriittisesti: onko pysyvyyteen ja muuttumattomuuteen viittaava kestävyys sopiva termi kuvaamaan toivotunlaista toimintaa aikana, jolloin sekä materiaaliset elämän perusteet, että niiden myötä yhteiskunnalliset rakenteet ovat keskellä valtavaa muutosta?

Naomi Klenin muutaman vuoden takaisen ilmastonmuutosta ja kapitalismia käsittelevän hittiteoksen nimi Tämä muuttaa kaiken kuvaa hyvin muutoksen keskeisyyttä ja sen ajattelun välttämättömyyttä, samoin kuin Hanna Nikkasen ja Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijoiden tämänsyksyisen Hyvän sään aikana -teoksen alaotsikko Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken? Harppauksin etenevän ilmaston lämpenemisen ja monien muiden yhteiskunnallisten ympäristömuutosten keskellä on kysyttävä, onko kestävyyden haikaileminen enää mielekästä vai kiinnittääkö se toiminnan ja toimijat toivottomasti tavoittelemaan muuttumattomuutta, varmuutta ja ennakoitavuutta. Voidaanko kestävyyden nimissä pyrkiä jopa pitämään kiinni jostain sellaisista olemassa olevista toiminta- ja ajatusmalleista, jotka eivät järkähtämättömyydessään lopulta auta elinkelpoisten yhteiskuntien hahmottelussa ennakoimattomassa tulevaisuudessa?

Tämän vuotisella Kestävän kehityksen käytäntöjä -kurssilla kestävyyttä, muutosta ja tulevaisuutta lähestytään talouden toisinajattelun ja -tekemisen kautta. Vakiintunut malli kestävästä kehityksestä jakaa ilmiön kolmeen – ekologiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen kestävyyteen – mutta näiden rajanvetojen sijaan kurssilla tullaan tarkastelemaan inhimillistä toimintaa ja vuorovaikutusta (myös ei-inhimillisen kanssa) kokonaisvaltaisina keskinäisriippuvuuksina talouden termejä haltuun ottaen. Kurssin pohjana toimii J. K. Gibson-Grahamin, Jenny Cameronin ja Stephen Healyn vuonna 2013 julkaistu Take Back the Economy, jonka suomennos Elävä talous julkaistaan Vastapainon kustantamana syksyllä 2018. Teos on käytännönläheinen ja havainnollinen opas, jonka tavoitteena on herätellä kyseenalaistamaan totunnaisia käsityksiä taloudesta ja määritellä sen keskeisiä ulottuvuuksia – työtä, liiketoimintaa, markkinoita, omistamista ja sijoittamista – uudelleen. Elävä talous perustuu J. K. Gibson-Grahamin sekä Community Economies Research Networkin (CERN) monivuotiselle teoreettiselle ja empiiriselle työlle feministisen taloustieteen, poststrukturalismin ja toimintatutkimuksen parissa.

Elävän talouden lähestymistapa auttaa näkemään talouden moninaisena käytäntöjen ja suhteiden kudelmana, jossa avautuu myös monia ennen havaitsemattomia toiminnan tiloja. Esimerkiksi työn tarkastelu palkkatyön ohessa erilaisina toimeentuloa ja hyvinvointia tuottavina tavoitteellisen toiminnan muotoina kotitöistä hoivaan ja vapaaehtoistyöhön voi avata mahdollisuuksia hahmottaa sekä omaa arkista toimintaa, että yhteiskuntien sosio-ekologista järjestymistä uusista näkökulmista. Tämä eletty talous on sitä, johon osallistutaan päivittäin – ja jonka tuottamiseen ja muokkaamiseen samalla otetaan osaa. Tällä käsitteellisellä haltuunotolla on mahdollista luoda tilaa monenlaisille arkisille ja kokemuksellisille talouden tietämisen tavoille ja purkaa niitä hierarkioita ja arvostuksia, joita totunnainen talouspuhe kantaa mukanaan.

Moninainen talous ei kuitenkaan sisällä vain toivottavia – esimerkiksi kestävän kehityksen kehykseen istuvia – talouden suhteita ja käytäntöjä, vaan yhtä lailla esimerkiksi orjuus, maakaappaukset ja keinottelu ovat osa taloutta. Moninaisuuden havainnoimisen lisäksi teos ja sen myötä Kestävän kehityksen käytäntöjä -kurssi pyrkiikin herättämään keskustelua talouden etiikasta eli niistä neuvotteluista, joita toimeentulon ja hyvinvoinnin tuottamiseen ja jakamiseen sisältyy. Näiden eettisten talouden neuvottelujen lähtökohtana on erilaisten elämää ylläpitävien keskinäisriippuvuuksien näkyväksi tekeminen. Näin talous kytkeytyy vahvasti sekä ei-inhimillisen luonnon prosesseihin, että mitä erilaisimpiin ihmisten keskinäisiin suhteisiin – eli juuri niihin kysymyksiin, joita kestävän kehityksen käsitteenkin kautta on jo vuosikymmeniä pohdittu.

Tervetuloa mukaan Kestävän kehityksen käytäntöjä -kurssille avartamaan ajattelua taloudesta, ihmisestä ja yhteiskunnasta sekä hahmottelemaan elinkelpoisia tulevaisuuksia planetaaristen muutosten aikakaudella. Kurssin ilmoittautuminen on avoinna NettiOpsussa 15.1. saakka, ja se on tarjolla myös avoimen yliopiston opiskelijoille.

Pieta Hyvärinen
Tutkija ja kestävän kehityksen käytäntöjä -kurssin opettaja