Tampereen yliopiston viimeinen kestävän kehityksen raportti valmistui

Kestävän kehityksen työryhmä kokosi yliopiston kestävän kehityksen raportin viimeistä kertaa. Raporttiin on koottu tietoa tunnusluvuista, joita yliopistossa on seurattu vuosien ajan. Loppuun on koottu työryhmän tunnistamat kehittämistavoitteet.

Tampereen yliopistossa työ ympäristövaikutusten vähentämiseksi käynnistyi opiskelijoiden aloitteesta ekokampusprojektina vuonna 1996. Kymmenessä vuodessa projekti sulautui osaksi yliopiston hallintoa ja palveluita. Ympäristötavoitteet muuttuivat kestävän kehityksen tavoitteiksi ja opetuksen ja tutkimuksen rooli kestävän kehityksen edistämisessä sai yhä enemmän painoarvoa.

Kiinteistöihin liittyvien ympäristönnäkökohtien hallinta ja seuranta on vuosien saatossa muodostunut rutiiniksi. Esimerkiksi energianhallinta on säännöllistä kehittämistyötä, jota tehdään yhteistyössä kiinteistönomistajan, yliopiston, energia-asiantuntijoiden sekä kiinteistöhuollon kanssa. Silti myös yliopistoyhteisön jäsenet vaikuttavat edelleen veden- ja sähkönkulutukseen. Esimerkiksi suurta osaa valaistuksesta ohjataan yhä perinteisin valokatkaisimin.

2010-luvulla yliopisto sitoutui uusiutuvan energian hankintaan ja myös vuonna 2017 kaikki yliopiston ostama sähkö tuotettiin uusiutuvalla energialla. Puolet siitä oli suomalaista tuulivoimaa. Energiatehokkuuden huomioiminen uuden Arvo2 rakennuksen suunnittelussa ja laitehankinnoissa näkyy. Vaikka kulutusseurannan piirissä on nyt enemmän tiloja kuin vuonna 2015, sähkönkulutus ei ole noussut merkittävästi. Arvon katolle on myös sijoitettu 187 aurinkopaneelia, joiden tuottama sähkö syötetään suoraan kiinteistön käyttöön. Vaikka se ei ole kiinteistön sähkönkulutuksesta kuin murunen, on se osa muutosta, jossa rakennukset nähdään pelkän kulutuksen sijaan myös potentiaalisina energiantuotannon paikkoina.

Pitkäaikaisen seurannan mittareista suurin muutos on tapahtunut paperinkulutuksen vähenemisessä. 2000-luvun alussa yliopisto hankki valkoista A4 kopiopaperia jopa yhdentoista Näsinneulan verran vuodessa. Vuonna 2017 hankitusta kopiopaperista olisi saanut 3,4 Näsinneulan korkuista pinoa.

Tampereen yliopiston tahtotilana on ollut kouluttaa maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia. Kestävän kehityksen sisältöjä koulutusohjelmissa onkin arvioitu jo kahdella opetussuunnitelmakaudella. Tätä työtä on silti edelleen kehitettävä. Kestävän kehityksen osaamista on avattava nykyistä enemmän ja yksi mahdollisuus olisi pohtia kestävän kehityksen osaamista YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitteen kautta. Myös yliopistossa tehtävää tutkimusta olisi mielenkiintoista arvioida näitä globaaleja tavoitteita vasten.

Yli 20-vuotta jatkunut työ ympäristövaikutusten vähentämiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi jatkuu varmasti myös tulevassa yliopistossa.

Tampereen yliopiston kestävän kehityksen raportti vuodelta 2017