Hiljenny hetkeksi ja kohtaa luonto kaupungissa

Se, että ihmisiä saadaan liikkeelle luontoon, on aina hyvä asia. Vielä parempaa on, jos liikkumisen kautta tapahtuu kasvamista ja kannustusta kestävämpiin elämäntapoihin. PyhiinvaellusTampere -hanke tarjoaa yli 20 pyhiinvaellusreittiä eri puolilla Tampereen kaupunkia. Valikoimassa on myös ”Opiskelijan pyhiinvaellus”, joka suuntautuu Tampereen yliopiston keskustakampuksen, Sorsapuiston ja Kalevankankaan ympäristöön. Reitit käsittävät paitsi kirkkoja ja hautausmaita myös paljon Tampereen kulttuurihistoriaa, veisto- ja ympäristötaidetta sekä luontokohteita, kuten koskea, harjua, metsää ja järviä. Vaellusreittien tarkoituksena on liikuttaa ihmisiä kokonaisvaltaisesti: fyysisesti, henkisesti, hengellisesti, ekologisesti ja yhteiskunnallisesti.

Kristillisessä perinteessä pyhiinvaellus on vertauskuva, jota käytetään ihmisen elämänmatkasta ja laajemmin koko kirkon maallisesta vaelluksesta. Pyhiinvaellus on kokonaisvaltaista: sekä ruumis että mieli ovat liikkeessä. Kuten matkat yleensä, lyhyetkin vaellukset tarjoavat irtioton arjesta. Tällöin moni asia alkaa kirkastua: etäämpää näkee joskus paremmin lähelle. Samalla saadaan virkistymisen kautta voimia arkeen.

Ruumis on vaeltajan viisas ystävä ja matkakumppani. PyhiinvaellusTampere -hanke rohkaisee ihmistä avaamaan kaikki aistinsa vaeltaessaan. Samalla kun vaeltajan ruumis alkaa levätä, kehollinen havainnointi vie huomaamatta sisäiseen vuoropuheluun oman elämän kanssa.  Rosoisesta kivestä, veden virtauksesta tai puun karheasta pinnasta alkaakin nousta esiin jotakin itselle merkityksellistä.

Pyhiinvaellus on yksi mystiikan ja hartauselämän muoto. Siinä on kyse keskittymisestä, vetäytymisestä, irtautumisesta. Myös luonnolla on tärkeä osa. Ympäristö ei ole kaunis lavaste, vaan vaikuttaa kokonaisvaltaisesti läsnäolijoihin.  Vaellettaessa elämä pelkistyy olennaiseen. Tietty perusrytmi palvelee ihmistä, ja säännöllinen rytmi pysähtymisineen (katselu, kuuntelu, koskettelu, mietiskelyvirikkeet) tekee matkasta vielä kokonaisvaltaisempaa.

Yhteys luontoon liittää pyhiinvaellukset ympäristökasvatukseen. Olennainen tekijä sille, että ihmiselle voi syntyä kestävä suhde muuhun luontoon, on yhteyden kokeminen. Sään armoilla oleminen voi vahvistaa kokemusta siitä, että ihminen ei hallitse kaikkea, vaan on luonnosta riippuvainen. Perille päästyään moni vaeltaja kokee, että hänestä, pienestä olennosta, on pidetty huolta. Pyhiinvaellus herättää parhaimmillaan kiitollisuuden, yhteenkuuluvuuden ja riippuvuuden tunteita.

Ohjeet omatoimiseen vaellukseen:
Tutustu reitteihin PyhiinvaellusTampere -sivulla. Lataa ilmainen Nomadi-sovellus osoitteesta http://app.citynomadi.com. Hae sen jälkeen reitti hakusanalla ”pilgrim” ja valitse haluamasi reitti. Kun lataat reitin kännykkäsi muistiin i-nappulasta, pääset vaeltamaan off line -tilassa.

Risto Korhonen, yliopistopastori

Lisätietoa:
Kirkon ilmasto-ohjelma
Kirkon ympäristödiplomi ja ympäristötietoa
Elonheimo, Kalle: Pieni pyhiinvaelluskirja. Kirjapaja.
Tutkija ja pastori Panu Pihkala: ympäristökasvatuksen materiaalia Ekonisti-hankkeelle (2009, 2011) sekä Luonto ja Raamattu – kristillisen ympäristökasvatuksen juurilla (LK-kirjat, 2010).