Tervetuloa uuteen iiteen blogiin

Tervetuloa tutustumaan Tampereen yliopiston uuteen, IT- ja digihenkiseen blogiin!

Tätä kautta tulet löytämään yliopistolaisten ajatuksia, mielipiteitä, visioita ja vinkkejä korkeakoulumaailman melskeestä. Viitekehys ja aika on herkullinen.

 

Aikaamme ja yhteiskuntaamme muovaa neljäs teollinen vallankumous eli digitalisaatio. Tämä uudistaa montaa toimintaa myös yliopistoissa. Niin opetus, tutkimus kuin hallintokin ovat uusien mahdollisuuksien äärellä.

 

Opetuksen ja oppimisen muutospaineet tulevat sekä uuden diginatiivin opiskelijasukupolven tottumusten ja vaatimusten myötä että digitalisaation myllertämän työelämän muuttuneiden osaamistarpeiden kautta. Apuna murroksessa on mm. opetuksen monimuotoistaminen, johon IT mahdollistaa monia toimintatapoja. Tampereen yliopiston uunituore Digimentoriverkosto on tärkeässä roolissa tällä uudistusten polulla. Tässä blogissa tulemme kuulemaan ajatuksia ja kokemuksia Digimentoritoiminnan liepeiltä. 

 

Myös tutkimuksen puolella digitalisaatio puhaltaa uudistusten tuulia sekä tutkimusmenetelmiin että tutkimusalueisiin. Yhä useampi perinteisesti ”ei-tekninen” tutkimus laajentuu hyödyntämään IT:n mahdollisuuksia kuten avointa dataa tai analyytikkaa. Olemme uudelleenkonseptoimassa yliopiston tutkimuksen IT:tä, tähänkin prosessiin voi tutustua tänä vuonna tässä blogissa.

 

Tulevan Tampere3-korkeakoulukonsernin rakentaminen tuo oman vahvan mausteseoksensa muun yleisen myllerryksen keskelle.  Nyt muutos on todella mahdollisuus! Tietohallinnon osalta uuden konsernin rakentaminen toisaalta sitoo paljon energiaa pakollisten ”seinien ja katon” uudelleenpystyttämisiin mutta antaa myös muutosikkunan täysin uusiin avauksiin. Siellä missä erilaiset kulttuurit kohtaavat, on aina hyvä mahdollisuus syntyä jotain aivan uutta.

 

Keväisin terveisin,

Jussi Kivinen

Tietohallintojohtaja

Be Sociable, Share!