Subjektiivinen kokemustieto osana ihmisoikeusindikaattorien kehittämistä

Subjektiivinen kokemustieto osana laadullista tutkimusta tulisi sisällyttää ihmisoikeusindikaattorien kehittämistyöhön, koska kokemustiedon tutkiminen mahdollistaa laaja-alaisen tutkimuksen oikeuksien muodostamisesta, toteutumisesta ja siitä miten oikeudet koetaan ruohonjuuritasolla. Ihmisoikeusindikaattorien rakentamisessa ja niiden jatkokehittämisessä tulisi pohtia mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme ihmisoikeuksista. Vastataksemme oikeustieteiden rinnalla tähän ja muihin sosiaalitieteellis-humanistisiin kysymyksiin, on kysyttävä kriittisesti miten oikeudet määritellään. Lisäksi on kysyttävä kuka ja miksi määrittelee ja laatii käsitteelliset ymmärrykset ihmisoikeuksista ja ketkä toimijat ovat mukana määrittelemässä näitä. On myös pohdittava kuuluuko oikeuksien kohteiden, eli ihmisten, ääni ihmisoikeustutkimuskentällä.

Ihmisoikeusindikaattorien rakentamisessa tulisi huomioida, että lain olemassaolo ei itsessään takaa ihmisoikeuksien toteutumista. Koska oikeus- ja rekisteritieto ei anna todellista kuvaa siitä, miten ihmisoikeudet toteutuvat ja miten ne koetaan ihmisten arjessa, ihmisoikeustutkimuksessa tulisi huomioida oikeuksien kohteet, eli ihmiset. Lisäksi on uskallettava kysyä toteutuvatko oikeudet universaalisti ruohonjuuritasolla ja miten valtasuhteet vaikuttavat ihmisoikeuksien muodostumiseen ja toteutumiseen.

Subjektiivinen kokemustieto on osa laajempaa laadullisen tutkimuksen kenttää. Kokemustieto on hyvin henkilökohtaista ja se on aina sidottu ihmisen omiin kokemuksiin ja tuntemuksiin sekä aikaan ja ympäristöön. Kokemustiedon hankinta ja analysointi on työlästä ja aikaa vievää. Ihmisillä voi olla erilaiset ymmärrykset oikeuksistaan ja siitä miten ne toteutuvat arjessa ruohonjuuritasolla. Vaihtelevien kokemusten analysointi on työlästä ja vaatii resursseja. Tästäkin huolimatta, kokemustieto on arvokasta tutkimusmateriaalia. Kokemustiedon tutkimuksella voidaan myös arvioida ihmisoikeuksien toteutumisessa tapahtuneet muutokset, osuus mikä tilastoaineistoanalyysissä jää usein puutteelliseksi. Ilman subjektiivista kokemustietoa on vaikeaa arvioida, täyttävätkö oikeudet niille asetetut edellytykset sekä tavoitteet.

Ihmisoikeustutkimuksen ja indikaattorien rakentamisen ja jatkokehittämisen ei tule perustua ainoastaan määrällisiin oikeus- ja rekisterimateriaaleihin. Subjektiivisen kokemustiedon laadullinen analyysi tuo muutoin hyvin määrälliseen ihmisoikeustutkimuskenttään sen tarvitseman lisäulottuvuuden. Sisällyttämällä laadullista aineistoa ja tutkimusmetodeja, saadaan laaja ja kokonaisvaltaisempi syy-seuraussuhteisiin pohjautuva ymmärrys kulttuurien ja yhteiskuntien kehityksestä ja ihmisoikeuksien todellisesta toteutumisesta. On tärkeää tutkia mitä tapahtuu ennen ja jälkeen lakien ja normien säätämisen. Yhdistämällä oikeus- ja rekisterimateriaaleja subjektiiviseen kokemustietoon ja analysoimalla niitä monimetodisesti, voidaan rakentaa kokonaisvaltaiset ihmisoikeusindikaattorit.

Kirjoittanut Niina Meriläinen

Millainen on hyvä ihmisoikeuksia mittaava indikaattorikehikko?

Jotta ihmisoikeuksien kokonaisvaltaista toteutumista voitaisiin mahdollisimman tehokkaasti ja totuudenmukaisesti mitata, on pohdittava millaista tietoa ja mitä tietoa indikaattorien avulla tulisi kerätä. Onnistuneen indikaattorikehikon luominen vaatii laaja-alaisen tiedon keruuta ja kokoamista sekä useiden osa-alueiden huomioon ottamista indikaattorityössä.

Ihmisoikeuksia arvioitaessa on koottava tietoa erilaisista menettelytavoista, kuten laeista ja valvontamekanismeista, joilla valvotaan ihmisoikeuksien toteutumista ja niihin kohdistuvia loukkauksia. Indikaattorikehikon tulee myös kerätä ja analysoida ne ihmisoikeussopimukset, jotka velvoittavat valtiota ja arvioida niiden yhteensopivuus ja kehitys suhteessa siihen, onko valtio sitoutunut kyseisiin oikeusvelvoitteisiin ja ratifioinut tarkastelun kohteena olevat ihmisoikeussopimukset.

Tämän lisäksi on otettava huomioon se informaatio, joka käsittelee tosiasiallisesti ihmisoikeuksien valvontaa ja rikkomustilanteiden määriä. On tarkoituksenmukaista arvioida oikeuksien yksilötason saaatavuus ja arvioida minkä laatuisia järjestelmiä on saatavilla. Kehikon tulisi myös ottaa huomioon ihmisoikeuksien käytännön tason toteutuminen. Tällöin ihmisoikeuksien tosiasiallinen toteutuminen ja niiden mittaaminen, sekä kansalaisten kokemukset oikeuksien toteutumisesta ja rikkomuksista toimivat oikeuksien toteutumisen mittaristona. Yksilöiden osallistettavuutta ja aktivointia osana indikaattorikehikon luomista ja indikaattorien keräämistä tulisi kannustaa.

Tästä mallista saadaan moniulotteinen, kun kehikossa otetaan huomioon sekä valtion että paikallishallinnon tasot, sillä esimerkiksi peruspalvelut ja niiden turvaaminen jakautuu valtion ja kunnan tehtäviin. Hyvä indikaattorikehikko tämän lisäksi kerää sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista aineistoa. Toisinaan saatavilla oleva tieto olisi tarkoituksenmukaista myös kategorisoida esimerkiksi iän, sukupuolen, asuinpaikan, etnisyyden, tuloerojen tai muiden sosiaalisten eroavaisuuksien mukaan.

Lopuksi kehikkoon voidaan kerätä sellaisia indikaattoreita, joita kansalaiset ymmärtävät ja arvostavat. Halutessaan malliin voidaan kerätä lisäksi kansallisia trendejä ja arvoja kuvaavia sekä mittaavia indikaattoreita. Mahdollisimman monipuolinen ihmisoikeusindikaattorikehikko voi näin ollen helposti valinnoillaan levittää ihmisoikeustietoisuutta ihmisoikeusongelmista ja polttavista ihmisoikeuskysymyksistä.