Category Archives: Blog

Haastattelukutsu työläistaustaisille yliopisto-opiskelijoille

Etsimme osallistujia touko-kesäkuussa 2018 toteutettavaan haastattelututkimukseen, joka on osa Tampereen yliopistossa tehtävää väitöskirjatutkimusta työläistaustaisten yliopisto-opiskelijoiden opintopoluista ja opintoihin kiinnittymisestä. Tutkimuksessa selvitetään koulutusmahdollisuuksien tasa-arvon toteutumista yliopisto-opintoihin hakeutumisen vaiheessa, ja sen avulla…

Toisia mahdollisuuksia?

Yliopistojen suurimmissa luentosaleissa istuu näinä päivinä jännittynyttä väkeä. Paikalla on tämän kevään ylioppilaita, kolmatta kertaa sisään yrittäviä, huippumotivoituneita, kokeilemaan tulleita, valmennuskurssin käyneitä ja uranvaihtoa pohtivia. Yliopiston portteja kolkutellaan monenlaisista lähtökohdista…

Työläistausta nostaa kynnystä yliopistoon

HET-ryhmän jäsenet tohtoriopiskelija Susanna Mikkonen ja tutkimusjohtaja Vesa Korhonen valmistelivat EUROSTUDENT VI -tutkimuksen artikkelisarjaan julkaisun työläistaustaisista yliopisto-opiskelijoista ja heidän hakeutumisestaan ja kiinnittymisestään opiskelijaksi suomalaisiin yliopistoihin. Tutkimus on julkaistu tammikuussa 2018…

Yliopistopedagogiikkaa Tampereelta Brasiliaan

Tampereen yliopisto on mukana toteuttamassa yliopistopedagogista koulutuspilottia Brasiliassa. Koulutus toteutetaan yhteistyönä Finland Universityn ja Anima Educationin välillä. Koulutus on avaus pitkäkestoiselle projektille, jota on tarkoitus jatkossa laajentaa useisiin yliopistoihin Brasiliassa….

Uusi kokoomateos yhteisöjen merkityksestä luettavissa avoimesti verkossa

Äskettäin julkaistu professori Marita Mäkisen juhlakirjaksi tarkoitettu avoin kirja käsittelee yhteisöjen merkitystä kasvatuksen ja koulutuksen kehittämisessä. Kokoomateoksessa tarkastellaan kasvatusyhteisöjen käytäntöjä eri koulutusasteiden opetuksen ja oppijoiden näkökulmista. Samalla artikkeleissa kuuluu pedagogisten…

Yliopistopedagogiikkaa Thaimaassa – Kokemuksia vieraassa kulttuurissa opettamisesta

Missä?  Rajamangala University of Technology Thanyaburi (RMUTT), Bangkok, Thaimaa Mitä? Yliopiston opettajille ja tutkijoille suunnattu yliopistopedagogiikan koulutus ´Teaching and learning in higher education’ (10 ECTS) Miten? Viisi kuukautta kestävä blended…

HET -ryhmän tutkija valokeilassa: Jaana Alajoki

Erityisopettaja ja tohtoriopiskelija aiheena inklusiivinen kasvatus HET -tutkimusryhmässä Koulutuksen tilat -ryhmän jäsen   Miten sinusta tuli tutkija?   Olen aina ollut utelias kaikkea uutta kohtaan. Se mistä ei tiedä aukeaa…

HET -ryhmän tutkija valokeilassa: Pauliina Alenius

Yliopisto-opettaja ja tutkija, tutkimusalueena ylirajaisuus ja monikulttuuriset oppimisympäristöt HET-tutkimusryhmän kansainvälisyys-tiimin jäsen   Miten sinusta tuli tutkija? Olen työskennellyt aiemmin yliopistohallinnossa mm. amanuenssina ja kansainvälisten asioiden koordinaattorina kansainvälisen koulutuksen keskuksessa, jossa…

HET-ryhmän tutkija valokeilassa: Satu Niittylahti

Ammatillisten aineiden opettaja ja tohtoriopiskelija aiheena nuorten (alle 18v.) kouluun ja koulutukseen kiinnittyminen HET –tutkimusryhmässä Koulutuksen tilat –ryhmän jäsen   Miten sinusta tuli tutkija?   Valmistuin alun perin sairaanhoitajaksi, mutta…

HET-group researcher in spotlight: Vesa Korhonen

  Senior Lecturer of Education in the field of Lifelong Learning and Education at the University of Tampere Docent at the Universities of Helsinki and Jyväskylä in the fields of…