HET -ryhmän tutkija valokeilassa: Susanna Mikkonen

 

  • Väitöskirjatutkija aihealueena koulutuksen periytyvyys ja opintoihin kiinnittyminen yliopistossa
  • HET-ryhmässä jäsen opiskelijakokemus ja oppiminen tiimissä

Miten sinusta tuli tutkija?

Alkuperäinen suunnitelmani oli ryhtyä aineenopettajaksi, vaikka myös tutkimus on aina kiinnostanut minua. Tutkijaksi päädyin vähitellen erilaisten työtehtävien kautta.

Valmistuin kasvatustieteiden maisteriksi elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen ohjelmasta vuonna 2011, jolloin syntyi myös esikoiseni. Tänne yliopistolle tulin töihin äitiyslomani jälkeen kun, minulle tarjottiin opintosihteerin sijaisuutta kasvatustieteiden yksiköstä, jonne olin opiskeluaikana tehnyt opintoihini kuuluvan työharjoittelun. Harjoittelussa olin tutustunut silloisen kasvatustieteiden laitoksen väkeen ja päässyt
kurkistamaan myös tutkimuksen maailmaan hieman lähemmin. Kun opintosihteerin sijaisuus sitten oli päättymässä, pyydettiin minua koordinattoriksi Tampereen LUMATE-keskusken kehittämishankkeeseen, jossa kehitettiin kerhonohjaajakoulutusta tiedekerhon opettajille. Hankkeen päätyttyä hyppäsin tutkijan saappaisiin oppisopimuskoulutusta, työpaikalla tapahtuvaa oppimista sekä asiantuntijuuden kehittymistä käsitteleviin tutkimushankkeisiin. Hankkeiden välissä kypsyttelin oman väitöskirjani tutkimussuunnitelmaa ja kasvattelin perhettäni lomaillen välillä perhevapailla. Elokuusta 2017 lähtien olen saanut vihdoin keskittyä täysin omaan tutkimukseeni tohtoriopiskelijan työsuhteessa kasvatustieteiden tiedekunnassa. Tutkijaksi olen päätynyt tarttumalla rohkeasti eteen tulleisiin mielenkiintoisiin mahdollisuuksiin. Myös alkuperäisiä opettajahaaveitani saan onnekseni toteuttaa nykyisissäkin työtehtävissäni.

 

Mikä on tehtäväsi HET-ryhmässä tällä hetkellä ja miten olet tullut mukaan ryhmään?

Työstän väitöskirjaani opiskelijakokemus ja oppiminen ryhmässä. Olen ollut tutkimusryhmässä mukana aivan HET-ryhmän perustamisesta lähtien. Samoihin aikoihin, kun pohdiskelin mahdolliseen väitöstutkimukseen liittyviä kysymyksiä alettiin EDU:un perustaa tutkimusryhmiä, ja väitöskirjani ohjaaja Vesa Korhonen pyysi minua mukaan HET-ryhmään.

Kerro mitä tutkit juuri nyt?

Väitöskirjani käsittelee koulutuksen periytyvyyteen ja opintoihin kiinnittymiseen liittyviä teemoja. Tutkin ei-tyypillisten yliopisto-opiskelijoiden, erityisesti työläistaustaisten opiskelijoiden ja ammatillisen koulutuksen väylää yliopistoon tulevien opiskelijoiden kokemuksia yliopisto-opiskelusta ja akateemisesta kulttuurista sekä heidän opintoihin kiinnittymistään. Teen artikkeliväitöskirjaa, jonka ensimmäisen artikkelin pitäisi valmistua syksyn aikana.

Sysäys väitöskirjani aiheeseen syntyi lukiessani Laura Kolben ja Katriina Järvisen kirjaa Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa, joka kuvaa kokemuksia yhteiskuntaluokista 2000-luvun Suomessa. Kirja oli silmiä avaava ja antoi uudenlaisia näkökulmia ja käsitteitä, joiden kautta tarkastella maailmaa. Aloin haalia käsiini lisää artikkeleita ja tutkimuksia, jotka käsittelivät työläistaustaisia opiskelijoita yliopistoissa. Löysin paljon kansainvälistä tutkimusta aiheesta, mutta mielenkiintoista oli havaita, että Suomessa vastaavaa tutkimusta ei juurikaan ollut tehty. Suomessa yhteiskuntaluokista ei ole ollut tapana puhua, ja ajatus yhdestä suuresta keskiluokasta elää edelleen vahvana. Minua alkoikin kiinnostaa, miten piilossa olevat rakenteet ja mahdollinen eriarvoisuus yksilöihin vaikuttavat.

Tällä hetkellä minulla on työstettävänäni kaksi valmista aineistoa, jotka eivät ole itse keräämiäni. Mielenkiintoisella tavalla sekä tilastoaineistossa että haastatteluaineistossa näyttää kuitenkin nousevan esiin eroja yhteiskuntaluokkien välillä yliopisto-opintoihin hakeutumisen vaiheessa sekä myös opintojen aikana. Ensi keväänä aion kerätä itse haastatteluaineistoa työläistaustaisilta yliopisto-opiskelijoilta. Aiempien tutkimusten mukaan työläistaustaiset opiskelijat hakeutuvat useammin opiskelemaan maakuntayliopistoihin kuin suurempiin kaupunkeihin. Myös tieteenaloilla on eroja siinä, kuinka korkeasti koulutetuista perheistä opiskelijat tulevat. Toivoisin saavani tutkimukseeni mukaan opiskelijoita kattavasti sekä ”elitistisemmiltä” että ”kansanomaisemmilta” tieteenaloilta ja yliopistoista.

Kuvaile millaista tutkimustyö on, mikä on haastavaa ja mikä innostaa?

Tutkimustyö ei ole niin paljon yksin puurtamista kuin usein luullaan. Tutkimusmaailmassa täytyy nykyään yhä enemmän verkostoitua ja tehdä yhteistyötä myös sen takia, että yliopiston perusrahoitus ei riitä kaikkeen tutkimukseen ja täydentävää rahoitusta joudutaan enenevässä määrin hakemaan yliopiston ulkopuolelta. Tutkimusryhmätoiminta on tullut laajemmin myös sellaisille tieteenaloille, joilla sitä ei aiemmin ole ollut, ja myös artikkeleita julkaistaan usein yhdessä. Uransa alkuvaiheessa olevalle tutkijalle yhdessä kirjoittaminen on mielestäni todella kehittävää, sillä siinä saa kokeneemmilta kollegoilta ohjeita, vinkkejä ja palautetta. Olen kokenut oppineeni yhdessä kirjoittamisen kautta todella paljon.

Haastavinta tutkimustyössä on mielestäni sen kilpailullisuus. Uralla edetäkseen täytyy pystyä jatkuvasti julkaisemaan ja hankkimaan muita akateemisia meriittejä, jotta pystyy hakemaan taas seuraavia paikkoja. Väitöskirjavaiheessa on vielä suhteellisen helppo löytää rahoitusta, mutta sen jälkeen kilpailu kovenee, eivätkä kaikki halukkaat voi jäädä yliopistolle. Pahinta on se, että joutuu kilpailemaan työkaverien kanssa samoista paikoista. Perheelliselle tutkimustyö on erityisen haastavaa, koska haluaisi antaa aikaansa myös lapsille, ja kuitenkin työssä on ikään kuin piilo-odotuksena se, että pitäisi täysin omistautua tutkimukselle. Tutkimusaiheet ovat usein henkilökohtaisia ja tärkeitä ja tutkijat ovatkin hyvin omistautuneita työlleen. Tässä työssä haasteita luo työn ja perheen yhteensovittaminen. Esimerkiksi uusi liikkuvuusedellytys Suomen Akatemian rahoituksen myöntöperusteissa on haastava erityisesti perheellisille tutkijoille. Toisaalta työ on aikataulujen suhteen hyvin joustavaa, ja lyhyempää työpäivää tulee usein jatkettua sitten, kun lapset on jo peitelty nukkumaan. Tutkijana joutuu paljon miettimään omia arvoja ja myös omia rajoja. Epävarmuus on yksi haastava tekijä, kun työ koostuu usein lyhyistä pätkistä. Olen itse ollut onnekas, kun töitä on riittänyt.

Eniten minua ehkä inspiroi tässä työssä yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuus. Se, että voi tutkimuksen kautta nostaa esiin yhteiskunnallisia epäkohtia, jotka muuten jäisivät näkymättömiksi, on minusta sekä innostavaa että tärkeää. Kun jokin epäkohta tulee näkyväksi, voidaan siihen yrittää vaikuttaa ja etsiä ratkaisuja. Toivoisin, ehkä vähän idealistisestikin, että tutkimuksen avulla voisi vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon, mutta valitettavasti tässä totuuden jälkeisessä ajassa tutkimustietoa ei aina arvosteta. Joka tapauksessa tutkimustyötä tehdään minusta juuri siksi, että maailmasta tulisi sen avulla edes pienissä määrin parempi paikka.